perjantai 9. toukokuuta 2014

Yliluonnollista.

Keyword: Love-blogin Jonna kirjoitteli yliluonnollisista kokemuksistaan tässä jokin aika sitten. Kävin kauheaa jaakobin painia itseni kanssa postaanko tästä vai en. Olin jo kerran päästämässä tätä juttua ulos, mutta sitten meni pupu pöksyyn. Lähinnä aloin ajattelemaan liikaa sitä, mitä siellä ruudun takana ajatellaan tästä. Tiedän, että moni pitää näitä asioita täysin satuina ja huuhaana. Päätin kuitenkin olla Jonnan tavoin yhtä rohkea ja tulla esiin omien kokemusteni kanssa. Väläytinkin pelkopostauksessani, että olen kokenut muutamia yliluonnollisia juttuja ja mikäli niistä lukijani haluavat kuulla lisää, teen tämän postauksen. Tilausta tälle tuli, joten here we go.


Muistan miten lapsena olin jo aika herkkä aistimaan asioita. Isäni kotipaikalla Pohjois-Suomessa on tapahtunut yhtä sun toista henkimaailmaan viittaavaa vuosien varrella. Äidilläni on omia kokemuksia sieltä ja uskon niihin täysin, koska jos äitini on ne kokenut ja eikä ole niitä pystynyt järjellä selittämään, niin silloin siellä on täytynyt tapahtua todella kummia. Äitini nimittäin on hyvin skeptinen ja ehkä maailman rationaalisin ihminen. Mutta keskitytään nyt minun kokemuksiin, eikä äidin. Omat kokemukseni ovat sieltä samalta paikalta eli isäni kotipaikalta. Muistan miten serkkuni kanssa leikimme ns. vanhalla puolella. Iso vanha talo joka oli joskus tilan päärakennus. Siellä oli keskellä kesääkin aina jääkylmä. Ja kylmiä ilmavirtoja meni tämän tästä ohi. Amppelit heiluivat ikkunoissa vaikka mikään tuulenvire ei päässyt niitä heiluttamaan. Talossa oli karmiva tunne. Koko ajan ihoa kylmäsi ja tunnelma oli painostava. Puhuin joskus serkkuni kanssa tästä, mutta hänellä ei ole ollenkaan samankaltaisia kokemuksia kuin minulla. Ehkä minulla on vaan sensorit herkemmällä kuin hänellä, totesimme yhdessä.


Olen nähnyt paljon unia joissa ystäväni ovat kertoneet minulle asioita ja seuraavina päivinä unesta ovat tulleet kertomaan ne ihan oikeasti. Olen kuullut etukäteen unessa erään ystäväni muutosta sekä toisen ystäväni synnytyksestä. Tämä enneunien näkeminen pelottaa minua joskus itseänikin. Näitä kutsutaan ilmeisesti etiäisiksi ja niitä on tullut minulle elämäni aikana lukemattomia. Joskus tiedän muutamaa sekuntia ennen, että puhelimeni soi tai että kohta tulee tekstiviesti. Joskus vain tulee tunne jostain asiasta ja sitten se tapahtuu. Se on oikeasti vähän pelottavaa.

Kun eräs ystäväni kuoli viisi vuotta sitten, nukuin todella huonosti sen yön kun hän kuoli. Näin ihan ihme unia ja heräilin vähän väliä. Itketti ja ahdisti. Aamulla tuli tieto, että ystäväni oli kuollut. En tiedä liittyikö levoton yöni hänen kuolemaansa, että aavistinko sen jotenkin vai oliko se sattumaa?




Konkreettisin yliluonnollinen kokemukseni on muutaman vuoden takaa. Mummoni kuoli vuonna 2006. Olin silloin vielä sinkku ja asuin yksin omassa kaksiossani. Minulla ja mummolla oli läheiset välit vaikka emme enää ehtineet tavata muutamaan vuoteen ennen hänen kuolemaansa. Tämä johtui siitä, että hän asui kaukana Pohjois-Suomessa ja minä täällä etelässä. Mutta pidimme kuukausittain yhteyttä puhelimitse ja kortein, siihen asti kun hän sairastui Alzheimeriin ja katosi henkisesti tästä maailmasta.

