maanantai 4. huhtikuuta 2016

Ystäväkirjat.


Tänään on taas aika avata muistojen laatikko! Tällä kertaa sieltä otetaan esiin Ystäväkirjat. Tosin yksi näistä vanhoista ystäväkirjoista on nimetty neuvostohenkisesti Koulutoverini. Hyvät toverit, kuten meillä 80-luvulla sanottiin. Voi Venäjä. (Tai siis Neuvostoliitto!)

Ystäväkirjoja kierrätettiin luokassa ahkerasti. Muistan, että mulla oli nämä kolme ystäväkirjaa  ala-asteen ekasta luokasta viidenteen luokkaan asti. Kovin olivat kivoja juttuja siihen aikaan. Joskus nämä taisi kiertää kahteenkin eri otteenseen luokkakamujen täytettävänä. Edelliset vastaukset pyyhittiin pois ja tilalle kirjoitettiin uudet. Lempparibändit olivat saattaneet vaihtua, kuin myös kiinnostuksen kohteet. Ja lempiruoat. Ja tottakai haaveammatit.





Tiina-kirjat, Abba, Ritari Ässä, Europe, Bogart Co. ovat olleet kovin suosittuja. Poliisi on ollut haaveammatti ja inhon kohteita ovat olleet sota ja käärmeet. Ja jotkut pojat. Jotenkin aika erikoista, että kasarilapset ovat inhonneet niin vahvasti sotaa.

Toki sota oli ja on edelleenkin pelottava asia ja sitä sietääkin inhota. Liikuttavan tästä pelosta tekee se, että sodan uhka joskus 80-luvulla oli Suomessa aika pieni. Ehkä jopa olematon. Eli se sota mitä sen ajan lapset ovat inhonneet ja pelänneet ovat tulleet mielikuvina television kautta.

Mutta tuon ajan lapsen haaveet ovat ehkä nykylapsen haaveisiin verrattuna olleet aika nöyrät ja vaatimattomat. Hartain toiveeni on saada vaihdepyörä. Miten liikkistä! Tai että kiinnostuksen kohteena on ollut luonto ja hyppynarulla hyppiminen. Sydän pakahtuu näistä vastauksista! Toivon, että nykylapsikin olisi kiinnostunut luonnosta ja ihan tavallisista asioista. Nykyään ollaan ehkä niin teknologiakeskeisiä, että unohdetaan tällaiset asiat. Eniten kiinnostaa älypuhelin tai joku muu nykyajan vempain. (Kuulostan muuten ihan joltain vanhalta mammalta:  Nykyajan hapatukset, ne on pahasta.)



Toisessa Ystävät-kirjassa on hauskasti eroteltu paras elokuva ja paras videofilmi. Vuosi on ollut 1987, joten videot olivat The Juttu. Videofilmejä käytiin vuokraamassa videovuokraamoista ja jos ei ollut omaa videolaitetta, niitäkin sai vuokrata. Niiden nimi oli Moviebox. Muistan, että meidän lähimarketistakin sai vuokrata leffoja. Levyosastolla oli pieni hyllyllinen vuokraelokuvia ja sieltä minäkin pikkutyttönä vuokrasin Riemukuplan ja Poliisiopistot. Ja Youngbloodin, joka on edelleen yksi suokkarikasarileffani.

Olin tämän kirjan alkuun kirjoittanut agenttimaiseen tyyliin: keräsin ystäviltäni tietoja tähän kirjaan vuosina 1987-1988. Hieman hymyilytti tämä tiedonkeräys. No tärkeitä tietojahan nämä toki ovat olleet; mielikukka on ollut monella ruusu ja lempparibändeinä ne kasarihelmet Bogartit, Europet ja Bon Jovit. Väreistä parhaat ovat olleet vaaleanpunainen ja muut pastillivärit, kuten eräs ystäväni on kirjoittanut.



Tässä kolmannessa ystäväni-kirjassa on ollut todella outoa se, että nimen, osoitteen ja puhelinnumeron lisäksi yksi rivi oli varattu sosiaaliturvatunnukselle! Hah! Kovin kiltisti kaikki kirjaan kirjoittaneet ystäväni ovat sen myös sinne rustanneet. Näin luottavainen meininki on ollut siis kasarilasten kesken. Aikaa ennen nettiä. Kukapa sitä nyt toisen sotulla niin kauheasti mitään tekisi.

Haaveammattina Miss Suomi. Mun mielestä ihan voittajamatskua.


