perjantai 19. lokakuuta 2012

Teetä ja sympatiaa.

Kun minätyttö innostun jostain asiasta, se tapahtuu yleensä suurella mittakaavalla. Tänään kerron Teille mitä tapahtui kun ostin ensi kerran elämässäni luomuteetä.

 Kurkkaus teelaatikkooni (kyllä, minulla on sellainen keittiössämme) näyttää tältä.

Olin aikoinani aikamoinenkin kahvisieppo, mutta koska sappirakkoni hajosi atomeiksi vuonna 2001, niihin aikoihin loppui myös jatkuva kahvin ryystämiseni. Siirryin siis kokonaan teenjuojaksi ja suhtaudun teehen samalla intensiteetillä kuin aikoinani suhtauduin kahviin. Teen pitää maistua hyvältä eikä se saa olla liian kitkerää.

Käväisimme äidin kanssa tässä taannoin Ruohonjuuressa ostoksilla ja sillä reissulla minua puraisi luomukärpänen ja pahasti. En ole koskaan elämässäni ollut mikään luomuintoilija, mutta olen pikkuhiljaa alkanut käyttämään yhä enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikkaa ja muutenkin innostumaan kaikesta orgaanisesta ja luonnonmukaisesta. Näin ollen Ruohonjuuri-reissullamme nappasin myös pari pakettia teetä ostoskoriini. Hei, jos luomu tekee hyvä ulkoisesti, niin eikai se sisäisesti nautittunakaan voi huonoa olla?


Ostin Clipper-teemerkin omppu-inkivääriä ja appelsiini-kookosta. Maisteltuani näitä eka kerran, melkein syöksyin lahjoittamaan pois laatikossani makaavat Liptonit ja Twiningsit! Oikeesti tämä ei ole edes maksettu mainos, mutta mä en ole koskaan ennen näitä maistanut yhtä hyviä teemakuja! Maut ovat vahvoja, maistuvat ihan oikealle omenalle ja appelsiinille, eivätkä teollisille esansseille. Tee maistuu pehmeälle, eikä yhtään kitkerälle vaikka pussukkaa huiluttelisi kupissa pidemmänkin tovin. En voi muuta sanoa kuin, että RAKASTAN! Voisin juoda näitä päivässä vaikka kuinka monta kupillista, kyllästymättä. Ja kaiken tämän lisäksi nuo pakkaukset ovat aivan älyn söpöjä ja nättejä :)

Arvatkaa vaan mitä tästä hullaantumisesta seurasi? Noh, klikkailin teepäissäni itseni verkkokauppa Ekolon sivuille ja koska siellä oli ilmaiset postarit syyskuun ajan tilasin nämä:

Jep. Ihan pieni sekoaminen siis tapahtui. Melkein tilasin kaikki 37 eri makua, mutta valitsin ostoskoriini kuitenkin sitten "vaan" nämä seitsemän. Kuvassa etualalla näkyvä lakritsitee on niin hyvää, että apua. Maistuu aivan Pandan pehmeille lakuille ja näin ollen auttaa VHH-ruokavaliota noudattavaa karkkinarkkaria makeanhimoissaan. Toinen lempparini on aloe vera &sitruuna vihreä tee. Kaikkihan nuo ovat todella herkullisia, mutta etenkin nämä kaksi nousevat yli muiden.


Nautin teeni aina isosta mukista pitkään nautiskellen ja rauhassa. Kuvassa olevan mukin löysin kirpparilta, taitaa olla Indiskan mukeja ja siitä on tullut aivan lempparimukini. :)

Tämä on varsin tuttu näky meidän olkkarissa varsinkin niinä iltoina kun Isäntä on iltavuorossa töissä tai jäähallilla puhaltamassa jäkispelejä. Tuoksutuikkuja palamassa, iso kuppi Clipper-teetä ja hyvä kirja = ihan parasta. Tuosta kuvassa olevasta kirjasta pitää kaikille kirjaihmisille vinkata, että kyseessä on Lincoln Childin&Douglas Prestonin Pendergast-sarjan ensimmäinen osa, Ihmeiden Kabinetti. Itse löysin kyseisen sarjan hieman puolivahingossa ja aloitin sarjan lukemisen loogisesti sarjan toisesta kirjasta (Kuoleman Asetelma). Sen jälkeen luin kolmosen (Tulikivi) ja nyt minulla on menossa tuo ykkönen :D Sarjassa ei ole kauheasti sitovia punaisia lankoja, mutta sen verran kuitenkin, että suosittelen lukemaan kirjat kronologisessa järjestyksessä. Kirjoja on kirjoitettu enkuksi kaksitoista, mutta suomennoksia on tähän asti vasta neljä. Sarjan neljäs kirja ilmestyi syyskuun lopulla suomennettuna ja se odottelee minua tuolla hyllyssä :)

