maanantai 30. toukokuuta 2016

Itkeminen kielletty.


Hiljaisen naisen paluu. On vierähtänyt tovi siitä kun olen viimeksi jaksanut istua alas tietokoneen eteen ja aloittaa uusi blogiteksti. Viimeinen kuukausi on mennyt niin tuskissa ja kivuissa, että ihan hirvittää. Pelkkä asian muistelukin saa pahan mielen aikaan.

Kaikki alkoi vapun aikoihin kun aloin saamaan öisin karmeita, polttavia kipukohtauksia vatsaan. Missään asennossa ei ollut hyvä olla. Minulta on sappirakko poistettu vajaa 15 vuotta sitten ja fläsärit niihin kipuihin tuli vähän turhankin elävästi mieleen. Olin aivan varma, että minulla on sappitiehyissä kiviä tai hiekkaa.

Ensimmäisen kerran päädyin sairaalaan helatorstaina. Silloinkin kaksi eri kertaa. Sitten uudestaan äitienpäivänä. Sitten viikko sitten perjantaina. Viikko sitten sunnuntaina. Ja viikko sitten tiistaina.
Mukavaa juoksuttamista. Lääkkeitä vaan suoneen ja sitten kotiin. Katsellaan niitä tutkimuksia sitten joskus kun jaksetaan ja viitsitään. Turussa on muitakin ihmisiä kuin sinä, sanoi eräs lääkäri kun olin neljättä kertaa samalla sairaalapedillä tippaletku kiinni kädessä. Niin onhan se toki itsekästä vaatia tutkimuksia kun on kauheista kivuista kärsinyt jo kuukauden päivät eikä ole montaakaan yötä nukkunut kunnolla. Bonuksena kotona on pieni lapsi ja vuorotyötä tekevä mies, joten arkihan sujuu kuin tanssi näissä kivuissa ja epätietoisuuksissa. Eiku.....

Viimeisimmällä reissulla alettiin oikeasti tutkimaan, että mikä mua vaivaa. En vaan enää suostunut lähtemään takaisin kotiin kipujeni kanssa. Sanoin, että makaan tässä vaikka viikon, mutta nyt se aika sinne magneettiin ja muihinkin läpivalaisuihin. Epätietoisuudessa roikkuminen pahentaa vaan oireita entisestään.


Minut ultrattiin, viipalekuvattiin ja magneettikuvattiin. Mistään ei löytynyt vikaa. Ei siis kasvaimia, ei kiviä, ei hiekkaa, ei mitään.  Käskettiin syödä Litalginia, Somacia ja Panacodia. Litalginista mulla laski valkosolut vaarallisen alas, joten se lääke piti jättää pois. Panacod ei taas sopinut ollenkaan, koska olen sappipotilas. Sain siitä niin karsean kipukohtauksen, joka piti tyynnyttää loppujen lopuksi jollain morfiinisukuisella aineella. Joten jäljelle jäi Panadol ja Somac. Ja tottakai Rennie. Renska-Rennie onkin pitkäaikainen kaverini, joten siinä mielessä ei mitään uutta auringon alla.

Hah, sain jossain vaiheessa näitä reissujani myös kupillisen niin vistoa ainetta, että vieläkin puistattaa. Se oli jotain vatsaa rauhoittavaa ja puuduttavaa mönjää, joka oikeasti maistui nestemäiseltä laastarilta. Kuvitelkaa Hansaplast-kangaslaastarin tuoksu ja muuntakaa se nestemäiseksi juotavaksi. Niinpä. Kyllä mäkin oksentaisin. Ja niin taisin tehdäkin.

Mutta lopulta pääsin puhumaan lääkärin kanssa, joka tajusi heti mistä kiikastaa. Mulla on IBS eli ärtyvän suolen oireyhtymä. Olenhan tätä monesti jo itsekin uumoillut kun olen vatsani kanssa taistellut kohta parikymmentä vuotta. Yleensä IBS todetaan tähystyksellä ja mulle on sekin tehty pari vuotta sitten missä todettiin voimakasta punoitusta vatsassa, joka jo silloin viittasi tähän suolihommaan. Kerroin lääkärille tarkkaan kaikki oireeni ja hän sanoi heti, että kaikki natsaa IBS:ään. Oli muuten ensimmäinen lääkäri, joka oikeasti jaksoi kuunnella oirekuvastoni loppuun asti ja kysyi minulta mm. vatsani toiminnasta. Lisäksi lääkäri kysyi stressistä ja kyllähän sitä on. Ei ole helppoa olla työtön ja koittaa selviytyä lapsiperheen arjen menoista työmarkkinatuella.

