tiistai 15. heinäkuuta 2014

Se mikä on toisen roska, ei aina ole toisen aarre.

Olen ahkera kirppiksillä kävijä. Teen useasti hyviä löytöjä ja olen kirjoittelut niistä tänne blogin puolellekin aina silloin tällöin.

Kirppiksillä käydessä törmää usein sellaisiin tavaroihin ja vaatteisiin jotka nähdessään ei voi kuin ajattella, että miksi joku myy sellaisia? Tai enemmänkin, miksi joku OSTAA niitä? 

Viime viikon kirppisreissulla törmäsin tähän, tämä on ehdottomasti pahin mitä olen nähnyt:

L'oreal Plénitude -kasvovesi. Näyttääkö pullo jotenkin, hmmm.. hieman vanhalta? No johtunee siitä, että kyseistä kasvovettä on valmistettu ja myyty 1990-luvun alussa. Muistan, että itselläni oli tälläinen samanlainen kasvovesiputeli mukana riparilla. Ja riparilla olin siis pari kesää sitten, vuonna 1991.

Korkissa oli alkuperäinen hintalappukin jossa tarjoushinta komeili markkoina, 29,90 mk. Ja nyt tämä kasvoveden myyjä oli ajatellut, että laitanpa tämän myyntiin kirppikselle ja pyydän tästä 3,50 €. (joka markkoina olisi noin 20,81 mk, selkeästi tässä tämä alennus on laskettu siitä, että kasvovettä on käytetty noin 1/3 osa joten missään nimessä hinta ei vois ollakaan euroina 29,90 mk vastaava eli 5,03 €)

Tämä on niin vanhaa kamaa, että Googlen kuvahaku ei edes löytänyt tästä kuvia! Eikä netistä muutenkaan irronnut liiemmin infoa tästä.

Olen jotenkin tästä niin tyrmistynyt, että en oikein meinaa edes löytää sanoja. En ymmärrä näitä urpoja ihmisiä jotka kuvittelevat, että kirpparilla menee ihan mikä vain kaupaksi. Kyllä tälläisen yli 20 vuotta vanhan kasvoveden kauppaaminen on jo ihan kauheaa ostajankin aliarvioimista. Ja jos joku ikinäkään edes harkitsisi tälläisen ostoa, niin....apua. Ja hyi saatana.

Tämä on siinä rajoilla onko tämä edes enää hauskaa. Mun mielestä tämä on lähinnä oksettavaa ja röyhkeää. Ja täysin idioottimaista. Avattujen kosmetiikkatuotteiden myynti kirppiksellä on muutenkin aika lailla kyseenalaista. Kaikki avatut kasvovoiteet, shampoot, hoitoaineet, vartalorasvat, aurinkorasvat, puhdistustuotteet....joo ei. Ymmärrän ehkä just hajuvedet ja avaamattomat meikit (ja mielellään nekin sellaisina, että eivät ole montaa vuotta vanhoja), mutta nämä puoliksi käytetyt shampoot ja saippuat, niin joo en todellakaan. Mä niin haluaisin joskus tavata näitä tälläisiä myyvän urpon ihmisen ja oikein kysyä häneltä, että ihanko tosissasi olet vai mikä tässä sulla on meininki.

Kirpparilla voi törmätä ihan mihin tahansa. Tässä muutamia.

Karsastava Muumipeikko. Hinta oli muistaaksani parikymppiä. Mitä tästäkin nyt sanoisi? Mä toivon, että tämä on jonkun alle kouluikäisen lapsen askartelema, koska silloinhan tämä on varsin hellyyttävä. Mutta toisaalta miksi joku myisi lapsensa askartelun kirpparilla pois..?