Sarja kertoo hyvin omalaatuisen, mutta ah, niin hurmaavan ja charmantin FBI-agentin, Aloysius Pendergastin tutkimuksista. Jokaisessa kirjassa on oma rikosjuttunsa, mutta pieniä punaisia lankoja viljellään kirjasta toiseen pääjuonen taka-alalla. Nämä eivät ole perinteisiä dekkareita vaan jokainen rikostapaus kirjoissa sisältää hieman yliluonnollisen mausteen. Ensimmäisessä kirjassa etsitään ikuisen nuoruuden salaisuutta, toisessa kirjassa mörköillään vanhojen intiaanirituaalien parissa ja kolmannessa kirjassa ihmisiä syttyy palaamaan itsestään ikään kuin itse Saatanalla olisi sormensa pelissä. Kirjat ovat hyvin mukaansa tempaavia, todella taidokkaasti kirjoitettuja, lumoavia, hauskoja, jännittäviä, jopa pelottaviakin. Suosittelen näitä kaikille ketkä rakastavat yliluonnollisia tarinoita ja tottakai, dekkareita :)


Kaunista viikonloppua ihanat :)


25 kommenttia:

  1. Minullakin on Clipperin kahta erilaista teetä, toinen on se "puhdistustee" jota pitäisi kai juoda jaksoissa ja se vie vartalosta kuona-aineita pois ja toinen on se yötee jonka pitäisi rauhoittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ajattelut kans hankkia sen detox-teen :) Se on kuulemma hyvää!

      Poista
  2. Tee on niin hyvää, mä kittailen sitä kanssa paljon enemmän kuin kahvia. Tee on nautiskelu juomaa ja se on niin ihanaa kun sitä saa niin eri makuina :)

    VastaaPoista
  3. Itsekkin sappivaivaisena olen joutunut luopuilemaan kahvista.Onneksi en ihan kokonaan.Rakastan kahvia.

    Mutta teen kanssa en ole saanut samaa intohimoa aikaan,lipittelen jotain teentapaista aamuisin.Makuteet on ihan karmeita..ei uppoa..muuten kuin viemäriin.Oikeasti..sinne ne on hulahtanu mitä oon maistellut.

    Olisipa kahvin makuista teetä..onkohan sitä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin rakastin, ainoa mitä pystyn enää juomaan on jääkahvi <3

      :( no höh!

      Riisitee maistuu kahvilta, kuulemma :)

      Poista
  4. Oi toi lakritsitee kuullostaa aivan ihanalta !(:

    VastaaPoista
  5. Wauu, mikä määrä sulla on noita tee-laatikoita :O !!
    Itsekin oon tee-ihminen, mutta silti tosi harvoin "ehtii" juomaan rauhassa (yleensä vain lomilla ja viikonloppuisin...).
    Mullakin on noita Clipperssejä kolmea eri makua: rooibos, vanilja ja appelsiini. Hyviä ovat !! Sitten on reilun kaupan kaneli-teepusseja, jösses että oli hyvää!!
    Enempi olen alkanut suosimaan irtoteetä, ostinkin stokkalta sellaiset haudutuskupit (Magisso-teekupit) ja ovat käteviä irtoteen kanssa!
    Irtoteetä mulla on tällä hetkellä 6 pussia; Forsmanin Rooibos Aavikkokerma ja Hepulitee (suklaan ja mintun makuinen) sekä oululaisen Kofeiinikomppanian Rooibos Vadelma-Vanilja, Sunny Passion ( valkoinen+vihreä tee sekoitus), Luomu Japan Sencha Uji (vihreätee) ja Paratiisin Puutarha (valkoista teetä, jossa mm. kiivin ja vadelman paloja ja passionhedelmän siemeniä).
    Oi hitsi, nyt alkoi tehdä mieli teetä :D.
    Taidan mennäkin keittämään sitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pientä teehulluutta haivaittavissa täällä päässä :D

      Oij, Rooibos on ihanaa! <3

      :) hyviä teehetkiä!

      Poista
  6. Meillä on kans aika kivasti teetä. Aikoinaan ostin Bailey's teetä yhdestä Oululaisesta pikkuisesta kahvi/teekaupasta. Viimein heitin loput pois, kun se tee alkoi olla jo todella vanhaa :D. Harmi, kun en ole enää löytänyt sitä mistään.

    Miehen äidillä on myös paljon teetä ja sen työkaverit ei aina ees usko kuinka paljon sillä on teelaatuja kaapissa :D. Miehen äiti ei myöskään juo kahvia, mutta juo monesti erikoisteejuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, Bailey's-tee kuulostaa namille! :)

      Poista
  7. Mäkin tykkäilen teestä oikein kovasti :) Kesällä ei tosin tuu juurikaan juotua mutta syksyllä mielen valtaa teehimo. Kahviakin juon, mut lähinnä vain sen piristävän vaikutuksen vuoksi. Täytyykin bongailla kaupasta noita clippereitä, kiitos vinkistä!

