torstai 24. lokakuuta 2013

Auringonpaiste.

Minulta on paljon toivottu postausta jossa kertoilisin vähän fiiliksiä äitiydestä ja vauva-arjestamme. Päätin nyt toteuttaa tämän toiveen, vaikka tiedän, että jotkut ovat luultavasti silleen, että eiiiii...ei mitään vauvajuttuja kosmeblogiin! Älkää pelätkö, ei tämä vauvablogiksi ole muuttumassa tästä yhdestä kerrasta. Olen ollut jo yli 4 kk äiti ja aika vähän olen ihanasta tyttärestäni täällä turissut. Toisaalta mua vähän surettaakin kun vauvajutuista kirjoittelu tuntuu ärsyttävän ja vihastuttavan niin monia ihmisiä :( Mutta mun blogi, mun säännöt, kirjoittelinhan mä Brunostakin tänne aikoinani :) Tosin silloinkin sain jotain palautetta, että koira pois blogista....Noh, kaikkia ei voi eikä pysty miellyttämään. Toivon nyt kuitenkin, ettei tämä postaus saa ketään kovin pahasti takajaloilleen. Tyttäreni kuuluu erittäin isona osana elämääni ja tämä blogi käsittelee kyllä aika ajoin muutakin kuin kosmetiikkaa. Joten ottakaa hyvä asento, nyt tulee juttua ja PALJON kuvia meidän auringonpaisteestamme :)

Tyttäremme syntymästä tulee lauantaina tosiaan jo 4 kk. Jännää miten elämä muuttuu niin, että automaattisesti ajattelee elämää ennen vauvaa ja vauvan saamisen jälkeen. Niillä kahdella elämällä on aika iso ero. Meitä huvitti Isännän kanssa raskausaikana kun meille jankutettiin miten meidän elämä tulee muuttumaan. Jep, niinhän se teki, mutta eihän se fakta mistään puskista meille tullut. Ekat viikot tytön syntymästä oli kertakaikkista ihmettelyä, että mitäs mitäs...ja vähän paniikkiakin kun ei aina oikein tiennyt mitä vauva tahtoo kun se raukka huutaa naama punaisena. Sanotaan, että äiti osaa erottaa vauvan itkusta mitä vauva milloinkin tarvitsee....no pitää kyllä myöntää, että alussa en todellakaan osannut! Kaikki itku kuulosti aivan samalta. Nyt ehkä olen alkanut erottamaan mikä on väsymysitkua ja mikä nälkähuutoa.

Jostain sisäänrakennetusta äiti-molekyylistä ne vauvanhoitotavat tulevat. Ja oikeasti, tottakai vauvaan pitää tutustua. Vaikka se pieni pötykkä on pullahtanut sinusta ulos, et sinä häntä heti tunne. Vauvalla kun on kuitenkin oma luonne ja oma tahto. Hän on oma yksilönsä. Onneksi meidän vauva on luonteeltaan melko lailla rauhallinen. Tarvittaessa dynamiittia löytyy (keltä lie perinyt...gröhöm..), mutta pääasiallisesti neiti on tasainen ja rauhallinen. Ja iloinen :)

Ennen tyttären syntymää, itseasiassa jo paljon ennen sitä, en oikeasti tajunnut miten paljon oma lapsi voi merkitä ihmiselle. Miten paljon tulee huolta ja miten paljon tulee iloa. Ja miten paljon ihminen voi tuntea RAKKAUTTA! Vauvan syntymä tuo mukanaan melkoisen tunneskaalan! Olen aina ollut enemmänkin eläinrakas kuin lapsirakas, mutta silti ajatus omasta lapsesta on aina ollut olemassa. Ja nimenomaan yhdestä lapsesta, emme edes haaveile Isännän kanssa mistään suurperheestä. Ideologiamme on, että yhdelle voi tarjota niin paljon enemmän kuin esim. kahdelle. Suomessa on ilmeisesti huono syntyvyys, koska meiltä kysyttiin jo laitoksella aiommeko hankkia toisen lapsen? -Ööh, no tämä esikoisemme on tässä nyt puoli vuorokautta vanha...saadaanko kenties hetki miettiä vastausta vai pitääkö nyt lyödä jo lukkoon optio toisesta? 
Lapsettomuutemme kesti kuitenkin kohtuullisen monta vuotta, että sinä aikana ehdittiin Isännän kanssa jo hyväksyä sekin vaihtoehto, että kaksistaan tässä tullaan olemaan. Eikä sekään olisi hullumpaa tosiaan ollut, mutta nyt kun vertailupohjana on se, että olemme vanhemmat tuolle pienelle tyllerölle, niin ei tätä kyllä vaihtaisi enää mihinkään. Paljosta olisimme jääneet paitsi jos Mimu ei olisi koskaan syntynyt.

