tiistai 19. tammikuuta 2016

Takaisin kasarille.

Hei te kaikki kasarilla lapsuutenne eläneet, vieläkös muistatte tarrojen keräilyn? En tiedä oliko tämä koko Suomea koskettava ilmiö, mutta siellä missä olen lapsuuteni elänyt, tarrat olivat juurikin se juttu. Kiiltokuvatkin joo, mutta tarrat olivat astetta jotain enemmän. Jotkut keräsivät karkkiaskeja ja -papereita. Itsellä meni se keräily vähän ohi (Onneksi! Äiti varmaan ainakin oli tyytyväinen etten kerännyt roskia huoneeni laatikoihin). En tiedä moniko nykylapsi kerää tyhjiä karkkipapereita? Kerääkö? Vaikea jotenkin kuvitella. Kyllä tämä keräilybuumi asettui suurimmalta osin todnäk sinne kolmen vuosikymmenen taakse.

Mutta ne tarrat! Niitä käytiin pyytämässä milloin missäkin firmassa ja oltiin ihan innoissaan kun jostain sai monta tarraa. Mainostarratkin olivat siis tosi jees. Kahdeksankymmentäluvun puolivälin kohdalla meidän koulussa oli todella in kaikki sen ajan kalliit brändit; Lacosten-pikeet, Kapan ja Benettonin vaatteet ja kaikilla tytöillä Busnelin laukut. Koko Busnelin merkki on tainnut kuolla pois, koska yritin Googletella kyseisiä laukkuja, mutta eipä niiden kuvia netin syövereistä löytynyt.

Oli siis sanomattakin selvää, että kaikki nämä kyseisten merkkien tarrat olivat aika kysyttyä kamaa. Muistan, että omat Kapan tarrani olivat huoneessani ilmoitustaululla(!!) esillä. Ja seinälläni oli sinitarralla kiinni jumalattoman kokoinen Lacosten tarra, jonka ostin (!!) koulumme myyjäisistä. Kyllä vaan - kasarilla myytin mainostarroja myyjäisissä. Hyvin menivät kaupaksi.

Tarroja tottakai ostettiin myös Tiimarista. Tuo tarrojen kultakauppa. Sain äidiltä nimpparilahjaksi ja synttärilahjaksi ihania tarra-arkkeja, joita en raaskinnut käyttää vaan säilytin niitä ehjänä tarralaatikossani, jonka virkaa toimitti pahvinen Andiamon kenkälaatikko. Joskus teini-iässä vasta raaskin irroitella arkeista tarroja ja liimailin niitä päiväkirjaani kun sinne raapustin elämäni tuskia ja innostuksia. Plus muita hysterioita. Mitä sen ikäisellä nyt olikaan meneillään.

Jostain kumman syystä suurin osa keräämistäni tarroista on edelleen tallella. En edes tajua miten ne onkaan kulkeneet mukanani kaikki nämä vuodet, monet muutot ja monet ihmissuhteet. Monet kaupungit ja kodit. Enää niitä kuitenkaan ei ole niin paljon, että kenkälaatikko olisi ääriään myöten täynnä vaan olen siirtänyt ne jossain vaiheessa muoviseen jäätelörasiaan.

Tuo rasia osui käteeni eräs ilta kun itseasiassa etsin Mimpelle tarroja hänen tarravihkoonsa. (Hän siis saa joka ilta tarran ikään kuin kiitokseksi siitä, että on pesty hampaat kiltisti ja syöty iltapala ilman ylimääräisiä härväämisiä jne. Kyl te muut äidit ja isit tiiätte nää porkkanat)
Odotin, että sain tytön nukkumaan ja sen jälkeen avasin arvokkaan tarralaatikkoni. En edes muista milloin olisin viimeksi koko rasiaan kurkannut, mutta kun niitä lapsuuden aarteita siinä alkoi käymään läpi, mieleen tulvivat kyllä monet muistot. Muistan niin elävästi monien tarrojen kohdalla mitä kaikkea ne minulle merkitsivät ja keneltä olin ne saanut. Muistan mikä tarra oli rakas ja mikä harvinaisuus. Mikä fiilis siis niistä tarroista välittyi, se ihana kasarifiilis. Tarrathan olivat just niitä 80-luvun hienouksia VHS-laitteiden ja kreppirautojen ohella. Sellaista tulevaisuuden kamaa, ihmeellisiä uutuuksia.


