keskiviikko 31. elokuuta 2016

Prinsessa Kuu.


Kymmenen vuotta sitten legendaarinen tuoksubrändi Nina Ricci lanseerasi kepeänheleän Nina-tuoksun, joka on pakattu punaiseen, omenan muotoiseen pulloon. Nina onkin modernin ajan klassikko, jo kymmenen vuoden iässään.

Tänä syksynä Ninalle syntyy pikkusisko, Nina Ricci Luna. Siinä missä Nina on kupliva, kirkasotsainen ja hedelmäinen, Luna on mysteerisempi, rohkeampi ja intensiivisempi.


Luna jatkaa Ninan aloittamaa fantasiamaailmaa, joka on kiehtova, salaperäinen ja valloittava. Siinä maailmassa asuvat modernit prinsessat, jotka ovat vahvatahtoisia ja romantikkoja -saman aikaisesti.

Luna on sinisessä, omenanmuotoisessa pullossa, jota koristaa musta nahkainen nauha sekä kultainen omenankara sekä -lehdet. Pullon muoto tuntuu mukavalta kädessä, -on kuin pitelisi oikeaa omenaa. Lunan sininen omenapullo symbolisoi juurikin sitä fantasiamaailmaa missä näitä satujen ihmehedelmiä kasvaa puissa.

Luna avautuu metsämarjoilla, kuten mustikka, vadelma, karhunvatukka, metsämansikka. Niiden mukaan sekoittuu lempeä appelsiipuunkukka, joka tuo alkutuoksuun kiehtovaa sensuellia tunnelmaa. Sydäntuoksu rakastuttaa itseensä pehmeän, makean karamellin avulla sekä ikikukan ihanin nuotein. Pohjatuoksu täydentää koko paletin santelipuun ja Madagaskarin vaniljan voimin. Kokonaisuudessaan tuoksu luokitellaan makeaksi, karamelliseksi, jossa on aavistus hedelmäisyyttä ja valkoisia kukkia.


Tämä on ensimmäinen Nina Riccin tuoksuni sitten 90-luvun hittituoksun, Les Belles de Ricci Delice d'Epices -tuoksun joka oli aivan lempparini back then. Ja joskus vielä kauemmin sitten olin L'air du Temps -tyttö. Eli minulla ja Nina Riccillä on yhteinen historia. Tämä uutukainen vahvistaa rakkauttani brändin tuoksuihin. Eihän tähän voinut kuin ihastua. Luna onkin ollut tehokäytössä sen saapumisesta lähtien. Tytärkin totesi eräänä päivänä, että äiti tuoksuu karkille.

Häntä hymyilytti kun kerroin tämän olevan prinsessojen tuoksu.
Prinsessa Kuu. Se tämä on.

Nina Riccin Luna edt saapuu myyntiin syyskuun 2016 aikana.
Saatavilla on seuraavat koot, seuraavin suositushinnoin:

Nina Luna EdT 30ML ovh 44,00€
Nina Luna EdT 50ML ovh 64,50€

Mikä on sinun Nina Ricci -suosikkisi?

Tuoksu on lehdistönäyte.

tiistai 30. elokuuta 2016

Kenestä se Jonna tykkää.

Tein joskus sata vuotta sitten hauskan meemin, jossa listasin julkisuuden henkilöitä kenestä pidän. Sellainen Celebrity Crushes -tyyppinen höpöily. Listalla saa olla miehiä tai naisia tai molempia. Siinä voi olla vaikka sarjakuvahahmoja. Todellisia tai fiktiivisiä tyyppejä. Ketä vain saa sinun posket punoittamaan, hymyn huulille ja sydämen sanomaan bum-bum-bum. Mitä nyt ihastus ihmiselle tekee.

Koska viime aikoina blogeissa on kiertänyt vaikka mitä eri haasteita ja itsekin tykkään niihin osallistua, laitan tämän Julkkis-haasteen ilmoille. Ja haastan mukaan ainakin Jusun, Saragalaxyn, Fannin, Kissiksen, Katrin ja Outin. Kaikki muutkin halukkaat saavat ottaa kopin, by all means.

Miten on, aletaanko listaamaan kuumiksia? Sitähän minäkin, että aletaan ihmeessä!


1. Ryan Reynolds 

- Ryan on ollut crushini joka vaikka kuinka kauan. Siinä miehessä on vaan jotain niin älyttömän seksikästä ja hurmaavaa. Lisäksi Ryan on niin kamalan hauska. Eihän tästä miehestä voi kuin tykätä.



2. Tom Hardy

- Siinä on sellainen engelsmanni, että come to mama. Parralla tai ilman, kaikki toimii. Tyylikäs ukko. Hui että.


3. Charlie Hunnam

-Minä ja varmaan miljoona muutakin naista on sitä mieltä, että Jax Teller saa olla vaikka kirvesmurhaaja, niin silti se on ihana. Semmoinen kolli, että sais tulla antamaan anarkiaa ihan koska vaan.


4. Tom Hiddlestone

-Ihan en hänelle lämmennyt Thorissa, mutta Crimson Peakissa kylläkin. Ja onhan sitä huhuttu, että Tom olisi seuraava Bond. Mikä näissä englantilaisissa mua viehättää? Se on varmaan se ikuinen sade, siellä näköjään kasvaa tämmösiä komistuksia.