Tämä koko kombo oli siis vaivojeni takana. Se oli kuulkaa melko helpottavaa kuultavaa.

Sain lääkäriltä hyvät ravinto-ohjeet, lääkkeet ja lähetteen paikkaan jossa voin puhua mieleni solmut auki. Viimeisimmän kolmen vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut elämässäni isoja asioita ja mieli ei ole kaikessa pysynyt perässä.

Otan ilolla tämän avun vastaan. Ja olen tälle lääkärille ikikiitollinen siitä, että hän kohtasi minut ihmisenä ja otti vaivani tosissaan, ajan kanssa ja keskittyi hakemaan minulle parannuskeinoa.


Se mihin järkyttävään asiaan törmäsin tässä ryöpytyksessä on potilaiden kohtelu. En osaa sanoa onko kyse universaalista ongelmasta -toivon mukaan ei- mutta ainakin täällä meillä päin tuntui olevan kovinkin normaalia.

Ymmärrän sen, että ensiavussa on aina kiire. Ymmärrän, että hoitajia on liian vähän. Ymmärrän sen, että potilaat valittaa, kitisee, vaatii, voivat olla raskaita hoidettavia. Mutta se mitä en ymmärrä on, että potilaita kohdellaan kuin ovimattoa. Jätetään vastaamatta kysymyksiin, tiuskitaan, ollaan kovakouraisia, ollaan ylimielisiä, välinpitämättömiä, kyllästyneen oloisia. Ei olla pätkääkään inhimillisiä.

Jokainen joka päivystykseen/ensiapuun joutuu, kärsii kivusta tai jostain sairaudesta. Siellä ei kukaan huvikseen ole. Siinä kohtaa olisi enemmän kuin tärkeää olla sille potilaalle läsnä, kohdata ihminen ihmisenä, omata suuri empatian kyky. Kuunnella potilasta mitä hän tarvitsee.

Kun jouduin toisen kerran sairaalaan äitienpäivänä, itkin sairaalasängyssäni. Itkin sitä, että oli äitienpäivä ja minä jouduin makaamaan sairaalassa tyttöni ollessa kotona. Itkin kipujani ja itkin pelkoani siitä mikä minua vaivaa. Olenko kenties parantumattomasti sairas? Saanko enää elää normaalia elämää?

Paikalle tuli hoitaja joka katsoi vähätellen itkemistäni ja kysyi töksäyttäen:

-Mikäs nyt on huonosti?

Vastasin, että on todella paha mieli, koska olen pienen tytön äiti ja joudun nyt olemaan kipujeni kanssa täällä sairaalassa.

-Kuule, täällä on paljon vakavemminkin sairaita ihmisiä, joten lopeta itkeminen heti. Sinulla ei ole hengenvaaraa, joten ei tarvitse itkeä.

Nuo sanat järkyttivät siinä määrin, että teki mieli itkeä vaan lisää. Ja saanen huomauttaa tässä vaiheessa, että en vollottanut räkä poskella ääneen vaan itkin hiljaa, kyyneliäni pyyhkien yksin sairaalasängyssäni.

En tiedä millä oikeudella kukaan voi sanoa kenellekään mikä on oikea hetki tai oikea syy itkeä. Jos ihmisellä on paha mieli, silloin pitää itkeä. Niin mustavalkoinen maailma ei voi olla, että lupa itkuun on vain kuoleman kolkuttaessa olkapäätä. Sitä ennen kaikki itku on turhaa ja itsekästä.

Sen hoitajan maailma ei kyllä ole minun maailmani. Että terkkuja vaan sinne osastolle jos sinä minua syyllistänyt itkupoliisi satut lukemaan tätä. Häpeä!




Yhdellä kerralla eräs toinen hoitaja jätti kaksi eri kertaa sormeni laatikon väliin ja lopuksi huitaisi verenpainemansetin reunalla mua suoraan silmään. Kun sanoin kuuluvasti ja ihan tarkoituksella AUTS!, hoitaja vaan mulkaisi minua ja kysyi kyllästyneenä:

-Mihin nyt sattuu?

No sain tuosta mansetin kulmasta silmääni äsken. Ja sormetkin oli laatikon reunan välissä kun paukkasit laatikon kiinni.

-Jaajaa.

Kyllä siinä teki mieli alkaa huutamaan raivona ääneen, että anteeksipyyntö tai pahoittelu ei vissiin kuulu sanavarastoon? Mutta ei vaan ollut voimia sellaiseen purkaukseen. Olin aivan järkyttynyt. Ajattelin mielessäni, että voiko tämä olla todellista.

