sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Kiitos ei ole kirosana.

Tähän sunnuntaihin tuleekin nyt jotain ihan muuta. Ärsytyskynnykseni on ollut koetuksella viime aikoina, joten päätin purkaa sen herättämiä ajatuksia tänne blogin puolelle. Ja ehkäpä joku muukin jakaa samat ärsytysfactorit, joten kommenttikenttään saa päästää höyryjä pois ihan vapaasti.




Kauan jo ennen kuin tulin äidiksi, päätin että jos koskaan saan lapsen, aion opettaa lapselleni hyvät käytöstavat. Päätökseni oman lapsen kohdalla on todellakin pitänyt, ja olenkin aika pedantti siitä, että käyttäydytään hyvin, ollaan kohteliaita, otetaan toiset huomioon ja KIITETÄÄN. Lapseni onkin omaksunut käytösopin todella kiitettävästi, ja hän on kiittänyt aina kaikesta mitä on saanut. Kiitos sanotaan kun noustaan ruokapöydästä, kiitos sanotaan kun saadaan jokin lahja, ja kiitos sanotaan myös jos joku auttaa. Anteeksi pyydetään jos ollaan riidelty, loukattu toisen tunteita ja satutettu toista. Muistetaan, että täällä maailmassa asuu muitakin, ja eletään sen mukaisesti. Kunnioitetaan muita sekä ympäristöä.

Olen tehnyt havainnon tässä viime aikoina, että hyvät tavat ovat kuitenkin selkeästi kuoleva luonnonvara. Eikö lapsille ei ehkä enää nyky-yhteiskunnassa opeteta tapoja, jotka ovat itselle olleet pienestä asti itsestäänselvyys. Vaikka tällä kaikella kuulostaisin nyt keppiä heiluttavalta kukkahattutädiltä, aion narista hieman siitä mihin ovat hyvät tavat kadonneet. Ja kuinka paljon se mua ärsyttääkään.



Sana kiitos on erittäin hyvä esimerkki siitä, että käytöstavat ovat lipumassa pois. Niinkin perusjuttu kuin kiitoksen sanominen on vaan ylivoimaisen vaikeaa joillekin lapsosille. Vaikka eihän se lapsen vika ole, vaan vanhemman. Vanhemman tehtävä sekä velvollisuus on kasvattaa ja ohjata lasta, ja kertoa mitä hyvät tavat ovat. Itselleni lapsena huomautettiin aika nopsaan, jos kiitos unohtui jossain lahjahuumassa sanoa sekunti lahjan saamisen jälkeen. Olen monesti viime aikoina, ja jo paljon ennenkin törmännyt siihen, että nykyajan lapset eivät vain yksinkertaisesti kiitä. Tätä ei voi missään nimessä (ja toivottavasti) yleistää, mutta valitettavan usein olen huomannut, että lapset eivät kiitä. Ja useimmiten kyseessä ovat jo isommat lapset, kouluikäiset.

Se tilanne kun annat lapselle -sanotaanko vaikka syntymäpäivälahjan- ja lapsi ei kiitä, tulee hetkellisesti vähän kumma olo. Ainakin tällaiselle käytöstapanatsille. Ja jos vanhempi seisoo vielä kaiken kukkuraksi vieressä EIKÄ SANO MITÄÄN, tilanne vaan perkelöityy mun päässäni enemmän. Käytöstapojen puuttuminen ärsyttää mun niin rankasti, että se saa mun veren kiehumaan. Sellaisessa tilanteessa tekisi mieli alkaa melkeinpä huutamaan, että nyt jukoliste joku roti, mutta oikeasti eihän sitä voi. Jos lapsi ei kiitä, onko ihan ok olla vaatimatta edes sitä kiitosta? Tilanteen voi sivuuttaa tuosta noin vain, ja pahimmillaan alkaa selittää sitä oman lapsen kiittämättömyyttä tähän tyyliin vaikka hän ei nyt kiittänytkään, hän kyllä arvostaa tätä lahjaa tosi paljon. Aha, no sittenhän se onkin ihan okei. Tällaiseenkin kummallisuuteen olen nimittäin törmännyt. Tällaisia kun tulee vastaan, mun aivoihin sattuu. 

Jos vanhempi kasvattaa lastansa kuin alkuihminen, ei siihen väliin helpolla mennä neuvomaan, että oletko koskaan ajattellut miten kasvatat tuota jälkikasvuasi...Tai mä ainakin olen tosi huono sellaisessa. Mun mielestä jokaisen, järkevän aikuisen tulisi itse tajuta opettaa lastansa käytöstavoille ja samalla ehkä ymmärtää itsekin niiden merkitys. Mutta ei se aina mene näköjään niin. Sellaisen karmivan havainnon sitä tässä on tehnyt, ja se tässä onkin nyt kirvoittanut kirjoittamaan.

Mä en tiedä olenko näiden ajatusteni kanssa jotenkin eriskummallinen, mutta mä en vaan siedä huonoja käytöstapoja tai minkäänlaista välinpitämättömyyttä. Kiitoksen sanominen on pieni asia, mutta sillä kunnioitetaan kanssaihmistä, lahjanantajaa, sitä että on saanut tukea, on saanut ymmärrystä, -on saanut ylipäätään mitä vain. Sen sanominen ei voi olla niin vaikeaa. Vai onko? Kiitollisuus on oikeasti katoamassa, ainakin osasta ihmisiä. Vanha sanonta pitänee paikkansa, että kiittämättömyys on maailman palkka.



Oma lapseni on vielä sen verran pieni, että en ole vielä perillä miten esim. koulussa opetetaan nykyisin käytöstapoja. Olettaisin, että tällaisessa nyky-yhteiskunnassa niiden merkitys edelleen olisi jollain muotoa tärkeää, etenkin jos haluamme itseämme tituleerattavan sivistysvaltion asukkaiksi. Toki olen ymmärtänyt myös, että peruskäytöstavat opetellaan jo varhaiskasvatuksen puolella (niin ainakin meidän päiväkodissa). Joten mistä siis kiikastelee? Onko meille vain kasvamassa välinpitämätön, käytöstavoiltaan invalidi sukupolvi? Onko geeniperimässä tapahtunut jokin muunnos, joka deletoi päästä kaikki käytöstapoihin liittyvät asiat? Pääkonttori on ulkoistanut käytöstavat alihankkijoille? Data korruptoituu välittömästi, jos sanoo ääneen kiitos. Huolestuttavaa, jos näin on. On aika painajaismaista, jos tulevaisuudessa historian tunneilla kerrotaan, että vielä 2000-luvun alussa ihmiset kiittelivät toisiaan, mutta sitten 2010-luvun lopulla käytöstavat alkoivat hiipua pois ihmisten aivokapasiteetista. Ja sitten tulevaisuuden ihmiset haukkovat henkeään, koska eivät vain voi käsittää miten joku on joskus sanonut kiitos. Vähän niinkuin me nyt ihmetellään sitä miten ihmiset ovat joskus muinoin uskoneet maapallon olleen litteä. Sivistys ja kehitys ottavat aimo harppauksen taaksepäin, jos unohdamme käytöstavat kokonaan, ja taannumme luolamiehiksi. Pitää kai olla onnellinen ettei itse ole näkemässä tätä kauhuskenaariota, enkä toivottavasti synny uudelleen sellaiseen maailmaan.




