perjantai 30. marraskuuta 2012

Joku tykkää rannesuojista.

Pitkästä aikaa perjantain kunniaksi Mopsipostausta! :) Toivon mukaan Herra B:n faneja on vielä lukijoissani! :)

Kuten olen joskus kertonut, meidän ukkelin elämän alkutaival oli hieman ankea ja hänellä ei koskaan ennen meille tuloaan ollut esim. mitään leluja. Olemme ostaneet hänelle palloa, solmua, possua, sorsaa ja vaikka mitä vinkuvaa ja ei-vinkuvaa lelua, mutta hän ei vain ymmärrä niistä mitään. Jostain syystä hänellä kuitenkin löytyy leikkimieltä. Teimme kerran tässä taannoin havainnon, että joka kerta kun Isäntä tulee jäähallilta kotiin, Bruno tykkää istua napottaa vieressä kun Isäntä laittaa tuomarivermeet kuivumaan. Kerran sitten hän heitti piruuttaan Brunolle rannesuojan ja kas, ukkelihan alkoi myllätä sen kanssa ihan hulluna! :D Nyt onkin tullut tavaksi, että kun isi purkaa jäkiskassinsa, poika saa hetken leikkiä rannesuojalla. Tässä hieman kuvamatskua siitä miten Mopsi hassuilee ja näiden kuvien myötä oikein ihanaa viikonloppua kaikille! :)



















torstai 29. marraskuuta 2012

Korppukantapäiden pelastaja.

Tein pienen joulutilauksen Dermolle ja otin kokeiluun paljon kehutun Karbamidi-jalkavoiteen. Jalkani ovat koko ajan katastrofaalisessa tilassa, kaikesta rasvailusta huolimatta. Varsinkin vasen kantapääni on sellainen korppu, että apua!

Olen joskus aiemminkin käyttänyt Dermon jalkavoiteita ja ihan tykkäillyt niistä joten odotukseni tämän suhteen oli ylhäällä. Onneksi todellisuus vastasi odotuksiani, koska jo ensi kokeilusta lähtien jopa vasen kantapääni alkoi osoittamaan elpymisen merkkejä! Jeij!

Voide on hajustamatonta, mikä on sinänsä ihan mukava yllätys. Itse toki pidän kovinkin raikkaista jalkavoiteiden tuoksuista, esim. Deep Stepin polkkakarkki-voide on niin hyvän tuoksuista, että sitä melkein tekisi mieli pursottaa suuhun! :D Mutta tämä kyseinen voide ei tuoksu yhtään miltään.

Voide on valkoista ja hieman läpikuultavaa. Se tuntuu salvamaiselta ja imeytyy ihoon todella hyvin. Olen levittänyt tätä jalkoihin illalla ennen nukkumaan menoa ja aamulla jalat ovat tuntuneet niin pehmoisilta, että niitä tekisi mieli silitellä :) Kun jalat voi hyvin, koko keho voi hyvin.

Mahtava tuote, yksi parhaimmista jalkavoiteista jota olen koklannut ja hintakaan ei ole paha,
150 ml:n tuubi maksaa 4,90 €

INCI:
Aqua, Urea,Olus Oil,Glycerin, Cetyl Alcohol, Stearyl Alcohol, Isopropyl Palmitate, Stearic Acid,
Ethylhexyl Stearate, Triethanolamine, Phenoxyethanol, Allantoin, Ethylhexylglycerin

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Phytocéane.

Sain Rohdos-Alalta blogini kautta kokeiluun Phytocéane-tuotteita jotka olivat pakattu kauniisti joululahjapakkaukseen. Tätä saamaani pakkausta myydään kauneushoitoloissa hintaan 59 €.
Mistä Phytocéane-sarja on saanut alkunsa sekä innovatiivisuutensa, voit lukea täältä.

Pakkaukseen kuului Ultimate Moisture Cream-kasvovoide, 50 ml, joka lupaa antaa välitöntä ja pitkäkestoista kosteutusta ja lisätä iholle pehmeyttä ja joustavuutta. Aktiivisina ainesosina on manteliöljy ja illipe-puun voi. Voide on ns. 24 h voide jota voidaan käyttää joka aamuisin tai iltaisin tai molempina ajankohtina.