5. Antony Starr

- Jos ei englantilainen, niin sitten australialainen. Bansheen pahispoliisi saa sukat pyörimään jaloissa ja hoivavietin heräämään, koska ottaa turpiinsa joka jaksossa niin, että korvat raikaa.


6. Jared Leto

- Herra Sinisilmä ja mieletön näyttelijä. Viimeisimpänä Jokeri -tulkinta joka sai meitsin haukkomaan henkeään. Jared on ihana. Ja tosi iätön! Tiesittekö, että tyyppi täyttää jo 45! Ei kyl uskois.


7. Sami Kuronen

-Kotimaisia poikia listallani edustaa tasan yksi -Sami Kuronen. Sami voisi luetella vaikka alkulukuja niin mä kuuntelisin. Vitsi miten miellyttävä ääni! Sami on myös ilo silmälle, mutta tukan vois ehkä leikata. Tai sitten pitää sitä enemmän kiinni?


8. Ryan Hurst

-Tämä SOA -nallekarhu on niin mun miestyyppiä että! Ihana prätkäjätkä. Parta, tatuoinnit ja vähän tuollainen pitkä tukka. Toimii.


9. Ryan Gosling

-Kolmas Ryan listallani! Hahaa! Ryaneissa näköjään on sitä jotain. Goslingin Ryanissa riittää karsimaa ja ulkonäköä. Tykkään!


10. Channing Tatum

-Hei vaan Magic Mike. Koska kukaan muu hän ei vaan ole. Channingin tanssiversio Ponysta on kyllä....vaikuttava. Ei voi muuta sanoa. Ja jos tuo eka versio jäi jotenkin epäselväksi, niin tässä toinen.




Ja pari bonus ihastusta vielä loppuun. Tyttöjä! Iik! Katy Perry ja Jennifer Aniston ovat niin upeita ja kauniita, että apua.

Semmosia tähän tiistaihin! Löytyikö samoja ihastuksen kohteita?

maanantai 29. elokuuta 2016

Voisin adoptoida koko sarjan.


Hiiohoi ja ihanaa, tuoksuvaa viikonalkua kaikille! Hei tänään vuorossa Adopt'-tuoksut! Olen aiemminkin näistä jutellut teille ja nyt ajattelin, että ehkä olisi aika vähän taas tuoda näitä esille blogissa.

Adopt'-tuoksuthan ovat superedullisia ollakseen aitoja, ranskalaisia parfyymeja. Valikoima on todella laaja -yli 40 tuoksua kaiken kaikkiaan- seitsemässä eri tuoksukategoriassa. Sain keväisiin synttärijuhliini Adopt'ilta tuoksuja lahjapussukoihini ja jäipä niitä siinä samalla muutama omaankin kokeiluun. Tänään muutamista niistä hieman enemmän.


Tämän kesän ehdoton suosikkini näistä on ollut Feuilles de Fraisier. Kyseessä on mansikanlehtien tuoksu, jossa on mukana myös jasmiinia ja vadelmaa. Kaikkien mansikanystävien todellinen unelma. Olen käyttänyt tätä paljon myös iltaisin suihkun jälkeen ja tämä iholla on ollut ihana käydä nukkumaan valkoisiin kesäöihin. Kesän 2016 tulen muistamaan tästä tuoksusta.


Vanille Coco on aivan mieletön, pehmeän vaniljainen kookos. Jopa kookoksen vihaaja aviomieheni ei nyrpistele tälle nenäänsä! En suosittele tupakkatuotteita kenellekään, mutta omaan nenääni vaniljasikarien tuoksu on hyvä. Tässä on jotain samaa kuin niiden tuoksussa. Mutta tottakai ilman vaarallisia myrkkyjä. Todella herkullinen ja koukuttava tuoksu.


Thé Vert on perinteisen Vihreän Teen tuoksu. Käytin joskus 25-vuotiaana itseni ulos vihreän teen tuoksuista, mutta olen alkanut pitää niistä jälleen. Tämä versio on oikeinkin raikas ja pirteä. Kaikki sitrustuoksujen ystävät innostuvat taatusti tästä!


Adopt' -tuoksut ovat todella laadukkaita ja ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Mua harmittaa hurjasti, että tähän postaukseen piti tulla vielä yksi lempparituoksuni mukaan -Violette Framboise-, mutta sen pullon kävi köpelösti. Se lipesi käsistäni ja osuessaan lattiaan, meni aivan tuhannen palasiksi. Oikeasti mua harmitti niin paljon, että melkein aloin itkemään! Violetin vadelman tuoksu, voin kertoa, että se on ihana!

Adopt'in tuoksuja saa muuten nykyään Citymarketeista! Ja itäisessä Suomessa asuvat voivat bongailla näitä ihanuuksia myös Prismoista. Täältä löydät koko jälleenmyyjä -luettelon. Ja jos mikään näistä ei osu omalle paikkakunnallesi, Adopt'illa on myös verkkokauppa. Tuoksut maksavat verkkokaupassa 8,90 € kappale ja jos tilaat jo vaikka kolmekin tuoksua, paketti tulee ilman postareita. (Kaikki yli 20 € tilaukset postikuluitta.)

