torstai 14. tammikuuta 2016

Ei koskaan tylsää hetkeä.

Olen ollut tyttömme kanssa kotona nyt yli 2,5 vuotta. Se aika on mennyt aivan siivillä, yhdessä hujauksessa, tuosta nuin vain. Tässä alkuvuodesta meillä alkaa uusi jännä elämä kun neiti aloittaa päivähoidon. Tarkalleen ottaen vajaan parin viikon päästä. Ensi viikolla menemme tutustumaan hoitopaikkaan ja siellä oleviin toisiin lapsiin.

Toisaalta odotan sitä innolla, mutta toisaalta hyvin haikein mielin. Minne katosi minun vauvani? Vauva-aikana yösyöttöjen aikaan toivoi, että kunpa tää tyttönen nyt kasvaisi äkkiä ja sitten kun hän kasvoi, huomaankin pyyhkiväni silmäkulmia kaihostellen, että missäs se mun vauva  nyt onkaan. Ihminen on kyllä kummallinen olento.

Päivähoidon aloitus on kuitenkin hyvin ajankohtainen, koska neitokaisemme oikeasti kaipaa ikäistään seuraa ja huomaan, että äidin seura ei aina oikein riitä. Olemme kyllä aika erottamaton parivaljakko ja äiti kelpaa moneen asiaan isiä useammin. Silti on hyvä alkaa venyttämään sitä napanuoraa.

Neiti itse odottaa kovin hoidon alkamista, mutta en usko hänen ihan ymmärtävän sitä vielä, että äiti ei tosiaan ole siellä sitten mukana. En tiedä ymmärränkö sitä itsekään vielä kunnolla. Että aamulla vien hänet hoitotädille ja tulen takaisin kotiin tekemään omia juttujani. Apua. Kyllä siinä voi itku päästä. Myös äidiltäkin.

Tämä viimeinen puoli vuotta kotona oleilusta on ollut varsin kivaa. Miona on kehittynyt niin valtavasti ja hänestä on tullut uskomattoman reipas nuorineiti. Hän taitaa numerot, värit, laulut ja lorut. Hän tunnistaa eläimet ja havannoi ympäristöään niin tarkasti, että välillä mietimme Isännän kanssa, että miten vanha sielu tämä tyttömme mahtaakaan olla.

Lauluista puheenollen, niitä meillä raikaa todella usein. Ja tanssiesityksiä. Hän ottaa estradin haltuun jo kovin luontevasti ja kumartelee syvään asiaan kuuluvin elkein esityksen päätteeksi aplodien säestämänä. Mietin joskus onko minun Teatterikorkeakoulu unelma siirtynyt kohdussa tähän pirpanaamme vai mistä on kyse? Olipa kyse mistä vain, sydämessä läikähtää aina kun tyttöni laulaa tai tanssii. Ilmaisee itseään taiteen keinoin.





Tässä viime lauantailta tanssiesitystä, joka oli näytännössä iskän pelihuoneessa.

Ei siis tylsää hetkeä meidän kodissa. Ja ihanaa niin, rakastan kun ympärillä on tällaista elämää. Laulua ja tanssia. Luovuutta.
Pitäähän teille nyt jakaa yksi videokin, tottakai. Näitä alkaa olla kuvattuna jo muutamia. Neiti tulee pyytämään vähän väliä, että äiti kuvaa kun mä laulan.
Ja äitihän kuvaa. Tätä lapsuusajan videomatskua ei kait voi olla liikaa, jos meiltä vanhemmilta kysytään.

Tässä olkaa hyvä :) Mukavaa torstaita tämän myötä!


18 kommenttia:

  1. Voi tuota neitiä, ihana <3 Vanhempana olo on kyllä koko ajan sydän syrjällään ja tippa silmässä olemista, luopumisen haikeutta, ylpeyttä omasta lapsesta jne. Meillä pojat on nyt 18 ja 16 vuotta ja voi sitä haikeuden määrää... Ihania nuoria miehiä epävarmuuksineen, uhoineen, mietteineen ja sitten kuitenkin sieltä alta paistaa ne äidin pienet pojat, huoh.

    Kyllä varmasti ensimmäisenä hoitopäivänä ainakin äidiltä pääsee itku ;) Mutta elämä menee eteenpäin ja jokaisessa vaiheessa on omat hyvät ja huonot puolet.

    Tsemppiä koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, voin vaan kuvitella, että kun se eka hoitopäivä tulee, meikä itkee koko kotimatkan yksinään :D nämä on näitä yhden aikakauden loppuja ja toisen alkuja <3

      Kiitos paljon, sitä tarvitaan :)

      Poista
  2. Voi että kun on suloinen ♥
    Tsemppiä äiteelle ♥

    VastaaPoista
  3. Voi kääk mikä päivitys!!! ♥♥♥ Tuo teidän neiti on kyllä niiiin mahtityyppi!! Ihanaa että jaat näitä juttuja täällä sun blogissa, kun valitettavasti ei ihan viikoittain eikä aina ihan kuukausittainkaan häntä pääse näkemään!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) voi kiitos muruseni ♥ Mimpe muuten puhuu susta ja Viskistä tämän tästä :) eli tulehan käymään pian, sua kaipaillaan! ♥

      Poista
  4. Taitava tyttö, osaa ärränkin jo noin hienosti! :) T. eräs neuvolatäti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) kiitos ♥ Ärrä tulee kyllä niin hienosti, äiti on ylpeä ♥

