torstai 7. maaliskuuta 2019

Tähän paluupostaukselle sopiva otsikko.


Huomenta ihmiset! Muistankohan miten tämä tehdään. Sen verran kauan tuli oltua pois. Ihan kuin kirjoittaisin ensimmäistä kertaa vuosiin. Poissaolooni ei liity mitenkään suurempia dramatiikkoja, ihan vaan normaalia elämää. Olen saanut paljon yhteydenottoja, -osa huolestuneitakin, että missä olen. Tässähän minä. En vain ole ollut täällä.

Missä sitä sitten ollaan oltu? Noh, loppuvuodesta työkuvioni muuttuivat hieman ja toivat mukanaan uuden työajan ja uuden sijainnin. Työnantaja pysyi samana, mutta siirryin toiseen yksikköön. Kaikki se mitä ennen sitä oli ja heti sen jälkeen, ottivat mun jaksamisesta aika ison palan. Olen kai sen verran ottanut opikseni vuosien varrella, että omaa jaksamista vain pitää totella. Lisäksi terveys brägäili jonkin verran ja kun nämä asiat yhdisti, ei vaan paukkuja enää ollut blogille.
Kipuilin syyllisyyden kanssa, että laiminlöin tätä rakasta harrastustani, mutta kaipa sekin on jotain itsesuojelua päästää irti eikä vain väkisin runnoa menemään silloin kun elämässä on paljon muutakin. Minä kun haluan elämäni olevan jotain muuta kuin suorittamista.

Rehellisesti myönnän, että päätin jo noin kuukausi sitten, että lyön blogin suhteen pillit pussiin ja hautaan Nonnulan. Näin jo miltä viimeinen postaus tulisi juhlavasti näyttämään. Olisi alku- ja loppupäivämäärää ja kuvia vuosien varrelta. Jonkun jylhän biisinkin voisi upottaa taustalle (miten se muuten tehdään?) soimaan. Blogi saisi ansaitsemansa lopettajaiset.
Mutta mitä sitten kävikään? Sen jälkeen kun olin tehnyt päätöksen lopettamisesta, kipuilu helpotti. Annoin luvan itselleni päästää irti. Vapaus tuntui yllättävänkin huojentavalta vaikkakin ei ihan omalta. Päähäni alkoi tulvia ajatuksia olisinko sittenkään varma haluanko lopettaa. Lopettaminen olisi niin kamalan lopullista. Mitä siis tehdä? Pakko myöntää, että on tämän homman kanssa tullut seilattua päänsisäisesti eestaas kuin työväenmusiikki. Olen purkanut tätä myös Mikallekin, ja hän on tukenut mun kaikkia ailahteluja hyvinkin kärsivällisesti. Hän myös osaltaan myötävaikutti siihen, että en halunnutkaan lopettaa tätä. Kirjoittaminen kun on ollut osa mun elämää jo ties kuinka kauan. Se on mulle itseilmaisun muoto, jota rakastan.

Eli mitään lopetuspostausta jylhine musiikkeineen ei siis ole näköpiirissä. Mä olen nyt tehnyt toimintakaavion blogin suhteen ja se on jotain muuta kuin se on ollut. Itsehän mä päätän kuinka usein, miten paljon ja mitä tänne tuuttaan. En tosin enää tiedä lukeeko kukaan edes blogeja? Tuntuu, että kaikki häppeninki on nykyään instassa. Ja siellähän mäkin heilun. Olenkin nyt linjannut tätä toimintaani niin, että kirjoitan blogiin aina kun on aikaa/jaksamista. En tee mitään suunnitelmia tyyliin se ja se määrä postauksia viikossa vaan menen ihan fiilispohjalta. Kirjoitan kun siltä tuntuu, ja joskus voi mennä pidempiä aikoja ettei postauksia tule ja sitten niitä taas voi tulla tiheämmin. Se tuntuu hyvältä just nyt mulle. En halua ottaa paineita, enkä stressiä ja pakon edessä multa ei synny mitään järkevää.

