tiistai 25. kesäkuuta 2013

Juhannus.

Meillä meni juhannus varmaan rauhallisimmin kuin ikinä. Koska laskettu aikamme on niin lähellä, emme uskaltaneet lähteä paljon kotikulmia kauemmaksi. Aattona käväisimme vanhempieni luona kastelemassa pihakukat ja pesimme samalla automme. Loppuilta kului kotosalla parvekkeella grillaten ja kotisohvalla elokuvaa katsoen (Django Unchained, oli ihan jees vaikka aikamoista väkivallalla ilottelua olikin).

Nyt eletään jänniä aikoja ja päiviä. Kohta pitäisi alkaa tapahtumaan ja todennäköisesti seuraavan kerran kun kirjoittelen tänne, olen jo äiti :) Jotenkin ei oikein vielä osaa kunnolla sisäistää sitä tosiasiaa, että elämä on todellakin nyt muuttumassa kun pieni ihminen tulee sanelemaan tästä lähtien päiviemme (ja öidemme) marssijärjestyksen. Toivomme kovin, että vauvamme on rauhallista sorttia ja että kaikki lähtisi sujumaan hyvin. Vähän hirvittää, että osaanko hoitaa niin pientä ihmistä oikein kun oikeasti ole esim. vaihtanut vaippaa yhdellekään vauvalle! Mutta kaipa tälläiset taidot tulevat jostain sisäänrakennetusta äiti-ominaisuudesta kuin itsestään? :)

Blogissa alkaa nyt siis hiljaisuus loppuviikoksi, mutta jos vielä tässä ehdin, ajoittelen ensi viikolle tänne tavaraa :)

Muistakaahan viime torstaina alkanut superarvonta! :)

Nyt loppuun muutama kuva juhannuksesta, mukavaa loppuviikkoa kaikille :)



 Joku Petri Nygårdin näköinen jamppa pesi meidän autoa...eiku olisko se ollutkin meidän Isäntä? :)


 Ja tää tässä ois niinku viimeisillään raskaana :)

 Juhannusaaton kreisibailausta parhaimmillaan! Grilli kuumaksi partsilla! :)


 Minun annokseni. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Isännän annos :D ihan parasta kesässä on kesäruoka, namskis!


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Oh Roberto.


Sain ystävältäni tässä taannoin Roberto Cavallin Eau de Parfumin, koska hän ei itse pitänyt siitä. Eka nuuhkaisulla tuntui, että onpas vaan tujakka tuoksu ja onkohan tämä ihan minunkaan juttuni? Mutta kun suihkaisin tätä iholle ja annoin tuoksun kypsyä hetken, olin jo myyty.

Roberto Cavalli oli mulle entuudestaan melko lailla outo nimi, koska en pahemmin high fashionia seuraa/käytä. Toki tiesin miehen hänen seepra-kuviollisista kuoseistaan ja taisipa herra tehdä jonkin malliston Hooetämmälle joitakin vuosia sitten? Mutta hänen hajuvesistään olin aivan pihalla.

Tuoksusta voisi saada ennakkokäsityksen, että kyseessä on ns. varttuneiden naisten tuoksu ja jossain määrin kai tämä sellainen onkin. Joku voisi saada mielikuvan, että tätä käyttää 45-50 vuotias toista nuoruuttaan elävä daami joka pukeutuu mielellään johonkin kissaeläinkuosiin. Tai seepraan.

Mutta ei se asia välttämättä niin ole. Tuoksu yllättää sillä, että se onkin pohjimmiltaan melko nuorekas eikä tunkkainen vanhojen muijien tuoksu. Pullon ulkonäkö on pelkkää kultaa ja krumeluuria, mutta suotakoon se Robertolle.

Mikään kevyt päivätuoksu tämä ei kuitenkaan ole vaan sopii ehkä vähän enemmän dramaattiseen iltamenoon. Fragrantica kuvaa tuoksua näin:

The fragrance is an intense oriental - floral and is based on notes of orange blossom, symbolizing Italian femininity, sensuality and extravagance. There are also ambery - oriental nuances of benzoin, pink pepper, tonka and vanilla.

Juu-u, semmoinenhan tuo täysin on. Ja vaikka en mikään tulinen ja sensuelli italiatar olekaan, niin koen että aivan hyvin voin tätä tuoksua käyttää ja olla silti uskottava :)

Onko joku muu ihastunut tähän? :)

torstai 20. kesäkuuta 2013

Supermukavaa lukijoilleni!

Kuten eilen lupasin, tänään luvassa on superarvontaa kaikille lukijoilleni! :)

Palkintoja on kolme ja ne tulevat tässä:

Numero 1: Cutrinin muotoilutuotteita: Choozism erittäin voimakas näytöslakka, Choozism mutoiluvoide ja Chooz vahva mattavaha. Nämä huipputuotteet minulle sponssasi ihana kampaajaystäväni Anna, kampaamo Studio I'mProsta, Turusta.