Koska tämä tarrojen parissa vietetty hetki oli jotenkin niin sympaattinen ja siitä tuli niin hyvä mieli, ajattelin jakaa teidän kanssa tätä tarrahuumaani. Jos kiiltokuvat olivat 50- ja 60-luvun lasten juttu, tarrat olivat ehdottomasti meidän 70-luvulla syntyneiden ja kasarilla lapsuutensa eläneiden innostus numero yksi.


Aloitetaan nyt vaikka näistä. Tässä on minun Kapan tarrojen kokoelma, josta olin todella ylpeä joskus 10-vuotiaana. Miten joku vaatebrändi olikin sen ikäiselle ihan hullun iso juttu? Mene ja ymmärrä. Näin 30 vuotta myöhemmin en vaan oikein meinaa itsekään ymmärtää, mutta muistan miten tärkeitä nämä oli. Isompia aarteita ikinä!


Ja lisää mainostarroja. Muistan, että sain Mikki-tarran enoltani kun olin itseasiassa vasta alle kouluikäinen. Tarrassa on vuosiluku 1981, joten olen ollut silloin 5-vuotias. Enoni asui Ruotsissa ja oli saanut tarran videovuokraamosta. Herranjumala, Suomessa ei paljon videovuokraamoja edes tunnettu vielä -81, joten siinäkin mielessä tuo oli jännittävä.

Nuo Valion Maitoa-tarrat olivat jotenkin niin sympaattisia kuten myös nuo jäätelöannostarrat. Niiden takana on muuten ohjeet noiden annosten tekemiseen :D Alhaalla oleva Roope-tarra tuli muropaketista. Onkohan niissä tänä päivänä vielä jotain tuollaisia kytkyjä mukana?

Ja onhan siellä se Lacosten krokotiilikin. Kuinkas muutenkaan. Niin ja toi Busnel.




Näitä Tiimarista ostettuja tarroja mulla on edelleen pilvin pimein. Rakkaimpia ovat ehdottomasti alinna olevat My Little Pony-tarrat, jotka uutena tuoksuivat todella vahvasti muoville. Muistan hyvin sen tuoksun. Miten jotkut tällaiset asiat vaan kulkevat muistissa vuosikymmenet? Hassu juttu.




Ja hei tsiigatkaa tämä. Tarrakirja vuodelta 1986! Ihan omin kätösin olen kirjoittanut nimeni ja ikänikin siihen! Ja ilmeisesti ruksannut alla olevasta vihjelistasta ne kohdat joihin olen tarroja liimannut :D Voi ei. Jotenkin kyllä niin liikkistä että! Ja noi itse tarrat. Voidaanko enempää siellä kasarin ytimessä hei olla.


Olin lapsena kissojen ylin ystävä ja tottakai kissatarroja piti olla. Mulla oli myös aika mittava kissapostikorttikokoelma, joka käsitti varmaan 500 erilaista kissakorttia. Että silleen, mutta se olkoon toinen stoori se.


Nämä tarrat merkitsevät minulle paljon. Sain ne rakkaalta enoltani kesäkuussa 1987 kun vierailimme hänen luonaan Ruotsissa. Eno vei minut ostoksille Södertäljen kaupunkiin ja osti minulle nämä sekä tuoksuvaa kirjepaperia. Sain samalla reissulla varmaan elämäni suurimman jäätelötötterön, jonka söin sisulla loppuun vaikka olin puolessa välissä jo täysin ähkynä. Muistan vieläkin, että jäätelötötterössä oli kolme palloa (mustikka, rommirusina, meloni) ja kauhea kasa kermavaahtoa. Se päivä on jäänyt minulle mieleen erityisen tärkeänä ja rakkaana, koska näin silloin enoni viimeistä kertaa. Muutama viikko sen jälkeen hän kuoli. Hän oli kuollessaan vain 39-vuotias, samanikäinen kun itse olen nyt. Enollani ei ollut omia lapsia ja olin hänelle kuin oma tytär. Nämä tarrat ovat minulle yksi tärkeä muisto hänestä, enkä ole koskaan raaskinut liimata näitä mihinkään. Tulen säilyttämään nämä aina.