En päässyt edes mummon hautajaisiin ja se minua harmitti ihan kauheasti. Suorastaan painoi mieltä. Kun oli kulunut muutama kuukausi mummon poismenosta heräsin yöllä siihen, että tunsin miten joku istahti sänkyni reunalle. Olin aivan varma, että olin hereillä, mutta en uskaltanut avata silmiä enkä laittaa valoja päälle. Kuulin, että mummo alkoi puhua minulle. Kävimme pitkän keskustelun jossa puhuimme serkkuni vauvasta (syntyi pari päivää ennen mummon kuolemaa...) Jossain kohtaa tajusin, että puhun mummoni kanssa joka on kuollut ja sanoin sen hänelle. Hän vastasi, että kyllä näin on, mutta ei minun tarvitse pelätä ja otti minua ranteesta kiinni. Tunsin, että hänen kätensä oli aivan jääkylmä ja siinä kohtaa havahduin kunnolla. Pomppasin ylös sängystä ja räpsäsin valot päälle. Ei ketään missään. Mun sydän löi varmaan kahtasataa. Itkettikin vähän. Sitten koskin ranteeseeni. Se oli aivan jääkylmä just siitä kohtaa missä tunsin, että mummo otti kiinni. Toinen ranne oli ihan lämmin.

En osaa sanoa, olinko oikeasti hereillä kun tämä juttu tapahtui vai nukuinko ja näin unta vai jotain näiden väliltä? Jos se oli unta, se oli hyvin todentuntuista. Toki joskus näkee unia jotka tuntuvat erittäin eläviltä, mutta silti. Tämä tapaus mietityttää minua edelleen. Jokatapauksessa, mä en saanut enää sinä yönä unta. Menin olkkariin ja muistan, että aloin katsomaan Gilmoren Tyttöjä dvd:ltä, että saisin jotain "järkevää" ja neutralisoitavaa ajattelemista.

Vaikka uskon, että mummo ehkä kävi hyvästelemässä minut, kokemus oli äärimmäisen pelottava ja ahdistava ja olenkin siitä asti "pelännyt", että tämä toistuu. Aivan toisenlainen kuin se, että näin nyt tänä keväänä mammani kuoleman jälkeen unta missä mamma seisoi joutsenten keskellä pellolla ja vilkutti hymyillen minulle. Siinä unessa tunsin hyvää mieltä ja rauhaa kun taas mummon kohdatessani olin kovin surullinen ja pelokas. En tiedä enkä osaa selittää näitä asioita mitenkään järjellä. Miksi toisen läheisen kohtaaminen kuoleman jälkeen oli niin erilainen kuin toisen? 


Olen täällä kertonutkin siitä, miten Mimu hymyilee Brunon kuvalle eteisessämme. Siinäkin on jotain erikoista mielestäni. Tyttö alkoi heti hymyilemään kuvalle kun oppi hymyilemään ja edelleen joka kerta kun hän näkee Brunon kuvan, iloinen kikatus pääsee ilmoille. Uskon, että Mimu on äitinsä tavoin vastaanottava. Lapset usein näkevät asioita joita me aikuiset emme näe. Joku lukijoistani sanoikin kauniisti, että Bruno käy tervehtimässä Mimua unessa ja siksi tyttö on aina iloinen kun näkee Brunon kuvan. Näin tosiaan voi olla.
 


Nämä yliluonnolliset kokemukseni ovat täysin henkilökohtaisia ja minun itseni kokemia. En odota, että näihin kaikki uskovat, mutta nämä ovat minulle tapahtuneet enkä ole näitä pystynyt järjellä selittämään. Osa teistä varmaan ajattelee minusta, että olenpa höpsö tai ihan dingedong, mutta sille en sitten mitään voi :) Ei se loppupeleissä minulta ole pois jos näihin ei joku usko eikä halua uskoa. Itse tälläistä kokeneena en voi väittää, että henkimaailmaa ei olisi olemassa. Sitä ei kai kukaan ole varmaksi todistanut, että sellainen olisi, mutta monien ihmisten kokemukset puhuvat sen puolesta. Ja kun itse on kokenut jotain siihen viittaavaa, niin pakkohan sitä on vaan uskoa :)

Itse koen jotenkin lohdullisenakin sen asian, että ehkä on olemassa maailma jota emme näe. Mutta toisaalta se pelottaakin. Ihminenhän pelkää usein sitä mistä se ei tiedä ja mitä se ei tunne. Koen henkimaailman asiat ja yliluonnolliset kokemukset äärimmäisen mielenkiintoisina ja kuuntelen mielelläni muidenkin kokemuksia. Olen kertonut näistä omista kokemuksistani vain muutamille ystävilleni kenellä itsellä on samantapaisia kokemuksia, mutta loppupeleissä aika harva tuttavistani näistä tietää. Nyt sitten päätin kirjoittaa näistä ihan julkisesti nettiin, joten tuleepahan kertarytinällä kaikkien tietoon, että olen tälläinen yliluonnolliseen uskova :D


Uskotko sinä yliluonnolliseen? Onko sinulle tapahtunut jotain?