Kohdalleni sattui varmaan kymmenkunta eri lääkäriä ja pari tusinaa hoitajaa. Tästä koko porukasta törmäsin yhteen järkevään lääkäriin ja ehkä neljään mukavaan hoitajaan.

Loppuporukka ei sitten täyttänytkään ihmisen tunnusmerkkejä.


Huomasin kohtalotoverien kohtelussa samoja kaameita piirteitä. Etenkin vanhusten kohdalla. Vanhukselle ei välttämättä edes vastata mitään, kävellään vaan pois jos toinen kysyy lasia vettä. Ei anneta vettä eikä selitystä miksi sitä ei anneta. Puhutaan tylyyn äänensävyyn, sinutellaan ja teititellään samassa lauseessa niin härskisti, että vieressä ei tiedä itkisikö vaiko nauraisi.

Kiire ei voi olla selitys kaikkeen eikä resurssien vähyys. Jokainen kuka siellä työkseen potilaita hoitaa, saa kuitenkin siitä menetetystä vapaa-ajasta korvauksen ja jos se korvaus ei riitä tai muuten työ tökkii syystä tai toisesta, kehoitan vaihtamaan alaa. Potilaan henkinen hyvinvointi pitäisi olla samalla viivalla sen fyysisen kanssa. 

Tästä kaikesta kokeneena toivon, että pysyisin jatkossa suht terveenä etten enää ihan helpolla joutuisi kyseiseen paikkaan. Huolestuttavaa on myös, että kaikki lääkärit näyttävät joltain TET-jaksolaisilta. Olin yhdessä vaiheessa varma, että olen joutunut Piilokameraan kun sänkyni viereen käveli kaksi ala-asteikäisen näköistä pentua seisomaan lääkärintakit päällä ja alkoivat puhumaan mulle lääketieteellisiä termejä. Ketä nää teinitohtorit ovat? Mitvit? Get me out of here!

Ovatko siis kaikki kokeneemmat lääkärit karanneet yksityiselle puolelle? Ja miksi ensiavussa on pelkkiä kandeja arpomassa ihmisten vaivoja?  Excuse my bonbon, mutta vitun pelottavaa. Onko ihan tosissaan joku suuressa viisaudessaan päättänyt, että laitetaan nyt noi ei-vielä-niin-valmiit lääkärin raakileet tuonne ENSIAPUUN? Että ei esimerkiksi jonnekin osastolle ottamaan tuntumaa. Ei, ei, sinne vaan pahimpaan ytimeen kun vastaan voi tulla mitä vaan katkeennesta jalasta aivoverenvuotoon. Siellä saa hyvät opit kun pääsee olemaan enttententten, että mitäs tehtäis.

No mutta. Tässä sitä nyt elellään uusin eväin. Jätin ruokavaliostani pois laktoosin ja monet viljat ja nyt jo tuntuu paremmalta. Tottakai takaraivossa elää pelko uusista kivuista, mutta olen oppinut tällä matkalla sen, että nautin jokaikisestä kivuttomasta hetkestä ja otan tosiaan päivän kerrallaan. Kaltaiselleni kontrollifriikille aikamoinen haaste.

Noudatan nyt siis fodmap-ruokavaliota ja jos siellä lukijoissa on joku muukin suolivammainen, niin saa jakaa kokemuksia ja vinkkejä kommenttilootassa! Olen nykyään muuten 6 kg kevyempi ja aion jatkaa vieläkin kevyemmäksi. Onhan tuota tuuheutta sen verran kertynyt melkein 40 vuoden aikana, että varaa on ottaa vielä vähän pois. Mitään supermallia musta tuskin tulee, mutta jos nyt vähän sutjakampi.

Mä teen nyt tällaisen varovaisen paluun blogiini. Koitan jos jaksan kirjoitella tällä viikolla vielä muutakin, mutta en lupaa. Kerään vielä voimia ja menen sen mukaan. Kiitos kun olette kuitenkin jaksaneet hiljaisuudesta huolimatta olla vielä messissä. Kyllä tämä tästä kun palaan normaaliin elämään pikkuhiljaa.

Kaunista alkavaa viikkoa kaikille. Kyllä täältä vielä ponnistetaan ylöspäin!

60 kommenttia:

  1. Huh mitä potilaan kohtelua. Olen huomannut kyllä saman, lääkärit kokevat voivansa puhua potilaille ihan mitä lystää. Eivät tajua, että sanomisillaan voivat saada mielen täysin maahan.
    Tsemppiä paranemiseen, olet ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pätee myös toisin päin. Potilaat kokevat voivansa puhua lääkäreille ihan mitä lystää. Varsinkin, kun on olemassa se Googlesta hankittu lääkärintutkinto, joka on arvokkaampi, kuin vastaava yliopistosta hankittu.