Mua ärsyttää ja ehkä jopa loukkaakin se, että omasta lapsesta iloitseminen olisi jotenkin noloa. Tälläisen kuvan saa joltain ihmisiltä, varsinkin jos kysytään mitkä asiat ärsyttävät sosiaalisessa mediassa. Vauvapäivitykset! Vauvakuvat! Heti saa lapsestansa seonneen kanaemon leiman otsaansa jos julkaisee vähän enemmän kuvia vauvastaan tai kirjoittaa tilapäivityksiä pienokaisestaan. Okei, mä ymmärrän jos jokaikinen puklu ja reisikakkojen tuleminen päivitetään koko kansalle tiedoksi, niin alkaahan se varmaan tympiä. Mutta tuntuu, että normaalikin iloitseminen vauvasta saa aikaan tuhahtelua ja silmien pyörittelyä. Se tuntuu jotenkin pahalta, että joutuu pyytelemään anteeksi sitä, että on iloinen lapsestaan. Ollaan puhuttu Isännän kanssa, että me ollaan varmaan saatu bannia kaverilistalaistemme etusivulta kun vauvakuvaa tulee välillä runsaastikin floodattua ilmoille. Mutta ei voi mitään, ainakin ne ketkä tietävät miten raskasta lapsettomuus aika meille oli, ymmärtävät meitä. Nyt kun se vauva on vihdoin saatu aikaan, siitä haluaa kuuluttaa koko maailmalle, koska se on se oman elämän suurin asia. Ei voi mitään jos joku kokee homman ärsyttävänä.

Kovasti tapetilla tuntuu olevan sana äitikortti, joka jo sanana oikeesti melkein v*tuttaa mua. Mikä helvetin äitikortti? Kuka oikeasti vetää sellaista esiin? Tiedän, että niitä äitejä varmasti on jotka nostavat itsensä jalustalle vaan siksi, että ovat kärsineet synnytystuskat ja sitä myöden ovat saaneet ilmeisesti oikeuden olla ns. muita ylempänä ja jonkin yliluonnollisen viisauden äitiyden myötä. Joo, synnyttäminen sattuu ja perhanasti sattuukin, mutta ei se kipu kenestäkään viisaampaa tai parempaa tee. Se on kokemus joka kuuluu olennaisesti elämään jos lapsia hankkii ja varmasti antaa naiselle sellaista elämänviisautta ettei ihan pienistä kivuista välttämättä jatkossa valita. Mun mielestä jos pitää päteä sillä, että on synnyttänyt, on vaan typerää. Ylipäätään päteminen ja toisille ihmisille alentuvasti puhuminen on typerää. Tästä äitiysasiasta riittää keskustelua maailman tappiin asti. Jokaisella naisella tuntuu olevan siihen joku mielipide, oli sitten äiti tai ei. Tottakai vanhemmuus kasvattaa ihmistä ja muuttaakin varmasti, aika outoa olisi jos se ei niin tekisi. Mutta kellään ei ole oikeutta, oli sitten äiti tai ei, mennä sanomaan toiselle ihmiselle, että se ei tiedä elämästä mitään jos ei ole sitä taikka tätä.
Itse sain kuulla paljon ennen Mimun syntymää eräältä äiti-ihmiseltä aika lailla erikoisen kommentin. Elettiin siis aikaa kun en ollut vielä edes raskaanakaan ja tuskailimme Isännän kanssa lapsettomuudessa. Koska olimme keskenämme puhuneet asian niin halki poikki pinoon, että olimme sen kanssa täysin sujut, kerroin jossain keskustelussa eräälle tutulleni tuntemuksistani siitä jos lasta ei tulekaan. Sanoin, että meidän elämällä on silloin joku muu tarkoitus ja pitää nähdä elämästä ne muut valoisat puolet jos sitä lasta ei tulekaan. Tuttuni katsoi mua silmät levällään ja sanoi mulle ihan suoraan, että miten voin edes sanoa tuollaista ääneen, koska lapsihan on elämän tarkoitus ja suurin merkitys. No joo-o, mutta mitäs jos lasta ei tulekaan kaikista taikatempuista ja vippaskonsteista huolimatta? Onko lapsettomien ihmisten elämä sitten merkityksetöntä? Ei hemmetti. Tälläisiä ihmiset päästelee suustaan. Ja voin kuvitella, että juuri tämän kaltaiset ihmiset ovat sitten niitä äitikortin esiin vetäjiä.

