perjantai 28. maaliskuuta 2014

Ikuisesti sydämissämme.

Mennyt viikko on ollut raskas. Mietin, että kirjoittaisinko tästä mitään blogiini, mutta tulin siihen tulokseen, että kirjoitan. Kirjoitan, koska se helpottaa oloani, se on yksi tapa tehdä surutyötä. Ja tämä on minun elämänmakuinen blogini jossa iloitaan ja joskus surraankin.

Rakas mammani menehtyi viime sunnuntaina. Vaikka tiesimme hänen voimiensa ehtyneen, silti puhelinsoitto äidiltä sunnuntai-iltana pysäytti. Mamma on nukkunut pois.
Mammani oli jo yli 90-vuotias, hänelle tuli pari viikkoa sitten keuhkokuume ja sydäninfarkti. Rankkoja ja usein kohtalokkaita juttuja sen ikäiselle ihmiselle. Mamma taisteli monta päivää, ei vaan antanut periksi, vaikka näki miten vaikeaa hänen oli hengittää.

Sitten tuli sunnuntai-ilta ja mamma hävisi taistelun. Mietin lauantai-sunnuntai välisenä yönä, että kumpa ukki tulisi mamman luo ja sanoisi, että tule mukaani. En halunnut, että mamma kärsii enää enempää kovista kivuista. Toivoin mamman vuoksi, että hän pääsisi pian ukin luo koska toivoa toipumisesta ei enää annettu. Ukkini lähti taivaankotiin keväällä 1984, olin silloin eka luokalla ja muistan miten paljon jäin ikävöimään häntä. Ikävöin edelleen vaikka siitä on jo 30 vuotta aikaa. Ei rakkaan ihmisen poismenosta tarvitse päästä yli, kuten eräs läheinen ystäväni minulle sanoi.

Olemme äidin kanssa yhdessä surreet, itkeneet ja muistelleet. Isännän kanssakin olemme itkeneet, Isännän omat isovanhemmat ovat poistuneet jo kauan sitten joten mamma oli hänenkin mammansa. Vaikka suru-uutinen pysäytti, salpaannutti melkein hengen, silti se oli toisaalta helpotus. Tunsin helpotusta mamman puolesta, että nyt hänen kipunsa loppuivat ja hän pääsi ukin luo.

Olen ollut pienestä asti mamman ja ukin tyttö. Kun asuimme Ruotsissa, mamma ja ukki asuivat tien toisella puolen. Kun muutimme Suomeen, asuimme kaikki isossa paritalossa. Mamma oli minun elämässäni mukana melkein 38 vuotta. Se on pitkä aika. Harvalla minun ikäsellä on enää isovanhempia ollenkaan elossa, joten olin hyvin onnekas, että sain pitää mammani näin pitkään.

 Mamman 85-vuotispäivänä 14.10.2008.


Mamma meidän kanssa minun ja Isännän hääpäivänä 9.8.2008.



Tästä asiasta olen niin iloinen: Mamma ja Mimu ehtivät tapaamaan.Vaikka Mimu ei tule muistamaan näitä tapaamisia konkreettisesti, pidän huolta, että hän tulee tietämään kuka hänen ihana isomammansa oli. Näytän hänelle paljon kuvia ja kerron hänelle isomammasta. Haluan, että Mimu tietää miten rakas hän oli isomammalle.



Iloitsen myös siitä, että mamma pääsi mukaan Mimun ristiäisiin vaikka oli jo tuolloin huonossa kunnossa. Nämä kuvat ovat minulle äärimmäisen tärkeitä ja merkityksellisiä.

Kun mamma oli menehtynyt, sovimme äidin kanssa, että me hoidamme Isännän kanssa mamman saattamisen kappelille. Se oli minulle kunniatehtävä vaikka minua jännittikin miltä tuntuisi nähdä mamma arkussa. Se ei kuitenkaan ollut yhtään sellaista mitä olin pelännyt. Mamma näytti aivan itseltään, hänet oli puettu kauniisti ja hänen hiukset harjattu hienosti. Käsissään hänellä oli vaaleanpunaiset ruusut ja näytti kuin hän olisi nukkunut vain hvyin levollisesti. Siinä kyynelten lomassa mielessä oli vain epäusko, että voiko tämä olla totta. Eihän minun rakas mammani voi olla nukkunut pois. Hetki mamman arkun äärellä oli vaikuttava, arvokas, kyynelten täyttämä ja toki raskaskin. 

Ennenkuin arkku suljettiin ja lähdimme tekemään matkaa kappelille, laitoin mammalle arkkuun mukaan tämän yllä olevan kuvan meistä neljästä naisesta. Tämä on minulle rakas kuva ja tässä on ne ihmiset ketkä olivat mammalle kaikki kaikessa; äitini, minä ja minun pieni tyttäreni. Tämä kuva matkaa mamman sydämen päällä ukin luo. 