Tästä postauksesta ei ollut tarkoitus tulla ehkä näin paasaava, mutta taisipa kuitenkin tulla. Tämä aihe on itselläni niin tunteita nostattava, etten osaa tätä tämän kauniimmin ilmaista. Mulla ei yksinkertaisesti riitä ymmärrystä kiittämättömyydelle. Niin maailmaa syleilevä en osaa olla, että osaisin suhtautua tyynesti tähän. Olen ihminen, ja mua saa ärsyttää. 

Ärsytyskynnykseni ylittyi oikein kunnolla tässä jokin aika sitten tietyssä tilaisuudessa, jossa ei vain kiitoksen sanaa tullut, vaikka olisi ehdottomasti pitänyt. Se sai minut pohtimaan tätä asiaa enemmän, ja sitä miksi sen kiitoksen sanominen on vaan niin ylivoimaisen vaikeaa. Itseltäni se kun tulee täysin automaattisesti. Ja sellaiseksi haluan tyttäreni myös kasvattaa. Pakko väittää, että elämä on varmasti helpompaa niille keillä on käytöstavat, kuin niille keillä niitä ei ole. Jos kiitoksen sanomatta jättäminen johtuu välinpitämättömyydestä, se todellakin turhauttaa. Maailma oikeasti hukkuu paskaan jo muutenkin, mutta takuuvarmasti se tekee sen, jos kasvatamme lisää välinpitämättömiä ihmisiä tänne. Kiitollisuus, välittäminen, hyvät käytöstavat, muiden huomioon ottaminen, -nämä kaikki kulkevat käsi kädessä. Lujitetaan jookos näiden otetta toisistaan, eikä höllennetä. Ja ainakaan ei päästetä irti.

Oletko sinä kohdannut kiittämättömyyttä viime aikoina? Mikä on ylittänyt sinun ärsytyskynnyksen?

torstai 26. huhtikuuta 2018

Todellinen yllättäjä!


Minä ja Garnier ollaan kuljettu nuoruudestani asti yhdessä. Sarjaan mahtuu todella laaja valikoima niin hiusten, vartalon kuin kasvojenkin hoitotuotteita. Garnierilla on mielestäni parhaat hiusvärit (Olia, intsense copper, superhyvä!), ja olen mä rakastunut huumaavasti myös Respons -sarjaankin.

Vaikka otsikossa puhutaankin yllättäjästä, ei yllätys nyt kuitenkaan ihan yliluonnollinen ollut tajutessani miten loistavat nämä tänä esiteltävät uutuudet ovat, koska kyllähän Garnierilla on paljon loistavia tuotteita. Kyseessä on Garnierin tuoteperheen uudet jäsenet, Garnier Skin Active Botanical Jelly/Balm 3in1 -tuotteet, joita voi käyttää kolmella eri tapaa; päivävoiteena, yövoiteena tai naamiona. Kyllä! Ihan kreisiä, mutta totta. Kaipa nämä ovat myös vastaus kiireiselle nykyihmiselle, joka haluaa saada kaiken kompaktina pakkauksena.

Ihon kunnosta ja tarpeista riippuen näitä voi käyttää tosiaan kolmella tavoin. Itse olen mieltynyt näihin kumpaankin yövoiteina tai itse asiassa, seerumin sijaan. Vaikka kyseessä on kosmetiikan suurjätti, ja vieläpä markettitasoinen sarja, ovat nämä tuotteet kuitenkin tehty ympäristöä huomioonottaen. Ainesosat ovat 96 %:sesti luonnollista alkuperää, tuotteet eivät sisällä keinotekoisia väriaineita, silikoneja, parabeeneja. Koostumukset ovat öljyttömiä ja ne eivät tuki ihohuokosia.



Näistä kahdesta täyteläisempi, ja selkeästi kuivemman/aikuisemman ihon tuote on Botanical Balm, joka kosteuttaa sekä rauhoittaa ihoa. Tuote sisältää ruusuvettä, joka on ominaisuuksiltaan todellinen herkkukori iholle. Ruusuvesi ehkäisee ihotulehduksia, se kosteuttaa, ravitsee, silottaa ja viilentävien ominaisuuksiensa ansiosta rauhoittaa ihoa tehokkaasti.

Botanical Balm on väriltään valkoista ja koostumukseltaan se on kuin paksua moussea. Se levittyy iholle äärimmäisen vaivattomasti ja antaa välittömästi tosi pehmeän tunteen. Kuin upottaisi kasvonsa untuviin. Kesällä tämä tuote on erinomainen auringonrasittamalle iholle, sillä tämä antaa iholle rauhoitusta ja kosteutta, joita aurinko helposti vie pois iholta.

Täyden kympin tuote kuivalle, ikääntyvälle, aikuiselle ja kovia kokeneelle iholle.



Tämä purkki voisi laulaa iholle  jos sul jano, suu auki aaa, jos sul jano, suu auki aa....Botanical Jelly on käyttöomainaisuuksiltaan sama kuin Balm -versiokin, mutta koostumus on hyytelömäistä ja astetta kevyempää. Se on kuin kosteuspommi iholle! Ainesosissa on mukana aloe veraa, joka on legendaarinen ihon kosteuttaja sekä raikastaja.

Oma ihoni on suorastaan rakastunut tähän. Koostumus on todella mielyttävän tuoksuista sekä tuntuista, ja se holahtaa ihoon tuosta nuin vain. Tämä tuote on myös erinomainen tulevaa kesää ajatellen, sillä aloe veran rauhoittavat ominaisuudet ovat niin ikään auringonottajan kavereita. Suomen ilmasto on lähes läpi vuoden sellainen, että iho on kovilla. Kylmyys sekä myös lämpö asettavat iholle suuria haasteita, ja siksi onkin tärkeää antaa iholle hoitoa ja kosteutta.

