torstai 15. tammikuuta 2015

Kynsilakkasekoaminen.


Olen monta kertaa todennut täällä miten maailman paras siippa mulla on. Totean sen jälleen kerran, koska, -uskokaa tai älkää-, kuvissa näkyvät kynsilakat ovat täysin hänen itsensä minulle valitsemia. Hän oli ostanut minulle joululahjaksi nämä kaikki ihanuudet! Hänhän osti mulle viime vuonnakin joululahjaksi KleanColorin lakkoja ja jatkoi tänä jouluna samalla, hyväksi toteamallaan tiellä. Alemmassa kuvassa olevat Claw Colorin lakat ovat kuulemma tilattu EMP:ltä ja nekin sävyt hän on valinnut täysin itse. En edes pyytänyt häneltä lakkoja lahjaksi! :D Ah, ihan paras mies!

Täältä voit lukea aiemman hehkutuspostaukseni KleanColoreista. Mielipiteeni ei todellakaan ole muuttunut vuodessa mihinkään ja nämä nyt joululahjaksi saamani lakat ovat kertakaikkisen ihania. Mukana myös kaksi tuoksulakkaa! Iik! Etenkin cherry-tuoksu oli aivan mieletön. Nam!

Innostuin näistä niin perhanasti, että tein joulun jälkeen oman pikkutilauksen Jeans.fihin. Lopputulos on tämän näköinen:

Nappasin ostoskoriini hololakkojen setin, koska halusin testata niistä montaa sävyä ja tässä setissä niitä oli sopivasti juuri monta kappaletta ja vieläpä kätevissä minipulloissa. Setin hinta oli vain 9,90 €. Setin nimi on Kolor Revolution ja se sisältää seuraavat sävyt (vasemmalta oikealle) Chunky Holo Black, Chunky Holo Fuchia, Chunky Holo Teal, Chunky Holo Clover, Chunky Holo Purple ja Chunky Holo Candy.

Voi rakkaus mikä sävy! 

Sokeriksi pohjalle oli pakko valita vielä nämä sävyt, Dark Red, Grape Parade ja Rain in Bluberries. Nämä lakat ovat todella laadukkaita ja maksavat vain 4,90 €! En ole mikään pro kun puhutaan kynsistä, mutta nämä lakat saavat mun maailmani ihan sekaisin :) Päihittävät laadussa mun mielestä esim. Diorin jonka kesällä ostamani lakka ei pysynyt yhtäkään vuorokautta kynsillä ehjänä.


Lakkasin kynnet ensin Grape Paradella ja siihen päälle laitoin Chunky Holo Blackin. Mimukin ihmetteli kynsiäni ja sanoi uijuijui :D Vähän blingiä ja kimallusta tähän talven harmauteen! Tuo Chunky Holo Black on muuten todella upea lakka, en oikein saanut edes vangittua sen upeaa kimallusta näihin kuviin, mutta voin kertoa, että se on kyllä jokaisen kimallehullun haavelakka. Keltaista, punaista, vihreää, kultaa...oioi.

Ovatko tuttuja lakkoja? :)


12 kommenttia:

  1. Ihania lakkoja, on sulla huomaavainen mies :)

    VastaaPoista
  2. Mä tietoisesti välttelen noita Kleancolorin lakkoja, sillä ne usein värjäävät kynnet ihan sinisiksi/vihreiksi ja haju on kuulemma niissä aivan jäätävä. Itse en ole yhtäkään omistanut, mutta semmosia kauhujuttuja kuullut ja NÄHNYT, että välttelen :D Mutta kauniitahan nuo ovat, toivottavasti toimivat sulla paremmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Woot! Ei mulla ole kyllä värjännyt :O ja hajukaan ei ole mun mielestä sen kummempi kuin missään muussakaan lakassa. Ohoh, no nämä on näitä makuasioita (tai haju) :D Värjäytymiä en ole kyllä huomannut ja olen nyt lakannut näillä pelkästään.

      Poista
  3. Ihana mies sulla on <3

    Oon saanu Sigiltä saman merkin lakkoja muutamia ja haisee aivan järkylle. En käytä niitä muuhun kun koristeluun. Iskee meinaan migreeni sitten kyllä hyvin nopeesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) no hän kyllä <3

      Liisakin tuossa sanoi, että haisee kamalalle! Mä en ole kyllä huomannut mitään eroa mihinkään toiseen lakkaan, mun mielestä kaikki lakat haisee voimakkaalle :D Tietty jos on migreenipotilas, niin silloin ehkä on tuo hajuaisti vähän eri kuin meillä muilla kuolevaisilla :(

      Poista
  4. Ää, miten ihmeessä sun mies keksii näin ihania lahjoja?!? Muille aviomiehille tavoitetta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä tiedä mihin tynnyriin se on lapsena upotettu kun siitä on tullut noin ihana aikuisena :) sisäänrakennettu taito osata hemmotella vaimoaan :D <3

      Poista
  5. Oi miten söpöjä! Ja täytyy sanoa että harvinaisen hyvin koulutettu mies ;). Onnittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiitos! :D se vaan, että kovin vähän olen häntä kouluttanut tähän, ihan lähtee hänestä itsestään :) <3

      Poista
  6. Ihana lahja mieheltäs! Lakkaus on upea.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)