Nainen voi olla kyllä naiselle tosi julma. Itse olen saanut osakseni äidiksi tulemisen jälkeen syyllistämistä mm. siitä etten imetä. Kas, sehän on se toinen ikuinen kiistanaihe. Imettäminen! Ei voi olla hyvä äiti jos ei imetä. Onkohan sitä äiti siinä tapauksessa ollenkaan? Ja jos onkin, niin huono äiti.
Omalla kohdallani kävi niin, että maito ei koskaan vaan noussut vaikka yritin vaikka mitä. Mimun paino tipahti jo sairaalassa ollessamme koska maitoa ei vaan herunut vaikka kuinka yhdessä yritimme saada sen virtaamaan. Kuuntelin kateellisena kun huonekaverini pumppasi maitoa ja lorotteli sitä tuttipulloon vauvaansa varten. Itse siinä vieressä sain hikisesti yhden teelusikallisen maitoa aikaan. Kyllä siinä tippa tuli linssiin kun pieni vastasyntynyt tyttöni itki nälkäänsä ja äidistä herui ehkä pisaran verran ruokaa. Kotiin päästyämme tilanne ei muuttunut yhtään sen paremmaksi. Ostin hienon sähkökäyttöisen pumpunkin ja pumppailin iltaisin parhaimmillaan kaksikin tuntia ja tosiaan saldona oli tippa tai kaksi pullon pohjalla. Koitin olla stressaamatta, seisoin lämpimässä suihkussa, pumppasin käsin, koitin imettää joka välissä....

Tytön kanssa yritettiin yhdessä, koska vauvahan on se paras "rintapumppu", mutta ei...maito ei vaan lähtenyt tulemaan. Sitten tilanne alkoi olla niin stressaava sekä mulle että tytölle, että päätimme yhdessä ottaa hommaan aikalisän. Neuvolassa saimme tukea tälle päätöksellemme ja ihana neuvolantäti lohdutti meitä, että kun Mimu kasvaa aikuiseksi, kukaan ei pysty sanomaan onko tyttö kasvanut tissimaidolla vai korvikkeella. Ja tottahan se onkin. Uskon, että heikkoon maidontuotantooni syynä oli raskausaikanani sairastamani hepatoosi joka tulee tosiaan yhdelle prosentille odottajista. Luonnollisesti sellainen tilanne aiheutti mulle kovan stressin ja kaikkihan tietää mitä stressi tekee ihmiselle...kroppa alkaa toimia miten sattuu jne. Päätös siitä, että sain ns. luvan lopettaa kahden viikon jälkeen yrittämisen, oli helpottava. Toki itkin monet kerrat ja koin tosiaan olevani huono äiti (kiitos tälläisten älyttömien yleiskäsitysten koskien tätä imetysasiaa...) Pääasia meille oli Isännän kanssa, että tiedämme paljon tyttömme saa ruokaa ja korvikkeen kanssa sen tiesimme. Paino alkoi nousta hienosti ja tyttö oli muutenkin rauhallisempi.

Sain sitten kuitenkin oman osani tästä syyllistämisestä kun puhuin erään ihmisen kanssa siitä etten imetä. Ensinnäkin sain heti kärkeen kuulla etten kuulemma tehnyt ihan kaikkea asian eteen ja luovutin liian äkkiä. Mut oli päästetty sairaalastakin kuulemma liian nopsaan himaan joten myös sairaala sai omat haukkunsa tässä asiassa. Kuulemma kaikilta naisilta tulee maitoa jos vaan viitsii tehdä töitä sen eteen. Jep, olipa kiva kuulla lähestulkoon vieraan ihmisen suusta etten ollut tehnyt tarpeeksi duunia. Mielestäni 12 päivää on jo aivan tarpeeksi yrittämistä, että jos siinä ajassa maito ei nouse, niin se ei ehkä sitten nouse? Olisi tehnyt mieli räjähtää ja huutaa ilmoille liuta rumia sanoja, mutta jotenkin en vaan jaksanut. Tuollaiset kaikkitietävät ihmiset ovat just niitä pahimpia ja lamaannuttavimpia olentoja. Ei niiden kanssa kannate alkaa väittelemään, koska ne ovat loppupeleissä kuitenkin aina oikeassa, ainakin siellä omassa pikku I know it all- maailmassaan. Aina on enemmän ja parempaa tietoa kuin muilla. Jos jotain ihmistyyppiä vihaan, niin noita Jokaisen Alan Erikoisasiantuntijoita.