21 kommenttia:

  1. Mulle ei ole käynyt mitään tällaista, vaikka aina olenkin ollut kiinnostunut aavetarinoista, kauhukirjallisuudesta ja leikkinyt vaikka missä autiotaloissa serkkujeni kanssa. Vähän pelästyin, kun kuulin että entisen kotitalomme vintille oli aiempi omistaja hirttäytynyt, mutta siitäkään ei koitunut mitään kummitusjuttuja.

    Ainoat, joita olen kokenut ovat ns. etiäiset. Olen tiennyt parin ystäväni raskaudesta vaikka eivät ole sitä kertoneet ja niin päin pois. Selitän nämä kuitenkin siten, että alitajuntamme ja havainnointikykymme ei ole täysin tietoisen minämme hallittavissa: huomaamme ja aistimme asioita "tajuamattamme", ja sitten teemme niistä oikeita päätelmiä ilman että tiedostamme ajatusprosessia itse. Intuitioksi sitä kai voisi kutsua :) Esimerkiksi stressitilanteessa aistit käyvät monella tapaa ylikierroksilla emmekä tee tietoista ajatusprosessia astua pois pian romahtavalta sillalta (raju esimerkki), vaikka alitajuisesti olemme ymmärtäneet sillan olevan epävakaa jo ennen sille astumista. Toiset ovat herkempiä intuitiolleen kuin toiset :)

    Kertomasi näyt kuulostavat hurjan pelottavilta! Toisaalta lohdullista, että olet molemmat isovanhempasi voinut vielä tavata heidän kuolemansa jälkeen vaikka toisella kertaa tilanne oli ahdistava. Eipä kai näitä järjellä kannatakaan alkaa selitellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans rakastan kauhuelokuvia ja kauhukirjallisuutta. On mukavaa "pelätä" kun tietää, että ne on vain jonkun taitavan kirjoittajan mielikuvituksen tuotetta. Ja kummitustarinat, olipa ne sitten keksittyjä tai jonkin kokemia, niin ne ovat hyvin viihdyttäviä :)

      Poista
  2. Nämä ovat todella jänniä ja ihmeellisiä juttuja... Mulla on kans tuo sama, että näen unessa/aavistan jonkun asian ja pian saan tietää siitä tai se tapahtuu. Esimerkiksi ystävän muutosta näin unta ja seur. päivänä ystävä kertoi että heidän talo meidän naapurista on myyty. Ja just jotai tollasta pientä kans eli tekstiviestit, puhelut jne. Ja aika usein tulee sellanen tunne että (esim) "kohta tuo poika kaatuu pyörällä" ja sitten se kaatui. Tai tietää mitä juttelukumppani sanoo seuraavaksi. En ole erityisemmin kiinnittänyt asiaan huomiota mutta tiedän että ei tämä ihan tavallista ole... :) Todella sekava teksti mutta nyt en järkevämpään pysty. Tiivistettynä ehkä pointtini oli että et ole ainoa tällaisten tuntemusten kanssa! Eikä mielestäni yliluonnollisuuteen uskominen ja sen kokeminen ole tyhmää tai hullua, vaan hieno asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Hyvä kuulla, että lukijoistani löytyy samalla tavalla herkkiä ihmisiä kuin itse olen :) Jotenkin näiden asioiden päivänvaloon tuominen ja näistä julkisesti puhuminen on sellaista, että kaikki ei välttämättä näitä ymmärrä, mutta niinkuin tuossa sanoinkin, sille ei voi mitään. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan ja uskoo juuri siihen mihin haluaa :)

      Poista
  3. Kuten tiedät, niin minäkin uskon... tai ei... ei se ole uskon asia. Minä tiedän, että meidän henkemme, sielumme, miksi sitä halutaankin kutsua, on energiaa, joka ei katoa maailmankaikkeudesta meidän ulkokuoremme lakattua toimimasta. Meidän kuoremme rapistuu ja maatuu, mutta se sisäinen sielu jatkaa olemassa oloaan. Tiede on lapsenkengissä ja tiedekin on kuitenkin vain ihmisen tekemää tutkimusta ja tuloksia tulkitsee vain ihminen. Ihminen ei pysty löytämään vielä kaikkea ja tietämään kaikkea. Vielä niin monet tämän hetken luullut tiedot tullaan kumoamaan, kun ihminen löytää uutta tietoa tulkittavakseen. Olihan maapallokin aikoinaan litteä ja eikä kovinkaan montaa vuotta sitten homous oli sairaus. ;)