Töihin paluun jälkeen olen tehnyt näitä paluukeikkoja blogiin jo useamman ja joka kerta jotain on alkanut mennä pieleen. Johtuen pitkälti siitä, että olen kontrollifriikkinä ihmisenä asettanut liian kovat tavoitteet tämän suhteen samalla kun olen yrittänyt hoitaa töissäkäyvän vanhemman virkaa. Nyt tämän lokakuusta tähän hetkeen kestäneen tauon aikana olen miettinyt niin paljon tätä hommaani ja punninnut sitä mitä tältä haluan. Ja uskon, että se kertaalleen tehty lopettamispäätös vapautti minussa jotain mikä mahdollistikin tämän jatkumisen. Saakohan tästä mitään tolkkua? Toivottavasti saatte kiinni näistä ajatuksistani.

Mulle on edelleen tosi tärkeää te lukijat. Huono blogiomatunto onkin kolkuttanut kovimmin ehkä juuri sen kohdalla, että hylkäsin teidät hetkeksi. Olen niin monesti suunnitellut istuvani koneen ääreen ja naputtelevani jotain, mutta en ole vain kyennyt. Jaksaminen on loppunut juuri siinä kohtaa kun näin olisi pitänyt tehdä. Inspiraationi on ollut täysin hukassa ja mitä kauemmin aikaa on kulunut, sen kauemmaksi se laiva on ehtinyt rannasta seilata. Olen kuitenkin päässäni luonnostellut blogitekstejä monet kerrat ja kironnut sitä, että miksi ne eivät vain voi siirtyä automaattisesti päästäni koneelle :D

Mikä siis muuttuu? No ainakin se postaustahti, mitään tuttua ja totuttua ei ole enää. Postauksia tulee, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti. Aiheet ovat varmaan enemmän laidasta laitaan, eikä enää vain pelkästään kosmetiikkaa. Haluan kirjoittaa myös siitä mitä ajattelen ja ehkä jopa päiväkirjamaisesti mitä ollaan puuhattu. En tosin suunnittele tätäkään liikaa, vaan annan fiiliksen viedä. Instan puolella höpöttelen varmaan enemmän kosmesta ja teen stooreja sinne. Kandee siis seurailla siellä(kin) jos et ole vielä sellaista tehnyt. Muthan löytää sieltä nimellä @nonnulanjonna.


Toivon toki, että uusi linjaukseni kuulostaa teistä sellaiselta, että jaksatte vielä kyydissä istua. Mielummin satsaan laatuun kuin siihen, että yritän hirveässä kiireessä ja tuskassa väkertää postauksia vain sen vuoksi, että olen aiemmin julkaissut niitä viisi viikossa. Blogini muuten täytti ystävänpäivänä 9 vuotta, ja paljonhan näihin vuosiin on mahtunut. Olen varmaan todennut tämän saman monta kertaa aiemminkin. Joskus portaalissa mukana olleena, elättelin ajatusta siitä, että blogi voisi olla joskus mun työtäni, mutta siitä toiveesta olen nyttemin luopunut. Ja kaipa tässä yhdeksässä vuodessa olisi jo tapahtunut paljon enemmän sen suhteen, jos sellainen olisi mun kohdalla tarkoitettua. Mä olen täysin tyytyväinen tähän tämän hetkiseen. Välillä kun seuraan paljon esillä olevien blogien toimintaa, mua alkaa hengästyttämään. On niin järkyttävän paljon kaikkea missä pitää olla mukana ja juosta eri tilaisuuksissa tauotta. Eipä sillä etteikö pr-tilaisuudet olisi kivoja, mutta virastoaikana työskentelevälle ihmiselle, ne ovat mahdottomuuksia. Ja vielä kun asuu täällä Kehä III:sen ulkoreunalla, mutkistuvat asiat entisestään. Se on vain ikävä totuus, että suurin osa tilaisuuksista on aina Hesoissa.
Tauon aikana tuli siis paljon kelattua sitäkin puolta, että haluanko sitoa itseäni tähän siinä määrin, että olisin kiinni tietyissä aikatauluissa ja yhteistöissä sen vuoksi, että tuloni riippuisivat niistä. Huhhei ja juuei. Mielummin jatkan rivibloggarina ja määrään itse mitä teen ja milloin. Teen ilman muuta edelleen yhteistöitä enemmän kuin mielelläni ja niiden tahojen kanssa, joiden kanssa haluan. Onneksi mulla on suurin osa yhteistyökumppaneistani sellaisia, jotka ymmärsivät taukoni syyt ja yhteistoiminta jatkuu taas.