Mutta äitiys on ihanaa. Se on raskastakin, mutta enimmäkseen tottakai ihanaa. Ei mene päivääkään ettenkö tuijottelisi vauvaani ja miettisi miten ihmeessä olemme onnistuneet saamaan Isännän kanssa jotain niin täydellistä aikaan! Karmeita kliseitä varmaan moneen korvaan, mutta niin se vain on. Pakko nyt sanoa kaiken senkin uhalla, että joku alkaa huutaan ääneen ruudun toisella puolen ärsytyksestä, mutta kyllä se niin on, että sitten kun se oma lapsi on siinä, niin silloin vasta tajuaa miten paljon voi rakastaa. Ja miten paljon joku pieni ihminen voi merkitä! Se merkitsee ihan kaikkea.

Oma mielipiteeni on, että lapsi kannattaa hankkia (tai pakko omalla kohdalla käyttää sanaa SAADA), jos tuntuu siltä, että elämästä puuttuu jotain ja se pieni lapsi täydentää sitä. Lasta ei kannata hankkia sen takia, että niin vaan kuuluu yhteiskunnan normien mukaan muka tehdä. Tai että lapsi kuuluu avioliittoon tai että hankitaan lapsi pelastamaan paska parisuhde. Täällä on ihan tarpeeksi huonosti ja kaltoin kohdeltuja lapsia jotka joutuvat ihan hunningolle vain siksi, että vanhemmat eivät vaan välitä. Nostan hattua niille ketkä ovat omasta päätöksestään lapsettomia. Se on viisas peliliike jos tunnistaa itsessään sen ettei lapset ole se oma juttu. Miksi hankkia jotain sellaista mistä ei välitä?

Omalla kohdallani äitiys toimii oikein hyvin ja koen, että äitinä oleminen sopii mulle. Minusta on ihanaa seurata lapseni kehittymistä, olla läsnä hänelle ja tottakai, hemmotella häntä sillä, että hankin hänelle kaikkea ihanaa. Olen varmaan monen mielestä tyypillinen lapsestaan sekaisin mennyt äitihahmo joka sekoilee into piukeena lastenvaatekutsuista, leluista ja muistakin lasten jutuista. No ehkä mä olenkin just sellainen. Mutta koen, että suon sen itselleni koska niin monta vuotta toivoin pääseväni äidiksi ja nyt kun se toive on toteutunut, haluan just sen kaiken sirkuksen joka pyörii lapseperhemaailmassa :) Ennen intoilin uusista vaatteista itselleni ja nyt kun löydän tytölleni jotain ihania vaatteita, olen niistä ihan yhtä innoissani, aivan kuin olisin löytänyt itselleni jotain kivaa.
Mutta vaikka olen äiti, olen edelleen muutakin. Olen vaimo, olen tytär, olen ystävä, olen täti, olen isosisko, olen kosmebloggari, olen nainen. Mulla on edelleen omat juttuni ja teen omia juttujani oikein mielelläni. Pidän itsestäni huolta, meikkaan ja värjään hiuksiani. Okei, saatan laahustaa kotona tukka ponnarilla ja kauhtuneet verskat jalassa, mutta ihmisten ilmoille laitan vähintään edes vähän huulipunaa.
Ollaan pidetty tiukasti kiinni Isännän kanssa myös meidän yhteisestä ajasta. Iltaisin kun tyttö nukkuu jo yöunia, katsomme tv-sarjoja tai elokuvia. Puhumme kaikesta ja hoidamme vauvaa yhdessä. Viemme välillä vauvan hoitoon isovanhemmille ja menemme vaikka ruokakauppaan kaksistaan. Sekin on välillä ihan luksusta. Mutta teemme perheenä juttuja tosi paljon yhdessä. Tyttömme rakastaa olla autossa, joten käymme ajelulla viikonloppuisin, kuunnellaan paljon musiikkia ja hassutellaan. Perheeni on minulle ihan äärimmäisen rakas. En vaihtaisi tätä mihinkään!