      Poista
  2. Järkyttävää kohtelua jouduit kestämään kipujen lisäksi. :( Onneksi olet nyt kotona ja pahin tuska ohi. Toivottavasti toipuminen sujuu hyvin ja kipu pysyy poissa. Kovasti tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Siis mun suurin kauhuhan on se, että joudun joskus noiden armoille hoidettavaksi, toivon, että sitä päivää ei koskaan tule. Sitten kun vanhenee ja oma kunto huononee tarpeeksi, pitää keksiä joku muu "konsti", ettei koskaan joudu tollaisen kohtelun alaiseksi. Mun mummolla oli tän varalta plan B ja häneltä opin, että niin on mullakin. Arvokas kuoleminen on tässä maassa todella yliarvostettua, valitettavasti. :(

    Ihan hirveästi tsemppiä ja toivottavasti tästä kohti parempaa. <3

    VastaaPoista
  4. Toivotan sylikaupalla voimia sinulle paranemiseen sinä ihana ihminen <3

    VastaaPoista
  5. Tuntui todella pahalta lukea kertomusta siutä millaista kohtelua olet sairaalassa saanut. Olen itsekin sairaanhoitaja, tosin en tee enää niitä töitä. Mutta ihan hirvittää lukea, kuinka alas hoitokulttuuri on mennyt. Tuo tämän ajan todellisuus. Tuossa ei ole enää mitään hyvän hoidon ja inhimillisen kohtelun kriteereistä.
    Voimia sinulle ja parempaa vointia! Toivottavasti apu kipuiluun on viimein löytynyt.

    VastaaPoista
  6. Ai kamala minkälaista kohtelua olet saanut! Valitettavasti nuo ensiavun osaamattomat lääkärinplantut tulivat tutuksi täälläkin, kun isäni sai sydänkohtauksen. Oli vappupäivän aikainen aamu ja isäni meni veljeni kyydittämänä ensiapuun valittaen, että nyt on ihan selvät sydärin merkit, että tarttis varmaan jotain nitroa saada. No tämä päivystävä lääkäri oli vaan tuumannut, että "ettet vaan olisi juonut itseäsi huonoon kuntoon?" Siis mitä?!! Onneksi päivystysvuoro pian vaihtui ja isäni sai tarvittavan avun, mutta todella pahassa tilanteessa isäni olisi ehtinyt jo kuolla täysin osaamattoman lääkärin ansiosta.

    Onneksi vointisi on paranemassa ja toivottavasti pysyykin hyvänä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hyvänen aika! On kyllä törkeää käytöstä!

      Kiitos Johanna <3

      Poista
  7. Täällä toinen IBS-potilas. Mulle gluteeniton ruokavalio on ollut isoksi avuksi, myös maitotuotteet on aika minimissä. Linkkaan vielä blogin jossa on tietoa IBS:stä ja ruokavaliosta ja ihania reseptejä: http://vatsanvapaapaiva.blogspot.fi/

    Ja siis tuo sun kohtelu sairaalassa. Ei oo sanoja. Voimia <3

    VastaaPoista
  8. Iham hurjaa. Mä voin autella virallisen valituksen tekemisessä. Aina kannattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Juu, valitus on lähtemässä eteenpäin!

      Poista
  9. Hui!Olen sanaton :(
    Tsemppiä ja voimia parantimiseen!

    VastaaPoista
  10. Sympatiat puolellasi ihan täydestä sydämestä!

    Viimeisten 7 vuoden aikana minua on tutkittu ja kuvattu enemmän kuin montaa ihmistä koko elämänsä aikana ja siinä on ehtinyt tapaamaan jos jonkin moista tekijää. Jokunen hyvä, aidosti potilaasta välittävä lääkäri on matkalle osunut, mutta valitettavasti vähemmistönä. Hoitajat ovat tähän saakka onneksi olleet inhimillisiä; kertakaikkisen kamalia tapauksia osui kohdallesi! Voisivat todellakin miettiä, olisiko aika vaihtaa alaa sellaiseen, jossa ei emapatiakykyä tarvita.

    Kaikkea hyvää Sinulle ja voimia toipumiseen!