Minun arvioni: Voide on hyvin täyteläistä, mutta imeytyy ihoon valtavan hyvin eikä jätä jälkeensä kamalan kiiltävää ja rasvaista pintaa. Itselläni tämä on ollut yövoide-käytössä ja iho on yön jäljiltä todella sileä ja pehmeä. Ihon värivirheet ovat tasoittuneet ja ihon pinta on tasaisempi. Voide tuoksuu raikkaasti merelliselle, sellaiselle puhtaalle puuvillalle ja miellyttävälle. Hyvin ylellinen voide, jota voisin suositella erityisesti kuivalle iholle, mutta myös sekaiholle, joka on oma ihotyyppini. Päivävoiteeksi tämä saattaa olla liian raskas sekaiholle, mutta tosiaan yövoiteena aivan loistava.

Toinen pakkauksessa ollut tuote on Nourishing Moisturizing Mask-naamio. Kuten naamion nimestäkin voi jo päätellä, kyseessä on kosteuttava tuote. Naamio lupaa antaa kosteuskylvyn kaikille ihotyypeille. Se tuo ravintoa ja raikkautta iholle ja säilyttää ihon joustavuuden ja elinvoiman. Aktiivinen ainesosa on jojobavaha joka ravitsee ja pehmentää.

Minun arvioni: Minulla on kovin vähän kokemusta laadukkaista kosteuttavista naamioista joten odotin innolla tämän testaamista. Levitin ohjeen mukaan paksuhkon kerroksen naamiota kasvoilleni ja annoin vaikuttaa noin 10 minuuttia. Naamio on koostumukseltaan läpinäkyvää geeliä jossa on joukossa vaaleanpunaisia jojobahelmiä. Helmet sulavat ihoon kun naamio vaikutusajan jälkeen hierotaan kasvoihin. Ylimääräinen naamio poistetaan kasvopaperilla tai vedellä. Itse poistin naamion käyttäen Sensain rakkausrättiä.
Iho jäi naamion jäljiltä pehmeäksi ja sen tuntuiseksi kuin olisin levittänyt kasvoilleni kosteuttavaa voidetta. Olen kai niin tottunut pelkästään käyttämään epäpuhtaan/sekaihon savinaamioita, että jäin hieman kaipaamaan napakkaa tunnetta iholle, mutta tämän kaltainen kosteuttava geelinaamio ei sellaista tunnetta saa aikaan. Suosittelen tuotetta kaikille ketkä pitävät kosteuttavista naamiosta ja eritoten tämä sopii mielestäni myös iäkkäämmälle iholle joka kärsii kuivuudesta. Naamio, kuten pakkauksen voidekin, on hyvin ylellisen tuntuinen tuote.

Tässä vielä kuva kummankin tuotteen koostumuksista.

Tämän kokeiluni perusteella tykästyin kyseiseen Phytocéane-sarjaan, laadukkaan ja hyvän tuntuisia tuotteita, jotka antavat fiilistä kuin olisi käynyt kauneushoitolassa. Tämä saamani pakkaus on mielestäni hyvä joululahja esim. äidille tai siskolle tai anopille. Ja miksei itsellekin :)

Lähimmän Phytocéane-jälleenmyyjäsi löydät täältä.
Mikäli haluat seurata muitakin ihonhoidon trendejä ja bongata hyviä tarjouksia, Facebookissa voit alkaa tykkäämään Ilona Iho-sivusta.


Tuotteet saatu ilmaiseksi blogiyhteistyön kautta.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Day 13: 10 celebrity crushes

Tänään on vuorossa julkkis-ihastukseni ja tämä lista on aika miespainotteinen. Etten sanoisi TÄYSIN pelkkää äijää.

No niin tytöt, tässä vähän poikia joihin olen "ihastunut" ;)

 Herra Bond. Mikael Blomqvist. Eli Daniel Graig. Ne jäänsiniset silmät...ne on suorastaan laittomat.