Tämä tuote sopii normaalille, kuivalle, kosteusköyhälle ja sekaiholle mitä mainioimmin.


Garnier Skin Active Botanical Balm/Jelly 3in1 -tuotteet löydät hyvin varustetuista marketeista, tavarataloista ja päivittäiskaupoista. Purkit ovat muuten mukavan muhkeat, 150 ml! Kokeilemalla löytyy se kaikkein parhain tapa käyttää näitä, mutta käyttötapoja on siis peräti kolme. Nämä tuotteet ovat loistavia, tämän ajan tuotteita, jotka toimivat moitteettomasti eivätkä maksa omaisuuksia. Tuotteiden suositushinta on noin 8,90 € kpl.

Ovatko nämä sinulle jo tuttuja?

Tuotteet saatu maahantuojalta pr-näytteinä.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Syötävän hyvä hoitoaine.


Olen törmännyt useamman kerran luonnonkosmetiikan maailmassa seikkailessani samaan ongelmaan: luonnonkosmetiikan hoitoaineet eivät ole mun hiuksille tarpeeksi tehokkaita. Se on turhauttanut aika lailla, sillä rakastan eettisempää ja luonnonmukaista kosmetiikkaa, mutta hiustenhoitopuoli on ollut minulle melkeinpä aina karvas pettymys.

Sain testattavakseni Natura Siberica -sarjan hiustuotteita, ja mukana oli myös hoitoaine. Pyörittelin pulloa käsissäni ja huomasin kyljen tekstin MAXIMUM VOLUME, joka lässäytti mielialani lähes pohjamutiin. Luonnonkosmen hoitsikka, joka tuuheuttaa? Kuulostaa just sellaiselta etten saa menemään edes sormia hiuksistani läpi pesun jälkeen.

Päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden, koska haluan aina kokeilla saamiani tuotteita. Ensimmäinen positiivinen yllätys tuli hoitoaineen tuoksusta, joka on täysin yksi yhteen lapsuuteni lempinannojen Sport Goofy -hessukarkkien kanssa! Iik! Tulipahan suihkussa koettua melkoinen nostalgiamatka.


Hoitoaine on kauniin vaalean oranssia, ja tosiaan tuoksu on syötävän herkullinen. Hoitoaine tuntuu myös normaalilta, eikä vetiseltä tai tahmealta kuten joskus luonnonkosmen hoitsikat tuntuvat. Hoitoaine sujahti hiuksiini, ja annoin sen vaikuttaa noin pari kolme minuuttia.

Poishuuhdeltaessa tunsin jo, että hiukseni ovat pehmeät sekä liukkaat. Ah, mikä helpotuksen ja ilon tunne vyöryi ylitseni! Kerrankin luonnonkosmen hoitsikka, joka ei tee hiuksista purkkaa. Hoitoaine lupaa antaa tehokasta volyymia hiuksiin, ja se pitää kyllä paikkaansa. En itse kaipaile kovinkaan suurta tuuheutta, mutta toki ilmavuus on aina tosi yes, ja sen tämä kyllä tekee. Hiukset ovat ilmavat, pehmeät, sileät ja tosi puhtaat. Puhumattakaan karkkimaisesta tuoksuta. Ah!


Natura Siberica Oblepikha -hoitoaine sisältää runsaasti arvokkaita öljyjä (tyrniöljy, arganöljy ja Siberian pellavaöljy). Lisäksi siinä on mukana gingseng - sekä männynkuoriuutetta. Kuten aina, Natura Siberican pakkaukset hivelevät silmää. Itselleni tällainen värimaailma on tosi mieluinen, ja tykkään pakkausten koristeellisuudesta

Natura Siberica on yllättävän huokea sarja, ja todella monet sarjan tuotteet maksavat joko alle 10 euroa tai hieman vain päälle. Tämän hoitoaineen hinta on 7,90 €, joka on todella huokea, ottaen huomioon, että pullo on kooltaan 400 ml. Jos sarja ei ole vielä laisinkaan tuttu, suosittelen lämpimästi tutustumaan. Tästä karkintuoksuisesta hoitsikasta on vaikka hyvä aloittaa :)

Natura Siberican tuotteita löydät Stockmannilta, Hehkuista, Ruohonjuuresta ja Sokokselta.

Onko tämä tuttu tuote? Mikä on sinun Natura Siberica -suosikkisi?

Hoitoaine saatu pr-näytteenä.

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Clarins Joli Rouge Velvet.


Huulipunasaarnaaja tässä terve! Olisiko teillä hetki aikaa puhua huulipunista? No hyvä, sillä puhun kuitenkin. Clarins toi maaliskuussa myyntiin Joli Rouge -sarjaan samettimaisen pehmeät Joli Rouge Velvet  -mattapunat. Tähän väliin on pakko kertoa, että en ole todellakaan mikään mattapunien ylin ystävä, sillä suurin osa niistä alkaa kiristämään huulissa ja tuntuu niin ollen superepämukavilta.

Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön, ja nämä punat ovatkin mallia kosteuttavat mattapunat. Lopputulos huulilla ei ole täysin matta, vaan aavistuksen kiiltävä, joka onkin punan kosteuden salaisuus. Huulipuna sisältää luomusuolaruohoa ja aprikoosiöljyä, jotka antavat kosteutta sekä pehmeyttä huulille. Joli Rouge Velvet -punat pysyvät huulilla pitkään, mutta ruokailun jälkeen puna kannattaa tarkistaa huulista ja tarvittaessa lisätä.

Punan tuntu huulilla poikkeaa selkeästi muista mattapunista edukseen, sillä kiristävyyden tunnetta ei synny. Puna on kuitenkin kuivahko, ja huulilla napakahko, mutta ei häiritsevästi. En usko, että sellaista täysin huomaamattoman tuntuista mattapunaa on keksittykään, mutta tämä on kyllä ehdottomasti yksi miellyttävimmistä.




Kuten aina, Clarinsin punissa piisaa pigmenttiä. Ja näissä Velvet -versioissa väriä suorastaan pursuaa. Näissä swatcheissa on kertavedot, joten tämä kertonee jotain. Sain testattavakseni sarjasta viisi eri sävyä, jotka kulkevat lämpimällä maaperällä. Suurin rakkaus roihahti pink cranberry -sävyyn. Upean korallisen karpaloinen sävy on superkaunis, ja tuo väistämättä mieleen kesän. Vinkkaan jälleen kesämorsiamille, ja toki muillekin juhlameikkiinsä pysyvyyttä kaipaaville näistä punista. Sävykartastosta löytyy kirkkaampia sävyjä, kuten myös neutraaleja nudesävyjäkin. Tummempien sävyjen ystäviä hemmotellaan täyteläisen sävyisellä plum -sävyllä.