Yhteistöiden tuomien tuotteiden suhteen ei mikään muutu. Kerron niistä tuotteista eteenpäin joista oikeasti haluan levittää ilosanomaa ja tietoutta lukijoille. Vaikka paljon muuttuukin, rehelliset arviot pysyvät. En kehu mitään vain siksi, että se on saatu.

Nonni! Eli jos teitä on vielä siellä lukemassa, sana on vapaa kommenttikentässä. Mulle saa edelleen heittää toivepostauksia, koska nyt kun olen ottanut tämän rennomman asenteen blogini suhteen, inspiroidun isosti siitä, että voin toteuttaa vapaammin ja extemporesti myös sitä mitä te haluatte lukea.

Mutta näillä eväillä mennään. Kiitos, että olette jaksaneet olla mukana ja jaksatte olla vastakin.
Nonnuloitukaa vapaasti. Se tekee hyvää!

Nähdään taas pian.

11 kommenttia:

  1. Ihana uutinen! Mukavaa, että tulit takaisin. Omaan tahtiin ja itseään kuunnellen, sillä tavalla asiat yleensä hoituu parhaiten<3

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla sinusta <3 Toivepostauksena olisi ihan yleismaailmallisesti teidän kuulumisianne vaikka tässäkin niitä jo vähän oli - ja Instan puolella toki olen seuraillut mitä sinne kuuluu :)

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa takaisin, ja kyllä blogeja lukee edes joku = minä. Mulla ei edes ole instaa :)

    VastaaPoista
  4. Mä kyllä luen blogeja päivittäin ja mieluiten luen kosmisjuttuja/loppuneita tai teidän kuulumisia. Joten ihan rauhassa vaan ja omaan tahtiin <3 Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihanaa että palasit! <3 Ymmärrän tuntemuksesi kyllä hyvin. Itsehän kävin läpi samoja ajatuksia syksyllä, kun blogi oli ollut yli puoli vuotta tauolla. Tuo huono omatunto on aika samaistuttava, vaikka sitä sinun ei tietysti pitäisi potea. Otat vain rennosti ja kirjoittelet juuri silloin kun siltä tuntuu, juuri sellaisia juttuja kuin haluat :)

    VastaaPoista
  6. Kiva kun oot takas! <3 Itselläkin tulee samanlaisia vaiheita, mutta onneksi en kans ole vielä lopettanut. Koska kyllähän blogi on sellainen virtuaalinen päiväkirja itselle, josta saa iloa kun lukee mitä kaikkea on tullut tehtyä ja koettua.
    Jatka siis omaa jaksamista kuunnellen - täällä me ollaan siitä huolimatta! <3

    VastaaPoista
  7. Jeeee!!! tätä on odotettu. Ja hienoa ettet tee mitään väkisin niitäkin näkee niin paljon. Fiilis pohjalla tulee parasta<3

    VastaaPoista
  8. Instassa olenkin seuraillut sinun touhuja, joten mikään kauhea hätä ei ole iskenyt. Niin kuin joskus aiemminkin sanoin sinulle, että välillä elämä vie ja se onkin hyvä. Itselleni pienetkin blogitauot ovat tuoneet kivasti lisää puhtia puuhastella oman blogin parissa.
    Ihanaa oli kuulla sinusta, täällä siis mukana keikutaan edelleen <3

    VastaaPoista
  9. JEEEEEEE! TERVETULOA TAKAISIN MURU! <3<3<3<3 En sano muuta, koska tiedän et sä tiedät et mä aattelen että omaan tahtiin ja omien voimien mukaan.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa, kiva kun olet takaisin! Minä toivon kovasti edelleen kosmetiikkapostauksia aikuisesta näkökulmasta, olen saanut lukemattomia tuote- ja meikkausvinkkejä kirjoituksistasi. Menenkin heti Instaan etsimään sinut että saan mahdollisimman ison annoksen kosmetiikka-asiaa. t. pitkäaikainen lukija Mari

    VastaaPoista
  11. Sillai kai ,sitä luetaan,mitä annetaan:) Kiva ,kun oot takas

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)