tiistai 10. lokakuuta 2017

Astiahulluutta ja korttikuvauksia.


Lokakuu on mustaa, mustaa....laulettiin joskus jossain biisissäkin. Siis nyt ollaan jo LOKAKUUSSA! Apua, vastahan meillä oli päiväkodin kevätjuhlat ja kesä oli edessä. Aika, minne sinä oikein juokset? Koska tässä on ollut taas kaikkea, ajattelin vähän kerrata meidän kuulumisia tänne blogin puolelle. Kuvat ovat instasta jo tuttuja, mutta josko vähän avattaisiin samalla tarinaa niiden takaa.

Mä olen muuten intoutunut tänä syksynä kuvailemaan iltataivasta. Useasti taivaalla hehkuvat niin upeat värit, että pakkohan sitä on jotenkin saada ikuistettua. Miten syystaivaskin voikin olla niin kaunis. Kuolevan valon leikkiä varjojen kanssa. Ah, melankolinen sieluni kehrää nautinnosta.


Koska kohta on joulu, juhla armas lapsien, meillä oli perinteiset korttikuvaukset neidin kanssa viime viikolla. Olen kuvannut joka vuosi häntä meidän perheen korttikuviin ja tottakai tehtiin niin tänäkin vuonna. Nyt vaan jätettiin yhdessätuumin tonttulakit sekä punaiset vaatteet pois ja mentiin enkelinkiharoilla sekä paljettimekolla. Pitää kyllä kehua tuota meidän keijua siitä miten mielettömän hyvin sekä luonnollisesti hän on kameran edessä. Johtunee varmaan siitä osittain, että olen kuvannut häntä koko hänen elämänsä. Meillä on monta albumillista kuvia hänestä. Päätin jo häntä odottaessani, että dokumentoin hänen elämänsä valokuvin niin paljon kuin mahdollista. Niistä albumeista jää hänelle joskus ihanat muistot.

Meiltä lähtee siis tänä jouluna tämän tyyppisellä kuvalla kortteja eteenpäin. Mä olen niin jouluihminen ja rakastan postikortteja, joten en voisi kuvitellakaan ettenkö kortteja lähettäisi. Mun mielestä on vähän surullistakin, että ihmiset ovat vähentäneet korttien lähettämistä nykyaikana. Toki siihen on korkeat postimaksut usein syynä, mutta toisaalta kun miettii kuinka paljon vuodessa laittaa rahaa kaikennäköiseen, en näe että jouluna korttien lähettämiseen menevät rahat olisivat ne suurimmat menoerät vuodessa. Joulukorttien lähettäminen on perinne ja itse haluan vaalia perinteitä ja siirtää niitä myös omalle lapselleni. Mun mielestä on ihanaa laittaa ystäville ja sukulaisille joulutervehdyksiä ja niitä on myös ihana saada. Onneksi ystäväpiirissäni on kortteja lähettäviä ihmisiä, eivätkä kaikki lahjoita korttirahoja hyväntekeväisyyteen. Mun mielestä hyväntekeväisyyttä voi harrastaa vuoden jokaisena päivänä ja monin eri tavoin, en oikein näe miksi joulukorttien lähettäminen ja hyväntekeväisyys liittyvät toisiinsa niin paljon? Toinen kumoaa toisen? Ei ole mun pala kakkua sellainen ajatusmalli. Teen mahdollisuuksien mukaan hyväntekeväisyyttä, mutta haluan jouluna ehdottomasti muistaa rakkaimpia ja läheisimpiä ihmisiä joulukortilla. Se tuntuu minusta oikealta ajatukselta.


Viime viikolla kävin reippailemassa rakkaan ystäväni kanssa näissä maisemissa. Meillä on yhden ystävättäreni kanssa tapana tavata viikottain ja parantaa vähän maailmaa. Usein ollaan käyty ulkoilemassa ja siinä samalla juteltu kumpaakin askarruttavia asioita. Koen todella voimaannuttavaksi tämän meidän tapamme. Aina kotiin palatessa on niin paljon parempi olla ja murheet puolta kevyempiä taas kantaa. Ystävät ovat kultaakin kalliimpia.

