keskiviikko 7. helmikuuta 2018

20 kysymystä haaste.


Bonggasin ihanaisen Salkan blogista 20 kysymystä haasteen, ja nappasin sen itselleni. Tykkään tehdä näitä kyssärihaasteita, koska näihin on kiva vastailla. Ja paljastuuhan näistä aina lukijallekin jotain uutta bloggaajasta. Mä tosin olen pyörinyt kuvioissa jo niin kauan, ja kaikki itsestäni täällä paljastanut, joten saa nähdä tuleeko näissä vastauksissa teille vielä jotain uutta 😌

1. Mitkä kirjat hyllyssäsi huutavat tulla luetuksi?

Miten pitkästi tähän saa vastata. Siis vaikka kuinka monta! Mulla oli koko viime vuoden kauhea lukulukko, jota olen koittanut availla nyt hiljattain tässä auki. Jotenkin tuntuu ettei lukemiselle ole muka aikaa. Ja iltaisin nukkumaan mennessä olen niin väsynyt, että selaan puhelinta vaan hetken, ja alan sitten nukkumaan. Nyt olen jättänyt puhelimen iltaisin pois ja ottanut kirjan käteen. Lukemista odottavat uusin Pendergast-sarjan osa Houreuni, Mari Jungstedtin Toiset Kasvot, Millenium-sarjan viides osa. Noin niinkun alkuunsa. Ehkä mä saan ne tänä vuonna luettua.

2. Oletko tapojesi orja?

Voi kyllä. Minä, jos kuka rakastan rutiineja. Kun tiedän miten asiat menevät päivittäin, olen onnellisin. En kestä kauhean hyvin yllättäviä tilanteita, enkä jatkuvia uusia haasteita. Siksipä olen myös tapojeni orja. Se mikä on hyväksi havaittu, teen niin. Ehkä joskus, jossain asioissa olisi tottakai terveellistä vaihdella tai tehdä jotain ihan toisin, ja niin teenkin. Mutta yleisesti ottaen, olen tapojeni orja.

3. Pidätkö siitä, että ihmiset puhuvat suoraan vai kaunistellen?

Mielummin suoraan ja rehellisesti. Suora ei kuitenkaan tarkoita tahdittomuutta, eikä kaunistelu valehtelua. Asiat voi esittää niin monin eri tavoin. En arvosta sellaista neuvovaa tyyliä, jonka moni sellaista tekevä mieltää suorapuheisuudeksi. Omasta mielestäni suora puhe on rehellistä, asiallista ja kunnioittavaa. Se ei ole tahditonta, alentuvaa eikä töksäyttelevää. Kaunistelu on usein mielestäni mielistelevää, enkä arvosta sellaista falskia käytöstä yhtään.


4. Missä asennossa nukut?

Kyljelläni, tai ainakin niin nukahdan. Varmasti nukun myös selälläni (ja kuulemma kuorsaan. En kyllä ole itse kuullut moista. Korkeintaan jotain vienoa levon ääntä saatan pitää.) Mahallani en enää osaa nukkua. Olin sellainen mahallani nukkuja ennen raskautta, mutta kun melkein 9 kuukauteen ei voinut nukkua mahallaan, se vaan sitten jäi pois. Koitin tässä taannoin alkaa nukkumaan mahallani, mutta ei siitä tullut mitään. Tuntui, että en vaan saa hyvää asentoa sillä tavoin.

5. Onko sinulla tunnuslausetta?

No ei varsinaisesti, mutta ajattelen usein, että tämäkin menee ohi. Etenkin raskaissa ja stressaavissa tilanteissa. En jakele mitään Paul Coelhon latteuksia, Carpe Diem -lausahduksia tai muuta kliseistä. Ajattelen, että asiat järjestyvät aina lopulta, ainakin jotenkin ja varjelus vie minua eteenpäin.

6. Nimeä asia, joka ärsyttää eniten?

Vain yksikö? 😂  Noh, mua ärsyttää useasti monikin asia. Mua ärsyttää aikuisten ihmisten paska käytös -sellainen pää pepussa tyyppinen maailmankatsomus. Mua ärsyttää tämän hetkinen poliittinen tilanne Suomessa. Mua ärsyttää välinpitämättömyys, itsekkyys, empatianpuute, epärehellisyys, kaikkitietävyys. Mua ärsyttää vähän nämä kovat pakkasetkin. Talvi on kiva, mutta järkyt pakkaset. Kiitos ei.


