tiistai 29. joulukuuta 2015

Pohjoisen luonnon lahja miehen iholle.


Kirjoitin aiemmin syksyllä uudesta suomalaisesta luonnonkosmetiikkasarjasta nimeltä Davvi. Tänään on saman sarjan miesten tuotteiden vuoro.

Nopeana kertauksena Davvin ideologia kuulostaa tältä:

Davvi on saamea ja tarkoittaa pohjoista. Sarja on saanut inspiraationsa Suomen Lapin luonnosta  -siellä missä purojen vesi virtaa kirkkaana ja ilma on raikasta hengittää. Tuotteet ovat kehitetty perinteitä kunnioittaen, mutta kuitenkin alan uusimpia tutkimustuloksia apuna käyttäen. Kaikki tuotteissa käytetyt öljyt ovat peräisin luonnonmarjoista, puusta ja viljoista. Tuotantoprosessissa ei käytetä synteettisiä kemikaaleja ja raaka-aineet ovat sertifikoituja. Tuotteita tai niiden raaka-aineita ei testata eläimillä ja ne eivät sisällä parabeeneja eivätkä keinotekoisia säilöntäaineita.

Isäntä pääsi testaamaan sarjan kahta miesten tuotetta, joista toinen on yllä olevassa kuvassa Calming Aftershave Balm. Se kosteuttaa, virkistää ja hoitaa miehen ihoa ja tuoksuu raikkaasti havupuun aromeilta ja sitrukselta. Ainesosat vilkastuttavat pintaverenkiertoa ja rauhoittavat ihoa parranajon jälkeen. Balsami on myös antibakteerinen.

Isäntä käytti tämän juuri pari päivää sitten loppuun ja antoi tälle erinomaiset arvosanat. Hän sanoi ihan rehellisesti, että tämä oli parasta Aftershave balsamia, jota hän on koskaan kokeillut. Ainoan miinuksen hän antoi pumppupullon pumppumekanismista, joka on kohtuu jäykkä ( tätä samaa havaitsin itse kun testasin sarjan silm.ymp.voiteen ). Pumppu annostelee liian paljon tuotetta kerralla ja tuote kuluu sen vuoksi vähän turhan vilkkaasti loppuun. Mutta tämähän on pelkkää tekniikkaa, joka on korjattavissa pakkauskehityksellä, itse sisältöhän on ihan silkkaa kultaa.

Calming Aftershave Balm sopii kaikille ihotyypeille. Pullokoko on 50 ml. Suositushinta 48,60 €.
Tuotteen pääset tilamaan tästä.

INCI:

Aqua, Propanediol, Glycerin, Picea Abies (Spruce) Leaf Extract, Juniperus Communis (Juniper) Leaf Extract, Hippoae Rhamoides (Sea-buckthorn) Fruit Extract, Acasia Senegal Gum, Xanthan Gum, Allantoin, Phenethyl Alcohol, Citrus Grandis (Grapefruit) Seed Extract, Citrus Aurantium (Orange) Dulcis Oil, Cymbopogon Citratus (Lemon grass) Oil, Sesamum Indicum (Sesame) Oil, Parfum (Essential Oils)


Toinen Isännän testaama tuote oli Refreshing Aftershave Eau de Toilette. Se on raikas, havupuun ja sitrusaromien tuoksuinen, ihoa rauhoittava miesten tuoksu, jota voidaan käyttään mm. parranajon jälkeen iholle antamaan miellyttävää tuoksua. Edt vähentää parranajon jälkeistä punoitusta, korjaa ikääntymisen merkkejä ja ehkäisee ihotulehduksia.

Tuoksu on todella kiva ja pirteä. Hyvin miellyttävä ja juuri sellainen miltä miehen ihon tulisikin tuoksua. Koska kyseessä on hieman old school -tyyppinen partavesi, siinä ei myöskään ole suihkemekanismia vaan edt:tä annostellaan kämmeniin, joista se sitten taputellaan poskiin. Tämän tekniikan Isäntä koki vähän työlääksi ja epämiellyttäväksi, koska on enemmän suihkemäen miehiä. Käsiin jää melko vahva tuoksu taputtelun jälkeen ja annostellessa edt:tä pirskoilee helposti lattialle ja joka paikkaan. Itse tuoksusta hän piti todella paljon (kuten myös minäkin), mutta suihkemekanismin puute oli iso miinus.

Tämä sopinee sen koulunkunnan miehille, jotka arvostavat vanhaa kunnon partavettä ja tykkäävät taputella sen poskiinsa :)

Pullokoko on mukava 100 ml ja edt:n hinta on 42,60 €.
Tuotteen pääset tilaaman tästä.

INCI:

Aqua, Glycerin, Propanediol, Alcohol, Parfum (Natural Fragnance Oil), Picea Abies (Spruce) Leaf Extract, Juniperus Communis (Juniper) Leaf Extract, Vaccinium Myrtillus (Bilberry) Fruit Extract, Vaccinium Microcarpum (Cranberry) Fruit Extract, Phenethyl Alcohol, Acacia Senegal Gum, Xanthan Gum

Meidän perhe tykästyi kyllä Davvin tuotteisiin ja olemme todella iloisia sekä ylpeitä, että Suomessa osataan näin laadukkaan kosmetiikan valmistaminen ja kehittely. Davvin tuotteet ovat todella kilpailukykyisiä ja uskomattoman hyviä.

Kannattaa ehdottomasti tutustua kyseiseen merkkiin! Voit seurata Davvi-sarjaa sosiaalisessa mediassa; Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.


2 kommenttia:

  1. Voisin haluta tota havupuun hajuista after shavea itselleni, voisin nuuhkutella sitä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D sä varmasti pitäisit tuosta tuoksusta!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)