Mutta mikä paikka tämä sitten on? Tämä on leirikeskus Heinännokka, Turussa. Alueella ei kai olisi saanut ihan muuten vain tepastella, mutta eipä meitä kukaan poiskaan häätämään tullut. Kävelimme alueella ja katselimme luontoa. Mä olen käynyt kesällä 1991 rippileirin tässä paikassa enkä sen jälkeen ole tuolla käynyt. Ystävättäreni tytär kävi nyt menneenä kesänä riparin myös täällä ja koska heillä ripari oli niin lyhyt, ei ollut vanhempien vierailupäivää. Ystäväni halusi päästä kurkkaamaan miltä täällä näytti ja minä lähdin mielelläni mukaan. Onhan omasta riparista paljon kivoja muistoja. Paikka on kyllä niin syrjässä ja tosi rauhallinen ettei maailman melske sinne paljon yltänyt. Todella hyvä paikka sielulle, sanoisin.


Diagnoosi: vakava astiahulluus. Se minulla on. En tiedä mistä johtuu, mutta kun kirpparilla vastaan tulee edulliseen hintaan silmääni miellyttäviä asioita, ostan ne melkeinpä aina pois. Ja joka kerta haaveilen isommasta keittiöstä ja loputtomasta riveistä kaappeja, joihin voisin näitä ihania kuppeja kerätä. Pari päivää sitten kirpparilla silmiini osui neljä kappaletta näitä kuvassa olevia kuppeja. Pohjassa luki Pentik Finland ja hintaa kupeilla oli tassin kera 1 € kpl. Enhän mä voinut jättää näitä sinne hyllyyn! Instassa jo kerroinkin näiden olevan Halla -sarjaa, mutta ilmeisesti eivät olekaan. Hallassahan on pyöreämpi kuppi, joskin sitäkin sarjaa on saanut joskus ainakin toisellakin kuppimuodolla? Näissä kupeissa oleva kuviointi ja väri ovat identtiset Hallan kanssa. Tämä kaikki kirvoitti mut ja Mikken metsästysretkelle Googlen syövereihin, mutta pitkän etsimisen jälkeen emme löytäneet jälkeäkään näistä kupeista. Nyt heitänkin palloa teille; mikäki joku tunnistaa mikä Pentikin sarja tämä on (siis jos ei ole mikään Hallan erikoispainos?), niin saa ihmeessä kertoa. Mietittiin jo, että osuiko meille joku tosi harvinainen sarja käsiin, kun siitä ei tunnu olevan mitään dokumenttia missään. Pentikin leima näissä kupeissa erinnäköinen kuin nykyinen leima ja viittaa vahvasti ulkoasultaan -70 - 80-luvun taitteeseen. Haluttaisiin tosiaan tietää mikä sarja tämä on nimeltään, joten jos vain joku tunnistaa, saa kertoa :)


Ja jatketaan vielä hetki astiahulluuden parissa. Tämä tosin on tarjotin, mutta astiaksi kai sekin luokitellaan :D Kirpparilöytö tämäkin ja pakkohan tämä oli ostaa. Tarjotin on tosi vanha ja mahdetaanko tällaisia edes enää valmistaa? Tuskinpa vaan. Muhun vetoaa tällainen retromeininki ja tämä edustaa just sitä parhaimmillaan. Turun Linna -tarjotin! Tää on musta jotenkin niin symppis ja valloittava. Mun haaveena olis saada vanhoja astioita tai miksei tarjottimiakin esim. kuninkaallisista. Kollegani Fanni teki jokin aika löydön kirpparilta, josta olen edelleen kateellinen :D Mäkin haluan Diana & Charles astioita!


Loppuun vielä kuva hyvien ystäviemme Simo-ranskiksesta, joka on aivan liian ihana koira. Me käydään aina silloin tällöin moikkaamassa Simppaa ja ottamassa vähän tuhinaterapiaa häneltä. Kyllä tällainen ruttunaama olisi ihana täällä omassa kodissakin taas :)

Semmosia pikkukuulumisia meille :) Mitä teille kuuluu?


1 kommentti:

  1. Meillä äiti lähettää myös perinteiset joulukortit. Sillä on haalimisongelma korttien suhteen, löytyy yleensä aina mihin tahansa juhlaan jo valmiiksi joku kortti jostain kätköistä :'D

    Harmi, kun Joensuun keskustassa ei kirppiksiä ole (Fida ainoa), niin ei tule niissä käytyä :/ Fidalla kyllä on hyviä kampanjoita silloin tällöin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)