Pink Cranberry in action! Rakastan tätä sävyä! Nykyisin kun olen taas punapää, olen entistä syvemmin rakastunut näihin kirkkaisiin puniin. Olen sanonut ennenkin ja sanon taas; koko meikki sekä look näyttää niin paljon raikkaamalta kun on kirkasta huulipunaa.


Kannattaa siis kipaista Clarinsia myyvään liikkeeseen, ja testata tämä sarja. Joli Rouge -sarja käsittää kiiltävät, satiinipintaiset sekä mattapintaiset huulipunat, ja kokonaisuudessaan sarjassa on yhteensä 26 sävyä. Joli Rouge Velvet -punan hinta on noin 27 euroa.

Mikä on suhteesi mattapuniin?

Huulipunat saatu maahantuojalta testiin.

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Täydellinen häätuoksu.


Omista häistäni tulee tänä tulevana kesänä kuluneeksi 10 vuotta. Pitää myöntää, että vaikka omista häistä on jo tuonkin verran aikaa, olen silti aikamoinen häähullu. Aika usein ajattelin uusien tuoksujen kohdalla, että tämä olisi täydellinen häätuoksu. Tuoksut kun kietovat mukaansa monet muistot, siksi tärkeisiin päiviin on tärkeää valita oikeanlainen tuoksu. Häätuoksu on merkityksellinen, sillä tuoksun avulla ihanaan päivään on ihana palata vielä aikojenkin päästä.

Koska kesä on kohta ovella, ja vuoden kovin häähumu on edessä, ajattelin vinkata kesän morsiammille (ja toki siis muillekin tuoksujen ystäville) todella hienostuneen ja ihanan tuoksun.


Elie Saab Le Parfum -sarja on saanut uuden jäsenen, Elie Saab Le Parfum in White on nimensä mukaisestikin täydellinen häätuoksuksi. Itse olen ihastunut Elie Saabin tuoksuihin, ja ne ovatkin tuoksukokoelmani käytetyimpiä. Saabin tuoksut ovat hyvin laadukkaita, ja ne pysyvät iholla pitkään. Tuoksujen nuottiviivasto avautuu ihon lämmössä täydellisesti ja nuotit ovat helposti luettavissa.

In White -version alkutuoksussa on puuterimaista appelsiininkukkaa, joka tuo tuoksuun puhtauden tunnetta saippuamaisen arominsa ansiosta. Appelsiininkukan kavereina alkutuoksussa ovat makeat punaiset marjat; punaherukat, vadelmat, kirsikat ja mansikat. Sydäntuoksussa on perinteisesti kukkia, ja niin tälläkin kertaa, tosin vain yhtä. Herkkä jasmiini on sydäntuoksun ainoa nuotti, ja se tanssahtelee kevyesti alkutuoksun nuottien kanssa. Lopputuoksussa hurmaavat itämainen patsuli, joka tuo sensuellin tunnelman tuoksuun. Lisäksi mukana ovat valkoinen meripihka sekä valkoinen myski. Molemmat antavat tuoksulle rakennetta ja runsautta.

Kokonaisuus tässä tuoksussa on erinomainen. Naisellinen, mieleenpainuva, seksikäskin ja ehdottomasti elämäniloinen. Täyteläinen tuoksu tärkeisiin hetkiin.




Elie Saab Le Parfum In White on tullut maaliskuussa myyntiin, ja löydät sen mm. Stockmannilta ja Sokoksilta. Suositushinta tuoksulle on 62 € / 30 ml.


Ovatko Elie Saabin tuoksut sulle tuttuja?

Tuoksu saatu maahantuojalta.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Puhutaan hyvää.


Bongasin jokin aika sitten hurmaavan Outin blogista postauksen, jossa puhutaan hyvää kanssabloggaajista. Postauksen voisi hyvin tehdä sekä bloggaajista että muistakin elämänsä ihmisistä, mutta päätin tehdä bloggaajakollegoistani tämän. Maailma tuntuu välillä hukkuvan negatiivisuuteen ja kaikkeen pahaan, joten hyviä myötätuulia tarvitaan ehdottomasti kaiken sen vastapainoksi. Minusta on ihanaa kertoa ihmisille miten ihania he ovat, vaikka itse olen maailman huonoin ottamaan kehuja vastaan. Kauniita sanoja on aina sydäntä lämmittävää kuulla, ja ne antavat oikeasti voimaa vaikka miten pitkäksi aikaa. Siksipä haluan laittaa muutamalle kollegalleni hyvän kiertoon, ja siinä samalla vinkata teille lukijoille näiden fantastisten tyyppien blogeista. Ottakaahan lukulistalle, jos ette sitä ole jo tehneet.


Outi's Life -blogin Outi on kyllä uskomaton tehopakkaus. Olemme tavanneet Outin kanssa muutaman kerran kasvotustenkin pr-tapahtumissa, ja pakko sanoa, että hän on positiivista energiaa puhkuva ja ihana nainen. Ihailen sitä miten hän pursuaa tuunausideoita, ja miten kauniisti hän aina puhuu perheestään. Outin blogi on ihanan elämänmakuinen, rehellinen ja konstailematon blogi. Hyvä Outi!

Mennen Tullen -blogin Fanni on mulle tärkeä kollega. Tunnen Fannia kohtaan ihan kamalan isoa sielunkumppanuutta, ja ihailen tämän nuoren naisen lahjakkuutta sekä verbaalista akrobatiaa. Fannin postaukset ovat aina lukulistani kärjessä ja voisin lukea hänen kirjoituksiaan vaikka tuhannen romaanin verran. Fanni on mielettömän taitava muusikko, ja olen salaa odottanut milloin hän hakisin vaikka Voice of Finlandiin, sillä haluaisin koko Suomen tuntevan tämän ihanan Fannin. Mua surettaa, että asutaan Fannin kanssa niin kaukana toisistamme, olisi niin ihana kirppistellä ja juoda teetä yhdessä ja puhua maailma paremmaksi paikaksi. Fanni, oot 💗


Tuubitoleranssin Jusu on mulle kuin pikkuveli. Rakastun omanlaisiini ihmisiin helposti, ja Jusuun olen ollut rakastunut jo vaikka kuinka pitkään :D Meillä on niin samanlainen ajatusmaailma. Me olemme kollegoja, mutta myös kavereita. Me harrastamme välillä Jusun kanssa pitkiä jutteluja viestien välityksellä, ja sitten saattaa mennä pitkäänkin että emme puhele mitään. Mutta kun taas puhumme, jotenkin se on vain niin luontevaa ja puhumme aina samaa kieltä. Jusun kanssa asumme myös kaukana toisistamme, mutta olemme joskus puhuneet siitäkin, että jos asuisimme lähempänä, näkisimme varmaan alvariinsa :D Jusu, olet mulle tärkeä 😊😍 ja sun blogisi on aivan timantti!

