tiistai 29. maaliskuuta 2016

Tuskaa, kyyneliä ja palavia tunteita.





Teini-ikä. Siihen tuli hetkellisesti palattua kaivellessani kuuluisaa muistojeni laatikkoa varaston periltä. Tässä piipahduksessa 90-luvun alun vuosiin tuli vahvasti sellainen olo, että Luojan kiitos teinivuodet ovat ohi! Enää ei jaksaisi sellaista tunteiden vuoristorataa ja myllerystä. Tuskaa, kyyneliä ja elämää suurempaa dramatiikkaa.

Tänään palataan yli kaksikymmentä vuotta ajassa taaksepäin ja selataan vähän meitsin päiväkirjoja ja kalentereita. Tai no, ei ihan kirjaimellisesti selata, mutta kurkataan vähän sen ajan fiilareihin. Tehdään retki nolouden ytimeen. Minä toimin matkanjohtajana.

Kuvasssa ylhäällä on kaksi lukioaikojeni kalenteria, vuosilta 1992-1994. Olen marinoinut kalenterit sen ajan miesihanteillani; Keanu Reeves, Tom Cruise, Kevin Costner, Richard Grieco, Robbie Williams, Johnny Depp, Daniel Day-Lewis....samojen jantterien nassut löytyivät myös huoneeni seiniltä julisteina. Niille julisteille ei koskaan annettu hyvän yön suukkoja. Tekikö joku semmoista vai? Ei, minä en ainakaan ikinä.

Gröhöm.

Kaksi kalenteria alemmassa kuvassa ovat TEINIKALENTEREITA. Tai Teinareita. Ilmestyykö näitä vielä joka syksy myyntiin? Ei vissiin. Tuo vuoden 1986-1987 teinari on ollut siis käytössäni kun olin 10-vuotias. En siis ihan vielä virallisesti teini. Mutta muistan, että vanhemmilla tytöillä (esim. partsanjohtajallamme) oli tällaiset supersiistit teinarit ja toki sellainen piti sitten itsellekin saada. Muistiinpanosivuille on piirretty lähinnä sydämiä, liimattu Suosikista leikattuja Bogart Co:n ja Europen jätkien kuvia ja nimipäiväkalenterista ympyröity luokkakaverien nimet. Hurjaa.



Selattuani näitä parinkymmenen vuoden takaisia kirjoituksiani, mietin hartaasti pitäisikö näiden näyttäminen jättää väliin. Mutta sitten päätin, että ei pidä. Tuskin olen ollut ainoa teini tässä maassa kenen kalenterit ovat pursunneet kaikenmoista muistiinpanoa. Nämä ovat olleet silloin supertärkeitä juttuja ja kaikki -siis korostan: aivan kaikki- on dokumentoitu näiden kansien väliin. Nauratti, että kouluhommat ja kaikki koepäivämäärät lukee jossain yhdellä rivillä kamalan pienellä ja sitten tällaiset  ei kouluun liittyvät jutut ovat kirjoitettu huomiovärein ja hevosen kokoisilla kirjaimilla. Miksköhän näin? Mene ja tiedä.

Vaikka näihin on taltioitu sekunnin tarkkuudella sen aikainen koko elämä, suurimmasta osasta ei kuitenkaan ole enää tässä vaiheessa mitään muistikuvaa. Kuten esim. 31.3.1994 Marilyn K-18 illasta. (Marilyn oli eräs limudisko Turussa 90-luvun alussa ja jossain vaiheessa siellä alettiin pitää K-18 iltoja. Nykyään se on pelkästään K-18 paikka. Eli siis junnumesta edelleen.)

Samoin en muista olleeni yötä parhaani ystäväni Hetan luona 1.4.1994. (Heta on muuten edelleen yksi parhaista ystävistäni ja tyttömme kummitäti ja me olemme hänen tyttönsä kummeja. Terkkuja!)
  