Itselläni on hankintalistalla useampi Adopt'-tuoksu, koska olen aivan hurahtanut näihin! Laadukkaita, pitkään iholla pysyviä, hauskoja tuoksuja. Ja edullisia! Mitä hajuvesifani voisi enempää pyytääkään :)

Joko sinä olet tutustunut näihin?

Tuoksut saatu blogin kautta. Mielipiteet bloggaajan omia. Linkit eivät ole mainoslinkkejä.

perjantai 26. elokuuta 2016

Outoudet.


Bloggaajat ovat viimeaikoina tehneet noloja tunnustuksia tai jakaneet outoja faktoja itsestään. Tottakai minä kun muutkin, mutta koska olen aina vähän erilainen nuori, teen tämänkin omalla tavallani. Luvassa on siis nolouksia JA outouksia. Ehkä vähän avautumista, tunnustuksia ja hehkutustakin. Katotaan ny mitä mieleen tulee.


1. Mielestäni on ihan absurdia, että pari vuotta sitten (?) John Malkovich oli jossain produktiossa mukana, jota esitettiin Turun konserttitalolla. Siis Hollywood-tähti Turussa! Yhtä outoa -tai ehkä vielä oudompaakin- on se, että Metallica on joskus 80-luvulla ollut esiintymässä Tarvashovissa. (Kyseinen paikka sijaitsee Tarvasjoella, joka taas on pieni kyläpahanen Varsinais-Suomessa.) Siellä on kuulkaa James Hetfield laulanut Master of Puppetsia tarvasjoen nuorille. Samaan kategoriaan menee Nirvanan Ruisrock esiintyminen. Kurt Cobain Ruissalossa! Ööh, ei voi olla. Ja Jared Leton vierailu Emma-gaalassa parisen vuotta sitten. Näitä voisi jatkaa vaikka miten kauan.
Ajattelen maailmantähtiä ja leffastaroja jotenkin niin kuviteellisina hahmoina, enkä siis oikeina ihmisinä ollenkaan. Siksi mua aina jaksaa ihmetyttää jos joku niistä käy Suomessa. Ja etenkin Turussa! Weird! Sama kuin joku Voldemort tai Mikki Hiiri tepastelisi vastaan kadulla.

2. Saan joka kerta ämpäri kaupalla kuraa niskaani sanoessani tämän, mutta menköön nyt taas: En ymmärrä Lord of the Rings -fanittamista. Tai siis fanittamista itsessään tottakai ymmärrän, fanitanhan itsekin monia asioita, mutta en vaan tajua LOTR :in hienoutta. Yritin joskus sata vuotta sitten lukea kyseistä kirjaa ja enkä päässyt sataa sivua pidemmälle kun olin jo aivan myssy jumissa kaikkien  ziljoonien hahmojen ja paikan nimien kanssa. Elokuvista olen nähnyt kaksi ja kolmatta ei edes kiinnostele katsoa. Isäntä vetää aina sydänlääkkeitä sanoessani ääneen, että en jaksa kiinnostua LOTR:sta yhtään. Hänen mielestään puheeni ovat silkkaa rienausta. Mutku mä en vaan tajua sitä hommaa. Yleisesti ottaen tykkään fantasiasta, mutta LOTR ei vaan iske. Se on vaan jotenkin niin pitkäveteinen, sekava ja siinä on liikaa hahmoja. Ei jatkoon.

3. Kun ostamme höylättävää juustoa, en koskaan syö kahta ensimmäistä höylättyä siivua. Laitan ne aina roskiin. Tämä juontanee juurensa lapsuuteeni, jolloin päähäni on tullut mielikuva, että ensimmäiset palat juustoa sisältävät muovia. Kyllä vaan, -ehtaa muovia. Sitä samaa kamaa, josta useimmat ämpärit ovat valmistettu. En kyllä yhtään tiedä onko joku tosiaan uskotellut mulle tämän muoviasian ollessani lapsi vai olenko ihan itse kehittänyt sen päässäni. No joka tapauksessa en vaan pysty syömään ekoja höylättyjä siivuja. Kuolisin kuitenkin johonkin muovimyrkytykseen.



4. Mulla on ollut koko elämäni ajan päähänpinttymä, että musta tulee laulaja. Se on edelleen päässäni vaikka olen jo 40 ja se uravalintana alkaa olla todnäk taputeltu. Hulluinta tässä on se, että jos menisin lavalle laulamaan -sanotaanko nyt vaikka Voice of Finlandiin- todennäköisesti jäätyisin aivan täysin ja lauluni menisi nuotin vierestä. Jos nyt jotain ääntä ylipäätään saisin ulos suustani. Aina katsoessani VoF:ia tai Idolsia, ihastelen mielessäni niiden kilpailijoiden hermoja ja sitä miten putkeen kaikki menee. Mulla pettäis hermot ihan totaalisesti vastaavassa tilanteessa. Ja pääsisin johonkin tällaiseen potpuriin mukaan missä kaikki laulaa päin pepatsua. Siksi mun laulajan ura kukoistaakin ainoastaan täällä kotiseinien sisäpuolella ja etenkin silloin kun kukaan muu ei ole kuulemassa. Paitsi Mimpe. Hänen mielestään äiti laulaa ihanasti.