Numero 2: Dermosilin Fig Leaves suihkugeeli ja käsi- ja vartalovoide. Tyylikkäät pullot ja ihana tuoksu. (Palkinto itse hankittu, ei sponsoria)

Numero 3: Avon Caren kosteuttava käsivoide sekä kolme kpl Orlyn lakkoja, sävyt vasemmalta oikealle: Mysterious, Happily Ever After ja Golden Jubilee. (Palkinto itse hankittu, ei sponsoria)


SÄÄNNÖT:
1. Sinun tulee olla blogini lukija, joko Googlen kautta tai bloglovinin/blogilistan. Jos olet vakkarilukijani ilman mitään isompia rekisteröitymisiä, olethan ollut sitä jo tovin etkä vain tästä aamusta lähtien ;) Ilmoitathan mitä kautta luet blogiani.

2.Kerro mikä näistä palkinnoista kiinnostaisi sinua eniten jos sattuisit olemaan Rouva Fortunan suosikkeja.

3.Kerro minulle mikä on sinun tämän kesän suosikkikosmetuotteesi ja miksi. Muistathan jättää myös kommenttisi yhteyteen jonkin yhteystieto jolla saan sinut kiinni jos satut vaikka voittamaan jonkun näistä palkinnoista. Meiliosoitteen saa ilmoittaa myös minulle osoitteeseen nonnula(at)gmail.com jos sitä ei halua huudella koko maailman nähden. Mutta muista mainita silloin siitä jos teet näin :)

4.Palkinnot lähtevät postitse ainoastaan Suomeen ja voittajat ilmoitetaan täällä blogissani kun arvonta on päättynyt. Heille ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti s-postiin.

5.Arvonta alkaa nyt tänään 20.6.2013 klo 7.00 ja päättyy tasan kuukauden kuluttua 20.7.2013 klo 24. Tällä aikavälillä tulleet osallistumiset otetaan huomioon. Arvonnan suorittaa randomisti random.org.


ONNEA MATKAAN! Ja hyvää juhannusta! :)

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Pitkästä aikaa -Moikka kaikille!

Blogitaukoni venahti odotettua pidemmäksi, monestakin syystä. Allergiat kiusasivat mua vapusta asti ja aiemmin mainitsemani raskauteen liittyvä kompastuskivi on vienyt voimia, aikaa ja haluakin tehdä yhtään mitään ylimääräistä. Blogi on ollut, jos ei nyt ihan totaaliunohduksissa, niin ainakin syvässä unessa näiden asioiden takia. Häpeäkseni pitää myöntää, että olen laiminlyönyt myös muiden blogien lukemista, ajatukset ovat olleet jotenkin niin muualla, muissa asioissa, ettei vaan ole pystynyt keskittymään kunnolla oikein mihinkään. Mieltäni on kuitenkin lämmittänyt muutamien vakiolukijoideni yhteydenotot ja ilmeinen huoli missä olen ja onko kaikki hyvin. Tänään valoitan vähän missä mennään.

Olen siis edelleen yhtenä palasena, mutta ilmeisesti en enää kauan. Ennakkotiedot ovat vaihdelleet rajustikin siitä milloin synnytän. Laskettuun aikaan oli eilen 2 viikkoa ja alkuperäisen suunnitelman mukaan synnytys piti käynnistää jo eilen, 18.6. mutta näin ei tapahtunut. Menen tänään jälleen sairaalaan keskustelemaan milloin aletaan käynnistämään, todennäköisesti menee varmaan juhannuksen jälkeen eli ensi maanantaille. Mutta katsotaan nyt. Asiaan vaikuttaa niin moni seikka. Tosi raskasta vain kun lääkäri vaihtuu joka kerta ja jokainen sanoo asiat erillä lailla. Sanotaan, että raskaana ollessa ei saisi stressata, mutta minkäs teet kun informaatio ja suunnitelmat vaihtuvat joka viikko ja mikään ei tunnu olevan niin pysyvää kuin muutokset. Argh. Mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Toivomme Isännän kanssa, että meilläkin olisi jokin sananvalta tässä asiassa, olemmehan kuitenkin tämän vauvan vanhemmat. Ja toki voihan olla niinkin, että tyttömme päättää syntyä ihan omin päinkin tässä jo ennen kuin keritään mitään käynnistämisiä tekemään! Mua on kuitenkin supistellut ihan kiitettävästi ja pimu möyhää siihen malliin masussa, että ilmeisesti hänellä on myös toive, että voi kumpa täältä pääsisi jo väljemmille vesille :) (kultapieni, äitisi toivoo sitä jo myös oikein kovasti!)