Kuka muistaa nämä tarrat? Näitä tuli purkukumipaketista ja kuten huomata saattaa olen ollut vähän kerää koko sarja -mielellä tässä liikkeellä. Ihan kaikkia en tainnut saada kerätyksi, mutta hyvän määrän kuitenkin. Näissäkin on vuosiluku 1987. Se se taisi olla kuumin tarravuosi.


Ja mitäpä olisi kasarimuistelut ilman hologrammeja? Ei mitään, ei yhtään mitään. Mulla oli muitakin hologrammitarroja näiden Osuuspankin Hippojen lisäksi, mutta niiden olinpaikasta mulla ei valitettavasti ole mitään käryä. On muuten aika veemäinen kuvattava tuo hologrammi, mutta ne kenelle tämä hienous ei ole entuudestaan tuttu, toivon mukaan saavat näistä kuvista kiinni miten järkyttävän futuristisesta tekniikasta on kyse. Värit vaihtuvat kuin spektrissä ikään ja hahmot ovat kummallisen kolmiulotteisia. Suoraan edestä päin katsottuna näyttää kuin kuvassa ei olisi mitään, mutta käännellen ja väännellen alkaa sitten tapahtua. Ooämgee, sanois nykylapsi. (Tai ehkä paremminkin WTF?)

Huh. Oli se hienoa aikaa tuo kasari, hologrammitarroja ja kaikkee.

Tämmöinen retki menneisyyteen tänään. Kuka muu jakaa rakkauden kasariaikojen tarroihin?

36 kommenttia:

  1. Jaan! Vaikka mulla ei ole niitä enää säästössä. :( Mutta miten onnelliseksi sitä tosiaan tuli jos sai vaikka autoliikkeestä mainostarroja. Onnistuimme kavereiden kanssa saamaan myös hissifiman isoja oransseja tarroja, joissa luki että "huolto aikavälillä .... - ...." tms. :D Omat muksut ovat myös jonkin verran tarroja keräilleet, mutta nykyäänhän ne liimataan tarrakirjaan, eikä säästetä liimaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis just toi, että joku hissihuollon, bensa-aseman tai LVI-firman tarrat saivat onnelliseksi sen ajan lapsen, on kyllä jotenkin liikuttavaa. Ja jotenkin myös hienoa, että kyllä sitä siihen aikaan tuli onnelliseksi noinkin pienestä :)

      Poista
  2. Mä kun olen syntynyt vasta siinä kasarin puolessa välissä niin en ole tällästä tarrahuumaa ehtinyt oikein kokemaan. Mutta sillon kun mä olin n. 10 vee, ostettiin lätkävohveleita ja niistä saatiin tarroja, joita liimattiin tarrakirjoihin. Aina joka kaudelle oli oma kirjansa kaikista SM-liigan joukkueista. En tiedä onko nämä mun kirjat enää tallessa. Ehkä ne meidän porukoiden tyköä jostain löytyisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on mennyt ne taas ohi, mutta ehkä siks kun olen ollut jo 18-vuotias siinä kohtaa :D Hei jos löytyy, niin tee postaus :)

      Poista
  3. Vitsit mitä nostalgiaa, vaikka itse en ollut tarrojen keräilijä, niin monet on noista silti tuttuja. :D

    VastaaPoista
  4. Sulla on kiva blogi täällä, liityin heti lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana, kiitos hienoa kuulla! :) Pitääkin tulla vastavierailulle!