Siinä missä Jusu on mun pikkuveljeni, pikkusiskoni on ehdottomasti Elämää Koivurannassa Nanne. Nannen blogi on kertakaikkisen ihana, ja se on täynnä herkullisia reseptejä ruoanlaitosta leivontaan.  Lisäksi Nanne kirjoittaa niin upeasti hänen ja miehensä reissuista, ja ne postaukset ovat aina kuvitettu upein valokuvin. Me olemme Nannen kanssa tosielämässäkin ystävät, ja aina kun istumme saman pöydän ääreen, kello laukkaa kauheata vauhtia eteenpäin. Joka kerta nauramme, että voisimme istua vuorokaudet läpeensä vaan puhumassa kaikesta. Meillä ei ole sellaista aihepiiriä mistä emme voisi jutella. Nanne, oot mun sielunsiskoni 💗


Ihailen erittäin suuresti Charming Nailsin Tainaa. Tainan kanssa olemme myös paljon viestitelleet ja jutelleet kaikenmoista. Taina on tosi rehti, taitava, lahjakas ja hyväsydäminen ihminen. Pidän hänestä ihan älyttömän paljon! Tainan ihanien lemmikkien kuvat sulattavat sydämen ja henkeä haukkoen ihastelen aina hänen upeita kynsipostauksiaan. Tainan blogi on muuten ensimmäisiä kauneusaiheisia blogeja, joita aloin seuramaan joskus aikojen alussa. Tainan blogissa on aina selkeät tekstit sekä laadukkaat kuvat. Ilo silmälle! Taina, olet tosi ihana ja tykkään susta! 😊😍

Ja sitten kollega kenen kanssa emme tunne toisiamme ollenkaan, mutta olen seurannut hänen blogiaan jo pitkään. Keltainen Kahvipannu -blogi , kirjoittajanaan Vintageinteriorxx. Ahmin aina blogin uusimmat postaukset ja ihastelen kuvia silmät sydämen muotoisina. Blogin kirjoittaja ammentaa sisustukseensa paljon kirppareilta hankkittua tavaraa, ja sisustusmakumme osuu täysin yksiin. Hänen kotinsa sisustus on sellainen, jonka voisin ottaa omaan kotiini koska tahansa. Jaan hänen kanssaan rakkauden vanhoihin astioihin ja esineisiin, ja kaikenmoiseen retrokamaan. Tähän blogiin kannattaa tutustua aivan ehdottomasti, vaikkei mikään intohimoinen sisustaja olisikaan. Jo pelkästään kauniiden kuvien katselu saa hyvälle tuulelle 😍


Tätä listaa olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta tällä kertaa pidäyttäydyn näissä. Minulla on todella monta ihanaa kollegaa, ketkä koen läheisiksi ja keiden kanssa juttu luistaa. Tiedätte, että tykkään teistä kaikista, vaikka en nyt tässä postauksessa teitä kaikkia mainninutkaan.

Kehuja on ihana antaa, ja toivon, että tästä postauksesta ottaa vielä joku kopin ja laittaa hyvää kiertoon.

Kaunista ja aurinkoista sunnuntaita kaikille!

torstai 19. huhtikuuta 2018

Hyvää tekevä hiiva.


Ihonhoidon suurena ystävänä iloitsin ääneen tästä tuotteesta. Ihonhoitorutiineihini kuuluu olennaisena osana seerumit, en osaisi enää olla ilman. Käytän seerumeita aamuisin sekä iltaisin, ja tästä en tingi. Iho voi paljon paremmin kun sille antaa ravintoa seerumin muodossa, ennen muiden hoitotuotteiden laittamista.

Seerumit ovat tiivistettyjä tehoaineita, ja siksipä niiden hinta on usein melko korkea. Huikkaan aina blogissa, jos kohdalle osuu edullinen sekä toimiva seerumi. Tänään on vuorossa sellainen.

Korealainen, apteekeissa myytävä It's Skin -sarja on todellinen yllättäjä. K-Beauty on tullut ryminällä Suomenkin markkinoille, ja itselleni ei ainakaan toistaiseksi ole osunut yhtään huonoa tuotetta kohdalle. Sain mahdollisuuden testata It's Skin -sarjan tuotteita, ja yksi niistä oli Power 10 Formula -seerumi, Ye Effecor.


Sarjaan kuuluu 13 eri tavoin vaikuttavaa seerumia, jotka mm. vahvistavat ihoa, kosteuttavat, nuorentavat ja hillitsevät talintuotantoa. Jokaiselle ihotyypille löytyy varmasti omansa. Minä sain testiin Ye Effectorin, joka on siis hiivauuteseerumi. Se tasapainottaa tehokkaasti ihon toimintaa, ja näin ollen lisää ihon elinvoimaa ja oman rytmin palautumista. Tästä tuloksena selkeästi kiinteämpi, pehmeämpi ja silemämpi iho.

Pullossa on kätevä pipettisysteemi, joka annostelee juuri oikean määrän ihoa varten. Seerumia voi käyttää sellaisenaan suoraan iholle ennen kosteusvoidetta tai sitten vaihtoehtoisesti kosteusvoiteeseen sekoitettuna. Seerumin koostumus on vesipohjainen, joten se ei jätä iholle kiristävän oloista kalvoa tai muulla lailla epämukavaa tunnetta. Se imeytyy -tai suorastaan holahtaa- ihoon ja jättää jälkeensä todella miellyttävän tunteen.

Itse olen kovin ihastunut tähän tuotteeseen, ja mieleni tekisi tutustua myös muihin sarjasta löytyviin seerumeihin. Hinta on tosi huokea, tämän tasoiseksi tuotteeksi. Seerumien hinta on keskimääräisesti noin 20,90 € kpl.


Lämpimät suositukset tälle sarjalle, mikäli kaipaat edullisempaa ja toimivaa seerumia. Sarjassa on myös muitakin ihania tuotteita, jotka ovat myös mukavissa hinnoissa. Sarjaa myy eri apteekit ympäri Suomea, jälleenmyyjät löydät täältä.

Onko It's Skin -sarja sinulle jo tuttu?

Seerumi saatu testattavaksi blogia varten.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Mannaa hiuksille.