    VastaaPoista
  11. Tää on niin järkyttävää. Miten ihmeessä voidaan kohdella tuolla tavoin ihmisiä, potilaita! Toivottavasti ymmärtävät, miten toimivat. Olisiko kiva, jos itse olisivat samassa tilanteessa ja saisivat samanlaista kohtelua. Veikkaan, etteivät itsekään ymmärtäisi.
    Kovasti muru ihanainen voimia, paranemisia ja haleja sinne ♥

    VastaaPoista
  12. Voi Jésus mitä kohtelua! Itsekin olen alaa opiskellessani (n. 100 vuotta sitten) nähnyt NIIN elämäänsä kyllästyneitä hoitajia että sääliksi kävi heidän potilaitaan, pääasiassa vanhuksia. Onneksi sait diagnoosin ja hoitoa! Ihme homma että nykyään tuntuu olevan aivan normaalia että hoitoa pitää vaatimalla vaatia!! *mur*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tämän ajan henki, että potilaan pitää vaatia, muuten kukaan ei lotkauta korvaansa :/

      Poista
  13. Puhut varmaankin Turun yhteispäivystyksestä TYKSin T-sairaalassa. Olen joskus yli 30 vuotta sitten ollut siellä satunnaisesti konsulttina, ja jo silloin se paikka oli kansoitettu riivinrautamaisella henkilökunnalla. Valitettavasti näyttää edelleen siltä, ettei se ole muuttunut (itse jouduin sinne tammikuussa katkenneen koiven takia). Tatuoituja, miespuolisia hoitajia karjumassa potilaille, yms. Paineen allahan siellä työskennellään, mutta herää kysymys siitä, että onko oikein hakeutua alalle, jota ei hallitse/kestä?

    Hyvä kuitenkin, että vaivan syy tuli ilmi ja toivottavasti löydät avun ruokavaliosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, typo, en todellakan yli 30 vuotta sitten, kolmosen piti olla kakkonen. Joka tapauksessa voin kertoa yhden stoorin lisää. Olin vielä muutama vuosi sitten töissä eräässä farmafirmassa, ja ulkomaanmatkoja oli usein 3-4 viikossa. No eihän sitä kukaan kestä... Pyörtyilin eräällä reissulla ensin Köpiksen kentällä ja sitten Lontoossa (molemmilla kerroilla siis sairaalaan piipaa-autolla). Kun tulin matkalta torstaiaamuna töihin, menin työterveysasemalle, jonne sitten pökräsin ja sitten kärrättiin TYKSiin.

      Kas, kun olin ollut ulkomailla sairaalassa, minut tietty laitettiin eristyshuoneeseen (normaali toimenpide). Tämä oli siis aamukahdeksalta. Tiputuksessa, syöntikielto ja huoneessa oli vain yksi, todella korkealla oleva ja LAIDATON pritsi, johon en uskaltanut käydä makuulle siinä pelossa, että tippuisin siitä. Soittokelloa ei ollut, joten livahdin infuusiopussini kanssa välillä odotusaulaan hakemaan lehtiä luettavaksi, että aika kuluisi.

      Kello tuli 12, tuli 15 ja sitten menin kyselemään, että milloin jotakin tapahtuu. Nälkä. Karjuva naispuolinen hoitaja käski minun vaan pysyä siellä huoneessani, koska "täällä on muitakin avun tarvitsijoita).

      Siellä sitten pysyin, kunnes kello tuli 23.20. Infuusioliuos oli jo ajat sitten ollut loppu, eikö ketään näkynyt (eikä huoneessa siis ollut soittokelloa, eikä kameravalvontaakan, olisin voinut siis ihan rauhassa kuolla sinne, koska kukaan ei tuntunut minun olemassaoloani muistavan).

      Otin itse tipan pois (välineet löytyivät kyllä) ja menin kysymään ruokailumahdollisuudesta, koska minulla oli todella huutava nälkä. No ruokaa ei tietty ollut luvassa (eikö sen puoleen juomaakaan), koska leikkaus on aika mahdollinen (tämä hiukan huvittaa, leikkaus siis mistä syystä? asiaa ei olti edes tutkittu).

      Kimpaantuneena lähdin kotiin ja allekirjoitin lapun, jossa sitouduin lähtemään omalla vastuulla. Suututti.

      Olin luvannut tulla aamulla takaisin, ja tulinkin. Hiukan sama rumba, mutta sentään tutkittiin.

      Koska siinä vaiheessa minulla oli ollut jo kerran syöpä, niin käsittääkseni olisi pitänyt tutkia tuo pyörtyilyhomma heti.

      Poista
    2. Haluan vielä lisätä, että ei tällaista ole ainoastaan Suomessa. Englannissa papa oli pitkään keuhkotulehduksen takia sairaalassa, ja kotiutettiin viikko sitten ilman, että kukaan olisi tutkinut kuntoa enemmän. Tulehdus paheni, ja minä sanoin, että PITÄÄ ottaa keuhkokuvat, vähintään! Kotiutusta ennen ne oli kuitenkin otettu, mutta kukaan ei sitten ollut tulkinnut niitä ja kotiuttaminen sallittiin.