Tässä on yksi alatyyppi johon kirpparilla törmää todella usein: 90-luvun lastenvaatteet. Voi olla, että mun kanssa ollaan nyt eri mieltä, mutta mä en näitä tajua. Miksi kukaan haluaisi pukea lapsensa tälläisiin vaatteisiin nykypäivänä? Paitsi jos ollaan menossa ysäriteemabileisiin. Valitettavasti 90-luvusta ei ole vielä niin paljon aikaa, että nämä olisivat retroja. Ei, nämä ovat ihan vaan rumia ja noloja. Kahdenkymmenen vuoden kulutta nämä saattavat alkaa näyttää samoilta kuin miltä 70-luvun lastenvaatteet näyttävät nyt. Ihanan retroja ja hauskoja. Mutta toistaiseksi nämä kuosivat aiheuttavat allekirjoittaneelle vain migreenin samalla kuin päänsisäinen jukeboksi soittaa MC Hammerin U can't touch this-biisiä repeatilla.


Kuvassa siis hintalapun tekstin mukaan Muumilipas. Muumi jolla on Osuuspankin merkki rinnassa? Hetkinen...? En sitten tiedä, mutta mun lapsuudessa tämän Muumin nimi oli Hanna Hippo ja näitä kyseisiä säästölippaita sai Osuuspankista. Mutta 2010-luvulla Hannastakin on näköjään tullut Muumi. Evoluutio on tehnyt tehtävänsä. Virtahevot muuttuvat ajan myötä Muumeiksi. What can you do.

Tästä tapauksesta en valitettavasti hoksannut ottaa kuvaa, mutta eräällä kirppiksellä oli tämä hahmo myynnissä. Ja hintalapussa luki TURKOOSI APINA. (Anteeksi, mutta mistä lähtien apinoilla on kasvanut sarvet päässä? Edes saduissa?) Ja hei tunne nyt edes vähän se tuote jota sä myyt. Jooko.

Tässä muutamia ajatuksia joita mieleeni on tullut kun kirppareita olen kiertänyt:

-VHS-leffat; niitä on pilvin pimein edelleen ja vaikka hinta on vaan monessakin paikassa about 0.50 € kpl niin ei niitä kukaan osta. Vai ostaako?


-Paskaset lastenvaatteet. SIIS MIKSI? Miksi sä viet paskasia vaatteita myyntiin ja lätkit niihin hintaa ainakin sen 3 € kpl vaikka jo otsanahallakin näkee, että ne ruoka/juoma/what ever -tahrat ei niistä lähde. Pese ne vaatteet ennen myyntiä urpo! Ja ne joista ei tahrat lähde pesemällä eikä tahranpoistoaineilla, heitä roskiin.


-Ilmaiseksi saadut kamat. Tämä kattaa pankkien jakamat säästöpossut, mainosheijastimet, mainospaidat, Yves Rocherin ilmaislahjat, Bengalin Tiikerit DVD:t....kuinka kauan tätä listaa voi jatkaa? Maksimaalinen hyöty ilmaiskamasta, tottakai sopivin hinnoin. Esim. T-paita jonka rinnassa lukee PINOTEX on ilman muuta ainakin sen 8 €:n arvoinen. Myös työvaatteet kuuluvat tähän kastiin. Kukapa nyt voisi vastustaa kauluspaitaa jonka rinnassa lukee Hesburger tai selässä K-rauta.


-Tyhjät kissaviinipullot. Siis mikä keräilykohde tää on? Kuka maksaa tyhjästä pullosta 25 € kun täysinäisen saa Alkosta 6 €:lla? Okei, onhan ne kivan värisiä ja kissat on söpöjä, mutta silti.


-Me&I -vaatteet. Ai hyvänen aika. Väri on ehkä joskus ollut musta, mutta nyt se on mukavan harmaa (tai jokin sellainen väri jolla ei ole edes nimeä) ja hinta pokkana ainakin sen 15 €. Kaupanpäälle saa ruokatahrat. Mut hei, aito Miikkarin vaate. Se ei ole vaan ostos, se on sijoitus. 


-Muumimukeista ja muista Arabian kamasta on ihan ok pyytää enemmän kuin ne kaupassa maksavat.