7. Onko sinulla tallessa vanhoja kortteja ja kirjeitä?

Että onko! No on! Ihmisellä kun on tällaiset keräilijän geenit kun mulla, niin on vaikea heittää mitään pois. Tuossa taannoin siivottiin Mikken kanssa vaatehuonetta, ja otin sieltä käsittelyyn laatikon, jossa on kaikki elämäni aikana saamani kortit. Kyllä -luitte oikein. Yli 40 vuodessa saattaa tulla muuten jokunen kortti. Niitä läpi käydessäni totesin (varmaan ihan jopa ääneenkin), että tämä on eräänlaista hulluutta. Heitinkin pois suurimman osan, koska mitä niillä oikeasti tekee. Säästin lapsuuden korttini, sekä kaikki mammalta saamani kortit. Roskiin lensi kauhea läjä joulukortteja ja synttärikortteja ja mitäliekortteja yli 20 vuoden ajalta. Kun luin niitä, en edes enää muistanut ketä ne kaikki ihmiset ovat elämässäni olleet! Kortteja oli suureksi osaksi entisen elämäni ajalta, ja niitä ihmisiä ei enää kauheasti ole mukana tämän hetkisessä elämässäni.

8. Pahe, josta nautit liikaa luopuaksesi siitä?

HELPPO: Karkit! Vai onko se pahe, jos se tuottaa nautintoa? Tiedän sokerin vaarat jaadajaada jaa, mutta eipä mulla enää paljon muita "paheita" ole. Tupakointi on loppunut ajat sitten ja viinilasia kilistän aniharvoin. Kahvia en juo, paitsi lattea ja teetäkin nykyisin vähemmän kuin ennen. Joten mä narkkaan karkkia.

9. Mitä sinun pitäisi tehdä enemmän?

Varmaan edelliseen viitaten, liikkua :D Ehkä mun pitäisi myös murehtia vähemmän. Jotenkin tuntuu välillä, että murehdin aivan kaikesta. Jos ei ole mitään oikeaa murehdittavaa, sitten mä kehitän sellaista. Pitäisi ehdottomasti olla vähän armollisempi, eikä kantaa kaikkia maailman murheita niskassaan.


10. Mikä on paras uutinen, jonka olet saanut?

Ehkä jonkun mielestä kliseistä, mutta kyllä se oli lokakuussa 2012 kun raskaustesti näytti kahta viivaa vihdoinkin. Se hetki on niin elävänä mielessäni edelleen, vaikka aikaa on kulunut jo kohta 6 vuotta. Sitä sai elämänsä isoimmat uutiset vessassa! Hetken siinä istuin ihan pöllämystyneenä, enkä oikein tajunnut missä todellisuudessa edes olen. Tein vielä varmuuden vuoksi kolme raskaustestiä lisää, ennen kuin lopulta uskoin uutiset todeksi. Se elämäni paras uutinen täyttää kohta 5 vuotta, ja on ehdottomasti maailman kivoin pikkutyttö :)

11. Luotatko ihmisiin?

En kovin herkästi. Sen verran on takkiin tullut kakkasadetta, että luottamukseni pitää ansaita. Mulla on pieni lähipiiri, keihin luotan täysin. Se riittää minulle. Avaan itsestäni ihmisille sen verran kuin haluan, enkä kaikille kaikkea. Kun kerran rikkoo mun luottamuksen, sitä ei saa kovin äkkiä minulta takaisin. Mä olen aika mustavalkoinen tässä asiassa.

12. Mitkä ovat lempielokuviasi?

Voi, niitä on paljon! Kuutamolla, Riisuttu Mies, Star Wars -sarja, Millenium -trilogia, Shrekit, Henkien Talo, Pilvikartasto, Hacksaw Ridge, Pan's Labyrinth, Orpokoti, The Conjuring 1 & 2, Se - It, Tuntematon Sotilas, Marvel -leffat... onhan näitä vaikka kuinka.


13. Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

Mulla ei ollut lapsena kuin yksi haaveammatti, ja se oli näyttelijä. Se unelma eli pitkälle, melkein lukion loppuun asti, mutta sitten tapahtui jotain miksi en hakenutkaan Teatterikorkeaan. Oli poikaystävä, ja jotenkin se piti sitten jalat omalla kotiseudulla. Harvoja asioita olen elämässäni katunut, mutta se on sellainen, joka tänä päivänäkin vielä vähän nakertaa. Olis vaan pitänyt mennä ja toteuttaa omat unelmat eikä sitoa itseään niin tiukasti, niin nuorena kiinni toiseen ihmiseen.