 Ryan Gosling. Ryan voisi mun puolesta tehdä vain sellaisia rooleja jossa ollaan ilman paitaa.

Tom Hardy. Jos joku ei tunnistanut, hän on uusimman Bätmän-leffan Bane.


Ian Somerhalder. Joo pakkohan tämänkin ikäisellä tädillä on olla vampyyrifiksaatio. Mulla se on Damon Salvatore.

Ryan Reynolds. Miten nää kaikki Ryanit näyttää näin hyvältä ilman paitaa? Ja miks mä just satuin tälläisiä kuvia valitsemaan? Oho.

Fredrik Weileby. Hän on Sparzanzan laulaja. Mikä ääni. Mikä mies.

Channing Tatum. Ja taas yks kundi ilman paitaa. Ei paha.

Nikki Sixx. Vanha heroiinin huuruinen rokkikukko. Mutta silti niin kuuma.



Michael Bublé. Niinkuin tuossa aiemmin jo mainitsin, hän voisi laulaa mun korvaan vaikka saamelaisia kansantanhuja ja mä jaksaisin kyllä kuunnella.

Jussi69. Jussi on vaan ihana. Fiksu ja symppis. Vaikka tukka onkin kuin tarhapöllöllä.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Minä kun muutkin -The Naked Truth.

Kupletin juoni meni niin, että kasvot pitää kuvata ilman meikkiä ja kuvat pitää julkaista ilman kuvankäsittelyä. Nyt tunnustan käsitelleeni kuvia sen verran, että lisäsin hieman kirkkautta niihin, koska luonnonvalo ei vaan tällä hetkellä riitä mihinkään kunnollisiin valotuksiin. Mutta mitään ihon virheitä, ryppyjä, silmäpusseja tai muitakaan epäkohtia ei ole airbrushattu pois.

Lähdin mielelläni tähän naku totuus-kamppikseen mukaan :) (Vaikka olen tainnut kyllä meikitöntä naamaani täällä esitelläkin joskus jonkun naamio/ihovoide-postauksen yhteydessä...?) Tämän postauksen idea on mielestäni siinä mielessä hyvä ja tervehenkinen, että vaikka pyörimmekin kauneuden maailmassa ja käsittelemme pinnallisia asioita, meillä on silti munaa selkärankaa näyttää meikittömät kasvomme ja olla esimerkkinä siitä, että itsensä hyväksyminen kaikkine virheineen on hyvä asia. Kaikissa meissä on virheitä, ulkoisia ja sisäisiä, ja se tekee meistä jokaisesta mielenkiintoisen ja persoonallisen. Jokaisessa ihmisessä on monenlaista kauneutta.
Minulla on esimerkiksi oikean kulmakarvani alla pitkä arpi, mutta se arpi on mielestäni kaunis siinä mielessä, että se muistuttaa minua siitä, että se joka sen siihen aiheutti ei osunut alemmas ja siksi minulla on vielä näkökyky oikeassa silmässä tallella. Hyvä, että arpi siis on siinä missä se on, eikä alempana.



Kuvat on otettu aamulla heti aamupesun jälkeen jolloin tämä alaston totuus on ainakin meikän kohdalla hyvin autenttinen!


Tältä muuten näyttää myös luonnonkiharat hiukset aamulla kun on nukuttu yö hiukset auki. Ei maailman siistein hiuspörrö, vai kuinka? Päätin, että en myöskään tee hiuksilleni mitään vaan annan niidenkin olla "alastomina". Sotkuista kiharaa ja takkuja, sitähän ne aamuisin mulla on :)



Haha, loppuun oli pakko vielä laittaa "Movember"-kuva.  Kuinka monen mies on lähtenyt tähän viiksien kasvatustempaukseen mukaan? Meidän Isäntä on kasvattanut omia kalapuikkojaan raivokkaasti koko kuun, mutta hänen partakarvansa ovat kovin vaaleat joten viikset eivät ole mallia Tom Selleck :D


lauantai 24. marraskuuta 2012

Day 15: 10 favorite fictional characters.