-Ja puristelasisiin tarjoiluastioihin on sallittua kirjoittaa MARISKOOLI, koska hei, onhan se nyt samannäköinen!


-90-luvun vaatteet. KUKAAN ei kukaan pidä niin usein teemabileitä, että niitä tarvitsisi olla myynnissä niinkin paljon kuin niitä on. Ja kuinka moni pitää lasten ysäribileitä, koska myös lapsille on yllin kyllin 90-luvun vaatetta tyrkyllä.


-Rikkinäiset tavarat. Pahin jonka olen nähnyt on Aalto-maljakko jonka sivussa oli pitkä särö. Mut hei, Iittala.


-Jos myyt rikkinäisen tai tahraisen vaatteen, niin eikö omatunto soimaa yhtään kun lätkäiset hintalapun sen reiän tai tahran päälle? Muutaman kerran olen ostanut lapselleni vaatteen vain huomatakseni kotona, että hintalapun alle on kätketty tälläinen pikkuylläri.

-Ja sitten tosiaan tämä vanha, avattu, puoliksi käytetty kosmetiikka. Jos olet ottanut käyttöösi suihkugeelin 10 vuotta sitten ja käyttänyt siitä puolet, niin mitä luulet kuinka moni haluaa ostaa sen pullon sulta nyt pois? Vai ostatko kenties itse kosmetiikkasi pelkästään käytettynä ja pelkästään kirppiksiltä?

Rakastan kirppistelyä, mutta tänä päivänä ihmiset ovat niin häikäilemättömiä, että se on syönyt fiilistä oikein roppakaupalla pois. Sanotaan, että suomalaiset ovat rehtejä ja rehellisiä. Se ei valitettavasti kyllä aina näy tässä tämän päivän kirpputoritoiminnassa.

Kyllä sitä kaikkea näkee ennenkuin silmät tippuu päästä, sanoo mun äitikin aina.
Käytkö sä paljon kirppiksillä ja jos käyt, mikä ärsyttää eniten?


Ja jos haluat lukea lisää mitä kaikkea ihmiset voivatkaan myydä, klikkaa itsesi tänne.

30 kommenttia:

  1. Kerran törmäsin kirpparilla sähkökalusteisiin. Ei siinä mitään, mutta ne valokatkaisijat ja pistorasiat olivat ihan kellastuneita ja paskaisia. Hintaa oli lätkäisty muistaakseni vieläpä pari euroa kipale. Uudet valkoiset ja puhtaat saa 5-10 eurolla. (Tarkennan vielä, että osa sähkökalusteista on kalliita ja hienoja, mutta nämä kirppariyksilöt olivat juuri sellaisia halpoja karvalakkimalleja vuodelta nolla ennen nuijasotaa.)

    Kysymys kuuluukin, kuka järkevä ihminen tuo remonttijätettä kirpparille?! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hyvänen aika :O joo, mäkin olen nähnyt käytetyn sähköhammasharjan myynnissä! Hyrrrr! En vaan käsitä!

      Poista
  2. Virtahevon evoluutio, ihan paras. :D :D :D

    VastaaPoista
  3. Toi kasvovesi on kyllä järkyttävä... Ehtaa antiikkia jo! Hahhah. Ja saattaa olla mun ikäinenkin jo, niinku FB:n puolella kommentoinkin ;) Apua. Kirpparit on välillä jotain niin järkyttävää :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! :D

      Joo, kyllä kaikkea tulee vastaan, se on asia joka on varma kun puhutaan kirppiksistä! :D

      Poista
  4. Heh mä vein joku pari vuotta sitten kirppikselle ison laatikon VHS-leffoja (ihan hyviäkin joukossa!) ja laitoin kyltin "VIE POIS ILMAISEKSI" niin meniköhän siinä alle 5 min kun joku jäbä ihan innosta puhkuen roudas ne veke. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucky you!