 Raskausviikko 33 +2, olen menossa työpaikkani juhliin. Olen raidallinen pallo! :)

Ihan toimettomana en ole kuitenkaan ollut blogitaukoni aikana, vaikka suurin osa ajasta onkin tosiaan mennyt hurjan väsymyksen ja voimattomuuden parissa. Allergia + alhainen hemoglobiini vei jossain kohtaa voimat siihen malliin, että leipää voidellessakin tuli jo uupumus ja piti istua oikein alas välillä ja vähän puuskuttaa. En ole ikinä kokenut mitään näin uuvuttavaa, en ole väsymyksestä tiennyt mitään ennen tätä raskautta. Mutta vaikka välillä on ollut kuinka raskasta, väsyttävää, kivuliasta tahansa, tämä kaikki on kyllä ihan sen arvoista. Pieni vauvamme on kaiken tämän arvoinen.
Olen kuitenkin nyt saanut voimiani takaisin ja laittanut energiaani vauvamme huoneen sisustamiseen. Koska blogissani käsitellään myös aihetta sisustus, ajattelin että ainakin muutamat lukijoistani saattaisivat olla kiinnostuneita näkemään miltä tulevan tyttäremme huoneessa näyttää:

Äitini vanhoja nalleja 50-luvulta. Nämä olivat pitkään sisustusnalleina olkkarissamme, mutta nyt päätin sijoittaa ne vauvan huonetta koristamaan.


Minulle on luettu lapsena paljon ja aion jatkaa samaa perinnettä oman lapseni kanssa. Sadut ja tarinat kun eivät vanhene miksikään.

Koska olen ruotsinsuomalainen, kirjoja löytyy myös på svenska :)






 Ukkini tekemä pöytä sota-ajalta, 1940-luvulta.



Pienen prinsessan oma valtakunta. 

Laittelen tähän loppuun vähän kuvia tältä kuluneelta kesältä. Ja huomenna aion järjestää mukavan superarvonnan lukijoilleni, ikään kuin kiitokseksi siitä, että olette pysyneet uskollisesti mukana vaikka olenkin ollut luvattoman kauan pois. Tauon aikana oli muutama uusikin lukija tullut joukkoon mukaan, ihanaa ja tervetuloa teille :)
Hiljennän blogin taas juhannuksen ajaksi, mutta koitan saada postaukset rullaamaan ensi viikosta alkaen jollain systeemillä. En tiedä jatkuuko sama tahti (ma-pe) ihan niin uskollisesti jatkossa, mutta muutaman postauksen viikkotahdilla koitan ainakin näin alkuun. Vauvamme syntyy joka tapauksessa aivan pian ja siinä voi ensihetket hänen kanssaan nielaista aikaa siihen malliin, etten vaan kykene keskittymään blogijuttuihin ihan täysillä, mutta toivon kaikkien ymmärtävän tämän tulevan elämänmuutoksemme :)
Ajoittelen postauksia ja jos jostain syystä huomaat, että kommenttisi odottavat edelleen hyväksyntää, se tarkoittaa sitä, että olen synnyttämässä enkä pääse hyväksymään kommentteja :) mutta hyväksyn ne kyllä heti kun vaan pystyn.

Mutta nyt niitä kesäkuulumisiamme kuvien muodossa! Ja muistakaahan olla hoodeilla heti huomenaamuna! Luvassa superarvontaa! :D

 Isäntä pääsi harjoittelemaan nukkeleikkejä veljeni tyttären kanssa toukokuun lopulla :)


Tästä kuvasta tulee mieleen aina tämän biisin sanat:
Mul on niin loistava meno, et tarvin aurinkolasit // Vaik yö ja päivä menee täs vauhdis sekasi.
Risukasassaki häikäsee, ainoastaan näin näkee // Mä turhat säteet blokkasin.
-Fintelligens



 Kesäilta rannalla.

Raskausviikko 36 ja jotain. Heia heia helvete mikä nilkkojen turvotus. Nää ei voi olla mun omat jalat, vai onk nää?

Reilu viikko sitten keittiössämme taisi pyörähtää pieni poltergeist-räyhähenki. Keittiön seinässä ollut astiakaappimme lensi itsekseen ulos seinästä vaikka se oli propattu sinne järein ruuvein. Paljon meni vanhoja ihania astioita rikki, mutta onneksi jotain kuitenkin säästyikin. Ja ennen kaikkea, onneksi en itse ollut keittiössä kun tuo rotjake tuli alas. Voi olla, etten istuisi nyt kirjoittamassa tätä jos olisin jäänyt tuon kaiken alle :( Materia on onneksi vaan materiaa ja sitä saa luojan kiitos lisää.


Isäntä osti tulevalle tyttärelleen krokotiilin :)


Olen nyt ottanut tavaksi ostaa viikottain kotiimme tuoreita kukkia. Ajattelin, että koska en enää polta tupakkaa, mulla ei mene rahaa moiseen pahaan tapaan, voin hyvillä mielin ostaa niillä rahoilla jotain kaunista kotiimme :) Tällä viikolla olkkariamme kaunistaa vaaleanpunaiset neilikat :)