      Poista
  5. Varmaan jännittää hoitoon vieminen. Itselläni tuo on jo kaukana takanapäin mutta muistan sen kyllä. Jännitti. Poika oli 10 kk vanha, kun hän meni perhepäivähoitajalle. Viimeisen vuoden ennen tänä esikoulu-vuotta hän oli päiväkodissa, jotta sai ikäistään seuraa ja voi että se oli varmaan elämäni järkevin päätös. Poika sai kavereita, kutsuja kaverisynttäreille jne. Nyt nuo samat kaverit ovat esikoulussa ja poika ei tyytyväisempi voisi olla. Tuo korostuu meillä vielä enemmän, kun asutaan maalla ja naapurustossa ei asu kuin kuudenkympin ja kuoleman välissä olevia ihmisiä, jos rumasti sanotaan. Kaikkea hyvää teidän neidin päiväkotiuralle :) Tällä kertaa nimettömänä, sori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhepäivähoitoon meidänkin neiti menee :) Täällä missä asutaan se on kuulemma ainoa vaihtoehto kun lapsi on ollut pitkään kotihoidossa ja on vielä alle 3-vuotias :) Kiitos paljon ♥

      Poista
  6. Miksi lapsi menee hoitoon jos itse olet kotona?? Ettekö käy esim. seirakunnan tai muiden nerhoissa tai muissa harrastuksissa? Just ton takia on syytäkin rajoittaa päivähoito-oikeutta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan alkuun pitää sanoa, että periaattenani on etten päästä sinunlaisiasi huutelijoita ääneen blogissani, mutta menköön nyt tämän kerran, koska tyttäremme hoitopaikka-asia on näköjään mennyt sinulla noin tunteisiin asti. Kiitos siis, että kannat suurta huolta siitä miksi lapsemme menee päivähoitoon vaikka itse olen vielä toistaiseksi kotona. Kysynkin nyt sinulta, onko sinulla kenties tietoa siitä miten kauan olen vielä kotona? Ai ei ole. No sitähän minäkin! Mikäli olet blogini pitkäaikaisempi lukija, tiedät silloin tilanteestani varmasti vähän enemmän etkä vain ohikulkijana tullut huutelemaan? Koska semmoinen huuteluhan olisi todella huonoa käytöstä vai kuinka?

      Joten huolenaiheesi on melko turha. Voin luvata, että saat nukkua tästä eteenpäin yösi rauhassa, lapsemme tosiaan ihan antsaitsee ja tarvitsee hoitopaikan. Suuret kiitokset kuitenkin, että tulit kertomaan minulle miten asioiden kuuluisi olla! Mitä maailma olisikaan ilman sinunlaisiasi ihmisiä! Ei täällä monikaan varmasti osaisi toimia ollenkaan oikein! Huh! Mutta onneksi meidän tapauksessa olemme lapsen isän kanssa järjestäneet ja huolehtineet asiat niin, että tilanne palvelee meitä kaikkia. Meidän kohdalla voit siis surutta lopettaa huolehtimisen ja neuvomisen, me pärjätään kyllä ihan itse :) Jaksuja ja tsemppistä sulle jatkoon! Ihmisten ojentaminen kun voi olla tosi rankka duuni.

      Poista
    2. Hei Jenni, jonka bloggerprofiili on salainen.
      Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminenhan koskee AINOASTAAN täysipäiväisiä lapsia.
      Eikö olisikin ihanaa ja reilua, että kaikissa taajamissa olisi seurakunnan tai muun tahon kerhoja. Näin ei valitettavasti ole.

      Itse äitinä, joka on hoitanut kolme lasta neljästä eskariin asti kotona, ymmärrän Jonnan ratkaisun. Ymmärrän myös sen, kuinka lapselle on ensiarvoista saada tuossa iässä sosiaalisia suhteita. Samaa toivon sinulle, ilkeä.Jenni.

      Poista
    3. Kaikilla lapsilla tulee olla oikeus päivähoitoon, oli vanhempien tai huoltajien tilanne mikä tahansa. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella pystytään ehkäisemään syrjäytymistä ja eriarvoisuutta, joka näkyy seuraavina vuosina lapsen kehityksessä. Jo päiväkodissa pystytään havaitsemaan lapsen oppimisvaikeuksia ja puuttumaan. Laadukas varhaiskasvatus ei kuitenkaan tarkoita, että me päiväkodissa tenttaisimme tai sparraisimme lapset äärimmilleen, kuten jotkut kuvittelevat. Laadukas varhaiskasvatus tarkoittaa mm. koulutettuja työntekijöitä, jotka tuntevat lapsen kehityksen ja ymmärtävät, mitä lapsi missäkin iässä tarvitsee. Laadukas varhaiskasvatus on lapsen tarpeisiin vastaamista. Tutkimusten mukaan ne lapset, jotka tulevat heikosta sosio-ekonomisesta taustasta hyötyvät varhaiskasvatuksesta kaikkein eniten. Lapsia ei voi laittaa maksamaan siitä, jos vanhempi sattuu olemaan työtön tmv, se ei ole lapsen vika. Vaikka perhe tarjoaisi lapselle hyvät lähtökohdat elämälle, lapset alkavat kaivata sosiaalisia suhteita ja kavereita jo melko pienenä ja niistä suhteista tulee lapselle todella tärkeitä. Niitä ei edes hyvä vanhempi pysty lapselle tarjoamaan. Ja jos vie lapsensa päiväkotiin/perhepäivähoitajalle, eihän se tarkoita sitä, että lasta pitäisi pitää päiväkodissa joka päivä 10h. Terveisin lastentarhanopettaja.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)