perjantai 23. joulukuuta 2016

Tonttutyttönen.






On valkoisia pisaroita ilma tulvillaan,
kimaltava lumimatto peittää koko maan.
Tuhansina pisteinä lumi säkenöi.
Pehmeästi punatulkku lumirumpuun löi.
Hiljaisina sävelinä lumi laskeutuu.
Piiloon lumipeiton alle kesä unohtuu.
Pienet, kirkkaat ajatukset lumilintusina
ihmisiä koskettavat salaa, hiljaisina.
Hiljaa, hiljaa lumilaulut sydämissä soivat,
kun nuo pienet hiutaleet taivaan maahan loivat.


Kuvat ovat peräisin meidän tämän vuotisesta joulukorttikuvauksesta :) Tänäkin vuonna meiltä lähti ystäville sekä sukulaisille joulukortti, jossa oli meidän tonttutyttösen kuva. Meillä on ihan järjetön jouluaaton odotus meneillään. Päivän aikana kysytään ehkä noin seitsemän tuhatta kertaa milloin se joulupukki tulee ja onko kohta se oikea joulu.

Onneksi ei neidin tarvitse nukkua kuin yksi yö ja sittenhän se odotettu joulupukki tuleekin jo :) Tänä vuonna paketteja tuli niin valtaisa määrä, että päätimme suorilta jakaa Isännän kanssa niitä kahdelle päivälle annettavaksi. Vaikka kuinka yritimme pitää määrän maltillisena, eihän se meiltä onnistunut! Ei sinne päinkään. Ihmiset ketkä piirtävät aina suurella siveltimellä eivät vaan osaa tehdä mitään kohtuuden rajoissa :D

Ja eikä meillä ole kuin tämä yksi ainokainen rakkauslapsi. Hänelle antaa kaikkensa ja vielä vähän päällekin.

Lisää jouluntunnelmia kerron sitten joulun jälkeen. Kyllä tässä itseäkin taas vähän jänskää mitä se pukki mahtaa tuoda mulle.....(kosmea nyt luultavasti ainaski!)

Ihanaa aatonaattoa kaikille Nonnulan lukijoille :)



3 kommenttia:

  1. Ihanaa aatonaattoa koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua koko poppoolle🎄
    T:Tiina

    VastaaPoista
  3. Kiitos superihanasta kortista!! ♥
    Mulla jäi kortit tänä jouluna väliin, koska en sattunut saamaan mitään sopivaa, jouluista otosta meidän eläimistä. Mun mielestä on kiva kun ihmiset lähettävät valokuvakortteja jouluna, ja me saatiin niitä vain ja ainoastaan kaksi, nyyh... Mutta ajateltiin just isännän kanssa, että ilahdutetaanpa ihmisiä pitkin vuotta oma ottamillamme valokuvakorteilla. Ei kai sen aina tarvitse olla joulu, kun muistetaan ystäviä ja sukulaisia.
    Ihanaa aatonaattoa ♥
    Meilläkin se yksi nelijalkainen rakkauslapsi on joka päivä käynyt kuusen alla haistelemassa paketteja. No, tänään illalla hän saa sieltä ensimmäisen jo avata.... :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)