Kalentereihin tuli raapusteltua kaikenmoista, mutta niiden lisäksi mulla oli tottakai myös päiväkirja. Sen kannessa oli ruusujen ja sydämien kuvia ja sivut olivat hajustettuja. Tuttu tuoksu pelmahtikin vielä sivuista nenääni avattuani tämän päiväkirjan ekaa kertaa 20 vuoteen. Tuoksu vei automaattisesti siihen hetkeen kun istun omassa huoneessa sängyllä päiväkirja sylissä ja kirjoitan. Kuunnellen samalla Salovaaraa (eli Salodangeria) radiosta. Vuonna 1993.

Luin kaikki päiväkirjan tekstit läpi ja koin välillä suurta myötähäpeää. Koin myös iloa ja ehkä vähän suruakin. Se 17-vuotias tyttö, kuka tätä päiväkirjaa on kirjoittanut, ei ole oikein osannut arvostaa itseään. Hän on tuntenut oloaan aika ajoin arvottomaksi. Näin jälkeenpäin katsottuna aivan turhaan. Mulla on ollut tuohon aikaan ihan kamalat itsekritiikit ja olen kokenut valtavia ulkonäköpaineita.
Surettaa, että miksi ihmeessä onkin ollut niin olematon itsetunto.

Huvitusta aiheutti eniten se, että olen vuodattanut sellaista tunteiden paloa päiväkirjan sivuille ettei pahemmasta paremmasta väliä. Jos nyt pääsisin matkustamaan ajassa taaksepäin, menisin sanomaan itselleni, että nyt et kyllä ota noin vakavasti kaikkea! Mutta kaipa ne suuret tunteet kuuluivat tuohon ikään. Kaikki oli niin totista ja dramaattista. Ainakin kun puhuttiin ihastumisista. Elämä oli yhtä telenovelaa.

Mä en kestä kun se yx ei kattonu mua tänään ruokiksella kertaaka. Se varmasti inhoaa mua.
(...kaksi tuntia myöhemmin samana päivänä...)
Siis en kestä! Nyt se yx ihana moikkas mulle käytävällä. Oon ihan in love.

Tuo aika piirtyy näiden kalenterien ja päiväkirjojen mukaan sellaisena, että monet asiat elämässä ovat olleet myös aika tuskaisia. On pitänyt valittaa ja kitistä vähän asiasta kuin asiasta. Vaikka oikeasti koko lukioaikani oli kyllä tosi kivaa ja muistelen niitä vuosia edelleen hymyssä suin! Mutta sitä draamaa piti luoda vähän tarkoituksella  ja vedellä menemään isolla siveltimellä.

Suuret tunteet ja suuret linjat. Mitenkään pienesti ei voitu edetä. Juuei.


Päiväkirjojen välistä löytyi myös aivan käsittämätön määrä erinäisten tapahtumien pääsylippuja. On Techno Ravea, Typpihappopartya, Megapartya... ja VANILLA ICE -keikkalippu. Käsillä on kuulkaa helmi. Kai siis muistatte Vanilla Icen? Jos ette, klikatkaa tästä. Mutta tiesittekö, että hän on käynyt Suomessa konsertoimassa? Kyllä vaan ja vieläpä Turussa! Kesällä 1991! Mun nimipäivänä, 21.7.! Ja siellä minä olin. Eturivissä, missäs muuallakaan.

Sanokaas Vanillalta joku toinen biisi? Niinpä, kuulen jo sirkkojen sirityksen. Tästä huolimatta on kuitenkin saatu jäähallikonsertti kasaan, vaikka tyypillä olikin vaan se yks biisi. Lipusta olen maksanut 150 mk (~25 €). Money well spend.

(Voi herranjumala.)



Teinivuodet ovat tärkeä kehitysvaihe ihmisen elämässä ja ilman niitä en tässä voisi naureskella niille. Lohdullista on se, että vaikka elämä tuohon aikaan tuntuikin raskaalta silloin tällöin, ne tunteet ovat tasoittuneet nyttemmin matkan varrella. Onneksi! Nyt tarkasteltuna ne tuon iän surut ovat olleet tässä universumissa kuitenkin aika pieniä. Jälleen kerran -onneksi!

Teini-iästä selviää siis hengissä, mutta sitä en voi luvata kuoleeko myötähäpeään lukiessaan omia päiväkirjojaan vuosien kuluttua. Noh, mä luin ja kyllä tässä edelleen hengitellään. 