    Olen kuitenkin sellainen, joka yrittää kuitenkin selittää asioita "järjellä" (tyhmä termi loppujen lopuksi). Joihinkin juttuihin en vain löydä sellaista. Meillä on myös suojelijoita ja avunantajia. Kuinka usein huomaammekaan selviämme jostakin vaikeasta tilanteesta? Etsimme jotakin paikkaa, olemme lähellä myöhästyä, mutta kuin ihmeen kautta joku ohjaa sinut juuri oikeaan suuntaan ja ehdit ajoissa paikalle.

    Minulle on tapahtunut pieniä, että suurempia juttuja. On vähän pelottavia, että hyvin rauhoittavia. On tilanteista, joissa on ollut joku muukin näkemässä/kokemassa. Toiset ovat vain herkempiä, kuin toiset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä se ystäväni sen sanoit, ei nämä ole uskon asioita <3 nämä mitä olemme kokeneet, ne ovat tapahtuneet meille, ei siinä ole uskon kanssa mitään tekemistä. Samalla tavalla kun mitä tahansa meille tapahtuukin, ne tapahtuu, usko niihin tai ei.

      Ja tuokin on niin totta. Uskon myös, että se mitä tällä hetkellä tiedetään, on vain pintaraapaisu siitä kaikesta mitä oikeasti on olemassa. Ja jotkut teoriat joihin nyt luotamme olevan oikeita, ei niitä olekaan. Miettii ihan vaikka teknologian kehitystä, meistä tuntuu nyt, että teknologia on täysin huipussaan eikä se tuosta enää paljon voi kehittyä. Kuitenkin 100 vuoden päästä tämä teknologia on antiikin historiaa :)

      Niinkuin Keyword: Love-blogissa eräs lukija kommentoi: Ei sähkökään näe, mutta silti sellainen on olemassa. Samaa uskon ns. näkyttömättömästä maailmasta johon asuvat sielut tai energiat.

      <3 <3

      Poista
    2. (ja kun kirjoittaa kiireessä kommenttia sen huomaa kirjoitusvirheistä... :D toivottavasti tuosta nyt otti kuitenkin selkoa?)

      Poista
    3. Onpa kiehtova aihe!

      Olen täsmälleen samaa mieltä Minnan ja sinun kanssasi tästä asiasta. Kaikkea ei vain voi tässä maailmassa järjellä selittää. Oma teoriani on, että toiset vain ovat herkempiä huomaamaan sen kuin toiset. <3

      Poista
    4. Mä olen todella iloisesti yllättynyt, että tämä aihe otettiin näin hyvin vastaan :) Todella kiva kuulla, että lukijani ovat tykänneet lukea tästä :)

      Mä olen Pupu kans samaa mieltä <3

      Poista
  4. Ihanaa, että kirjoitit tämän!
    Mä olen joskus ärsyttävänkin teoreettinen ja tieteeseen nojaava ihminen kun on kyse näistä yliluonnollisista jutuista, en kuulu mihinkään kirkkoon, kaipaan kaikelle todisteita... Silti omallekin kohdalle on sattunut pari käsittämätöntä tapausta, joiden "ansiosta" ehkä kuitenkin jollain tasolla uskon johonkin yliluonnolliseen, en tiedä. Enkä muuten tiennyt, että noita enneunia kutsutaan etiäisiksi! Olen nähnyt pariinkin otteeseen unta jostain hyvin konkreettisesta asiasta, joka on ollut seuraavan päivän uutisissa. Pelottavaa! Kyllä siinä on naama vaaleana katsottu uutisia kun joukkosurman tekijä ja ja motiivit on nähty valmiiksi edellisenä yönä, hrr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tämä on ollut mieluinen postauksen aihe! :)

      Toi etiäisten saaminen on kyllä pelottavaa!