      Se jäi sitten yhteen yöhön, se kotiutus. Tilanne paheni ja taas sairaalaan, jossa ko. henkilö oli 5 päivää infuusiolla (ravintoliuoksella), eikä saanut tai edes voinut syödä. Tottakai siitä menee heikkoon kuntoon. Hänet kuitenkin sitten saatiin röntgeniin suurinpiirtein itse sinne vietynä, ja nyt vaan odotamme, mitä tapahtuu.

      Poista
    3. Tyksin T-sairaalastapa hyvinkin :(

      Ei hyvänen aika mitä sinäkin olet saanut kokea :( On toi ihan kauheaa!

      Poista
  14. Täällä kans nimenomaan Turussa ensiavussa maannut... Ja tismalleen samanlaista kohtelua saanut :( kyllä vieläkin puistattaa edes muistella. Ahdistus nousee kurkkuun. Toivottavasti ei enää ikinä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinne ei tarvitse enää koskaan mennä!

      Poista
  15. Tsemppiä IBSn kanssa! Itsekin poden kyseistä vaivaa, nyt vasta vuosien vitkuttelun jälkeen alan saamaan vähän vatsaani kuntoon. Yks mielenkiintoinen blogi/sivusto on fodmap-keittiöni. En onnistunut linkkaamaan sitä kännykästä. Samoin Reijo Laatikaisen kirja/blogi on lukemisen arvoista. Toivottavasti kerrot täällä vointisi edistymisestä. Mukavaa alkavaa kesää :)

    VastaaPoista
  16. Valitettavasti Töölön sairaalassa saanut samanlaista kohtelua, leikkaussalissa ennen nukutusta nukutuslääkäri oli niin suoraan sanottuna paska mua kohtaan, että terve.. ystävällisesti kysyin josko hän voisi kertoa kun pistää kanyylin emlasta huolimatta "Sulle mitään tartte kertoa iso aikunen nainen"... aha.. no kiva. Itkuhan siinä pääs ensinnäkin sen kovakourasuuden takia ja sen miten hän asian ilmas. Sama meno jatku osastolla kun olin laittamassa leikkauksen jälkeen tietokoneen laturia seinään ja sattumoisin 3 huoneesta palaa sulakkeet, ja tää sit sielt tulee joku tosi ilkee osastonhoitaja akka sit katsoo parhaaks tulla mulle huutaa kuinka se oli mun vika :D Noh kutsu sit sähkömiehen paikalle, totes vaan sit sekin sille vieressä kyttäävälle hoitajalle suureen ääneen että kaikki siinä huoneessa olijat kuuli "Turhaan sinä täällä potilaita syyllistät ku sulakkeet kivikaudelta". :D Piristi kyllä tuona päivänä oloa kummasti ja taisin jopa naurahtaa ensimmäistä kertaa tuona päivänä. Tsemppiä sulle <3

    VastaaPoista
  17. Hui minkälaista "palvelua". Hyvä, että sentään sait vihdoin diagnoosin ja nyt voit alkaa parannella itseäsi :)

    VastaaPoista
  18. Sulle toivon kaikkea ihanaa jatkossa ja toivon että pääset moisista kivuista eroon ja äkäseen <3
    Mutta montaa asiaa jaksan ihmetellä, kaksi mainitakseni.. Mikä vit.. siellä päivystyksessä on ollut vialla.. Hiton huonot kandit ollut liikkeellä, koska monesti kandit huomattavasti parempia kuin nämä ns. kokeneet siinä mielessä, että niitä oikeesti kiinnostaa mikä potilaalla on! Ja toinen, mikä vit.. niitä on siellä päivystyksessä vaivannut, kun ei ole ohjeistanut sua esim. terveyskeskukseen (ja sitä kautta lähetteellä eteenpäin), jotta ei tarttis päivystyksessä rampata tommosen asian takia(josta oli jo ennakko-tietoakin) jota ois voinu hoitaa/tutkia muualla ns. helpommin kuin päivystyksessä!! Murrrr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon <3

