tiistai 25. helmikuuta 2014

Nomnomnom.

Herkkureseptien kavalkadi jatkuu. Tällä kertaa vuorossa:

PERUNAKAKKU

Kuulostaa vähän erikoiselle, eikö vaan, -perunakakku? Mutta voin kertoa, että hyvää on! Tämän kakun kanssa kävi niin, että meiltä jäi yhdeltä aterialta muutama peruna joista ei olisi riittänyt seuraavalle päivälle kahdelle ihmisille ruokaa ja enkä missään nimessä halunnut heittää niitä pois, joten leivoin niistä kakun! Muistin, että minulla on arkistoissa jemmassa perunakakun ohje, tosin en ollut ikinä ennen testanut sitä. Nyt siihen tuli tilaisuus.

Ja koska lopputulos oli melko lailla herkku, tässä teillekin tämän hassun kakun ohje:

5 keltuaista
2 dl sokeria
1 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
1 ½ dl pähkinöitä/manteleita
5-6 keitettyä perunaa
5 valkuaista

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää kaneli, vaniljasokeri, rouhitut/pilkotut pähkinät/mantelit ja raastetut perunat. Sekoita tasaiseksi. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele taikinan joukkoon. Kaada irtopohjavuokaan.

Paista 175 asteessa 40 minuuttia ja 150 asteessa loput 20 minuuttia. Kakku siis yhteensä tunnin uunissa. Jäähdytä ja ripottele päälle halutessasi tomusokeria.

Nauti vaikka vaniljajäätelön tai kermavaahdon kera :)

4 kommenttia:

  1. Saanko mä jonkun pääsykieltoeston tällasiin postauksiin, pliis? :P

    VastaaPoista
  2. Kylläpä kuullostaa erikoiselta! En olisi heti makeaan yhdistänyt perunaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun olin lapsi, leipomoista sai perunaleivoksia, en kyllä tiedä oliko niissä perunaa vai tuliko nimi jostain muusta? Silleen mulle oli tuttua, että perunaa voi olla makeassakin leivonnaisessa :) Mutta tämän tyyppistä kakkua en ollut itsekään syönyt ennen tätä :) erikoista, mutta hyvää.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)