torstai 29. lokakuuta 2015

Pohjoisen luonnon lahja.


Olin todella innoissani kun sain testattavakseni uuden, kotimaisen luonnonkosmetiikkasarja Davvin tuotteita. Tänään kerron teille kuvassa olevista ihanuuksista, silmänympärysseerumista ja kasvovoiteesta. Ensin kuitenkin vähän Davvin taustaa.

Davvi on saamea ja tarkoittaa pohjoista. Sarja on saanut inspiraationsa Suomen Lapin luonnosta  -siellä missä purojen vesi virtaa kirkkaana ja ilma on raikasta hengittää. Tuotteet ovat kehitetty perinteitä kunnioittaen, mutta kuitenkin alan uusimpia tutkimustuloksia apuna käyttäen. Kaikki tuotteissa käytetyt öljyt ovat peräisin luonnonmarjoista, puusta ja viljoista. Tuotantoprosessissa ei käytetä synteettisiä kemikaaleja ja raaka-aineet ovat sertifikoituja. Tuotteita tai niiden raaka-aineita ei testata eläimillä ja ne eivät sisällä parabeeneja eivätkä keinotekoisia säilöntäaineita.

Olen jo vuosia arvostanut ihonhoidossani luonnonkosmetiikkaa ja nyt kun sain nämä kotimaiset tuotteet testiin, olin todella iloinen. Haluan ehdottomasti suosia kotimaisia tuotteita, jos se vain on mahdollista.


Natural Lift Restorative Facial Cream on kosteuttava kasvovoide. Otin tämän itselleni yökäyttöön, jossa se on ajanut asiansa enemmän kuin hyvin. Voide tuoksuu miedosti ja raikkaasti vadelmalle ja on väriltään valkeaa. Se imeytyy ihoon hyvin ja hetken iholla oltuaan se ikään kuin "sulaa" ihoon. Tunne on aavistuksen öljymäinen, mutta ei millään muotoa negatiivisella tavalla. Kaikkein kuivaihoisimmat eivät välttämättä tunne tätä "öljyisyyttä", mutta koska oma ihoni on sekaiho, voide ei heti ihan täysin humpsahda ihon uumeniin. Yökäytössä tämä ominaisuus ei haittaa minua yhtään, nautin siitä kun iholla on astetta täyteläisempi voide.

Voide lupaa palauttaa ihon elastisuutta ja pitää yllä kosteustasapainoa. Se korjaa ikääntymisen merkkejä sekä UV-säteilystä aiheutuneita vaurioita. Voide lisää ihon omaa kollageenituotantoa ja supistaa ihohuokosia. Täältä voit lukea lisää voiteessa vaikuttavista aineista.

INCI:
Aqua, Glycerin, Hippophae Rhamnoides L. (Sea- Buckthorn/Tyrni) Seed Oil, Mangifera Indica (Mango) seed butter, Caprylic/Capric triglyceride, Cetearyl glucoside, Sorbitan olivate, Cetearyl olivate, Cetyl Alcohol, Diheptyl Succinate, Avena sativa Kernel Oil , Rubus idaeus (Raspberry) Leaf Extract, Vaccinium myrtillus (Bilberry) seed oil, Filipendula ulmaria (Meadowswee) Extract, Sodium hyaluronate, Xanthan Gum, Acasia Senegal Gum, Parfum (Natural Aroma), Phenethyl Alcohol, Sodium benzoate


Smoothing Eye Serum on ehkä paras silm.ymp.voide ikinä. Olen vannoutunut Nivean käyttäjä mutta nyt tuli todella kova haastaja sille. Seerumivoide on hyvin täyteläistä ja se tuoksuu kirpakalle puolukalle. Tuoksusta tulee mieleeni lapsuuteni lomat, joita vietin Rovaniemellä mummolassa ja tätieni luona. Seerumivoide imeytyy hyvin ja jättää ihon superihanan tuntuiseksi. Minulla ei ole ollut mitään ongelmia silm.ymp.ihoni kanssa sen jälkeen kun aloitin tämän käytön. Ei kiristelyä, ei kuivuutta, ei punoitusta. Tämä tuntuu iholla aivan täydelliseltä. Ainoan miinuksen antaisin vähän jäykästä annostelupumpusta, -voidetta humpsahtaa usein vähän liikaa, mutta tämä on vain pieni ja tuotteen ainoa miinus. Itse seerumivoide on aivan ykkösluokkaista ja täysin verrattavissa selektiiviseen kosmetiikkaan.

Seerumivoide lupaa silottaa ja poistaa tummuutta silmänympärysiholta. Se sopii kaikille ihotyypeille. Se ehkäisee ja korjaa ikääntymisen merkkejä sekä UV-säteilyn aiheuttamia vaurioita. Täältä voit lukea lisää tuotteessa vaikuttavista aineista.

INCI:
Aqua, Glycerin, Vitis Vinifera (Grape) Seed Oil, Mangifera Indica (Mango) seed butter, Caprylic/Capric triglyceride, Cetearyl glucoside, Sorbitan olivate, Cetearyl olivate, Cetyl Alcohol, Diheptyl Succinate, Avena sativa Kernel Oil, Stearic Acid, Rubus idaeus (Raspberry) Leaf Extract, Tocopherol, Xanthan Gum, Acasia Senegal Gum, Filipendula ulmaria (Meadowsweet) Extract, Sodium hyaluronate, Parfum (Natural Aroma), Phenethyl Alcohol, Sodium benzoate


Davvi -ihonhoitotuotteita pääset tilaamaan tästä. Kasvovoiteen 30 ml hinta on 54,70 € ja silm.ymp.seerumin 15 ml 44,50 €. Molemmilla tuotteilla on avaintunnus, joka tarkoittaa, että tuotteet ovat valmistettu Suomessa.

Itse ihastuin näihin todenteolla ja suosittelen näitä erittäin lämpimästi kaikille lukijoilleni. Todella, laadukasta, kotimaista luonnonkosmetiikkaa.

Isäntä sai testattavaksi myös miesten tuotteita ja niistä on tulossa oma postauksensa vielä tämän syksyn aikana.

Voit seurata Davvi-sarjaa sosiaalisessa mediassa; Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.



Tuotteet saatu testattavaksi blogiin. Mielipiteet bloggaajan omia. Linkit eivät ole mainoslinkkejä eikä bloggaaja hyödy niistä rahallisesti.

7 kommenttia:

  1. Multakin on tulossa näistä postaus ensi viikon alkuun! Olen tosi vakuuttunut näistä itsekin :) Ihania tuotteita niin ulkoisesti kuin koostumuksiltaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin tulla lukemaan sun arviot näistä :)

      Poista
  2. Kuulostaa tuo tuoksumaailma aivan ihanalta!

    VastaaPoista
  3. Harmittaa, että en muistanut I love me messuilla käydä Davvin kojulla, sen verran näitä kehutaan :). Davvi-nimestä mulla tulee silti aina jotenkin ulkomaalainen fiilis, jos en tietäisi niin veikkaisin tätä latvialaiseksi. Kivvi ja Davvi ovat niin samanlaiset nimet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten, että Kivvi ja Davvi kuulostaa samalta :D

      Poista
  4. Nämä Davvin tuotteet ovat ihania! On ihan luksusta rasvata naamaansa aamulla ja illalla, kun lopputuloksena on silkkinen iho. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)