      Poista
  5. Aika paljon tuttuja tarroja, omani vaan ovat hävinneet jonnekin matkan varrella. Keräsin kyllä kiiltokuviakin, niitä varten oli sellainen kansio mutta tarrakirjaa mulla ei ollut. En ehkä ihan tähän kuumimpaan tarrabuumiin ehtinyt kun olen sua muutaman vuoden vanhempi.
    Nykyään tuskin kukaan tarroja kerää mutta ainakin Poke-kortteja on omat lapset joskus keräilleet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kiiltokuvat tarra-valokuva-albumissa, muistatko niitä? :D kamala tahmea liimapinta siinä sivussa ja siihen kiiltokuvat kiinni. Mulla menee vieläkin kylmä väreet siitä miltä se liimapinta tuntui, hyrrrrr!

      Poista
  6. Mää oon 90-luvulla lapsuuteni eläny. Ja keräsin kiiltokuvia ja tarroja. Vieläki tallessa vihkot, johon liimasin ne. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, kyllä ne ysärimuksutkin nämä hommat osasi :) <3

      Poista
  7. IHANIA!!!!! Tarrat olivat iso juttu munkin lapsuudessa. vaikka se sijoittuukin ysärille. Muistan kuinka siistiä oli, kun omisti kaksi tai jopa kolme tarravihkoa, jotka olivat kaikki täynnä. Meillä myös vaihdeltiin tarroja kavereiden kanssa, ja se oli totista kaupankäyntiä. Siisteimpiä olivat nuo kohotarrat, ja myös tuoksuvat tarrat, joita itse olin saanut tädiltäni Amerikan tuliaisina. Ja mulla on ollut useita samoja tarroja kuin näissä kuvissa, eli maailma on ollut hilppasen hitaampi...:D Nyt vähän harmittaa, että vihkot ovat kadonneet.

    Kiitos tästä nostalgiamatkasta, hymy nousi huulille!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vaihdeltiin kans ja tosiaan se saattoi olla kovinkin vakava toimitus :D Mulla oli sellaisiakin tarroja joita rapsuttamalla ne tuoksuivat. Niitä oli vaikka mitä tuoksuja, popcornia, hammastahnaa ja vaikka mitä :D

      Oleppa hyvä, ihana kun olit mukana :) <3

      Poista
  8. Oi mita muistoja! :D Busnel ei kuulosta yhtaan tutulta, mutta muistan tasmalleen milta nuo My Little Pony-tarrat tuoksuivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä oli sellainen makea muovin tuoksu :D

      Poista
  9. Oi ihanaa, olin ihan unohtanut tuo huuman. Tuo samainen vihko oli minullakin :D
    - Lisbet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D haa, oltiin siis samikset back then!

      Poista
  10. Mä keräsin tarroja ysärillä, mutta se tarravihko on kadonnut mystisesti jo vuosia sitten. Jopa kiiltokuvia löytyi, niitä ei varmaan kovin moni kerännyt siihen aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se voi olla, että kiiltokuvat alkoivat olla 90-luvulla jo vähän out :(

      Poista
  11. Busnelin laukkuja näkyy olevan myynnissä ainakin ruotsalaisilla nettikirppareilla. Itse merkki on kyllä edelleen olemassa vaatepuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ni! Kyllä se merkki sitten vielä hengissä on :)

      Poista
  12. Ah, tarrat! Kyllä me 90-luvun alussa lapsuutemme eläneetkin ollaan tarroja keräilty ja vaihdeltu ;) Ihan harmittaa, että tiimari meni konkkaan, kun nykyajan lapset ei pääse sinne tarraostoksille. Vaan mahtaiskohan nuo niistä innostuakaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, no näin tässä mulle on kerrottu :D itse olin ysärin alussa teini ja lopussa aikuinen, niin oon ihan pihalla sen ajan lasten jutuista :D