5. En ole yllytyshullu, en sitten ollenkaan. Mua lähinnä ärsyttää tuputtaminen ja tuuppiminen tekemään jotain mitä en todellakaan halua. Mulla ei ole mitään salaisia eikä julkisia haaveita hyppiä lentokoneista ulos tai tehdä mitään benjihyppyjä. En haaveile ralliauton kyytiin pääsystä enkä mistään nuorallakävelystä pilven piirtäjien välissä. Mä olen rehellisesti sanottuna niin nössö, että mua hirvittää kaikki tuollainen. Mun hurjin saavutus on kulkea Stokkan rullaportaissa pyörtymättä. En siis pysty ollenkaan samaistumaan Duudsonit -tyyppisiin sekoiluihin ja ajattelenkin aina, että onneksi en ole mikään julkkis, joka väkisin vedettäisiin tekemään jotain Posse-stunttia telkkariin.

6. Salaiset paheeni eivät ole enää niin salaiset jos kerron ne tässä. Mutta menkööt nyt ainakin yksi salainen pahe: Rakastan aina silloin tällöin mössiä Nutellaa suoraan purkista. Kyllä -olen vastenmielinen herkkupervo. Olen niin herkkuaddikti, että kotona pitää aina olla jotain herkkua. Olen lopettanut tupakanpolton ja enkä käytä alkoholia juuri ollenkaan, joten antakaa mun syödä karkkia. Se olkoon paheeni. Tai no. Mikäänhän ei ole pahe jos se tuottaa nautintoa.


7. Pyörittelen päässäni usein kaiken maailman kauhuskenaarioita ja luon kamalia uhkakuvia siitä mitä kaikkea voisi sattua. Yleensä ne skenaariot ovat tyyliin The Walking Dead eli ei mitään kovin realistisia ehkä useimpien ihmisten mielestä. Tempaannun helposti mukaan kaikkiin katastrofileffojen juoniin ja apokalyptisiin telkkusarjoihin (niinkuin tuo TWD). Mietin aina miten toimisin itse tilanteessa jossa toivo olisi jo melkein mennyt. Yleensä tulen siihen lopputulokseen, että varmaan kuolisin aika äkkiä, koska olen niin huono juoksemaan enkä kuitenkaan pääsisi karkuun mitään verenhimoisia zombeja. Puhumattakaan jostain luonnonilmiöistä! Maa nielisi mut varmaan ekana jos tulisi joku mannerlaattojen yllättävä siirtyminen. Semmoiseen rotkoon humpsahtaisin enkä ylös pääsisi, koska ne seinäkiipeilytunnit ovat jääneet ottamatta. Se on ahdistavaa ajatusleikkiä, mutta sen jälkeen on niin huojentava olo, että oma elämä onkin ihan tällaista tavallista. Ja koska asun Suomessa, josta muu maailma ei juurikaan tiedä mitään, joten ei ne zombitkaan tänne ensimmäisenä löydä. Onneksi.

8. Kun Isäntä on kotona, en koskaan pelkää. Mutta antakaas olla kun hän lähtee yön yli reissuun jonnekin. Johan alkaa kuulkaa möröt ja maahiset tanssia pitkin nurkkia. Kaikki paikat rapisee sekä paukkuu ja kaikki Mimpen ääntä pitävät lelut piippailevat keskellä yötä yksinään jossain laatikon pohjalla tai vilkkuvat jossain nurkassa. Kerran tässä hänen Minni -potkuautonsa soitteli sävelmiä itsekseen keskellä yötä ja päästeli jarrutusääniä. Ei muuten siinä aamulla klo 04.00 välttämättä tule mieleen ekana, että siitä on varmaan patterit loppumassa. Ehei. Kyllä se on joku poltergeisti kun sitä autoa siellä vinguttaa.
Kun Isäntä on yön yli reissussa, silloin tulee mieleen myös kaikki kauhutarinat ja kauhuleffojen juonet. Huvittavinta tässä on se, että mieleeni ei koskaan tule pelätä mitään murtomiehiä tai raiskaajia (jotka olisivat ehkä realistisempia pelättäviä). Ei ei, -mä pelkään mörköjä. Näitä pelkoja ei onneksi yhtään ruoki omituiset tapahtumat joita kodissamme on viime aikoina ollut. Tässä jokin aika sitten menin nukkumaan ennen Isäntää ja hän jäi pelaamaan hetkeksi vielä pleikkaa. Havahduin hereille hänen kömpiessään sänkyyn ja sanoessaan minulle: Sä kävitkin vessassa vähän aikaa sitten, onko sulla maha kipeä? Ihan viaton kyssäri, mutta ainoa vaan etten ollut käynyt vessassa. Se kuka se sitten oli, onkin varmaan toinen juttu. Että tervetuloa meille yökylään.