Mutta miten meidän vauva-arki sujuu? Hyvin. Niinkuin tuolla aiemmin jo mainitsinkin, tyttömme on kovin rauhallinen. Pari ekaa kuukautta oli vatsanpuruja, mutta onneksi ei mitään koliikkia kuitenkaan. Nyt nekin purut ovat jo mennen talven lumia ja pimumme on iloinen pieni ihminen. Nauraa paljon ääneen ja omaa selkeästi huumorintajua :)

Yöt nukutaan pääasiallisesti mukavasti niin, että hän nukahtaa illalla klo 18.30-19 välillä ja eka kerran herätään syömään noin klo 24-02. Joskus unta piisaa jopa klo 03 asti! Aamuyö menee vähän rikkonaisemmin, hän saattaa herätä klo 05 ja sitten jo heti klo 06. Monesti kuitenkin hän nukahtaa vielä uudelleen ja nukkuu klo 08-09 asti. Ja koska en tosiaan imetä, olemme pystyneet jakamaan Isännän kanssa öisiä syöttökertoja. Näin kummatkin saavat nukkua eikä tarvitse olla ihan zombiena.

Miona on kiltti, ihana ja hyväntuulinen vauva. Varmasti monet äidit luonnehtivat lastansa juuri näillä sanoilla, mutta minkäs teet kun se on ihan totta :) En voi sanoa, että vauvamme olisi ollut kovin hankala tai raskas hoitaa. Ainoa mikä on raskasta on tosiaan nuo yösyötöt, mutta siihenkin tulee toivon mukaan pian muutosta kun siirrymme kiinteisiin ruokiin. Peruna kun pitää nälän varmasti kauemmin poissa kuin pelkkä maito :)

Pitää antaa oikein tällä tavalla julkisesti krediittiä Isännälle miten hienosti hän hoitaa Mimua. Fakta on se, että ei meistä kumpikaan ole käsitellyt vauvoja mitenkään liikaa elämänsä aikana. Siihen nähden ollaan kumpikin opittu paljon ja jostain selkäytimestähän hoitohommat tulevat oman lapsen kanssa. Vaikka ensimmäisiä kakkavaippoja vaihtaessa sitä kakkaa taisi olla loppujen lopuksi enemmän äidin paidassa kuin siellä vaipassa... :D



Tyttäremme on elämämme suurin saavutus, ilo ja rakkaus. Monesti mietin mitä kaikkea hän tulee elämässään kokemaan ja näkemään. Aiomme Isännän kanssa antaa hänelle parhaat mahdolliset eväät elämää varten, turvallisen ja rakastavan kodin, läsnäoloa ja terveen itsetunnon. Haluamme kannustaa ja tukea häntä elämän suurissa ja pienissäkin päätöksissä. Toivon, että Mimu voisi joskus aikuisena todeta, että hänellä oli hyvä lapsuus ja ihanat vanhemmat :)

Tulipas tästä piiiiitkä postaus :) Arvostan jos joku jaksoi lukea loppuun asti. Tälläisiä ajatuksia äitiydestä allekirjoittaneella. Huomenna palataan taas kosmetiikan ihmeelliseen maailmaan :)




















35 kommenttia:

  1. Ihana postaus, ihania kuvia. Kiva lukea sinun näkökulmaasi asioihin.

    Itse en ymmärrä miksi puhutaan lasten hankkimisesta, että tehdään lapsi... ööö? Mielestäni lapsia todentotta saadaan, eikä tehdä ja hankita. :D Se ei välttämättä menekään niin kuin on suunnitellut. On paljon lapsettomia ihmisiä, joten pitää olla kiitollinen siitä mitä on saanut. Itse muutenkin opin arvostamaan heti synnytyksen jälkeen asioita ihan eri näkökulmalta.. koska siellä ei tosissaan kaikki meinannut oppikirjojen mukaan mennä.

    Äidit ovat toisilleen kyllä niitä ilkeimpiä.. Pahakatseisimpia.. Mitä ihmeen kilpailua tämä äiteys on? Minultakin kysyttiin heti "no saitko sentään normaalisti synnytettyä?" (tyttö oli sen verran iso) - No joo sain, mutta jos en olisi saanut, olisinko epäonnistunut?

    Sitten imetyksestä. Huhhuh. Olin suunnitellut paljon asioita, blogiinkin kirjoitellut imettäväni ja ihmisille sanonut. No, tuttihommiksi meni heti sairaalassa ja neiti ei osannut oikeaa imuotetta, sai tissiraivareita kun oli pulloon jo totuteltu heti ensiminuuteilta eikä minulla ruennut maitoakaan nousemaan pumppailuista huolimatta, koska tämä söi heti sen 60ml sairaalassa. Yritettiin kyllä 3 viikkoa! Olen huomannut olet huono äiti jos et imetä;sinun päätöksesi jos et imetä, lapsihan automaattisesti tarvitsee ravintoa ja osaa sitä ottaa... jepjep!