      Tiimari ois kyllä kiva saada takaisin, ihan muistakin syistä :D

      Poista
  13. Olen syntynyt -90 ja kyllä meillä tarrakirjat oli kaikilla ala-asteella ja tarroja vaihdeltiin ahkerasti :-) Muistan kun siskoni lähetti aina kirjeidensä mukana mulle tarroja, ja Itiksessä oli joskus ihan tarrakauppa(!) mistä olin tietenkin ihan ekstaasissa kun sisko vei mut sinne kerran käymään :-D Muistan sen vieläkin ihan elävästi. KIva kun jaoit sun tarrakokoelman :-) Mullakin on vielä mun tarrakirjat tallella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä se tarrahuuma sitten ulottui ysärille asti :) <3 Ai kauhea, jos lapsena olis päässyt tarrakauppaan! Mä olisin varmaan muuttanut sinne :D Kiva kun tykkäsit, tätä postausta oli kiva kirjoittaa :)

      Poista
  14. Oi, muistoja, muistoja. Tuoksuvat kirjepaperit (joita ei raaskinut juuri käyttää ja joita piti säännöllisin väliajoin haistella) ja nuo tarrat. Muutama oli oikein tuttu. Ja muistui mieleen esim. kuinka siistejä tuollaiset koholla olevat/paksut tarrat oli. Niitä piti hypistellä säännöllisesti. Ja just tuon tyyliset yes/no/hassuja naamoja/olioita -tarra-arkit. Kiitos tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä :) Tätä oli kiva kirjoittaa :) Pitääkin varmaan aloittaa joku 80-luku muistelosarja täällä blogissa ;)

      Poista
  15. Voi, miten hauska retki menneisyyteen. Minun lapsuuttani tosiaan olivat kiiltokuvat ja paperinuket. Tarroilla ei ole tämä tyttö leikkinyt tai niitä liimaillut mihinkään ei sallittuihin paikkoihin.
    Mutta minulla on ollut Kapan ulkoilupuku, takin hihojen sivuissa ja housujen sivuissa olivat nuo Kapan merkit. Se olisi vieläkin aika kiva, mutta kun sen väri oli vihreä. Pelastusarmeijan pataan joutui, oli kyllä hyvässä kunnossa.
    Ja olen vastannut haasteeseesi. Haasteet ovat yleensä aika vaikeita, mutta selvisin.
    Iloista pakkasviikkoa Nonnulaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperinuket! Mullakin oli niitä lapsena, voi ne oli ihania! Muistan, että mammalleni tuli Seura ja siinä oli joka perjantai paperinukke, joku suomalainen tai ulkomainen julkisuuden henkilö. Mullakin oli Matti Nykänen, Prinsessa Diana, Katri Helena ja Kari Tapio paperinukkeina :D

      Hei kävinkin jo kurkkaamassa :) Ihana kun vastailit ystäväkirjaani :)

      Kaunista pakkasviikkoa myös sinulle :) <3

      Poista
    2. Kaunarit oli kans paperinukkeina! Mulla oli Ridge ja Brooke ainakin :D

      Poista
    3. Eikä! :D En kestä! Ihana :D

      Poista
  16. Hei, kiva blogi sinulla! Tämä tarrapostaus toi omatkin muistot mieleen :) Tarrasi olivat tutunnäköisiä, mieleeni tuli vielä varjellut samettitarrat :D
    Tervetuloa poikkeamaan blogiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hei mulla oli kans niitä samettitarroja <3 Ne oli pieniä arkkeja, joissa oli yleensä eläinhahmoja. Sellaisia mulla ainakin oli :)

      Pitääkin tulla vierailulle!

      Poista
  17. Mä olen hukannut lukuisat tarrakirjani ja kyllä harmittaa :( Mä olen lapsuuden elänyt 90-luvulla ja kyllä ne tarrat oli se ''theJuttu'' silloin. Niitä vaihdeltiin kaverien kanssa aina kun oli mahdollisuus :D Kun sai uusia tarroja aina välillä, niin oli harrasta liimata niitä tarravihkoon. Ja se järjestely <3 Se oli ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( Kyllä se näköjään oli vielä ysärilastenkin harrastus sitten. Itse kun olin ysärillä jo teini ja loppuvaiheessa aikuinen, mulla ei ole käryäkään mitä sen ajan lapsoset keräilivät :D

      Poista

Kiitos kommentistasi :)