9. Eräs asia joka saa minut näkemään kirkkaanpunaista on ns.kirpparipölöt. Se on ihmisryhmä, joita voisin lyödä tuolilla naamaan. (Noin niinkuin teoriassa, en oikeasti. Koska en ole mikään väkivaltainen persoona.) Kirpparipölöihin kuuluu kaikki kirppareilta tavaraa varastelevat tyypit sekä myös ne kaikki, jotka myyvät a) rikkinäisiä b) paskasia c) ilmaiseksi saatuja juttuja (esim. kaikki mainoskrääsät). Unohtamatta kosmetiikkaa! Etenkin niitä avattuja ja jo useamman vuoden vanhoja kosmetiikkoja. Eniten v*tuttaa paskasia ja rikkinäisiä lasten vaatteita myyvät kirpparipölöt. Jos niskassa lukee Me & I, Polarn o Pyret, Pomp de Lux, LINDEX (!) niin tottakai siitä voi pyytää vähintään vielä kympin vaikka alkuperäisestä väristä ei olisi jäljellä kuin muistot. Ja vaatteet joiden etumuksessa on koko ruokaympyrä edustettuna kauniina tahroina. Olen paasannut kirppariraivoani joskus täällä blogissanikin ja taas näköjään raivoan. Mutta mun verenpaine nousee kun näen jotain kirpparipölön touhua.

10. Jos vierailen jossain vieraassa kaupungissa, mietin aina voisinko asua siellä. Toistaiseksi Turun seudun lisäksi olen kokenut, että voisin asua Helsingissä tai Hämeenlinnassa. Tosin olen niin vannoutunut turkulaine (vaikka asunkin Raisiossa), että en aio muuttaa täältä pois. Ikinä. Ellei ole ihan pakko. Rakastan Turkua ja tunnen nämä mestat täällä niin hyvin. Tämä on minun sieluni koti. Toinen sieluni koti on New Yorkissa, jossa tosin en ole koskaan käynyt, ainakaan tässä elämässä. Tosin olen vahvasti sitä mieltä, että jossain edellisessä elämässä olen, koska tunnen siihen kaupunkiin jatkuvaa kaipuuta.


11. Rakastan perinteitä. Jouluna tulee lähettää joulukortit ja tehdä tietyt joulujutut, kuten käydä haudoilla, syödä kamalasti suklaata, juustoja ja muita herkkuja. Muihin noudattamiini perinteisiin kuuluu vapputorilla käynti, juhannuksena saaristossa ajelu ja uutena vuotena tortillojen syöminen. Tykkään, että tietyt asiat pysyvät samoina vuodesta toiseen enkä halua muuttaa niitä. Itseasiassa olen todella monessa asiassa muutosvastainen, mutta se on ihan oma lukunsa se. Haluan myös, että lapsemme oppii meidän omat perinteemme ja vaalii niitä omassa elämässään myöhemmin. Joulun rakastaminen on yksi sellainen hyvin tärkeä asia. Koen niiden ihmisten puolesta surua ketkä sanovat etteivät ole jouluihmisiä. Miten joku ei voi olla jouluihminen! En ymmärrä. Joulussa on niin paljon ihanaa ja hyvää. Koenkin aina joulun jälkeen pientä masista, että joulu on ohi. Teen jonkinasteista surutyötä jopa.

12. Vaikka olen jossain määrin materialisti ja keräilijä, nautin suunnattomasti siitä, että saan heittää tavaraa pois tai laittaa sitä kierrätykseen. Kesälomamme aikana siivosimme Isännän kanssa keittiön, eteisen ja vaatehuoneen kaikki kaapit ja lipastot ja voi sitä riemun määrää, jota koin kantaessamme muutamia säkillisiä kamaa roskiin ja toisia taas kierrätykseen. Tuli todella puhdistunut ja vapautunut fiilis. En ole lähtenyt mihinkään kommari (konmari? mikä lie onkaan) hömpötykseen mukaan, koska mielestäni ihan omalla järjelläkin pärjää näissä siivousasioissa. En koe tarvitsevani mitään opusta kertomaan mitä saan omistaa ja mitä en. Heitän pois/kierrätän sen mitä en tarvitse ja sen mitä tarvitsen, se löytyköön jatkossakin kaapeistani ja laatikoistani.



 13. Joskus nuorena tyttönä miesihanteeni oli vahvasti bodarityyppinen. Mitä enemmän oli äijällä lihaksia, sen parempi. Nykyään sellainen ylipumpattu miestyyppi ei säväytä YHTÄÄN. Itseasiassa tekee häijyä katsoa bodattujen tyyppien käsivarsia, joissa suonet ovat paksuja kuin mopon bensaletkut. Hyiiiii! Olen niin kukkahattutäti, että en ymmärrä tätä nykyajan fitnessvouhotusta ollenkaan. Siinä, että pitää itsestään huolta, liikkuu, syö oikein ja elää terveellisesti ei ole mitään väärää eikä pahaa -päinvastoin! Mutta fitnesstyypeillä se treenaushössötys menee vähän yli, ainakin mun vinkkelistä katsottuna. En vaan ymmärrä sellaisen elämän hienoutta jossa syödään salaattia vesikastikkeella ja aamusta iltaan vedetään rahkaa ja raejuustoa sekaisin. Kaikki kunnia niille ketkä jaksaa, itse en jaksa. Haluan nauttia elämästä. Ja hyvästä ruoasta. Ironista on muuten, että Bull Mentula sanoo ihmisiä sairaan näköisiksi. Ei oo ukko vissiin paljon peilien edestä kulkenut viime aikoina.