      Meillä oli joskus kans kirppiksellä niitä myynnissä ja loppupäivästä laitettiin SAA OTTAA lappu. Yhtään ei mennyt kaupaksi eikä ilmaiseksi. Olis varmaan pitänyt tulla Hesaan myymään :D tai lahjoittamaan!

      Poista
  5. Älyttömän hyvä postaus! Karsastava muumipeikko aiheutti lievää huutonaurua tosin. :'D

    VastaaPoista
  6. Mun mielestä tuo alempi lapsen takki on just supermakee!! Haluisin itelleni tuollaisen :D

    Eniten tuon roskiskaman myynnin lisäksi ärsyttää ylivoimaisesti hintataso. Se on välillä täällä Tampereella ihan älytön! Pyydetään jostain H&M:n ryppyisistä mekoista 10+ euroa... Toisaalta eihän myyjän tarvitse myydä kuin 3-4 tuollaista viikossa niin on jo viikon pöytävuokra tienattu ja kaikki sen yli menevä on voittoa. Siksi käynkin nykyään paljon mieluummin UFFilla, Pelastusarmeijalla ja Fidalla kun niissä kama on seulottu etukäteen ja alennuspäivillä hintataso on kohtuullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh my. Okei, onhan se niin ruma, että voihan se olla jo sen puolesta hienokin...? Ehkä..? :D Emmä tiä, mä en saa siitä nättiä vaikka kuinka katsoisin :D

      No just niin. Välillä tulee sellainen olo, että haluaako jengi tavaroistaaan edes eroon kun katsoo hintoja o.O vai tuoko ne vaan näytille sinne kirpparille.

      Poista
  7. Jiipee itseasiassa ostaa noita vanhoja vhs-kasetteja. :D juurikin sen takia, kun ne on niin halpoja ja tuo on vähän hamstraaja musiikin ja leffojen suhteen. ja sitäpaitsi sieltä löytää joitain sellaisia (lähinnä suomalaisia) leffoja, joita ei ole dvd:lle tehtykään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä totta, että kaikkia klassikoita ei ole tehty DVD:lle ja jos niitä tykkää katsoa, silloin on vaan ostettava se vanha VHS :)

      Poista
  8. Minä käyn myös kirppiksillä usein ja olen huomannut monasti myytävän vanhaa kosmetiikkaa, jopa tosiaan tuollaista osin käytettyä. Taannoin joku kuulutteli jossain ostavansa Kanebon jonkun silikonisilmänalusprimerin, jollainen minullakin on joskus ollut - 90-luvun alussa. Kyselijä sanoi ostavansa sen, vaikka se olisi miten käytetty ja lopuillaan. Höh.

    Jotkut keräävät noita vanhoja säästölippaita, sen tiedän. Tunnen nimittäin yhden sellaisen.

    Mitä tulee vaatteisiin, en ymmärrä ollenkaan niitä, jotka laittavat likaisia myyntiin. 90-luvulle juuttuneita ihmisiä näkyy kyllä joskus katukuvassakin, joten mikei eivät pukisi lapsensakin vastaavalla tavalla? Sitten on tietty kaikenmaailman uushippejä, joille kelpaa kaikki, mikä on kierrätettyä, ja hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi osittain käytetty kosmetiikka on vaan jotain ihan kauheeta! :P

      Joo, niitä tosiaan kerätään, mua vaan huvittaa yleensä noissa vanhoissa lippaissa ne karseat hinnat mitä niistä pyydetään, ottaen huomioon, että niitä on tosiaan joskus saanut ilmaiseksi :D

      Poista
  9. Olen niin järkyttynyt tosta kasvovedestä. Tarvitsen terapiaa. Eräs tuttuni löysi kirppikseltä kerran deodorantin, jonka kaupanpäällisenä olisi tullut kainalokarva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ni. Aika jännä, että oli vielä myynnissä ettei kukaan ollut ostanut sellaista helmeä pois.
      Hyi saatana!