Mä oon niin innoissani jotenkin tästä Top10-haasteesta, että postailen näitä nyt ulos hieman nopsemmalla tahdilla mitä aiemmin suunnittelinkaan :D Listaushullu mikä listaushullu!

Tänään listaan kaikkien aikojen lempparit fiktiivisistä hahmoista: (in random order)

Lapsuuteni lempisatuihin kuului tarina Ferdinand-härästä joka mielummin haisteli kukkia kuin taisteli härkätaisteluareenalla. Jos tämä satu on sinulle vieras, täältä voit katsoa mistä on kyse :)

Löysin aikuisiällä Transformersit. Optimus Prime on suosikkini, koska hän on oikeudenmukainen ja hyvä. Muistan, että näin joskus lapsena Sky Channelilta Transformers-piirrettyjä, mutta ne oli mielestäni liiaksi poikien juttuja silloin. Michael Bayn ohjaamat leffat vasta saivat kiinnostumaan tarinasta oikein toden teolla :) Elokuvat ovat erikoistehosteiden ilotulitusta alusta loppuun.

Sheldon Cooper. Päähahmo sarjassa Rillit Huurussa (engl.The Big Bang Theory). Sheldon on kaikessa käsittämättömyydessään rakastettava hahmo, vaikka onkin rutiiniensa orja (hieman ehkä jopa jo autistisella tavalla), itsekäs, vailla inhimillisiä tunteita ja täysin raivostuttava :D BBT on loistavasti kirjoitettu komedia-sarja ja onkin ehdoton lempparini Modernin Perheen lisäksi.


Piilomaan Pikku Aasi. Lapsuuteni suosikkeja. Rakastin tuota tarinaa ja varsinkin tuota aasia niin paljon, että kun perheeseemme tuli videot vuonna 1980, nauhoittelin Pikku Kakkosta ja näitä tarinoita VHS-kaseteille. Sitten katselin näitä niin monta kertaa, että kun äitini kerran alkoi lukea minulle tätä tarinaa iltasaduksi, osasin tarinan jo ulkoa :D

Vampyyripäiväkirjojen Damon Salvatore. Mielestäni ihana paha poika ja kaiken lisäksi vielä vampyyri. Ihan parasta.

Christian Troy. Ikiaikainen tv-sarjasuosikkini Muodon Vuoksi, joka on jo tullut tiensä päähän. Christian oli toinen sarjan plastiikkakirurgeista, hahmo oli vailla moraalia, itsekäs, mutta kuitenkin loppupeleissä hänellä oli sydän paikoillaan. Hienosti kirjoitettu hahmo.

Shrek. Ihana vihreä jättiläinen. Rakastamme Isännän kanssa molemmat Shrek-leffoja. Meidän häissämmekin oli pieni Shrek-juttu, hääkakun päällä ollut koriste oli Shrek & Fiona.

Samantha Jones. Sinkkuelämää-sarjan paras hahmo. 

Tämä hahmo on siitä mielenkiintoinen, että hän elää ainoastaan kirjoissa. Saanko esitellä FBI:n erikoisagentti Aloysious Pendergast. Pendergast kuvaillaan kirjoissa hyvin vaaleahiuksiseksi, hoikaksi ja erittäin elegantiksi herrasmieheksi joka puhuu leveällä etelävaltioiden murteella. En tiedä kuka kuvassa oleva hahmo oikeasti on, mutta Googlen kuvahaku tuotti mm. tämän tuloksen kun kenttään kirjoitti Pendergast. Tuon näköisenä minä hänet suurinpiirtein olen päässäni kuvitellut kun olen kirjoja lukenut.  Jos jollekulle tämä hahmo on täysin vieras, suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjat. Varsinkin jos hieman yliluonnolliset asiat ja  kummitusjutut kiinnostavat. Pendergast-sarjaa kirjoittavat Lincoln Child ja Douglas Preston.

Ted. Ihanan rakastettava ja äijämäinen nalle elokuvasta Ted the Movie.


