torstai 14. huhtikuuta 2016

Lisää tarroja.

Hei muistattekos kun tammikuussa esittelin teille tarrakokoelmaani? Silloin kyseessä olivat ne tarrat, jotka mulla on säästössä liimaamatta.

Tänään tulee juttua niistä, jotka ovat liimattu.






Tämä tarrakirjani on oikea mainostarrojen vanhainkoti. Kyllä tästä voi todeta, että lapsi on ollut onnellinen kuha on vain saanut tarroja. Kaikki ovat kelvanneet, tästä esimerkkinä tuo TV-pajan mainostarra. Ei hyvää päivää. Mutta toisaalta kovin liikkistä.

Hei Aluesäästöpankin pikapankit! Muistaakos joku aikaa kun käteistä ei saanut 24/7? Vain kuutena päivänä viikossa, seven eleven. Oli se elämä toista silloin joskus.






Soft Can -juotavat! Kuka muistaa? Tölkki oli pehmeää, styroxmaista matskua ja sisällä oli kylmää juotavaa. Ajatuksena kai oli, että tölkin matsku pitää juoman pidempään kylmänä? Muistan, että noista tölkeistä askarreltiin Barbien koiralle koirankoppeja ja vaikka mitä :D Mihin tuokin tuote hävisi?




Lapsuuteni lähikauppa oli Piispanristin Sokos Market. Josta jossain kohtaa kasaria tuli Kengurumarket. Ja ysärin alussa sitten Prisma. Muistan, että lapsuudessa käytiin aina "sokkarilla".  

Mistä ostit tuon vihon? -Sokkarista.
Nähdäänkö koulun jälkeen jossain? -Joo, Sokkarilla.

Sieltä ostettiin niin ruoat, lelut, karkit ja osa vaatteistakin. Eipä siihen aikaan ollut ostoskeskuksia, paitsi jossain kaukana Turun keskustassa oli Hansa  -sen ajan ostosparatiisi. Huhu kertoi, että se oli aikoinaan pohjoismaiden suurin ostoskeskus. Että ei mitään vähempää kuiteska. Kyl meil kato tääl Turu seurul osataa.

Mutta 7 km:n päässä Turun keskustan kansainvälisestä ostosmeiningistä oli kotikuntani Kaarina ja Sokkari. Ja toisella puolen Kaarinaa oli sitten Kaarina Market (josta tuli myöhemmin Kaarina Center). Kyseessä oli Sokkarin kilpailija, josta sai myös ruokaa, vaatteita, kosmetiikkaa, leluja, paperitarvikkeita, työkaluja ja niin edelleen. Sokkari ja Kaarina Market olivat siihen aikaan valtavan kokoisia kauppoja, joista sai melko pitkälle kaikkea mitä 80-luvun ihminen älysi haluta. Todellisia 1980-luvun hypermarketteja. Mutta silloin niitä ei vain kutsuttu hypermarketeiksi vaan kaupoiksi. Eikä ollut väliä kummassa kävit, koska mitään Plussia tai Bonuksia ei jaeltu kenellekään. Mentiin sinne missä oli paremmat tarjoukset. Ja ne tarjoukset sai, jos leikkasi Turun Sanomista kupongit mukaan.

Tsekatkaa muuten aukioloajat. Nyt nuo hieman hymyilyttää kun kaupat eivät juuri koskaan ole kiinni. Ja hei lauantaisin kauppa on suljettu jo klo 16! Waat!

Ja mikä sunnuntaiaukiolo? Sunnuntai oli vielä kasarilla lepopäivä.





Buahaahaa, MUNAränni. Repeiltiin Isännän kanssa tälle. Ja ylempänä Osuuspankin Hipot ja Posti & Telelaitoksen Soitellaan-tarrat. Nykylapsi varmaan katsoo tarrassa olevaa kuvaa ja kysyy mikä tuo on? -Se on kultaseni luuri, puhelimen luuri. Tekstareita et tuolla voinut lähettää. Saati soittaa videopuheluita! Hyvä kun videolaitteet olivat just ehditty keksiä! Eipä kenelläkään käynyt mielessäkään, että miten yhdistäisin videot ja puhelimen....? Näköpuhelin oli vain jotain mitä nähtiin sci-fi leffoissa. Eihän sellaista laitetta voinut oikeasti olla. Ei edes tulevaisuudessa. Sama kun joku olisi sanonut kasarilapselle, että jonain päivänä voit tallentaa musiikkia tyhjille cd-levyille. Ei olisi kuulkaa kasarilapsi uskonut. Ainoa mihin pystyi tallentamaan oli nauha. Kasettinauha ja videonauha.
Cd-levylle tallentaminen....kaikkea hullua sitä kuuleekin.

Lankapuhelinten ihanuuksia oli myös se, että et muuten tiennyt kuka soittaa kun puhelin soi. Ja kun itse soitit jollekulle poikapuoliselle luokkakaverille ja siellä vastattiin pelkällä sukunimellä, et voinut koskaan olla varma onko siellä luurin toisessa päässä se sun tavoittelema kaveri vai sen isoveli. Jos aloit heti esittää asiaasi ja sait sen esitettyä, taatusti luurista kuului: oota mä pyydän pikkuveljen puhelimeen. Tai vaihtoehtoisesti jos kysyit, että onko Eero-Pekka (nimi muutettu) kotona, sait vastauksen, että joo, puhelimessa.

Ikinä et vaan voinut voittaa tuossa pelissä. Aina olit naama punaisena ja nolona siellä luurin toisessa päässä.
Eipä tarvi nykylapsen kokea tuollaisia häpeän tunteita. Toista se oli meillä kasarilapsilla.








Olipa mun tarrakirjaan löytäneet tiensä myös tällaiset ostetutkin tarrat. Aika huvittava muuten tuo alimman kuvan harmaa persialaiskissa. Hippasen demoniset silmät. Tai sitten kova madafakin darra. Hah! Mutta onpa vaan kyllä ruma. Darrakissatarra.

No joo. Nyt mä lopetan tän vitsitykityksen.

Joten ohoi te muut kasarimukulat, löytyikös näistä tuttuja tarroja? Tai tuliko mieleen jotain muuta kasarimuistoa, jonka kenties haluaisitte jakaa? 

8 kommenttia:

  1. Heh, juu kyllä se oli tarra kuin tarra, ni kelpas keräilyyn. Naminami-vanukasta tuli ihan ikävä. Ja Kultapossukerhoa. <3 Kiitos jälleen nostalgiapostauksesta! :)

    VastaaPoista
  2. Nämä sun muistelot on niin loistavia!

    VastaaPoista
  3. Mullakin oli varmaan 10 tarravihkoa ja myös muutama kiiltokuvavihko. Mä oon vähän kateellinen sun E.T. tarrasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosikista sai hyviä tarroja :D Toi E.T. on näköjään tullut siitä :)

      Poista
  4. Eih, Naminami -vanukkaat oli parhautta, tykkäsin niistä enemmän kuin Jacky-makupaloista. :p Karvis-tarrat on myös hyvässä muistissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)