Minulta on paljon pyydetty postauksia liittyen hiustuotteisiin. Sain jokin aika sitten maahantuojalta testiin Eleven Australia -sarjan tuotteita, ja koska mulla kävi näihin aivan totaalinen sekoaminen, päätin kirjoittaa teille näistä. Kun ihastun todella lujasti johonkin tuotteeseen/tuotteisiin, haluan kuuluttaa sen ilosanomaa täällä blogissani, ja tämän sarjan kokeilemani tuotteet todellakin ansaitsevat kaiken rummutuksen.

Hiusteni lyhyt lähihistoria on aika karu. Pieleen mennyt vaalennusprojekti parisen vuotta sitten tuhosi hiukseni pitkäksi aikaa, ja viime syksynä sain vihdoin ammattilaisapua hiusteni korjaamiseen. Nyt hiukseni voivat kohtuullisen hyvin, vaikka ovatkin vielä elpymisvaiheessa. Värjäsin jokin aika sitten hiukseni oranssinkupareiksi, sillä balayage -värjäyksen tumma tyvi ei antanut yhtään anteeksi lisääntyviä harmaita hiuksiani. En kestänyt omaa peilikuvaani, koska harmaa ei mielestäni nuorenna ketään. Kuten aiemmin mainitsin, jos harmaani olisivatkin kauniin helmensävyisiä, en valittaisi ollenkaan, mutta niin hyvää tuuria minulle ei luontoäidin väriarvonnassa ole käynyt, joten nyt mennään säpäkällä oranssilla.

Hiukseni ovat luonnonsäkkyrät, joten silotusta, hoitoa, kosteutusta kaivataa aina ja ikuisesti, olipa väri päässä mikä tahansa. Hiukseni ovat todelliset juopot, joten niihin saa uppoamaan kosteuttavia tuotteita niin paljon kuin niitä sinne jaksaa kaataa. Tänään tutustaan superkosteuttaviin tuotteisiin, jotka ovat hyvin omiaan kärsineille, kuiville ja janoisille hiuksille.



Hydrate My Hair Moisture shampoo & condiotioner ovat olleet todellinen pelastus hiuksilleni. Ne ovat alunperin suunniteltu Australian haastavaan ilmastoon, missä aurinko sekä tuuli haurastuttavat, kuivattavat sekä vahingoittavat hiuksia. Tuotteet sopivat toki muidenkin mantereiden ilmastoihin, ja koska Suomessa meillä nykyisellään 10 kk kestävä talvi, hiukset ovat kylmyydestä ja viimasta aivan samalla lailla kovilla.

Tuotteet sisältävät hydralisoitua vehnäproteiinia sekä vehnätärkkelystä, jotka ovat hiuksille todellisia kosteuspommeja. Hiukset kestävät paremmin ulkoisia rasituksia kun ne ovat sisäisesti hyvin hoidetut. Hiusväri pysyy myös paremmin kosteutetuissa sekä ehjissä hiuksissa.

Shampoo vaahtoaa kivasti ja pesee hyvin, mutta hellävaraisesti. Jo pelkän shampoon jäljiltä hiukset ovat pehmeät. Hoitoaine tekee todella hyvä viimeistelyn hiuksiin, ja jo parin minsan vaikutusajalla hiuksista tulee supersiloiset ja ilmavat. Joskus iltaisin mua laiskottaa, enkä jaksa alkaa föönaamaan hiuksia kuivaksi. Menen nukkumaan märillä hiuksilla, joka yleensä mun hiuslaadulla tarkoittaa sitä, että aamulla peilistä katsoo melkoinen ruuhkatukka. Mutta kas! Näiden kanssa ei moista tapahdu. Hiukset ovat kuin föönatut! En melkein meinannut eka kerran uskoa kun aamulla heräsin, ja hiukset olivat ihan normaalit, ilman suoristusrautaa tai kiharrinta. Oho! Aika uskomatonta, mutta totta.

Eleven Australia -tuotteet ovat kampaamotuotteita, ja jälleenmyyjäluettelon löydät täältä. Shampoon ja hoitoaineen keskimääräinen hinta on noin 18,90 € kpl.


Mutta sitten tämä! Jos shampoo ja hoitoaine olivat supereita, tämä on jotain täysin yliluonnollista. Miracle Hair Treatment on todellinen elvyttäjä, hengenpelastaja, armoittaja ja taikuri. Huh, mulla ei ole koskaan ollut tällaista tuotetta, joka oikeasti taikoo hiuksista hetkessä täysin normaalit. Oma hiuslaatuni kun on haastavimmasta päästä, ja lukuisten käsittelyjen tuomat rasitukset yhteenlaskettuna ovat olleet hiuksilleni aikamoinen mylly. On siis lohdullista, että nykypäivänä on tarjolla tämän kaltaisia tuotteita, jotka oikeasti palauttavat hiuksille sitä eloa, joka niille kuuluu.

Kyseessä on siis hoitovoide, jota käytetään joko kosteisiin tai kuiviin hiuksiin. Itse en enää fööniä näytä hiuksille ilman tätä. Tuote on todella riittoisaa, jo pieni määrä riittää hyvin pituuksiin tuomaan sitä niille kaivattua mannaa. Tämän ravitsevan hoitovoiteen salaisuus piilee 11 ominaisuudessa, jotka ovat:

1. Lisää kiiltoa, pehmeyttä ja sileyttä
2. Poistaa pörröisyyttä ja sähköisyyttä
3. Kosteuttaa
4. Vahvistaa hauraita hiuksia
5. Ehkäisee hiusten haaroittumista
6. Selvittää ja parantaa käsiteltävyyttä
7. Suojaa lämpömuotoilun haitoilta
8. Parantaa luonnollista kimmoisuutta
9. Korjaa kuivia, vahingoittuneita hiuksia
10. Suojaa hiusväriä auringon UVA- ja UVB-säteiltä
11. Ehkäisee kloorin ja auringon aiheuttamia vahinkoja

Voin kertoa, että tämä todellakin tekee tuon kaiken, ja tuntuu että enemmänkin. Hiukseni eivät koskaan ole alkaneet voimaan näin hyvin pelkästään yhden tuotteen ansiosta. Huhu kertoo, että tämä on alkanut niittää mainetta siinä määrin, että jälleenmyyjät ovat joutuneet myymään eioota.

Mikäli hiuksesi huutavat SOS, tämä on niiden pelastaja numero 1. Pettymystä tämän tuotteen kanssa on täysin mahdoton kokea. Myös tämä löytyy Eleven Australia -sarjaa myyvien jälleenmyyjien luota ja keskimääräinen hinta tälle tuotteelle on 21,90 €.