      Poista
  10. Toiset ymmärtää kirppaamisen siten, että sillä tehdään rahaa. Mikä sitten liian usein johtaa tälläisiin "helmiin"...

    VastaaPoista
  11. Kävisin kirppiksillä jos ne olisi lähellä. Nyt jo 45 minuutin kävelymatka suuntaansa ärsyttää :D
    Miun täti ja serkku kerää juurikin noita kissapulloja ja niitä on todella vaikea saada enää, osa väreistä on harvinaisia, eikä niitä pahemmin tuppaa enää näkemään edes kirppiksillä. Sitä sinistä pulloa näkee yleensä aina, mutta miksi ostaa, kun haluaa ne kaikki eri värit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niitähän on vaikka minkä värisiä ja tosiaan niistä pyydetään kyllä aikamoisia hintoja! Pahin hinta jonka olen nähnyt on 25 €...!!

      Poista
  12. Haha, toi Muumilipas oli kyllä paras!! :DD Voi juma. Samoin kaikki mitä sanoit, varsinkin ilmaistavara, puoliksi rikkinäinen tavara ja kaikki Muumi/Arabia/Iittala/Me&I - jutut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen Muumi! Mietin vain kukahan se on Muumilaakson asukeista? :D Joku Muumipapan ja -mamman long lost daughter? :D :D Tuostahan saisi hyvän tarinan kyllä. "Henna Hippo syntyi virtahevoksi, mutta tunsi aina, että on väärässä kropassa. Hän tunsi olevansa enemmänkin Muumi, joten hän kävi lajinvaihdosleikkauksen ja elää nyt onnellisena Muumina Muumilaaksossa ..." :D :D :D

      Poista
  13. Voi apua, mä muistan tuon kasvoveden, siitä on totisesti aikaa! Mä käyn harvakseltaan kirppiksillä, mutta välillä kutkuttaa ajatus siitä et länttäis johonkin uskomattomaan tuotteeseen post it-lapun jossa lukisi tyyliin 'ootsä tosissas?' =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin alkaa kuljettamaan post it-lappuja mukana :D

      Poista
  14. Loistavaa viihdettä, kiitos Jonna! :D Olen naurannut täällä kippurassa.

    Mä en käy kirppareilla. Se vaatisi omistautumista ja ne hassut kerrat kun itse olen käynyt, niin pelkkää paskaa ylihintaisena on ollut tarjolla. Mä olen myös huono myymään mitään. Annan pois, laitan UFFille ja heitän roskiin. Olen jotenkin laiska ja ajattelen, että ei tätä kukaan ostaisi, vaikka varmaan saattaisi ostaakin, kun järkevän hinnan laittaa.

    Toivon kovasti jatko-osaa tälle postaukselle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D hahaa, oleppa hyvä! :D

      Joo, mä heitän kans jonkun verran roskiin tai annan pois, mutta kyllä aina välillä intoudun viemään kirppikselle myyntiinkin jotain. Ainoa vaan, että täällä Turun alueella varastetaan nykyään kirppiksiltä tosi paljon :( viimeksi keväällä meiltä vietiin 3 pleikkapeliä ja yks Pentikin kermakko (jossa oli, huh huh, ihan 4,50 € hintaa! Myös yksi Mimun peitto vietiin johon olin laittanut hintaa 1 €...meni vissiin tarpeeseen)

      Poista
    2. Aika harvoin oikeasti köyhä varastaa tuollaisia. Kyseessä on mitä todennäköisimmin ihan varakkaita tyyppejä. Pelit meni varmaan teineille. Paljon myös mahdollista, että niitä myydään toisella kirpparilla korkeampaan hintaan.

      Poista
    3. Se on totta. Joku ammattilainen tai sitten jotain teinejä tosiaan. Joo ja näitä tosiaan riittää ketkä ostavat/varastavat omaan loosiinsa myytäväksi :/

      Poista

Kiitos kommentistasi :)