14. Asuistiko mielummin maalla vai maaseudulla?

Mitä eroa näillä on? 😂 kysyy hölmistynyt kaupunkilainen. Mä vastaan, että asun rauhallisella kaupunkialueella. En ole koskaan asunut maalla, enkä maaseudulla (jos ne ovat siis jotekin keskenään eri asiat). Olen tällainen cityslicker, joten ihan helpolla musta ei maalaistipusta saa.

15. Kuka on vaikuttanut eniten sinuun elämäsi aikana?

Varmaan omat vanhemmat. Niin hyvässä kuin pahassakin. Mun mamma. Olen vasta hänen kuolemansa jälkeen ymmärtänyt kuinka suuri merkitys hänellä minulle oli. Kaipaan häntä edelleen joka ikinen päivä.

16. Mikä on lempivitsisi?

Voi ei, kertooko joku vielä vitsejä? Muistan, että lapsena mulla oli vitsikirjoja, mutta se olikin silloin vitsien kultakaudella 80-luvulla. En mä muista edes enää mitään vitsejä! Eiku hei, yhden muistan: Missä Pikku Myy asuu? - Myymälässä. Hohohohhoooo. Eikö ollutkin hyvä.


17. Mikä eläin olisit?

Mjaaha....ehkä mä olisin kilpikonna. Ne elää niin kauan. Ja ovat sellaisia verkkaisia ja stressittömiä tyyppejä.

18. Jos saisit kokeilla mitä tahansa ammattia yhden päivän ajan, mitä kokeilisit?

No kaipa mä sinne teatterin lavalle kipuaisin. Olisi kiva kokeilla olisiko sillä lapsuuden haaveella ollut mitään tekemistä oikean elämän kanssa.

19. Mitä huomaat ihmisessä ensimmäisenä?

Kokonaisuuden, olemuksen, silmät. Hymykuopat. Tuoksun.

20. Millaisista lomista pidät?

Sellaisista missä perheeni on mukana. Rentouttavista, mutta kuitenkin touhua saa olla. Yhteisiä elämyksiä, ostoksilla käymistä, hyvää ruokaa, mukavaa yhdessä oloa. Olen enemmän kaupunkiloma -tyyppi, kuin rantaloma. Toki paras on, jos ne voi yhdistää.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille! Nappaa haaste mukaasi, jos et ole vielä sitä tehnyt :)

10 kommenttia:

  1. Näitä oli hauska lukea. Tunnistan itseni mustavalkoisuudesta luottamuskysymyksissä ja tapojeni orja olen aivan varmasti. Enkä aio koskaan ikinä muuttua niiden suhteen;) Olipa jännä tietää, että olet näyttelijäksi meinannut. Se oli mulle uusi tieto:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään lukea näitä muiden blogeista :) Aina oppii jotain uutta niistä :) Juu, se oli ainoa haave, ja kovin menin sitä kohti, kunnes nuoruudenrakkaus voitti. Menin sitten kauppikseen, melkein sama asia :D Eiku..

      Poista
  2. Olipas kiva haaste :) meillä näyttää olevan aika paljon samanlaisia ajatuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa haaste mukaasi :) Voi miten mukava kuulla :) <3

      Poista
  3. Inhon asiat ois voineet tulla mun kynästä. Narkkaan karkkia...niin hauskasti sanottu. Mä narkkaan karkkia aina perjantaisin ja juon cociksen. Because we are worth it :D

    VastaaPoista
  4. Oi tämä oli kiva! :) Isoimmat naurut päästiin kohdassa 4 ”vienoa levon ääntä” 😂 (tää ilmaus täytyy ottaa käyttöön!) sekä kohdan 16 Myymälä 🤣👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D no sellaista jotain kehräyksen tyyppistä hurinaa, levon ääntä. Ei mitään kuorsausta todellakaan :D

      Poista
  5. Ihanaa, että teit tän :) Mullekin oli tuo näyttelijä-speksi uusi, sitä en tiennyt :D Ootko miettinyt, että lähtisit esim. harrastelijateatterimeininkeihin mukaan? :) Mä harrastin teininä teatteria, mutta kun lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, teatterikuviot vaan jäivät. Mutta hauskaa se oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näitä on niin kiva tehdä :D :) No niin, jotain uutta tuli siis, jee! Sarikin tuolla ylempänä sanoi, ettei tiennyt tätä minusta. Olen joskus miettinyt harrastelijateatteria tosiaan, voisikin taas ottaa vakavaan harkintaan sen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)