    Mutta äiteys on ihanaa. Nautitaan siitä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsia ihan ehdottomasti kyllä saadaan, vaikka kyllähän niitä jotkut tuntuvat tosiaan tekevän kuin liukuhihnalta...omalla kohdalla ei tosiaan mennyt ihan niin.

      En kans tajua, että kuka on se äiti joka katsonut oikeudekseen alkaa arvostelemaan muita äitejä? Joo, toi synnyttäminen on kans yks homma tässä äitiydessä, että jos et ole alateitse synnyttänyt, niin et ole synnyttänyt ollenkaan. Voi luoja! Mullekin harkittiin ensin sektiota koska mun lantiossa oli sellaista ahtautta, mutta kuitenkin sitten magneettikuvauksen jälkeen päädyttiin alatiesynnytkseen. Joku tokaisi mulle, että on se hyvä että olet OIKEESTI synnyttänyt. Jaaha. No niin vissiin sitten. Mun vinkkelistä katsottuna sektio on yksi tapa synnyttää.

      Joo toi imetysasia on sellainen, että tekee mieli nostaa kädet pystyyn kun näitä saatana ääriäitejä tulee saarnaamaan sen ihanuudesta. No olishan se ollut ideaalista, mutta minkäs teet kun maitoa ei tule. Ei sitä ihminen voi maidoksi muuttua. Mutta vissiin sellainen taito tarttis osata kun kerran on äidiksi tultu ;)

      Nautitaan ja annetaan vihaajien vihata <3

      Poista
  2. Awwwww <3 Mä täällä hymyilen ittekseni kyynel silmäkulmassa. Oon niin onnellinen teidän puolesta <3 Mimu on niin suloinen nappisilmä <3

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus. Itsekin sain ensimmäisen ja ainoan lapseni yllätyksenä 37-vuotiaana. Kukaan ei ollut valmistanut minua siihen rakkauden määrään, mitä lastani kohtaan koen. Muistan kun silloin lapseton ystäväni tuli katsomaan vauvaani ja sanoin, että olen niin onnellinen ja rakkautta täynnä lastani kohtaan,niin hän sanoi,ettei ollut koskaan kuullut keneltäään äidiltä tuota lausetta. Yleensä puhutaan vain vaivoista, mitä lapsi aiheuttaa.. Vaikka en vuoteen nukkkunut yhtään kunnon yötä ja olin lapseni kanssa kahdestaan,niin olin vaan niin onnellinen ja jotenkin ylikierroksilla koko ensimmäisen vuoden. Olin myös jo varautunut siihen, että en saa lapsia, koska en ollut sitä elämäni rakkautta ( miestä) löytänyt. Nyt minulla on se elämäni rakkaus,eli nyt 10-vuotias poika. Rakkaus lapseen on niin pyyteetöntä. Lapsen isä on onneksi ollut mukana lapsen elämässä kokoajan, vaikka emme ole yhdessä. Onnellisia päiviä teille ihanan lapsenne kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman ikäisinä ollaan näköjään äideiksi tultu :) <3

      Juu, ainahan se on niin, että valitetaan siitä mikä on huonosti, mutta harvoin iloitaan siitä mikä on hyvin <3 Kaunis kommentti, kiitos siitä <3 :)

      Poista
  4. Ihania ajatuksia! <3 Itseäni ihan muistattaa noiden muiden äitien hyökkäykset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Jep, aikamoista välillä on tämä äitien touhu...kuuluin Facebookissa pariin lastenvaatekirppis ryhmään, mutta erosin niistä kun en jaksanut lukea kun muijat tappelee siellä melkein verissä päin jostain hooetämmän bodysta. Hohhoijaa.

      Poista
  5. Ihan vaan yhdeltä ei-niin-lapsi-ihmiseltä täältä sellaista, että ei haittaa yhtään, vaikka välillä on vauvapostauksia. Kirjoittaahan muutkin kosmebloggaajat muitakin elämän kuulumisia, niin miksi sinä et sais? Ja minusta ainakin on mukava kuulla, kuinka onnellinen nyt oot. Inhottavaa kyllä, että joidenkin pitää yrittää lytätä tuota onnea kaikenlaisten kommenttiensa kanssa (niin ku tuo imetys homma), mutta sellaiset kommentit voi sitten ihan suosiolla jättää huomioimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Johis, kiitos <3 :)

      Joo, vihaajat vihatkoon, ei se ole onneksi mun onnestani pois :)