      No sanos muuta! Kyllä tätä ei voi kuin ihmetellä :(

      Poista
  19. Onpa sinulla ollut rankka kuukausi. Kyllä terveydenhoitoalalle pitäisi olla tiukat psyykkiset testit.
    Itselläni on todettu viime vuonna ISB. Alunperin pääsin pyytämättä tutkimuksiin (labrat, ultra, tähystys), kun kerroin vuosikausia kärsityistä oireista. Olin tosi ihmeissäni, kun pääsin tutkimuksiin, koska tk:ssa oli joku nuori keikkalääkäri ja luulin jo mennessäni huoneeseen, että hukkareissu. Tähystyksessä sitten oli lääkärin (mukavan eläkeläisen) lisäksi kaksi hoitajaa, toinen kuin enkeli ja toiselle en toivo kaikkea hyvää. Oli muuten elämäni tuskallisin kokemus, mutta suoli saatiin tähystettyä. Sittemmin silloinen omalääkäri (kaikki kehuvat, eivätkä syyttä) soitti. Kipukohtauksiin lääkityksenä Buscopan 10 mg. Hän sanoi, että jos tämä ei auta ja oireet pahenevat, niin nykyään käytetään tuloksekkaasti mielialalääkitystä. Olen lukenutkin tästä, mutta Buscopanilla pärjään toistaiseksi. Minulla on pahin kipu kohtauksen aikana alavatsassa vasemmalla, muistaakseni pernan mutkassa, tästä sain vahvistukseni tähystyksessä, tiukka mutka. Onneksi kohtaukseni eivät kestä kauaa eli kun suolen saa tyhjennettyä, niin tainnuttava kipu poistuu ja jäljelle jää väsymys, kuin olisi joussut pitkän matkan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se suolitähystys on kuulemma aika ankea kokemus :/ mutta hyvähän se on tehdä jos jotain vikaa etsitään.

      Poista
  20. Puhutpa ikävästi nuorista kandeista. He ovat n. puolen vuoden päässä valmistumisesta. Päivystykseen pääsee töihin vasta 5. vuoden jälkeen. Osastot yms. on siis jo käyty läpi. Työskentelevät siellä kuitenkin vanhempien kollegoiden alaisuudessa. Yksityiselle puolelle menevät ne, jotka haluavat ison palkan ja virkatyöajan. Parhaamme mekin nuoret lääkärit yritämme, päivystys on monella tapaa todella haastava työpaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhun ihan sen mukaan millaista kokemusta mulla heistä on. Mikäli olet itse lääkäri, kuten tuossa nyt vähän viittaat olevasi, taisit juuri tällä kommentilla vahvistaa kaikkea tätä mistä tässä on keskusteltu. Päivystys on varmasti haastava työpaikka, sitähän ei kukaan tässä kiellä, kysymys olikin nyt ihmisten kohtelusta.

      Poista
  21. Hei Jonna! Luin sun juttua aivan äimänä! Ihan kuin olisin omaa kokemustani ruudulta lukenut. Mulla alkoi samanlaisella vatsakipukohtauksilla muutama joulu sitten. Multa on myös poistettu sappi tähystäen 17 vuotta sitten. Ensin luulin, niiden oireiden palanneen, kipu oli yhtä kovaa ja mikään ei auttanut. Päivystykseen minäkin jouduin joulun alla, siellä laitettiin tiputukseen ja vatsalääkettä kupista. Yöksi kotiin, kun kipulääkkeet alkoivat vähän auttaa. Sama toistui, kivut palasivat, taas tiputukseen. Aika samanlaista kohteluakin! Tutkimuksia ei tehty, kipua hoidettiin, joku lääkäri ehdotti "vatsatautiakin liikkeellä"! Oireet ei lähtenyt mihinkään, vaan pahenivat. Kävin sitten yksityisellä gastroenterologilla, joka määräsi heti tutkimukset, tähystykset, testit ym. Mitään ei oikeastaan löytynyt, mutta hän oli sitä mieltä, että ärtyneen suolen oireyhtymä on aika varma ja lievää löysyyttä ruokatorven "lapässä". Laktoositon ja gluteeniton ruokavalio sekä fodmap on auttanut. Pahimmat kohtauskivut ovat pysyneet poissa, mutta vatsa vaivaa ajoittain enemmän tai vähemmän. Lääkkeitä en syö jatkuvasti, mutta tarvittaessa Gaviscon nestemäistä versiota, estää närästyksen ja ylävatsan kivut. Pahimpaan kipuun mulle käy Litalgin, mutta ei missään tapauksessa Panacod, siitä tuli kerran järjetön kipukohtaus!
    Paljon voimia ja jaksamista sulle!
    -kohtalotoveri Taru

    VastaaPoista
  22. Harmi että olen saanut huonoa kohtelua :( Mutta aihe oli niin ajankohtainen että oli tultava myötätuntoinen halaus antamaan <3 Itselläni sama vaiva ollut vuosia, välillä vaivaa vähemmän, välillä enemmän. Mielenkiinnolla jää seurailemaan kuulumisia ja vointiasi!

