tiistai 5. marraskuuta 2013

Pieni fani.

Tyttäremme jaksaa hämmästyttää vanhempiaan lähes päivittäin. En ole koskaan ajatellut, että noinkin pieni ihminen voisi eläytyä niin valtavan paljon kuullessaan musiikkia.

Mutta kyllä voi.

Tyttäremme on aivan ihastunut Michael Monroen musiikkiin. I kid you not.

Meillä on Isännän kanssa digiboksilla tallennettuna Miken 50-vuotisjuhlakeikka Ruisrockista viime vuodelta. Eräänä sunnuntaina alettiin katsomaan sitä ja kuinkas kävikään....

Pikkuneiti tapitti koko keikan isin sylissä, hihkui ääneen ja pienet jalat potki vimmatusti. Jos neiti osaisi jo kävellä, hän olisi todennäköisesti laittanut tanssiksi. Nyttemmin keikka on tullut katsottua varmaan jo ainakin 5 kertaa ja edelleen toimii erittäin hyvin. Jos meinaa tulla iltakänkkää, niin eikun Miken keikka pyörimään ja neiti on yhtä hymyä!

Isin sylissä omalla kotisohvalla. Michael Monroen keikka. Parasta.

Se on kuulkaa se rokkenrollin ihmeellinen voima. Se vie mukanaan näköjään jo pienestä lähtien.

Ja koska pikkuneitimme on tälläinen rokkihirmu ja Miken kova ja ehkä varmasti myös nuorin fani, hänellä on tottakai myös nyt tälläinen:

Ei ole varmaan kovin montaa 4 kk:n ikäistä nuorta neitiä kellä olisi tämän rocklegendan nimmari!
Omistuskirjoituksella, tietysti :)


12 kommenttia:

  1. Tyttärelläsi on kyllä varsin oiva musiikkimaku! :p

    VastaaPoista
  2. Voi miten suloinen tyttö! On kyllä erikoista, miten vauvat ja pienet lapset tykkäävät mitä ihmeellisimmistä musiikeista. Itsellenihän kelpasi vaavina vain Ressu Redford :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij, kiitos <3

      Hei Ressu oli munkin nuoruudessa kova! :D Mä olen sitä sukupolvea, että olin diggaillut 2-vuotiaana Tapani Kansan R-A-K-A-S kappaleesta aivan täysillä. Se biisi oli silloin aivan uusi eli tästä voi päätellä miten vanha olen :D

      Poista
  3. Tämä postaus sai hymyn mun huulille, vaikka en pidäkään lapsista hirveästi :) Söpö tyttö!

    VastaaPoista
  4. Siitä se lähtee. Meillä teiniksit kuuntelee aika pitkälti samaa musiikkia kuin mistä me vanhemmat tykätään (menee sinne raskaamman puolelle), vaikka heidän vauva-aikanaan en heidän kuultensa mitään hevimpää ja rokimpaa kuunnellutkaan. Mutta se on nykyisellään ihan mukavaa ja kätevää, kun voidaan kaikki nauttia siitä huushollissa raikaavasta rytinästä. ;-) Toki heillä on myös omia suosikkejaan, jotka ei kaikki välttämättä niin mun korviini ihanasti helisekään (kakkonen esim. tykkäsi jossain välissä tosi paljon K-Popista joka ei lukeudu mun suosikkeihin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne kotoa opitaan monesti ne musiikkimieltymykset :) Meilläkin kuunnellaan kyllä semmoista rokkiräminää ja hevihuutoa, että eihän tuo lapsi voi välttyä niiltä musagenreiltä :)

      Poista
    2. Niin ja pakko vielä lisätä kun tuli mieleen, että ollaanhan me kahden vanhimman kanssa käyty yhdessä muutaman kerran keikallakin. Whitesnaken keikalla kun oltiin (Ykkönen ja Kakkonen oli silloin vielä aika nuoria, sellaisia esiteinejä vasta) niin yksi nainen ei meinannut millään päästä siitä ylitse, että me oltiin siellä meidän lasten kanssa. Sen mielestä se oli niin järkyttävän hienoa. ;-) Ykkösen kanssa oltiin viimeksi Rushin keikalla. Siitä olin kyllä kateellinen kun Ykkönen ja Kakkonen pääsivät serkkunsa matkassa Rammsteinin keikalle viimeksi, mäkin olisin halunnut (sitä edellisellä Rammsteinin Helsingin keikalla sentään olin). Mutta että siinä ainakin yksi kivasti teinejä ja vanhempia yhdistävä harrastus, kun teiniaikaan ei noin muuten ihan hirveästi niitä ole. :-D

      Poista
  5. Ihana fani! Ja vähän oon kateellinen tosta nimmarista :oD!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D mäkin oon kade! Tytär sai nimmarin, äiti ei :D

      Poista

Kiitos kommentistasi :)