maanantai 22. tammikuuta 2018

L'Occitane kalenterin inventaario!



No niin, tänään käydään sitten läpi toinen joulukalentereistani eli L'Occitanen kalenteri. Pakko sanoa, että kun sain tämän kalenterin jo hyvissä ajoin viime syksynä, oli todella haastavaa odottaa joulukuuhun asti, että sai alkaa avaamaan luukkuja. Kalenteri nimittäin tuoksui älyttömän hyvälle ja kävinkin sitä nuuhkimassa aina silloin tällöin ennen joulukuuta. Maltoin kuitenkin mieleni joulukuuhun asti ja avasin kiltisti kaikki luukut järjestyksessä.

Tässä oli myös mielettömän hyvä hintalaatu-suhde. Kalenterin hinta oli noin 50 € ja jokaisesta luukusta paljastui matkakokoinen tuote. Ei mitään turhia juttuja, kuten pakettikortteja tai jotain älyttömiä naruja. Kun ihminen ostaa kosmetiikkakalenterin, hän tottakai olettaa, että luukuista tulee sitten kosmetiikkaa. Ja tästähän sitä kyllä tuli. Kuulin huhuja, että kalenterin sisältö olisi ollut identtinen vuoden 2016 kalenterin kanssa. Tämä toki on miinus niille, ketkä olivat ostaneet kalenterin silloin ja nyt. Yllätysmomentti oli siis kadoksissa heiltä, mutta omalla kohdallani tämä oli eka L'Occitanen kalenterini, joten en pysty moittimaan sisältöä ollenkaan.


Koko sisältö näytti tältä. Ihanasti kaikkea L'Occitanea! Purnukat ovat mukavan kokoisia ja noista mistä vain käyttää useamman kerran. Tällaiset matkakoot ovat mielestäni supersöpöjä ja tätä postausta kuvatessani hypistelin näitä tuubeja ja pulloja hymy huulilla. Kosmetiikkafanin mieltymyksiä nämä tällaiset :)


Suihkugeelejä tuli viisi; Vetiver, Sheavoi, Laventeli, Manteli ja Kirsikankukka. Kaikki menevät käyttöön! Suihkugeelejä olisi saanut tulla enemmänkin :D (jos minulta kysytään).


Vartalovoiteita tuli neljä; Vetiver, Sheavoi, Kirsikankukka ja Manteli. Jostain syystä Laventelia ei ollenkaan? En tiedä miksi ei. Nämäkin tulevat kaikki ehdottomasti käyttöön, vaikka en kauheasti pidä shimmerisistä voiteista.


Käsivoiteita tuli neljä; Sheavoi, Manteli, Vetiver ja Pioni. Ah, nämä ovat niin kätsyjä käsilaukussa ja reissuissa. Pikkutuubista saa muutaman kerran kädet voideltua ja mukava testata mikä näistä nousee omaksi lemppariksi.


Sekalainen osasto; Jalkavoide, Sheavoi tehovoide ja huulivoide. Nämä kaikki tulevat myös käyttöön. Eniten näistä kutkuttaa jalkavoide. Mulla on jalat taas niin luokattomassa kunnolla, että ihan hävettää. Huulivoide tulee myös taatusti käyttöön, koska pakkaset.


Kaksi hiustenhoitotuotetta, viittä eri öljyä sisältävät shampoo ja hoitsikka. Erittäin tervetulleita juttuja kokeiluun! En ole varmaan koskaan kokeillut L'Occitanen hiustuotteita, joten innolla otan nämä testiin.


Kalenterista tullut hyvä tuoksu oli näiden pakkausten ansiota. Neljä palasaippuaa ja yksi jalkakylpypommi. Olen ollut todella huono käyttämään palasaippuoita, mutta nämä ovat niin ihanan tuoksuisia, että otan ehdottomasti käyttöön. En käsisaippuaksi, koska siinä palasaippua on vähän epähygieeninen, mutta omaan henkilökohtaiseen käyttöön suihkussa. Ah, palasaippuassa on jotain tosi nostalgista ja retroakin. Muistan miten lapsuudessani saunassa pestiin aina sitruunantuoksuisella palasaippualla.


Aaton luukusta tuli pieni hajuvesipullo, Arlésienne edt. Tämä oli täysin uusi tuttavuus minulle L'Occitanen tuoksuista, joten tuoksujen ystävänä otin ilolla vastaan. Jos jostain löydän pienen suihkepullon, laitan tämän siihen, josta tätä on helpompi käyttää.


Kokonaisuudessaan mahtava kalenteri. Tästä tulee toisin sanoen kaikki tuotteet käyttöön. Sain kalenterin maahantuojalta, mutta jos olisin hankkinut tämän omalla rahalla, ei olisi harmittanut yhtään. Hyvä hintalaatu-suhde, kuten alussa totesinkin.

Miltä tämä kalenteri sinusta vaikutti?

Kalenteri saatu maahantuojalta.

6 kommenttia:

  1. En ole itse käyttänyt koskaan L'Occitanen tuotteita, joten ei ole harmainta haisuakaan tuotteista. Tuotteiden ulkoasu on oikein nätti, todella houkuttelevan suloisia pikkutuubeja ja -pulloja<3 Pikkukoot ei itseäni hirveästi innosta, niitä ei tule oikein käytettyä. En siis kalenteria hommaisi, mutta voisin jonkin tuotteen muuten vaan ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tutustumaan <3 Todella laadukkaita ja ihania ovat! Näistä pikkutuubeista ja putiloista riittää yllättävän moneen käyttökertaan. Esim. noi käsivoidetuubit kestää noin 6 käyttökertaa :)

      Poista
  2. L'Occitanen kalenteri vaikuttaa tosi kivalta ja ihania tuotteita tullut! :) Itselläni on viimeiset kolme vuotta ollut YR:n kalenteri, mikä toistaa niin pahasti itseään, että ensivuonna hankin jonkun toisen kosmetiikkakalenterin. L'Occitanen kalenteri on kyllä todella hyvä vaihtoehto! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti tätä! Todella hyvä hintalaatu-suhde :)

      Poista
  3. itselläni oli myös tämä kalenteri ja tykkäsin kovasti! sain hyvän käsityksen eri tuoksuista mutta lempituoksua on mahdoton näistä nimetä. manteli oli kyllä aika ihana... ja kaikki saippuat tuoksuu niin hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin pidän mantelista :) <3 Ihanan pehmeä tuoksu!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)