Tämmösiä tänään. Omia outouksia, tunnustuksia, noloja faktoja, hehkutuksia ja mitä vaan olis kiva kuulla myös teiltä rakkaat lukijat! Kommenttilootaan vaan ripittäytymään, olkaa hyvä :D

Kivaa viikonloppua!

torstai 25. elokuuta 2016

Kuolema peittää jäljet.


Jonnan lukunurkasta moikka! Tämä uusi sarja alkoi viime viikolla ja nyt on jo toisen arvion aika! Peter James Kuolema Peittää Jäljet -pokkari on tullut minulle joululahjana ystävältäni Saralta (Ps.Rakastan Kirjoja -blogista). Koska kirjailija oli minulle entuudestaan tuntematon kesti tovin ennen kuin osasin tarttua tähän. Lempparidekkaristini Mari Jungstedtin kirjoja suomennetaan niin hitaalla vauhdilla, että ihminen meinaa kuolla dekkarinälkäänsä. Onneksi hyllyssä oli siis tämä. Ikään kuin korvaushoitona.

Nappasin tämän kesälomamme alussa mökkireissulle mukaan ja jo parin ekan sivun jälkeen tiesin, että this is my thing. Nopealla googletuksella Jamesilta näytti löytyvän mukava määrä suomennoksia, joten lisää on saatavilla. Olen siitä pöhkö lukija, että jos rakastun kirjailijan tuotantoon, kerään useimmiten koko sarjan itselleni. Nyt mulla on siis Jamesin tuotanto keräilyssä ( 5 kirjaa jo haalittuna, yes!)


Kuolema Peittää Jäljet -kirjassa liikutaan kahdessa eri ajassa -vuosissa 2001 ja 2007. Tarina kuljettaa monta lankaa yhtä aikaa, mutta niin taitavasti ettei lukija mene yhtään sekaisin. Teksti on helppolukuista ja tarina koukuttava. Paikka paikoin hyvinkin ahdistava, raakakin ja jännittävä.

Olen lukenut paljon dekkareita ja murhamysteerien ratkomistaitoni ovat kehittyneet siinä määrin, että osaan arvailla syyllisiä joskus melko varhaisessakin vaiheessa kirjaa. Tässä oli niin vänkiä käänteitä etten sitä osannut tehdä. Ja aina kun käy niin, olen tyytyväinen. Inhoan sitä jos arvaan liian ajoissa loppuratkaisun.

Juoni lyhykäisyydessään on, että englantilainen pikkukonna matkustaa Nykiin ja mennäkseen liikeneuvotteluun WTC:n etelätorniin. Päivämäärä on 11.9.2001. Kuusi vuotta myöhemmin Brightonista, Englannista löytyy naisen ruumis viemäriputkesta. Vähän myöhemmin Australiasta löytyy niin ikään naisen ruumis. Ja näillä naisilla on keskenään jotain yhteistä. Kaiken kukkuraksi eräs nuori nainen pakenee henkensä edestä sadistista ahdistelijaa. Kaikissa Peter Jamesin kirjoissa seikkaileva rikosylikomissario Roy Grace alkaa ratkaista mysteeriä. Gracen omassakin elämässä on tapahtunut traagisia asioita ja menneisyyden haamut nousevat pintaan.


Kuolema Peittää Jäljet on neljäs Roy Grace -sarjan kirja. Se on itsenäinen osa, joka tarkoittaa että edellisiä kirjoja ei tarvitse olla lukenut, jotta tästä pääsee kärryille. Kirjan takakannessa luvataan, että sarjasta olisi suunnitteilla tv-sarjakin. Nopealla googletuksella jotain sellaista on ilmeisesti tekeillä ja Royta näyttelee Downton Abbeysta tuttu Hugh Bonneville.

Hauska kuriositeetti on, että kaikki Jamesin kirjat ovat nimeltään Kuolema jotain jotain.

Vahva suositus tästä sarjasta kaikille dekkarifaneille jos ette ole vielä tutustuneet tämän kirjailijan tuotantoon. Hyvin kirjoitettua tekstiä, loistavia juonenkäänteitä ja piinaavaa jännitystä.

Tuttu kirja? Mitäs pidit?


keskiviikko 24. elokuuta 2016

Paras kasvoöljy ikinä.


Vähän tuli mahtipontinen otsikko, mutku en vaan keksinyt tälle mitään vaatimattomampaa. Hei tämmönen -Avon Nutra Effects Miracle Glow -kasvoöljy. Sain tämän kokeiluun ja edellisen iltaseerumin loputtua korkkasin nyt käyttöön.

Pakko muuten myöntää, että mulla ei ollut tätä kohtaan mitenkään suuria odotuksia. Kasvoöljyt eivät ole tähän asti kovastikaan kiinnostelleet, koska ihoni ei ole mitenkään superkuiva. En muutenkaan arvosta öljymäistä tunnetta iholla, koska ne öljyt joita olen testannut, ovat suurimmaksi osaksi olleet mallia imeytymätön. Siksi tartuin tähän vähän välinpitämättömällä asenteella.