    Sä oot kyllä niin hassu kun hurahdat ihan täysillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! :) Olen havainnut, että näitä saa Cittarista, ainakin täällä Turun seudulla ja Prismassakin on jotain kolmea eri makua :)

      :D hahaa, joo mä oon vähän tällänen! :D

      Poista
    2. Pakko oli palailla vielä tähän aiheeseen, sillä onnistuin löytämään meidän K-kaupasta neljää eri makua näitä. Ostin itselleni vadelman ja valkoisen appelsiinin, jotka on aivan järkyttävän hyviä. Tuo vadelma tosin ei ole "oikeaa" teetä, kun siinä on vadelmanlehtiä eikä teepuun mutta who cares :)

      Hinta (2,65-2,89e) tuntui aluksi suolaiselta, mutta sitten tajusin että yhdessä paketissa on vähintään 20 pussia joka riittää mulla hyvin ainakin kuukaudeksi. Ihan joka päivä en siis ehdi teetä juomaan, valitettavasti. Mutta sen kivempi on sitten juoda, kun on useampi maku mistä valita! :)

      PS... Ostin näitä myös kavereille joululahjoiksi ;)

      Poista
  8. Clipperin teet <3 oon viime aikoina ollut pahasti indian chai -koukussa. Stokkan valikoimista löytyy jonkun verran, mutta esim. ihanaa lakritsia niillä ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Turussa Cittarissa on melko laajasti näitä makuja, mm. lakritsiakin :) käyppä kattomassa löytyykö teidänkin pitäjän Cittarista sitä :)

      Poista
  9. Mä olen ihan koukuttunut Clipperin sitruuna-inkivääri -yrttiteehen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti hyvää! Pitääkin muistaa ostaa sitä seuraavaksi :)

      Poista
  10. Musta alkaa kovasti tuntua siltä, että meillä on jotain yhteistä: kun jostain asiasta/tavarasta todella pitää, sitä/niitä pitää olla PALJON. :D Mulla ainakin tämä koskee kosmetiikkaa, meikkejä, kirjoja/keittokirjoja, cd-levyjä/musiikkia, laukkuja, ja kyllä, myös teetä. Nähtävästi myös sulla on ainakin osittain tämä hamsteri-tauti. ;)

    Olen maistanut vaan yhtä Clipper-makua, pitänee ostaa heti jotain uutta kun saisin vähän vanhoja juotua pois... Sitä kaakaotakin vois maistaa, oletko sä maistanut? Kahvia en juo edes väkisin, hirveän makuista se, hyi yök. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! :D Mulla on todella paha hamsteri-tauti! :D

      En ole maistanut sitä kaakaota vielä, mutta ostoslistalla on sekin :) Se on varmasti hyvää <3

      Poista
  11. Awwwww! Yksi teehullu täälläkin. Oon muuten tehnyt moni teevaihtareita suomessa ja ulkomailla ja saanut vaiks mitä ihanaa maisteltavaksi. Ja ulkomailta pitää ostaa aina edes jotain teetä! Oma suosikkini on ruotsalainen ihan vaan Ican luomumangotee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij kuulostaa herkulle! :) Mä kans raahasin Saksasta teetä kun kävin siellä pari vuotta sitten :D

      Poista
  12. Hei,
    luen bloggeria ekaa kertaa varmaan vuoteen, oon nyt tunnin selannu sun blogia ja vielä melkein 100 muuta blogia pitäis käydä läpi. :D Tuli joku ahdistus koko paikkaa kohtaan viime vuonna.

    No mut, meitsi on kans teehullu. Lopetin kahvinjuonnin, kun sen kans piti herätä kahdesti yöllä vessaan, vaik join vaan 2-3 kuppia aamulla. Teetä oon vaihdellu swapbotin kautta, niin mulla on satoja irtopusseja vaikka mitä eksoottista. Niitä vaan tulee pihisteltyä, jos ei saa uutta tilalle ikinä ja esim vihreestä teestä en pidä. Mustaa juon litratolkulla, varsinkin assamia. Mulla onkii noin kymmentä erilaista assamia hyllyssä ja lisää tulee aina kun löytyy. Tiistaina Helsingissä käväisin Théhuone-nimisessä liikkeessä, oijoi mikä taivas! Saatan myös tonne Ekoloon laittaa tilauksen vetämään, kun missään nähny noin paljon Clippereitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ajatellutkin, että mihkä oot hävinny täältä!

      Noi Clipperit on ihania! Ja toinen hyvä merkki on St.Dalfour, mutta niitä sai kaiketi vaan iHerbistä?

      Poista

Kiitos kommentistasi :)