keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Jääprinsessa.


Kirjoittelin jokin aika sitten tyttömme ensimmäisestä jääkiekkopelistä. Nyt tulikin sitten aika siirtyä itse sinne jäälle! Isi-ihminen hommasi likalle luistimet ja eikun menoksi. Tässä keväällä on kotikaupungimme jäähallilla vielä yleisöluistelua  ja sinnehän me suuntasimme.

Itse en jäälle mennyt, koska en tosiaan osaa luistella. Ihan oikeasti en osaa. Jotkut ihmiset sanovat etteivät osaa luistella ja se tarkoittaa suomeksi etteivät osaa heittää kolmoissalchowia tai jotain triplalutzia. Meitsillä se tarkoittaa, että en pysy luistimilla edes pystyssä ja vaikka pysyisinkin, en osaa liikkua mihinkään. En ikinä lapsena oppinut luistelemaan ja näin neljäkymppisenä rima opetteluun on noussut johonkin otsonikerrokseen asti.

Mutta onneksi isi-ihminen on vanha lätkäjätkä. Vaikka eipä hänkään ole luistimille noussut yli vuoteen. Viime talvena sattunut onnettomuus kielsi häneltä rakkaan harrastuksen ja edelleen asia on vähän prosessissa voiko jäälle nousta enää tuomarin hommissakaan. No sen aika näyttää sitten joskus.

Mutta oman tytön kanssa voi luistella :) Onneksi.






Olin todella iloinen, että lapsemme osoitti luontaista lahjakuutta tässä lajissa. Hän oli luistimet jalassa kuin kotonaan ja liikkuminen jäällä tuntui pelaavan ihan tuosta nuin vain. Olin niin helpottunut, että tyttömme ei ole perinyt minun luistelugeenejäni. Minä kun en missään nimessä ole oman elämäni Kiira Korpi.

Näitä kahta oli ilo katsella jäällä menemässä. Piti siinä vähän silmäkulmiakin pyyhkiä kun oma pieni meni siellä isin kanssa niin tosissaan ja reippaana. Olen ylpeä äiti!

Kohta luistimia kutsuu jo kesävarasto, mutta syksyllä taas palaamme varmasti hallille.

Kaunista keskiviikkoa!



3 kommenttia:

  1. Hauskaa näyttää olleen. Sehän onkin mukavaa kun huomaa, että lapsikin tykkää jostain mistä itsekin.
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihana luistelija <3 Kannattaa aloittaa luisteluharjoitukset tarpeeksi varhain, tulee tuntumaa luistimet jalassa olemiseen, opettelu on kivaa eikä kaatuminen aika matalalta satu niin paljon kuin isompana. Ja siis voi eikä tuota luistimien kokoa :D Omilla pojilla luikkarit on nykyään noin kokoa 45 - nuo pienet on niin hellyttävät!

    VastaaPoista
  3. Ihanan iloiset ilmeet jäällä neidillä <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)