Vaikka tosiaan ihoni ei ole sieltä koppuraisimmasta päästä, on kuitenkin hyvä tajuta oman ihonsa ikä. Ikääntyvä iho tarvitsee jo monenmoista vitamiinia ja kosteuspommia osakseen näyttääkseen hyvältä ja voidakseen hyvin. Tämä kyseinen kasvoöljy sisältää peräti viittä arvokasta öljyä, joilla jokaisella on oma tehtävä ihon parannusprojektissa. Babassuöljy, passionhedelmäöljy, raakakahviöljy, pellavansiemenöljy ja marulaöljy ovat yhdessä ihon oma ravintopommi. Kasvoöljy kosteuttaa, kiinteyttää, pehmentää, rauhoittaa, vahvistaa sekä vilkastuttaa kollageenin ja elastiinin tuotantoa ihossa. Ei mikään huono lupaus, vai mitä.

Öljy lupaa olla kevyt ja imeytyä nopeasti, ilman rasvaista tunnetta. Ihan en tätä allekirjoita, mutta ei se mitään. Öljy on öljy ja se jättää aina ihon pinnan jonkin verran, noh -öljyiseksi. Tämä kyseinen öljy kuitenkin imeytyy ihoon verrattain tosi hyvin ja etenkin kun tämän antaa tehdä taikojaan yön yli niin avot. Aamulla iho on supertasainen, heleä, pehmeä ja sellainen hyvinvoiva. Kuin se olisi koko yön mössinyt jotain herkkua ja aamulla hymyilisi tyytyväisenä kuin Liisa Ihmemaan Irvikissa.

Kasvoöljy on todella riittoisaa. Ainakin omalle iholleni riittää kohtuu pieni tippa, ei missään nimessä koko pipetillinen. Olen käyttänyt tätä yövoiteen alla, seerumin sijaan ja siinä hommassa tämä toimii perfecto. Kasvoöljy pitäisi laittaa yövoiteen päälle, jos ihan etiketin mukaan mennään, mutta ainakaan tämä kyseinen öljy ei toimi yhtään niin hyvin sillä tavalla. Kokeiltu on!

Kenelle tämä on hyvä? No kaikille, jotka haluavat edullisen, mutta luksustasoisen tuotteen. Kasvoöljyn normaalihinta on 16 €, mutta tarjouksella usein noin 13 € kieppeillä. Suosittelen myös muiden sekaihoisten kokeilemaan tätä ja tottakai kaikki kuivaihoiset ainakin! Merkatkaa muistiin.

Mä tykästyin kyllä ikihyviksi. Toivottavasti säilyy Avonin valikoimissa pitkään :)

Kasvoöljy -diggaatko vai dissaatko?

Tuote saatu lehdistönäytteenä.

tiistai 23. elokuuta 2016

Viikingin kutsu.

Nimittäin Ville Viikingin. Yksi tämän kesän odotetuimmista reissuista oli laivareissu. Meidän neiti 3 vee on puhunut Viking Line Kissan (tunnetaan myös nimellä Ville Viikinki) tapaamisesta koko tämän vuoden. Hän rakastaa televiossa pyörivää Viikkarin mainosta missä kyseinen kissa hyppii 70-lukulaisen discomusan tahtiin.

Pakkohan sitä kissaa oli päästä katsomaan livenä ja niinpä me varattiin matka. Ajateltiin aloittaa tämä ruotsinlaivoihin tutustuminen piknik-risteilyllä. Siinä päästäisiin laivamatkailun makuun, mutta illaksi kotiin, kuten eräs toinenkin matkailuun liittyvä firma mainostelee. 3-vuotiaan kanssa se yö laivalla on ehkä vähän turha, joten onneksi on olemassa piknik.

Ihan kommelluksitta ei reissu kuitenkaan sujunut. Tai ainakaan lähtö. Menimme satamaan omalla autolla ja Isäntä yritti maksaa parkkimaksun koko päiväksi pankkikortilla. No se masiina oli jotenkin viallinen, koska se ei huolinut korttia keltään siinä samassa jonossa olevilta. Vieressä oli kyltti, että parkkiaikaa saa myös soittamalla (tai äpsillä). Mä soitin nroon ja sain ohjeet miten toimia. Juuri kun nauhoite oli luettelemassa toimintaohjeita parkkiajan asettamiseen, yhteys pätkäisi ja kuulin vain ...paina ruutunäppäintä. Painoin ja sitten kuului Kiitos, olet nyt asettanut maksimiparkkiajan, joka päättyy 23.8.klo 8.04. Voi p*rkele, että namaste vaan meille! Sanoin Isännälle, että nyt meillä on sitten parin viikon parkkiaika ja maksaa varmaan 150 euroa! Menin ihan stressiin koko asiasta. Noh, laivaan päästyämme soitin heti takaisin samaan nroon ja sieltä onneksi ystävällinen naisihminen kertoi, että ei hätää, parkkiajan saa päättymään soittamalla uudelleen heille kun oikeasti on lähdössä pois siitä parkkiruudusta. Huh!