Onko Eleven Australia sinulle tuttu merkki? Mitkä ovat omat suosikkisi?

Tuotteet saatu maahantuojalta.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Miltä tuoksuvat taivaan sävyt.


Tuntuu, että on aivan kauheasti aikaa kun olen viimeksi kirjoittanut tuoksuista. Eipä hätää, tänä keväänä on ilmestynyt monta ihanaa uutuustuoksua, joista on tulossa juttua blogiin pitkin kevättä. Aloitetaan tämä tuoksusarja nyt eräällä valloittavalla uutuudella, joka hurmasi minut välittömästi.

Calvin Klein on ehdottomasti eräs suuri suosikkini tuoksubrändeistä. Monet Eternity -sarjan tuoksut ovat olleet minulle hyvin rakkaita tuoksuja, joihin liittyy paljon ihania muistoja. Olin todella iloinen saadessani testattavakseni tämän kevään ja tulevan kesän uutuuden, uuden Eternity -perheen jäsenen, Calvin Klein Eternity For Women Air.


Rakastettava tuoksu on usein sellainen, joka saa ensinuuhkaisulta huudahtamaan ääneen "ihana!" Tämä teki juuri näin minulle, ja kuljinkin loppupäivän nenä kiinni ranteessa, ja huokailin ääneen miten ihana tämä on. Jos taivaan sävyillä olisi tuoksu, se olisi tämä. Kevyt kuin ilma, raikas tuulahdus, lempeä, lämmin ja pehmeä. Tässä tuoksussa ei ole mitään kovaa eikä kulmikasta. Kuin pullotettua pumpulia.

Alkutuoksussa on raikasta greippiöljyä, kesän mieleen tuovaa mustaherukkaa ja ozonic notes, jotka tarkoittavat suomeksi sateen, ilman, taivaan tuoksuja. Haastava nuotti kuvattaksi sanojen avulla, ja siksipä se onkin jotain, joka tulee itse tuoksuttaa.

Sydäntuoksu on usein kukkien ja hedelmien valtakuntaa, ja näin myös tässä tuoksussa. Lempikukkani pioni on sydäntuoksun ensimmäinen nuotti. Se saa kaverikseen herkän kielon ja viimeisenä makeutta antaa mehukas päärynä.

Lopputuoksussa tavataan kaikki tämän nuottipohjan klassikot; lämpöinen setripuu, makea ambergris ja seksikäs, ihoa hellivä myski. Kokonaisuudessa tuoksu on hyvin moderni, sporttinenkin, mutta kuitenkin naisellinen. Tämä on tuoksu, joka ei sisällä ikärajaa. Tuoksu sopii niin nuorelle naiselle kuin varttuneemmallekin ladylle. Ihanteellinen äitienpäivälahja, tai vaikkapa lahja rippilapselle. Kesän morsiammet voivat ottaa tästä kopin häätuoksuksi.


Ja pitäähän tuoksulla pari olla. Myös miehet saavat tänä keväänä oman Eternity Air -tuoksunsa. Mikke on todella tykästynyt tähän maskuliiniseen ja sporttiseen fougere -tuoksuun.  Fougere -tuoksut ovat vihreitä ja metsäisiä, ja tämä on juuri sellainen.

Alkutuoksussa on mandariiniöljyä, joka antaa makeutta alkutuoksun muuten metsäiseen maailmaan. Katajanmarjaöljy tuo mieleen vehreät sekametsät, jotka tuoksuvat lähes huumaavilta sateen jälkeen. Alkutuoksu sisältää myös ozonic notes, joita on naistenkin versiossa.

Sydäntuoksu pitää sisällään todella erikoisen, sekä valloittavan kombon; laventeliöljy rauhoittaa, vihreä omena tuo kirpeyttä ja orvokin lehdet antavat ripauksen pehmeyttä. Lopputuoksun patsuliöljy tuo mieleen itämaisuuden, merisammal puhaltaa merelliset aromit tuoksuun mukaan ja ambergris makeuttaa seoksen.

Kokonaisuus on hyvin ehjä, ja toimii täydellisenä vastakappaleena naisten versiolle. Eternity For Men Air on maskuliniinen, vahva ja raikas. Se on supermiesten tuoksu, kuten tyttäreni sanoi tätä tuoksuteltuaan. Kesän juhliin aivan ehdoton tuoksu miehille.


Calvin Klein Eternity Air -tuoksut naisille ja miehille tulevat myyntiin huhtikuun aikana.

Tuoksuista on saatavilla seuraavat tuotteet, seuraavin suositushinnoin:

For Women edp 30 ml suositushinta 42,40 €
For Women edp 50 ml suositushinta 72,90 €

For Men edt 30 ml suositushinta 44,50 €
For Men edt 50 ml suositushinta 56,70 €

Lämpimät suositukset näille, käy nuuhkaisemassa ja ihastu sinäkin!

Tuoksut saatu lehdistönäytteinä.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Avon arvontamaratonin voittajat!


Avon arvontamaraton päättyi viikko sitten, ja arvoin voittajat random.orgin avulla viime viikon alussa.

Voittajat ovat:

Femme Exclusive edp
Sofia M.

Naturals Peony & Pear -setti
Mira M.

3 kpl MARK Liquid Laquer -huulipunia
Laura

Nutra Effects Miracle Glow -setti
Milla-Maria K.

Avon Care kookos-setti
Saru

Anew Ultimate Inifinite -yöhoito
Birgit M.

Eve Alluring edp
Mimosa

Black Suede Intense
Outi K.

3 kpl MARK Epic Lip -huulipunia
Maaku

Advanced Techniques Miracle Densifier -hiustenhoitosetti
Henna J.

Kaikille voittajille on ilmoitettu voitosta sähköpostitse. Suuren suuret kiitokset kaikille osallistuneille ja isot onnittelut kaikille voittajille! Ihan mahtavaa, että osallistuitte niin aktiivisesti näihin. Sain mahtavia terkkuja, postaustoiveita ja vaikka mitä, kiitos niistä kaikista!

Pysykää kuulolla, sillä kevään aikana on tulossa ainakin yksi tuoksuaiheinen arvonta vielä :)


Eettistä, reilua ja kaunista.


Kun joskus kauan sitten aloin tutustumaan ympäristöystävällisempään kosmetiikkaan ja ylipäätään luonnonkosmetikkaan, valikoima meikkien osalta oli melko suppea. Niistä ajoista on kuitenkin nyt jo kuljettu pitkä matka, ja tänä päivänä kuluttajalle on valittavana luonnonmukaisempa värikosmetiikkaa todella laajasti.