      Poista
  5. Ollaan yhdessä Ding Dong. :D Tosi paljon tapahtunut sulle tällaisia, todella crrepy tuo toinen mummosi, kylmäsi itseäni erityisesti, kun ei ole kauaa, kun pelkäsin oman mummon tulevan kummittelemaan lupaustensa mukaisesti. Minähän väen väkisin yritän, että ei vaan tapahtuisia mitään tollaista, mitä olen jo kokenut. Koska itseäni oikeasti pelottaa. Joten en ehkä ole niin "vastaanottavainen" kuin sellainen ihminen, joka hyväksyy nämä helpommin nieleskelemättä. Sitten taas on ne omat jutut ja niiden tapahtumista ei voi kieltää, joten ei ole mahdollisuutta kuin uskoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! :D

      Joo, muakin pelotti kyllä tavata mummo tuolla tavalla :( Se ei olltu miellyttävää ollenkaan. En osaa sanoa miksi, koska rakas ihminenhän siinä oli kuitenkin kyseessä.

      Poista
  6. Hienoa, että uskalsit kirjoittaa kokemuksistasi! Pitää varmaan nyt itsekin rohkaistua ja naputella postaus aiheesta. Eihän sillä ole lopulta mitään väliä, vaikka tuntemattomat ihmiset netissä pitäisi sekopäänä :D

    Mää oon omasta mielestä melko rationaalinen ja "tiede"ihminen, mutta se ei sulje mun mielestä sitä pois etteikö vois uskoa henkimaailmaan. Itsellänikin on sen verran kokemuksia, että on vain pakko uskoa. Minulle myös Englannissa opiskellessä yksi professori, joka on todella järki- ja tiedenainen, kertoi nähneensä kummituksen, joten ei tosiaan ole mitenkään poissuljettua olla rationaalinen ja uskoa kummituksiin.

    Tosi mielenkiintoista muuten tuo, että koit mummosi vierailun pelottavana. Kyllähän kummitukset toisaalta on aina vähän pelottavia, mutta teidän juttutuokio kuitenkin oli ilmeisesti ihan hyvässä hengessä käyty, niin ei varmaan tarvitsisi sitä pelätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lämmittää mieltä, että tämä otettiin hyvin vastaan :) Ei mua oikeastaan se haittaa mitä tuntemattomat musta ajattelee vaan lähinnä ne ketkä mut tuntee mutta eipä ole tienneet, että mulla on tämmöisiä kokemuksia.

      Tiedän juurikin mitä tarkoitat. Mun äiti on sellainen ihminen kuka ei usko mitään ennen kuin itse näkee/kokee. Ja hän on kertonut mulle muutaman niin hyytävän kokemuksensa henkimaailman kanssa, että apua.

      Joo, ihmettelen sitä itsekin :( Mummo oli mulle tosi rakas, mutta tämä kokemani juttu oli äärimmäisen ahdistava ja spooky. Juttelumme aikana ihmettelin vaan monta kertaa miten tämä on mahdollista. En vieläkään oikein käsitä sitä.

      Poista
  7. Pari ihmeellistä juttua on sattunut myös mulle, mutta en tykkää ajatella että yliluonnollisia asioita olisi olemassa koska olen arkajalka, vaan olen kyllä sitten yrittänyt selittää ne itselleni ihan järkiperäisesti. En kylläkään siis pidä mitenkään 'hulluna' ihmisiä joilla vastaavia kokemuksia on, niiden juttujen ajatteleminen vaan on mulle epämukavaa.

    Musta tuntuu välillä myös että tulee noita nopeita aavistuksia, etiäisiä tai tunne että sama on tapahtunut aikaisemmin just vaikka puheluiden tms. kanssa, mutta olen selittänyt sen niin, että aivopuoliskot käsittelevät asiat aavistuksen eri nopeudelle, siksi tuntuu siis että tiesin tai koin tämän jo aikaisemmin. Näin haluan uskoa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä on mullekin vähän kaksiteräisiä miekkoja nämä henkimaailman asiat, toisaalta kiehtoo, toisaalta pelottaa ihan perhanasti! :D

      Poista
  8. Olipa kiva lukea näistä :). Äidilläni on myös sensorit herkemmällä, ja esimerkiksi ukkini eli hänen isänsä kuoltua ukki vieraili äidin unissa juttelemassa niin kauan kunnes oli hautajaiset. Sama on käynyt myös kun äitini veli (yksi kummeistani) kuoli ja myös toinen hänelle läheinen henkilö.