      Poista
  6. Ihana teksti! <3 Mimu on niin suloinen kuvissa :) Näitä vauvatekstejä on todella kivaa lukea, joten tee jatkossa vaan lisääkin jos tykkäät, äläkä välitä muiden mielipiteistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana, kiitos <3 ja ihanaa kuulla, että lukijoistani tosiaan löytyy ihmisiä ketkä tykkäävät lukea vauvajuttujakin :)

      Poista
  7. Ihania kuvia tässä postauksessa! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihana kuulla, kiitos <3 :)

      Poista
  8. Mukava ja lämmin postaus.Saa vauvoista ja koirista postata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) <3 no hyvä ja kiva kuulla, että lukijoista löytyy niitäkin ketkä tykkäävät lukea näistäkin jutuista, arvostan kovasti sitä :)

      Poista
  9. Aivan ihana postaus. Liikutuin täällä ihan :) Mun mielestä on ihanaa, että nautitte perheydestä täysillä ja intoilette lapsesta. Niin kuuluukin, ja varmasti tulen itse tekemään sitä sitten joskus! Mikäli miestä tai lapsia siis siunaantuu, eihän se ole ollenkaan varmaa ja yhdyn siis täysin tuohon teidän ajatukseen siitä, että sitten se ilo pitää vaan hakea muualta elämästä.

    Mimu on kyllä niin suloinen ja herttainen lapsi, ettei toista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana, kiitos :') <3

      Juu, lapsettomuus on rankka paikka, mutta jos siinä tulee aivan täysi seinä vastaan, silloin pitää vaan kääntää elämästä ne muut hyvät puolet esiin <3 Mutta kyllä sä nyt miehen löydät, oot niin upea ja ihana ettet voi kuule välttyä moiselta! Mä vähän luulen, että saat potkia rumimpia pois :D

      Poista
  10. Minäkin tykkään lukea postauksia lapsista ja siitä arjesta, vaikka blogin pääpaino olisikin kosmetiikassa :) Olen niin älyttömän onnellinen teidän puolesta! tyttärenne on niin kauniin suloinen, nään teitä molempia hänessä <3 Ihan huikeeta että olette saaneet pitkän odotuksen jälkeen jotakin näin täydellistä elämäänne <3 Kaikkea hyvää teidän pienelle perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! <3 Arvostan! Kiitos ihanasta kommentista Noora <3

      Poista
  11. Ihanaa, vihdoinkin tämä vauva-juttu tuli kun olen jo odottanut sitä! Hyvää analyysia äitiydestä, ja uskon että osaat vielä paremmin nauttia siitä kun se ei ole ollut itsestäänselvyys. Kaikkea hyvää pienelle perheellenne, olen oikein onnellinen puolestanne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Pupu <3 :) ja ihanaa kuulla!

      Poista
  12. Olipas kaunis kirjoitus! Tosin tuo muiden (äitien) mielipiteiden jakelu tuntuu olevan aivan järkyttävän raakaa, ihan kuin muilla olisi oikeus puuttua sinun ja miehesi valintoihin?! Eikä aina edes omiin valintoihin, kuten esimerkiksi tuo imetysjuttu. Itselläni ei, eikä juuri ystävillänikään, ole lapsia, ja tuo koko äiti-vastaan-äiti -maailma on melkoisen vieras, mutta pääosin niin hurjan kuuloinen... Kyllä naiset osaavat olla keskenään niin ilkeitä! :(

    En ole muuten Facebookin puolella kommentoinut, mutta kyllä FB-postauksistasi ja kuvistasi käy ilmi tuo ääretön rakkaus, jota koette! Näin tuntemattomallekin ihmiselle välittyy se, että tyttärenne on teille koko maailma, ja teette kaikkenne hänen eteensä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marisa <3 :)

      Joo, en ymmärrä kans tätä "solidaarisuutta" joka vallitsee joskus naisten keskuudessa :/ Luonnonlaki vissiin, että naisen pitää olla toiselle naiselle välillä peto.

      Poista
  13. Olen sairauden takia lapseton ja sen läpi käyminen kesti vuosia. Kun siitä sitten pystyi puhumaan oli tuloksena painostava hiljaisuus tai tyyliin otan osaa, lapsettomanahan ei voi elää. Elämä on siis loppu. Itse olisin toivonut juuri kannustusta, että elämää on lapsettomanakin. Usein muutenkin tuntee itsensä niin mitättömäksi kun lapsetton ei ymmärrä mitään mistään, kun ei ole lasta. Itsellä on tosin 25 vuoden kokemus lapsityöstä;)
    Ihana ja kannustava postaus, ei tämä ole turhaan hyvän mielen blogi! Kiitos ja onnea ihanasta tytöstä!
    Kikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mekin kohdattiin todella paljon, että me ei ymmärretä mistään mitään kun meillä ei ole lapsia. Että elämässä ei ole tarkoitusta.Lapsettomat ovat siis keskivertoa hieman tyhmempiä monien mielestä tai jotain :( Maailma osaa olla raaka ja julma niille ketkä ovat muutenkin jo kärsineet.