Sain ihanan mahdollisuuden testata yhtä tällaista eettisempää ja ympäristöystävällisempää meikkisarjaa nimeltä Miss W. Sarjan tuotteet ovat kehitetty kestävän kehityksen ajatuksella, laadusta ei tosiaan kuitenkaan ole tingitty yhtään. Miss W onkin selektiivisen tason sarja. Tuotteet valmistetaan reilun kaupan yhteistyökumppaneiden kanssa ja pakkaukset tehdään kierrätysmateriaaleista ja ne ovat täysin biohajoavia sekä kierrätyskelpoisia. Eläinkokeita ei myöskään käytetä valmistusprosesseissa. Sarja tulee Ranskasta ja on siis luomukosmetiikkaa.




Aloitetaan sarjan meikkivoiteesta. Olen meikkivoiteiden suuri ystävä, joten aina kun tulee tilaisuus testata meikkivoidetta - ja vieläpä luonnonkosmetiikan puolelta - olen innolla mukana. Miss W Fluid Foundation -meikkivoide on aikuisemman ihon, hoitava meikkituote. Se kuvaillaan kevyeksi, mutta itse sanoisin sen olevan kyllä runsas. Ei kuitenkaan sellainen, joka pureutuu juonteisiin, mutta sillä tavalla runsas, että meikkipohjasta saa peittävän. Pigmenttiä piisaa ja levittyvyys on hyvä. Meikkivoiteen alle kannattaa laittaa kosteuttava primer, sillä meikkivoide käyttäytyy sellaisen kanssa kaikkein parhaiten. Itse laitoin ensimmäisellä kerralla mattapintaistavan primerin, joka aiheutti sen, että meikkivoide ikään kuin jämppäsi herkemmin paikoilleen, ja se teki levityksestä vähän haastavampaa. Toisella käyttökerralla kokeilin kosteuttavaa primeria, ja oli kuin olisin kokeillut aivan toista meikkivoidetta kuin aiemmin!

Meikkivoide sisältää hyaloronihappoa, Juvenessence -tehoainetta ja Sascha Inchi -öljyä, joiden yhdistelmä takaa sen, että iho näyttää nuorekkaamalta sekä on hyvin kosteutettu. Meikkivoide on todellinen hoitopommi iholle, sen sisältää mm. ruusuvettä, avocado-, pähkinä-, aprikoosinsiemen-, kaakaonsiemen-,argan-, oliivi- ja seesaminöljyä. Huh! Iho sanoo hörps, ja nauttii olostaan!

Meikkivoidetta on saatavilla neljässä eri sävyssä (minulla sarjan vaalein sävy, Porcelain 21), ja hinta on 39,90 €. Meikkivoiteen voit tilata maahantuojan omasta Ilona Iho -verkkokaupasta. Fluid Foundation -meikkivoiteet löydät täältä.




No niin ja sitten! Ah, huulipuna! Ja katsokaapa mikä sävy! Uuuuh! Nyt on käsillä todellinen helmi. Se, että sävy on minulle hyvinkin rakas kirkkaanpunainen, huulipunan laatu on aivan tajunnanräjäyttävän loistava. Puna pysyy huulilla mielettömän hyvin, se ei karkaile, ei kiristä, ei leviä. Se tuntuu pehmeältä, kosteuttavalta ja sanalla sanoen hyvältä. Olen ennenkin sanonut, että paras huulipuna ei tunnu huulilla miltään. Jos huulipuna kiristää, ja huulet tuntuvat kuivilta, on olo epämukava. Tämä puna on kaikkea muuta kuin epämukava. Voisin tämän yhden perusteella kerätä koko sarjan. Heittämällä paras luonnonkosmetiikan huulipuna, jota olen koskaan kokeillut.

Huulipuna sisältää hoitavia ainesosia (kaakao, oliivi), jotka pitävät huolta huulista. Itse iloitsen suuresti tällaisesta hoitavammasta huulipunasta tämän karsean talven jälkeen. Huuleni ovat olleet tosi, tosi rohtuneet ja monet huulipunat ovat jääneet paitsioon sen vuoksi. Tämä on ollut yksi niistä punista, joita olen voinut käyttää, koska tämä hellii huulia niin ihanasti.

Myös tämä löytyy Ilona Iho -verkkokaupasta, ja tämän hinta on 21,20 €. Tämän upean sävy nimi on 125 Fatal Red.


Vimppana on sitten kulmapaletti, josta löytyy kolme eri sävyistä ruskean sävyä. Näitä kolmea sävyä sekoittelemalla kulmista saa muotoiltua ja sävytettyä juuri omanlaiset. Itselleni tällaisen puuterimaisen kulmatuotteen käyttö on vieraampaa. Olen tehnyt kulmani kynällä vuosikaudet, joten tällaisen tuotteen käyttö vaatii vähän opettelua ja totuttelua. Mutta ne ketkä ovat tottuneet käyttämään tämän tyyppisiä kulmatuotteita, suosittelen todella lämpimästi tutustumaan tähän. Sävyt ovat pehmeitä ja pigmenttisiä, ja ne levittyvät helposti sekä vaivattomasti kulmiin.

Kulmakarvatrion hinta on 28,89 €, ja myös tämä löytyy Ilona Iho -verkkokaupasta.




Tässä meikkikuvat tekemästäni meikistä, käyttäen näitä tuotteita. Huulipunan sävy on kertakaikkisen ihana, todellinen klassikko! Tämän kanssa voi surutta käyttää hästägiä Hollywoodredcarpet, kuten rakas kollegani Jusu minulle laittoin instassa erääseen näistä meikkikuvista. Tässä punassa on jotain niin ihanaa vanhan Hollywoodin glamouria että!

Meikkivoide tekee ihosta nuorekkaan ja tasaisen. Ihon pienet virheet peittyvät ja juonteet tasoittuvat. Todellinen helmituote meille yli 40-vuotiaille!

Miss W -meikkisarja antsaitsee suuret aplodit ja hurraa-huudot! Olen hyvin positiivisesti yllättynyt, ja välillä unohdin, että kyseessä on luonnonkosmetiikkasarja, koska tuotteet ovat niin selektiivisiä. Luonnonkosmetiikan värimeikeissä törmää harvemmin superluksukseen, mutta nämä ovat sitä aivan täysin. Koko Miss W -sarjan tuotteet löydät tämän linkin takaa. Suosittelen lämpimästi tutustumaan sarjaan, veikkaan että et pety :)

Onko Miss W sinulle tuttu entuudestaan?

Tuotteet saatu blogia varten testattavaksi.