Ja loppuun sitten tällainen arkistojen helmi. Koulutoverikirjan ensimmäisellä sivulla on itse kirjan haltijan kuva eli meikämandoliini 7-vuotiaana vuonna 1983. Aika edustava ekaluokan kuva, vai mitä sanotte. Mitähän lie äiti miettinyt kun on mun hiukset leikkauttanut noin. Kaikki näyttivät kasarilla vanhoilta, jopa lapset. Sen voi todeta kun katsoo tätä meikän ekaluokan kuvaa. Tsekatkaa vaaleanpunainen röyhelöpaita! Muistan, että mulla oli tuon hörsöpaidan kaverina tummansiniset farkut ja niissä oli viininpunainen mokkajäljiltelmä vyö. Tyyliä ei siis puuttunut. Nyt kun laittais tuollaisen kampauksen, pukisi nuo vaatteet ja menisi töihin, saikkua napsahtaisi varmaan heti pidempi pätkä. Mutta 80-luvulla kaikki oli ok. Rumat Persoonalliset tukat ja etenkin  rumat  persoonalliset vaatteet.

Kasariraportti tällä erää päättyy näihin kuviin ja tunnelmiin.

Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

17 kommenttia:

  1. Heippa! Sama kampaus pidemmillä takahiuksilla ekaluokan kuvassa vuonna 1985 minullakin (ja järkyttävä herpertti huulessa). Piti oikein kaivaa albumi esiin. Mun luokkakuvassa näyttäis olevan keski-ikä noin 35v..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D sinä sen sanoit! Kyllä se keski-ikä meilläkin taisi ekaluokalla olla jotain tuota luokkaa :D :D

      Poista
  2. Ihan mahtava postaus :)! Haha, mulla on itseasias 95 vuonna 1.lk luokkakuvas vähän samanlaiset hiukset :D Ja nyt kun täs katson oman lapsen kuvaa vuosi sitten niin sekin raukka (poika) on näköjään saanu tollaset hiukset mun luomuksena... mitähän mun päässä liikkui :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herranjestas, oliko tämä sama patatukka vielä 12 vuotta myöhemminkin muotia! Voi meitä :D

      Poista
  3. Mullaki on tallessa ystäväkirjat! Hih!

    VastaaPoista
  4. Tää oli oikein helmipostaus. Mulla haaveammattina oli aina opettaja. Harrastuksena laskettelu, kuoro ja pianon soitto. Inhosin myös aina sotaa (muistan ne uutiset), tykkäsin pojista. Lemppariruoka oli lehtipihvi ja ranskalaiset. Ai taivas mitä muistoja. Kaikki oli niin ihanan hyvin ja niin ihanan viatonta! Mä näytin mun Mikko Alatalo laseissa ihan mummolta jo kymmenen vuotiaana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei laskettelu! Oikein kunnon kasariharrastus! :D

      Mikko Alatalo-mummo! :D en kestä!

      Poista
  5. Tosta sodanpelosta...en olis muistanut sitä, että miks me kasarin lapset sitä pelättiin. Mutta nyt katsoin sen sarja Deutchland 83 ja siitä muistu miten paljon ydinsodasta ja kilpavarustelusta ja sitten myöhemmin ydinaseiden vähentämisestä puhuttiin. Siis uutisissa ja aikuiset ihmiset kahvipöydässä. Sitten oli joka suvusta joku ollut sodassa. Ja ne oli usein synkkiä miehiä. Ainakin meillä päin. Olipas synkkää! Tätä ei oo pakko julkaista;)
    Muuten nää kirjat oli erittäin herttaisia. Tuli mieleen koulun välitunnit ja hyppynaru. Ja Tiina kirjat. Nykylapset ei tunne niitä enää ollenkaan, kerto tuttu kirjastotäti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kaipa se oli sitä sotauutisointia, josta ne pelot tulivat. Samoin isovanhemmat saattoivat muistella sotaa ja monien vanhemmatkin olivat syntyneet siinä heti sodan jälkeen. Saattoi olla, että median lisäksi kotona puhuttiin asiasta vielä jonkin verran.

      Eikö tunne? :( mitääää? Ihan kamalaa! Tiinat olivat ihania <3

      Poista
    2. Ei tunne. Mutta onneksi Miona oppii ne tuntemaan;)

      Poista
  6. Mä muistan nää, oon varmaan kaikki omat polttanut jo hellassa. Harmi. :(

    VastaaPoista
  7. Kiitos taas kerran! Jäin miettimään tuota paras sävelmä: Minttu ja Ville -kohtaa ja sun postausta uusista idoleista. Niin sitä maailma muuttuu. Vaikka toisaalta, kyllähän sitä tosiaan kuunneltiin muutakin, vaikka just tuota Abbaa, mutta ne tais kuitenkin tulla myöhemmin, ala-asteen loppua kohti ainakin meikäläisellä. On kyllä arvokasta, että sulla on niin paljon konkreettisia muistoja tallessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain iloa tästä, ettei koskaan raaski heittää mitään pois :D Nyt näitä on hauska lukea ja katsella :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)