perjantai 24. elokuuta 2012

Viikonlopun Texmexit!

Kun perustin blogini, ajatuksenani oli laittaa tänne ruokareseptejä hieman useammin kuin niitä on täällä todellisuudessa ollut. En edes muista koska olen tänne kirjoitellut ruoasta viimeksi? Mutta kun katson blogini tilastoja, ne harvat reseptipostaukset joita mulla täällä on, ovat yllättävän suosittuja.

Ja pitäähän meidän kauneusbloggaajienkin syödä, joten tänään jaankin Teidän kanssanne yhden lemppariruokani reseptin. Ja vielä näin perjantain kunniaksi! Itsellä on ainakin monesti probleemana mitä viikonloppuna söisi ja tämä ruoka on siitä kiva, että tästä riittää ainakin kahdeksi päiväksi mössittävää.


TEXMEX-keitto a'la Nonnula

Tarvitset seuraavat raaka-aineet:

n.600-700 gr jauhelihaa
7 dl vettä
1 prk tomaattimurskaa
1 prk salsaa (itse käytän mietoa, mutta tätä voi ostaa oman maun mukaan niin hottia kuin suu kestää)
1 pss Taco-maustetta
1 lihaliemikuutio
1 prk makeaa maissia
1 prk valkoisia papuja
ripaus mustapippuria
suolaa
1 tl sokeria
1 prk Creme Fraichea (tai vaihtoehtoisesti smetanaa tai partaäijäjugurttia)
maissilastuja

Mittaa vesi kattilaan, heitä joukkoon lihaliemikuutio, mustapippuri, sokeri, suola, tomaattimurska ja salsa. Laita levy päälle ja anna lämmetä kiehuvaksi.
Sillä aikaa kun liemi odottelee kiehumistaan, paista jauheliha pannulla kypsäksi ja mausta se Taco-mausteella. Lisää jauheliha keittoon ja anna kiehua noin 10-15 min.
Lisää joukkoon maissit ja pavut ja anna kiehua vielä noin 3-5 min.

Annostele keittoa lautaselle, lisää joukkoon nokare Creme Fraichea ja murustele päälle maissilastuja.
Ja sitten vaan syömään! :)

Mukavaa viikonloppua mussukat!

8 kommenttia:

  1. Oi nam miltä kuulostaa! Tämä menee ehdottomasti kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! :) Tule huikkaamaan mitä tykkäsit kun olet koklannut reseptin! :)

      Poista
  2. Niin meneeki! Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  3. hm. mitä on partaäijäjukurtti? sitä turkkilaista vai? :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sitä! Olisin tietty voinu tosiaan kirjoittaa tuohon, että turkkilainen jugurtti, mutta me puhutaan täällä kotona aina partaäijäjuggesta Isännän kanssa, joten se tuli vähän niinkuin automaattisesti tuohon :D

      Poista
  4. VeliHento tykkäis,me muut ei.
    Itse en pysty tämmösiä ihanuuksia syömään ..boring.

    Ehkäpä ilahdutan lomailevaa herraa joku päivä tulisemmalla ruuallakin,tulinen emäntähän on ihan jokapäiväinen tapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My darling Tyly, tämä tekemäni versio ei ole yhtään tulista, itsekään en sappivaivaisena pysty mitään hothottia syömään :)

      Mutta toki jos jokin/jotkin ainesosat aiheuttavat muuten allergiaa, niin se on eri juttu :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)