perjantai 10. maaliskuuta 2017

Kuin huulipuna, mutta kevyempi.



Perjantain kunniaksi punataan huulet! Kuten olen monesti täällä julistanut, olen huulipunamäen tyttöjä henkeen ja vereen. Kaunis huulipuna kruunaa meikin aina täydellisesti ja tekee koko ilmeestä huolitellun. Joskus riittää pelkkä puna meikiksi ja silloinkin näyttää raikkaalta ja viimeistellyltä.

Huulipuna on siis aivan ehdoton juttu! Tänään kurkataan Clarinsin kevätuutuuksia, jotka ovat tulleet myyntiin helmikuussa. Joli Rouge Brillant -nimeä tottelevat kiiltopunat ovat saaneet kolme uutta kausisävyä valikoimaansa. Punat ovat hoitavia, kosteuttavia, superkiiltäviä ja kevyitä. Eli nyt hoi kaikki te, jotka vähän arastelette etenkin kirkkaita sävyjä punissa. Juuri tämän tyyppisten huulipunien kanssa on hyvä aloitella jos ei ole tottunut punan käyttäjä. Väri näissä on läpikuultava ja kevyt. Eli övereiden vaara on mitätön, jos sellaista ylipäätään pelkää.



Valikoimaan tuli myyntiin siis kolme kausisävyä ja ne ovat Pink Fuchsia 32, Soft Plum 33 ja Tender Nude 31. Kuten swatcheista näette punat ovat tosiaan läpikuultavia, mutta kuitenkin väriä tulee kivasti. Näissä punissa on todella kiva tuntu. Itse kärsin jälleen kerran ylikuivista ja rohtuneista huulista ja nämä antavat miellyttävää tuntua myös siihen ongelmaan. Punat nimittäin sisältävät luomusuolayrttiuutetta, mangoöljyä ja proseramideja. Paitsi, että nämä hoitavat ihanasti huulia, nämä tuoksuvat (ja sitä myöden myös maistuvat) aivan ihanan hedelmäiselle ja makealle.

Pitää myöntää, että olen käyttänyt todella vähän Clarinsin punia elämäni aikana, mutta näiden perusteella voisin kokeilla brändiltä enemmänkin huulimeikkejä. Tosi kiva laatu ja hylsyt ovat ihanan ylellisiä. Jos muuten meikkipussukassa ei selektiivisiä tuotteita juuri ole, hyvään huulipunaan kannattaa satsata, ihan vain jo laadunkin vuoksi, mutta myös sen, että on kiva kun omistaa pientä luksusta. Jokainen tarvitsee sellaista, edes vähäsen.



Soft Plum -sävy jäi toiseen kertaan, mutta tässä postauksessa huulillani nähdään Pink Fuchsia ja Tender Nude. Kummastakin tykkäsin todella isosti! On hirmu kiva kokeilla välillä tämänkin tyyppisiä punia, jotka antavat meikkiin taas ihan uudenlaista kulmaa. Nythän on todella pigmenttiset mattapunat in ja tykkään niistä tosi paljon, mutta välillä on raikastavaa sipaista huuliin myös jotain kevyempää.




Tender Nude -sävy oli mukana ruskeasävyisessä meikissäni ja se sopi siihen täydellisesti. Kuten huomaatte, huulipuna taittaa upeasti valoa ja saa aikaan helmiäismäisen efektin. Sanotaan, että mun ikäisten ei enää pitäis käyttää mitään helmiäisjuttuja, mutta mä sanon että piupau. Mähän käytän jos haluan ja hyvältä tuntuu. Toivon, että kaikki muutkin tekevät niin eivätkä kuuntele mitään hassuja määräyksiä. Meikkaaminen on iloinen asia! 




Pink Fuchsian valitsin rennompaan menoon peruskauppareissulle. Kun käytän silmälasejani, valitsen mielelläni kirkkaan huulipunan, koska silloin huulet saavat tulla esiin kunnolla. En osaa isommin selittää tätä logiikkaa, koen vain tämän kombon hyväksi :D Kuten huomaatte vaikka huulipuna on läpikuultava, sillä saa tosi kivasti väriä huuliin. 


Mä ihastuin näihin tosi isosti! Suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan näitä ihanan kevyitä ja hoitavia punia. Clarins Joli Rouge Brillant -punien suositushinta on 25,60 € kpl. Clarinsia myy mm. Stockmann ja Sokos.

Kivaa viikonloppua kaikille! 

Tuotteet saatu pr-näytteinä, mielipiteet omia.

8 kommenttia:

  1. Joli Rouge Brillantit on musta täydellisiä kesäpunia! <3

    VastaaPoista
  2. Kuulostavat ja näyttävät ihastuttavilta! Kyllä kevyillekin koostumuksille on sijansa 😊

    VastaaPoista
  3. Tender Nude ja Soft Plum on mun suosikit, jälkimmäistä käytin viimeksi tänään ;)

    VastaaPoista
  4. Tuo Tender Nude-sävy on upea! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)