    VastaaPoista
  23. Toki on kyse myös ihmisten kohtelusta. Meni hieman ohi, että mitä vahvistin kommentillani? :) voi kyllä myös miettiä, että onko se asiallista kohtelua kutsua lääkäreitä TET-jaksolaisiksi, ala-asteikäisen näköisiksi pennuiksi ja teinitohtoreiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä tämä nyt on mennyt ihosi alle. Jos lääkäri näyttää todella nuorelta, siitäkö ei saa sanoa? Ei edes huumorin keinoin? Mietin hetken julkaisenko enempää kommenttejasi, koska alan epäilemään oletko vain joku ohikulkeva trollaaja, joka nyt haluaa päästä väen vängällä ääneen vai oletko oikeasti juuri valmistumassa oleva lääkäri, joka ei kestä kritiikkiä. Mene ja tiedä. Mulle on loppupeleissä aika lailla sama kuka olet, mutta koitahan nyt päästä yli siitä, että joku kritisoi ammattikuntaasi (jos siis olet lääkäri, hieman epäilen kyllä sitä väittämää.)

      Luulisi ettei kauheasti menisi ohi mitään, varsinkin kun on se yliopistotutkinto taskussa? :) Yliopistoon päästäkseen pitää olla aika välkky ja fiksu, vai olenko väärässä? :)

      Mikäli olet sillä alalla millä väität olevasi, kannustan sinua keskittymään jatkossa ihmisten vaivojen parantamiseen ja potilaiden inhimilliseen kohteluun :)

      Poista
    2. No tähän en voi muuten sekaantua, mutta myös kollegani, erikoistunut lääkäri kerran kommentoi kaikkien nuorten kollegojen olevan "ihan alaikäisen näköisiä". Itse voin sanoa, että jotkut osaavat ja jotkut eivät. Ei millään pahalla.

      Poista
  24. Huh huh....luin kauhulla tätä juttua ja mietin miten joku voi sanoa toiselle ettei saa itkeä????
    Kehotan sinua kyllä tekemään valituksen tästä koska ei kuulosta ihan sellaiselta touhulta mitä sairaalan ensiavussa pitäisi saada jos joutuu sinne äkillisen sairauskohtauksen takia. Sitähän tuntee itsensä entistä onnettomaksi jos sairaanhoitajat kieltävät tunteiden näyttämisen, paiskovat laatikoita sormille ja sohivat muillakin aparaateilla.
    Minulle on tehty suolitähystys alakautta (kolonoskopia) ja hyvän lääkärin tekemänä se ei todellakaan satu. Sain vielä itse katsella "sisääni" sellaisella sivuloopilla ja lääkäri selosti mitä paksunsuolen sisällä näkyi. Viimeistään siinä vaiheessa tutkimus alkoi tuntua jo todella kiinnostavalta. Toki pientä arkuutta vatsassa jälkikäteen mutta levolla meni ohi.
    Tsemppiä ja parempaa kesäkuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ajatellut tosiaan, että teen valituksen. Siitä en sitten tiedä onko siitä mitään hyötyä, mutta eihän se ota jos ei annakaan.

      Kiitos Marjo <3

      Poista
  25. Huh, mitä kohtelua sait! :( Tsemppiä ja toipumisia ja voimia sinne. <3

    VastaaPoista
  26. Hyi, että miten ankeaa kohtelua oot saanut sairaalassa >:(
    Kiva kuulla, että voit jo paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Aika järkkyä mutta valitettavan totta :(

      <3 kiitos sinä ihana :)

      Poista
  27. Ihan kamalaa kohtelua kyllä. Itse epäilen että tuo varmaan johtuu siitäkin että hoitopuolella on huutava pula työntekijöistä, ja kun muu työttymyystilanne nyt on mitä on niin sellaisetkin hakevat hoitopuolelle opiskelemaan/töihin ketkä nyt ei ihan oikeasti sinne sopisi. Mullakin muutama tuttu kenestä kun olen kuullut että hakee sairaanhoitajaksi niin miettinyt että "se ja se ei kyllä ole yhtään mikään hoivaihminen..." niin sitten on tuollaista 'palvelua' terveydenhoidossa :-(

    Mullakin on muuten IBS ja hengissä vielä ollaan :-D Stressi on mulle ihan tappavaa, sillä saan ihan kipsiin mahani. Nyt kun olen ollut tosi onnessani viimeaikoina niin ihan kuin ei olisikaan IBS:ää.. on kyllä outoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitähän se todnäk johtuu ja tosiaan alalle on varmaan "helpompi" päästä, koska työvoimapula on huutava. Silloin seula on myös löysempi.

      Hei kohtalotoveri <3 Stressi tekee mullekin pahaa, mutta pitää osata ottaa vain rauhallisesti (voi kunpa se olisikin helppoa...)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)