Minun rakas mammani. Oli kunnia saada sinut mammakseni. Rakastan sinua aina.

Käy enkeli vieressäs taivaan rantaan,
on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa.
Et suruja tunne taivaan tiellä, 
on monet rakkaat vastassa siellä.
Sinä elät myöskin keskellämme,
koska säilyt aina sydämissämme.











34 kommenttia:

  1. Olipas kaunis, koskettava postaus. Edelleen osanottoni suruunne.

    VastaaPoista
  2. Voi, miten kaunis kirjoitus. Otan osaa perheesi suruun ja toivotan voimia jaksaa eteenpäin. Kiitos että jaoit näinkin kipeän asian lukijoitesi kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna kauniista kommentistasi <3

      Poista
  3. "Ei ole enää aikaa eikä paikkaa on vain rakkaus joka jää"

    <3

    VastaaPoista
  4. Voi Nonnu miten ihana kirjoitus. Osanottoni. Halauksia ja voimia..! <3

    VastaaPoista
  5. En voinut olla tirauttamatta pientä itkua. Myös mun Mamma on mulle uskomattoman tärkeä ja hän onkin mut parivuotiaaksi asti hoitanut.

    Jaksamista! ♥

    VastaaPoista
  6. Osanotot Nunnu! Oman mummon lähtö on vielä niin tuoreessa muistissa, että liikutuin kyyneliin.

    VastaaPoista
  7. "Hän, joka sinulle on ollut rakas, ei koskaan
    kuole sydämestäsi.
    Niin kauan kuin elät,
    kannat hänen sytyttämäänsä valoa sielusi joka sopessa."

    Otan osaa suruunne ja toivotan voimia jaksamaan eteenpäin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos erittäin kauniista sanoistasi <3

      Poista
  8. Ihan tässä tuli kyynel silmään. Muistan mammastasi aina sen, miten hänellä oli vielä iäkkäänäkin kynnet kauniisti lakattu. Ja miten onnelliselta hän näytti kuvissa Mimun kanssa.

    Otan osaa <3

    VastaaPoista
  9. Täältä kyynelten takaa lämmin halaus ja osanottoni! Suru on hyvä surra pois ajallaan, jotta tilalle voi saada kauniin kaipauksen ja muistojen ilon.

    Jaksamista suruun ja ikävään, onneksi aika helpottaa aikanaan.

    VastaaPoista
  10. Otan osaa. Nyt mamma tapaa ukin pitkän tauon jälkeen ♥ Minäkin livautin isän arkkuun valokuvan jossa oli hän, minä ja siskoni, tuntui siltä että jokin muisto on laitettava isän mukaan hänen viimeiselle matkalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nova <3 Mun mielestä oli aivan ihana ajatus laittaa valokuva mukaan, ihanaa, että sinun isälläkin kulkee kuva mukana <3

      Poista
  11. Tuli ihan kyynel silmään, vaikken tunne teitä ollenkaan. Otan osaa! Mun omat mummat ovat jo niin kauan sitten lähteneet, taitaapa tulla 20 vuotta tänä keväänä tai ensi vuonna, en ole ihan varma. Onnekas olet kun sait näin kauan hänet pitää ♥

    Mä lähinnä toivon että edes mun oma äiti ehtii nähdä meidän lapset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista kommentista <3

      Poista
  12. Itku tuli... Otan osaa suureen suruusi. <3 *hali*

    VastaaPoista
  13. Lämmin osanottoni. Minuakin alkoi kovasti itkettää tätä lukiessani, kun myös omat poismenneet isovanhempani olivat minulle kovasti rakkaita. Uskon silti, että kaikki ne kauniit muistot mitä meillä heistä on lämmittävät ja kantavat aina. Halaus! <3

    VastaaPoista
  14. Voimia Nonnu <3 Aivan ihana kuva teistä neljästä. :)

    VastaaPoista
  15. Kaunis kirjoitus. Otan osaa suruunne. Näissä tilanteissa on aina vaikeaa keksiä mitään sanottavaa, mutta yritän kuitenkin.

    Minusta on ihana ajatus, että pidätte mamman mukana myös Mimun elämässä. Voimia teille kaikille, suru muuttaa luonnettaan ajan mittaan mutta ei varmasti koskaan poistu täysin.

    <3

    VastaaPoista
  16. Ihana kirjoitus, todella koskettava, itku tuli! :( Osanotot ja voimia. <3 Onneksi on parempi paikka missä jokainen saa levätä kun aika koittaa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)