    Vuonna x tutustuin mukavaan poikaan erään kaveriporukan kautta ja pyörimme paljon porukalla yhdessä. Koskaa ei tapahtunut mitään ja ei olla edes koskaan pussailtu! Olin korviamyöten ihastunut, mutta ajattelin sen olevan yksipuolista. Vuodet kuluivat, molemmat alkoivat seurustelemaan tahoillaan useampaan kertaan ja silti olimme aina yhteyksissä vaikka näimme vaan vähän ja välit olivat miten sen nyt sanoisi. Ystävyyttä enemmän mutta ei kuitenkaan mitään ju nou sellasta :). Lopetimme toistemme lauseet ja hän oli tukenani kun elämässäni tuli rankimmat ajat. Reissasi toiselta puolea Suomea luokseni jne. Nukuttiin yhdessä kun hän oli kylässä luonani mutta ihan kiltisti vaan ja tässä vaiheessa nykyminäni ihmettelee että MIKSI :D? Olin 100% varma että meillä oli erityinen ja välittävä ystävyyssuhde. Vuodet taas vierivät ja ajauduimme FB:n kautta kerran taas ohimennen juttelemaan ja muistelemaan menneitä vuosia. Hän paljasti lopulta, että on kaikki nämä vuodet ollut kokoajan minuun rakastunut ja luuli että minä halusin pitää meidän suhteen vain erityisenä ystävyyssuhteena niin hän kunnioitti sitä päätöstä. Siinä vaiheessa kävi kyllä kaikki tunteet läpi ärsytyksestä, tyhmästä päästä ja totaalisesta naurukohtaukseen eteenpäin.

    Muistan vielä hänen kirjoittaman lauseen: "koska ymmärsin jossakin vaiheessa että minä en voi sinua täysin omakseni saada (viittasi yhteen seurustelusuhteeseeni) niin päätin että olen sulle paras mahdollinen ystävä ja rakastan sua sen rajoissa". Se meni lähes sanasta sanaan noin ja minulle ei ole koskaan sanottu mitään niin kaunista ja muistan sen hetken aina. Hän oli myös tämän sanottuaan onnellisessa parisuhteessa mikä teki asiasta vielä enemmän vilpittömämmän. Hän myös ystävystyi silloisen poikaystäväni kanssa ihan omasta tahdostaan mikä ei todellakaan olisi ollut ehkä se mitä odottaisi käyvän tuollaisessa tilanteessa.

    Nyt elämäntilanteet ovat melko eri suunnassa ja juttelemme enää vain harvoin, mutta silloin kun juttelemme (väliä saattaa olla helposti jutteluiden välillä 6kk-1v) niin olemme molemmat naputtamassa samoihin aikoihin toisillemme privaviestiä FB tai lähettämässä "mitäs kuuluu :)"-tekstiviestiä! Se on ihan hullua!

    Sovimme tuon ystäväni paljastuksen aikoihin, että tapaamme toisemme uudelleen seuraavassa elämässä ja lähdemme sitten yhdessä treffeille kun ei se näytä onnistuvan tässä elämässä :). Se ajatus ja tieto antoi niihin aikoihin paljon voimaa ja sisäisen rauhan tuolle asialle.

    Ja mikäli satun kuulemaan nämä kappaleet radiosta tai mistä vaan niin kyllä herkistymisvaara on aika suuri yhä vieläkin :')
    - Jannika B - Seuraavaan elämään
    - Johanna Kurkela - Ehkä ensi elämässä
    (ps enkä edes tykkää ko artisteista mutta ah ja voih noi kappaleet :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :') <3 <3 rakkaus joka ylittää aikarajat, se teillä on tuossa menossa <3 <3 En kestä, luin ihan tippa linssissä tuon sinun tarinasi. Se on ihmeellistä, miten joidenkin ihmisten kanssa syntyy sellainen sanaton yhteys, telepatia, sama mieli, -miksikä sitä ikinä haluaakin kutsua. Sekin on sellainen asia jota ei järjellä pysty selittämään, eikä tarvitsekaan.

      Ihana, kiitos Panda kun jaoit tämän kanssani <3

      Poista
  9. Minä myös tapasin pappani yöllä. Pappa kuoli kun tatu oli 3 vko, enkä päässyt hautajaisiin :( olen miettinyt häntä usein ja ikävöinyt.. heräsin pari kk sitten siihen kun tunsin että sänkyyn kömmitään. Tapani mukaan käänsin kylkeä ja jatkoin nukkumista, koska mieheni tulee usein nukkumaan paljon myöhemmin kuin minä. Aamulla herätessäni vieressäni ei olutkaan ketään.. hämmästelin ja ihmettelin että miksi siinä ei nyt ketään ole kun eilen siihen joku kömpi.. tätini myöhemmin kertoi että papalla on tapana tulla viereen nukkumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pappa kävi sanomassa sulle heipat <3

      Poista

Kiitos kommentistasi :)