      Kiitos aivan ihanista sanoistasi <3 Tuntuu hyvältä jos pystyn jakamaan hyvää mieltä <3 :)

      Poista
  14. Ihania kuvia ja teistä kyllä huokuu onnellisuus :)
    Minuakaan ei pienenä imetetty, koska en juonut sitä maitoa. Sitä en tiedä että miksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiitos! <3 :) mahtavaa saada näitä ihania kommentteja lukijoilta, ihan menen hämilleni :) <3

      No niin! Ja hyvin olet elämässäsi varmaan pärjännyt, eiks niin? :D

      Poista
  15. Täältä myös ei-niin-lapsi-ihmiseltä kommenttia, että ihan mukava näitä lapsiarki-postauksia on lueskella blogeista :).
    Ja muutenkin kun omaan lähipiiriin on alkanut syntyä lapsukaisia, niin niitä juttuja sitten on alkanut enemmän myös muutenkin kuulla :).
    Todella kaunis ja mielenkiintoinen postaus tämä oli ja ilo tätä oli lukea!
    Tuo muiden äitien arvostelu ja neuvominen on kyllä todella ihmeellistä, tapoja kun on niin monta kuin on perheitäkin :o.
    Niin kuin sanoin parhaalle ystävälleni, jonka anoppi on antanut "neuvoja", niin sanon myös sulle, että sä tunnet kaikista parhaiten oman lapsesi ja osaat näin ollen parhaiten hoitaa hänet eli kannattaa kaikki ilkeät kommentit ja "neuvot" jättää omaan arvoonsa, vaikka vaikeaa se välillä varmasti on.

    Itsekin oon kuullut ja lukenut nuista äitikortin vetäjistä ja itsellä on muutaman kerran tullut vastaan se tilanne, kun oon sanonut, etten todennäköisesti koskaan halua lapsia, niin vastauksena kuuluu, että kyllä se sullaki alkaa varmasti kello tikittää ja tosiaan etten tiedä mistä jään paitsi, kun ei ole lapsia...
    Itse olen kyllä hieman eri mieltä asiasta, kun kuitenkin omistan 2 kissaa, joiden takia oon saanut kohta 3 vuotta murehtia, itkeä, valvoa öitä, tuskailla ruokinnan kanssa (ei osunut kovin helppoja tapauksia tässä suhteessa), iloita, nähdä heidän kasvua ja etsiä hoitajaa, jos on jotain parin päivän pituisia tai pidempiä menoja, ettei ruokinnan kanssa tule ongelmia...
    Omiin silmiini tuo lista näyttää erehdyttävän paljon samankaltaiselta kuin lapsiperheillä...?
    Ja kaikkien nuiden kattien kanssa tulleiden ongelmien takia en varmaan osittain ole valmis huolehtimaan vielä ihmis-lapsesta! Olisin varmaan täysin hermoraunio :D.
    Tällä hetkellä itsellä pätee motto: Lapset ovat kivoja, kun ne ei ole omia ;)

    Mutta nautihan sinä täysin rinnoin vauva-arjesta ja mun puolesta saa useamminkin postailla juttuja tänne, ne ovat sen verran mielenkiintoisia kuitenkin lukea :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aivan ihanasta kommentistasi! <3 Ja todella ihanaa kuulla, että nämä vauvajutut kiinnostavatkin lukijoitani! Olen tästä enemmän kuin iloinen!

      Joo, ymmärrän sua tosi hyvin. Muistan joskus kauan sitten kun mulla oli koiranpentu, ajattelin silloin, että ei tulis kyllä mitään jos tässä olis vielä pieni vauvakin! Kyllä ne eläimetkin on eräänlaisia vauvoja ja niiden perään tulee katsoa ja niitä kasvattaa. Ja murhetta sekä iloa niistäkin piisaa :) Tiedän kyllä sun fiilikset, mulla oli joskus aikoinaan 3 kissaa yhtäaikaa ja kyllä siinä riitti vilskettä kuin lapsiperheessä konsanaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)