No mutta sitten. Ilmeisesti tuo koko parkkimaksusekoilu lamautti aivoissani jotain, koska mennessämme lasten maailmaan Mimpe halusi ostaa itselleen Ville Viikinki -repun, en muistanut kassalla enää pankkikorttini tunnuslukua! Muistin kyllä kaikki siinä olevat nrot, mutta mikä järjestys? Ei mitään hajua. Tunnusluku on ollut sama varmaan kymmenen vuotta ja nyt yhtäkkiä en enää muistanut sitä. Ou jee. Yritin parilla eri vaihtoehdolla (joista toisesta olin 98 % varma, että tämä se on!). Ei ollu. No kortti meni lukkoon ja mua melkein itketti. Onneksi Isännällä oli kortti mukana, muuten ois tullut aika tyhjä reissu. Se pirun nelinumeroinen luku vaan yksinkertaisesti pyyhkiytyi päästäni pois. Hieno tunne muuten! Onko jollekulle muullekin käynyt joskus myös näin? Toivottavasti, koska muussa tapauksessa mulla on varmaan aihetta tutkituttaa pääni.

Tästä korttisekoilusta huolimatta teimme vähän ostoksiakin. Isäntä keskittyi Whisky-kokoelmansa kartuttamiseen ja minä tottakai nuuhkin kosmetiikat läpi. Olin etukäteen suunnitellut tyhjentäväni Bath & Body Worksin hyllyt Gracelta, mutta hinnat nähtyäni tulin toisiin ajatuksiin. En sinänsä kyllä yllättynyt korkeista hinnoista, nehän oli täysin arvattavissa. Harmi sinänsä koska sarja on tosi ihana, mutta en vain raaskinnut maksaa melkein kahtakymppiä yhdestä suihkugeelistä. Olin kuitenkin jo päättänyt, että en (varmaankaan) osta hajuvettä. No se päätös oli ja sitten se jo menikin menojaan. Koska BBW:t olivat niin ökyhintaisia, ajattelin että onhan tässä nyt jotain kosmea saatava! Mikä laivareissu se nyt olis jos ei mitään ostais! Joten ostin Lacosten Touch of Pinkin (postaus tulossa). Tuoksuhan on ikivanha, mutta se oli niin hyvässä tarjouksessa ettei voinut ohittaa. Loput ostoksemme olikin sitten karkkipainotteisia. Tosin niitäkin ihan maltillisesti, koska laivalla karkki vaan ei ole enää mitään edullista. Maista saa melkein edullisemmin.

Pääsimme vihdoinkin tsekkaamaan Viking Gracen. Isäntähän on ollut Gracea rakentamassa ja siksikin oli kiva päästä katsomaan miltä se näytti. Valitsimme risteilypäiväksi hääpäivämme. Tulipahan hääpäivän dinneri syötyä mukavasti laivan seisovasta pöydästä. Pitää muuten sanoa, että Viikkarilla on niin paljon paremmat ruoat kuin Siljalla. Olimme viime keväänä Siljalla ja ruoka oli aivan kauhea pettymysten kevätjuhla. Mutta Viikkari vetasi pisteet kotiin. Gracen buffa oli niin huisin hyvä, että lähdimme navat naukuen sieltä ulos.

Ruoka taisi mennä pahemman kerran isi-ihmisen päähän, koska istuessamme tanssiravintolassa syömisen jälkeen, hän kysyi minulta soiko tämä kappale meidän häissämme? Lavalla soitti humppabändi Lumilinna kappaletta Elämää Juoksuhaudoissa. Ilmeisesti meidät on vihitty Isännän muistikuvan mukaan joskus sota-aikana eikä suinkaan vuonna 2008, kuten minä asian muistan. Katsoin häntä aavistuksen pitkään, ohuelti kysyvä ilme kasvoillani. Tämä ilmeisesti riitti hänelle vastaukseksi, koska hän sanoi korvat luimussa minua nolosti katsoen, että eiiiii se tainnutkaan olla tämä....

Taistoihin tiemme kun toi, missä luotien laulu vain soi....Jooei. Ei se ollut tämä. Tosin mikäs siinä, onhan tämä biisi kuultu joskus aikoinaan Tenavatähdessäkin. Miksei siis myös hääbiisinä?
Mutta eihän sitä kaikkea voi muistaa. Annetaan isi-ihmiselle anteeksi vaikka ei meidän häätanssibiisiä nyt ihan oikein muistanutkaan.

Meillä oli tosi kiva matka. Neiti jaksoi yllättävän hyvin vaikka päikkärit jäivät välistä. Hän on todella helppo matkustuskaveri. Hän ei kitissyt eikä kiukuttellut vaikka taatusti väsymys painoi pientä ihmistä, varsinkin loppumatkasta. Tosin sitä ei kyllä huomannut ollenkaan, koska hän juoksi -siis kirjaimellisesti tosiaan juoksi- kaksi tuntia putkeen paluumatkalla Gracen tanssiravintolassa tanssilattiaa ympäri. Siellä oli muitakin lapsia tekemässä samaa eli juoksemassa ja ottamassa lattiaan heijastuvia värillisiä kuvioita kiinni. Neiti paahtoi siellä posket punaisina menemään ja nauraa käkätti kun oli niin hauskaa. Voi kunpa itselläkin olisi energiaa edes puolet siitä mitä tuolla pikkuihmisellä on!

Kivaa siis oli ja tässä joku kolmesataa kuvaa todisteena siitä :) Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti ja nyt vielä katsoa kuvatkin :D Mukavaa tiistaita kaikille!