Mikä on Sinun lempparihahmosi? Löytyikö se tästä listasta? :)


perjantai 23. marraskuuta 2012

Day 16: 10 favorite songs at the moment

Päivästä nro 2 hypätään tottakai päivään nro 16! :D Ja tämän hetken suokkaribiiseihin (tosin suurin osa näistä on ikisuokkareitani).

Club for Five/ Brothers in arms. Kauneistakin kaunein Dire Straits-cover. Olen nähnyt CFF:n kaksi kertaa livenä ja molemmilla kerroilla olen ollut aivan puulla päähän lyöty näiden tyyppien lahjakkuudesta. Ostin yhdeltä heidän keikaltaan konsertti-dvd:n jonka olen katsonut lähestulkoon puhki :) Loistavaa kotimaista osaamista.

Kent/747. Jos minun olisi pakko nimetä vain yksi lempibändini, sanoisin sen olevan Kent. Voisin nimetä sata muutakin loistavaa biisiä Kentiltä, mutta tämä lienee jostain syystä rakkain. Tämä on myös se biisi johon bändi melkeinpä aina lopettaa keikkansa. Kuuntelin tätä lähestulkoon repeatilla asuessani pk-seudulla vuosina 2004-2006. Tästä tulee mieleen etenkin joulukuu 2005 kun asuin Leppävaarassa ja vietin villiä sinkkuelämää ;)

Before the Dawn/Deadsong. Ah, tätä biisiä voisin kuunnella ikuisesti ikinä kyllästymättä tähän! Vaikka kuuntelen paljon muutakin, olen sydämeltäni aito metallityttö, hevikissa. Pidän BtD:n tyyppisestä metallista missä on selkeä melodia, murinaa ja tälläinen mukava poljento jossa tuplat jauhaa ah, niin kauniisti.


Children of Bodom/Everytime I Die. CoB on pitkäaikainen suosikkini. Muistan miten tein Isäntään vaikutuksen kun aikoinamme tapasimme Internetin ihmemaailmassa ja hän oli kirjoittanut omaan treffi-ilmoitukseensa, että "arvostan naisessa sitä jos hän tietää mitä ovat CoB ja CoF" :D No mähän tietty tiesin! Tämä kyseinen biisi on mielestäni bändin parhaimpia ja kohdassa 2:43 alkaa niin hyvä riffi, että joka kerta kun kuulen sen, se tuntuu hyvältä koko kropassa :)

Dire Straits/Sultans of Swing. Onko kellään muulla ns.kesäbiisiä? Biisiä joka tuo mieleen kesän? Tämä on minun kesäbiisini. Rakastan tätä vanhaa kitaraklassikkoa! Kuuntelen tätä aina paljon kesäisin ja tästä tulee mieleen lämpimät kesäyöt, jolloin ajetaan autolla ikkunat auki ja haistellaan kesäyön tuoksuja. Love it!

Uniklubi/Näiden Tähtien Alla. UK on yksi lempibändeistäni vaikka varmaan olenkin "liian vanha" heidän fanikseen? ;) Olen diggaillut bändiä kuitenkin ihan heidän uransa alusta asti ja tämä kyseinen kipale on vaan tosi hieno. Tykkään.

Sparzanza/Follow Me. Ruotsipojat. Ah. Ja etenkin tämä biisi. Kuunnelkaa ja mun ei varmaan tarvi sanoa enempää.

Adam Lambert/Whataya Want from Me. Ihana Adam, meidän Amerikan vävymme. Adamilla on aivan mieletön ääniala ja tykkään hänen biiseistään, koska niissä on tällänen rosoinen rockmauste, vaikka ovatkin mainstreampoppia. Harkitsen vakavasti josko lähtisin Adamin keikalle maaliskuussa!

Michael Bublé/Me and Mrs.Jones. Oijoi, kutumusan parhaimmistoa. MB on sellainen samettiääni, että voisin kuunnella häntä vaikka tää äijä laulaisi saamelaisia kansanlauluja.