Hauskaa oli aikamatkailla, ei käy kieltäminen.
Oli ilo huomata, että ihminen tosiaan kehittyy vuosien aikana paljonkin.

Mites sinun teini-ikä? Oliko tasaista vai pomppuista?

24 kommenttia:

  1. Olihan se yhtä tunteiden vuoristorataa. Aloin tuon mieheni kanssa olemaan yhdessä kun olin 16-vuotias, se ehkä tasoitti suurimpia tunnemyllerryksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) te ootte olleet pitkään yhdessä :) <3

      Poista
  2. Ihana kirjoitus!! Voi nuo tuunatut teinarit ♡ Niissä oli tosiaan ihan kaikki ja aikaa niiden värkkäämiseen meni vaikka kuinka :) Oli se aikaa.. onneksi onnellisesti takanapäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :) Jep, teinareita tunattiin kyllä hartaudella :D :D ihanaa aikaa oli se, mutta onneksi tosiaan jo ohi :) Nyt on erillä tavalla ihanaa.

      Poista
  3. Aika pomppuista oli tietyiltä osin. :D

    VastaaPoista
  4. Ihanat teinarit, näyttää niin tutulta <3 Kyllä oli murkkuikä aika pomppuista, kaikki koiruudet kokeiltiin! Äiti tuumasi joskus kun olin jo aikuinen että "onneks ei kuitenkaan sattunu mitään pahempaa"... Tuli vähän huono omatunto o.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo, mäkin joskus mietin, että apua kun äiti tietäis mitä kaikkea silloin tuli tehtyä. Mutta onneks ei tiedä :D

      Poista
  5. Tämä teksti kuulosti jotenkin niin tutulta! :D

    VastaaPoista
  6. Eikä, mä täällä nyökyttelin päätäni koko postauksen ajan! Mullakin oli teinari ja päiväkirja ja ne täyttyi just noista "katsoiko se mua välkällä" -jutuista. Voi meitä, ollaan oltu niin pieniä vielä <3 Onneksi mullakin on nämä tallessa vaikka lukeminen vähän hävettääkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näitä voi hävittää! :D Jos nykyään tulee olo, että jokin asia hävettää, niin kaivaa nämä esiin, niin eipä hävetä enää :D

      Poista
  7. Mulla on nyt teini-ikä uudelleen, oon varma.

    VastaaPoista
  8. Ah, ihanaa nostalgiaa ja teinarit tosiaan, olin melkein jo unohtanut. Terkkuja!

    VastaaPoista
  9. Teini-ikä oli kyllä semmosta myrskyä. Luin mun päiväkirja tuolta ajalta vuos sitten ja myönnän tunteneeni välillä myös häpeää. Olin myös surullinen itseni puolesta, ku oon ollu niin hukassa ja sekaisin. Onneksi ne ajat on mennyttä!

    VastaaPoista
  10. Todellista nostalgiaa <3 Onneksi omat teinarit ei oo enää tallessa. En kestäis kyllä todellakaan lukea niitä. Pelkästään teinivuosien ajattelu tuo häpeänpunan poskille, vaikka kiltti tyttö olinkin.

    VastaaPoista
  11. Valilla Ice oli viime vuonna We love the 90's festareilla ja ihan huippu keikka! Oi mä muistan noi teinarit.. missäköhän mun on? Tänä kesänä pitäis mennä siivoamaan meen äitin varasto ja mielenkiinnolla ootan mitä sieltä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, eikä! :D Eli hän heittää vielä keikkaa. Voi hyvänen aika :D

      Poista
  12. Mua niin lohduttaa, että joku muukin on kirjoitellut päiväkirjoihinsa vastaavaa :) Mä valitettavasti heitin omani yhdessä vaiheessa pois, koska en silloin kestänyt lukea niitä. Nyt lukisin mielelläni. Silloin tosiaan tuli kirjoitettua ylös kaikki (kuka katsoi ja ketä milläkin välitunnilla...) ja mulla taisi mennä joka päivä useampi tunti päiväkirjan kanssa. Porukat luuli, että tein ahkerasti läksyjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä :D Joo, kyllä itselläkin päiväkirjan kanssa tuli tuherreltua useampi tunti :D se oli tarkkaa puuhaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)