Dead by April/Losing You. Bändilöytö jonka teimme Isännän kanssa In Flamesin keikalla muutama vuosi sitten. Tämä oli yksi lämppäreistä ja musa iski tajuntaan heti kuin leka! Yllättäen nämäkin pojjaat ovat ruotsalaisia :)


Löytyykö näistä omia suosikkejasi? :)
Pisteet niille ketkä jaksoivat kuunnella edes pätkän joka biisiä :)







torstai 22. marraskuuta 2012

Asiakaspalvelun kukkanen: Nelly.com

Palaan vielä yhden postauksen ajaksi nillittämään Nelly.comin palvelusta. Kirjoittelin viime viikolla törkeääkin törkeämmästä tapauksesta jonka valitettavasti sain kokea tuon kyseisen yrityksen toimittamana.

Hehän lupasivat lähettää minulle uudet bokserit, mutta sitten sain s-postin missä niiden kerrottiin olevan loppuunmyyty ja rahat palautettaisiin minulle. Noh, koska olen tarkan markan tyttö, huomasin etteivät rahulit ole vieläkään palautuneet minulle joten otin yhteyttä Nellyyn (vaikka oikeasti olisin halunnut unohtaa jo koko firman...)

Kirjoitin sinne pitkähkön meilin missä kertasin tämän tapahtuneen ja annoin vielä ojentavaa palautetta miten he olisivat voineet hoitaa minulle päin tämän reklamaation, ikään kuin vinkiksi, että vielä voisi edes YRITTÄÄ hyvitellä minulle tätä. Ehdotin, että he olisivat voineet esim. korvata minulle tämän mielipahan lähettämällä minulle TH:n bokserit toisesta mallistosta. Peräänkuulutin myös vielä sitä miten tälläistä voi tapahtua ja miksi tälläistä tapahtuu.

Tässä mitä sain vastaukseksi:

"Hei, kiitos viestistäsi.
Olemme pahoillamme että olet saanut käytetyt bokserit. Laitoimme uudet tilaukseen mutta ne ovat loppuunmyyty eikä ole tulossa sinulle myöhemmin.

Maksamme summan  xx € kortillesi takaisin.  Voit saada ilmaiset toimituskulut seuraavaan tilaukseen.


Hyvää päivänjatkoa!
"

Tää on oikeasti jo niin törkeää, että ihan alkaa naurattaa. Tämä lause olemme pahoillamme että olet saanut käytetyt bokserit, todetaan tuossa siihen tyyliin kuin se olisi maailman normaalein asia ja sellainen jota nyt vaan sattuu tämän tästä. No big deal.

Vaikka tämä heidän hyvityksensä olikin näinkin ruhtinaallinen, minun pitää valitettavasti nyt kieltäytyä vastaanottamasta sitä, koska en aio enää tilata kyseisestä puljusta mitään.

Sori Nelly.com, me ei olla enää kavereita.




keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Flow-arvonnan voittaja!


Flow-arvonta päättyi eilen ja voittajaksi random.orgin suosiollisella avustuksella arpoutui:

Jetta!

Hurjasti onnea voittajalle ja iso kiitos kaikille osallistujille! :)
Voittajalle on lähtenyt sähköpostia. 

Nerokas Neroli.

Kirjoittelin alkusyksystä (tai loppukesääkö se oli?) siitä miten löysin kasvoveden vähän niinkuin uudelleen. Silloin ostamani YR:n Pore Minimizer-kasvovesi loppui tässä hiljattain ja tilalle otin käyttööni tämän:

Dermosilin dermonature-sarjan, ekosertifikoidun Neroli-kasvoveden. Tämä tuli uutukaisena joulumarkkinoille ja koska olen näistä Dermon tuotteista tykkäillyt monet vuodet, päätin tilata tämän kokeiluun.

Tuoksu tässä tuotteessa on ihana! Oikein raikas sitruunainen eli aamulla käytettynä tämä kyllä piristää kummasti! :) Kasvovesi on tarkoitettu kaikille ihotyypeille eikä se sisällä alkoholia, mikä on ihan hyvä juttu. Vaikka ihoni ei varsinaisesti kuivuudesta kärsikään, en jotenkaan silti halua lutrata nassuuni mitään hurjia alkopommeja.

Kasvoveden sisältämien ainesosien ansiosta huokosten pitäisi supistua, ehkäistä ihotulehduksia, pitää ihon kimmoisana jne. Olen käyttänyt tätä nyt muutaman viikon ja ihoni on kyllä tykännyt. Huokoseni ovat mitä ovat, en enää odota niiden suhteen mitään supistumista, mutta tämän jäljiltä iho on tasaisemman ja pehmeämmän tuntuinen.

Mikäli tätä saa jatkossakin Dermolta, voisin kuvitella ostavani tätä joskus lisääkin. Hintaa tällä on 4,90 € ja pullokoko on 150 ml.

INCI:
Aqua, Citrus Aurantium Amara Flower Water*, Ribes Nigrum Seed Oil*, Aloe Barbadensis Leaf Extract*, Glycerin, Sodium Benzoate, Potassium Sorbate, Citric Acid, Coco-Glucoside, Parfum, Citral, Limonene, Linalool.

Onko joku lukijoistani tilannut tämän vuoden Dermon joulukamppiksesta jotain? Mun mielestä oli hieman pettymys tämän vuoden joulukamat :/ Ja aika kalliitakin ne setit! Mitä mieltä Te olitte?

tiistai 20. marraskuuta 2012

Luxusnaama?

Kyllä se vaan kuulkaa tytöt on niin, että elämässä pitää olla pientä luksusta. Vaikka sitten meikkivoiteen muodossa:

Avon lykkäsi joulumarkkinoille uuden meikkituotesarjan nimeltä Luxe. Otin tietysti heti testiin sarjan meikkivoiteen kun se tuli mahdolliseksi tilata konsulttihintaan. Meikkivoide lupaa iholle silkkisen pinnan, sisältää suojakertoimen 20 ja on muutenkin astetta fiinimpi tuote. Tosin mikäli minulta kysytään, tuo meikkivoiteen pahvikotelo liloine pitsikuvioineen on melko halvan näköinen...

Pumppupullo! Hyvähyvä! Tämä on jo minun maailmassani luksusta :)

Valitsin sävyksi melko umpimähkäisesti Nude Bodicen, joka tässä valossa kuvattuna näyttää ihollani aivan liian tummalta, mutta oikeasti ei ole näin hurja. Kuten swatchauksesta voi huomata, peittävyys on tosi hyvä. Koska itselläni alkaa naama olemaan sitä ikäluokkaa, että meikkivoide saa olla peittävämpi ennemmin kuin kevyt, arvostan juuri tälläistä tuotetta. Haluan meikkipohjani olevan tasainen, peittävä, mattapintaistava, tämä on aika pitkälti juuri sellainen.


Kylmässä luonnonvalossa kuvattuna meikkivoide näyttää kasvoilla tälläiseltä. Ei liian tumma ollenkaan. Tein nopsan arkimeikin tämän kanssa ja tykästyin kyllä. Kerrostamalla tästä saa vieläkin peittävämmän, mutta jo yhdellä kerroksella ainakin minun nassuni pienet virheet menivät helposti piiloon. 

Meikkivoide levittyy todella hyvin, levitin tämän sormin kasvoilleni, mutta yhtä hyvin voisi käyttää sivellintä tai sientä. Voide jättää hurjan silkkisen pinnan (kiitos silikonien) ja on mattapintainenkin, ainakin muutaman tunnin. Jossain vaiheessa päivää kun voide oli ollut kasvoillani muutamia tunteja, otsani ja nenuni alkoivat hieman kiiltää, mutta tämä tapahtuu monien muidenkin voiteiden kohdalla, koska naamani on vaan tälläinen kiiltomato.

En muistanut kuvata pakkauksesta INCI-listaa, mutta löysin netin syövereistä tälläisen listan tästä.

Ihan kelpo meikkivoide, joka on ehkä astetta enemmän luksus, ainakin tuolta silkkiseltä koostumukseltaan. Hinta ei ole paha, muistaakseni joulukamppiksessa tämä taisi olla noin 12 €. Sarjaan kuuluu myös huulipunia, huulikiiltoja, ripsivärejä ja luomariviisikoita jotka mua kiinnostavat oikeinkin paljon :)