torstai 12. huhtikuuta 2012

Sanoiko joku sanan vartalovoide?

Vartalovoiteet ovat minun heikkouteni. Päätin jatkaa postaussarjaa kosmetiikkavarastojeni kätköistä ja tänään voisi olla vuorossa nuo intohimoni kohteet, vartalovoiteet. Kun kuvasin voiteitani, itsellenikin alkoi tulla jo puoliksi huvittunut, puoliksi kauhistunut olo, että onko kellään tälläistä arsenaalia voiteita kuin mulla. Tai jos jollain on, se ihminen on todennäköisesti sitten ihan yhtä hullu kuin minäkin.

Kysymys kuuluukin voiko ihminen omistaa liian monta vartalovoidetta?

Vastaan: ei näköjään voi. Ainakaan tästä päätellen. Onko tämä järkevää, se onkin sitten toinen kysymys. Ehkä ei, mutta mitäpä sitten. Uskokaa tai älkää, kaikki nämä ovat todellakin käytössä. Käytän joka päivä eri voidetta, eli sellaista tasaisen hidasta kulumista tapahtuu näissä kaikissa pulloissa/purkeissa.

Jep. Onhan tämä nyt aika kreisiä.

En nyt lähde analysoimaan näitä kaikkia uudelleen, koska olen sen jo kertaalleen täällä blogissa tehnyt. Kaikista voiteista löytyy blogistani arviot. Tässä rakkaat VS:ni. Ehkä parhaimman tuoksuisia voiteita ikinä! Ehdottomia HG-listalaisiani.

Lisää VS:iä. Oikealla olevat exotics-sarjan voiteet eivät ole enää myynnissäkään Victoria's Secretillä, joten niitä pitää käyttää tosi pihisti. Varsinkin tuo sininen meripihkan tuoksuinen voide on aivan jumalainen.

Purkkivoiteeni. Ylärivissä vasemmalta oikealle: Bottega Verden kirsikankukka, OF Nature oliivi&bambu, Dermon porkkanavoide. Alarivi vasem.oik: Bath&Body vaniljavoide, OF Nature aloe vera&passionhedelmä ja Avonin Planet Span oliivi-appelsiininkukka.

Tylsemmän näköiset pulloni :D Dermon vartalomaito, Garnierin bodycocoon (poistotuote alekorista, tuskin tätä edes saa enää mistään?) Herbinan marjaspa ja Saksan tuonti Balean ureavoide.

Rakkaat Fruttinit! Näitäkin on kieli vyön alla tuotettu Virosta asti kun ei lähempääkään ole saanut! Ehdottommat suokkarini näistä ovat Peach-Pear ja Milky Orange.

Sekalaiset. Natuviven granaattiomppuvoide (ihan lempparikamaa), OF:n perusvoide (oikein toimiva), CLEANin Shower Fresh voide jonka löysin viime kesänä Forumin Kick'sin alekorista! (aivan mieletön voide). Escadan männä kesien kesätuoksuvoiteet, joita käytän jos haluan vähän hifistellä enemmän tuoksun kuin kosteutuksen kanssa.

Uusimmat hankintani <3 BBW:n ihanuudet! Love these babies. Oikealla sarjan Sensual Amber-voide jonka sain New Yorkin tuliaisina pari kesää sitten. Vielä on tippa jäljellä, pakko varmaan jossain kohtaa tilata mun USA.n kontaktilta tätä lisää! Niin hyvän tuoksuinen se vaan on :)

Mikä sinun vartalovoidetarinasi on? Omistatko monta voidetta vai vaan muutaman vaiko vain yhden kerrallaan?

24 kommenttia:

  1. En ihan tommosiin määriin pääse, vaikka tästäkin taloudesta löytyy jokunen vartalovoidepurnukka. :D Mulla on kerralla käytössä 2-3 voidetta; yksi paksumpi ja yhdestä kahteen ohuempaa. Vasta kun joku on käytetty tyhjäksi, saa avata uuden. En saisi muuten pidettyä mitään järkeä tässä touhussa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailtavaa itsekuria! Kuten huomaat, mulla ei ihan ole pysynyt noin kurissa avattujen purnukoiden määrä... :D

      Poista
  2. Hmm..melkoinen arsenaali. Itelläni on ehkä 2 voidetta joita tulee käytettyä vain silloin kun iho kuivaa :)
    Btw, kynsilakat tuli perille eilen. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin! Aika mielisairas arsenaali, etten sanoisi :D

      Hienoa, että paketti löysi perille :)

      Poista
  3. Meillä kaikillahan on se "pimeä puolemme"..sinulla se lie vartalovoiteet =)
    Onhan noita näemmä muutama kertynyt,mutta purteloiden kerääntyminen yleisesti ottaen on salakavalaa.Aivan kuin joku muu kuin itse kantaisi niitä kotiin =/
    Itselläni vartalovoiteita löytynee kaksi käytössä ja kymmenkunta varastossa.Olen kieltänyt itseltäni vartalovoideostokset kunnes varastomäärä kaksi,sitten saa yhden ostaa..kolme purkkia saa ja oikeastaan pitää olla varalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pimeää kyllä tuo mun vartalovoidehulluus! :D you got that right!

      Juu, en kans ymmärrä kuka nääkin kaikki on mulle rehannu?? Itse olen ostanut vain "muutaman" ;D Köhöm.

      Oij, pystyisinpä itsekin tuollaiseen itsekuriin. Kuten huomaat, mulla ei sellaista ole :D

      Poista
  4. Juu, koskaan ei voi olla liikaa vartalovoiteita!
    Multa löytyy varmaan reilusti tuplaten toi määrä....what can I say?, vartalovoiteet vaan on mun suurin heikkous :) Ennen käyttelin päivittäin eri voidetta, mutta nyt oon alkanut keskittymään yhteen purkkiin kerrallaan (pieniä lipsahduksia lukuunottamatta), että sais joskus tätä purkkimäärää pienemmäksi. Paitsi että ostan jatkuvasti lisää, niin ettei voiteet varmaan koskaan tuu kaapeista loppumaan. Hih! Seuraavana ostoslistalla BBW:t :)

    Jos muuten kiinnostaa...multa löytyy käyttämätön, kerran nuuhkuteltu Fruttinin Milky Orange Body Lotion 200ml, jonka tuoksusta en itse tykkää. Luovun siitä postikulujen hinnalla (tod.näk. 3e). Tilattu Saksasta ja avattu 02/2012. Laita meiliä jos kiinnostaa: jazzy9125@gmail.com.

    Ja kiitos, ihanat kirppistuotteet tulivat eilen postissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij kiitos, sinä kohtalotoverini vartalovoiteiden ihanassa maailmassa!
      Hei BBW:t ovat niin HG-tuotteita, ettet uskokaan! :) Koklaa ihmeessä niitä jos vaan tulee mahis!

      No arvaa kiinnostaako! No KYLLÄ! :D Mä laitan sulle meiliä :)

      Hieno homma, että paketti löysi perille! :)

      Poista
  5. Mulla ei oo ku muutama vartalovoide ja yksi öljy.. ja mä en voi oikeen itte levittää niitä, koska mun kädet on allergisia rasvoille, ihan oikeasti, kaikille. Joten käytän tosi harvoin mitäänvartalorasvoja, eniten tulee ängettyä rasvaa naamaan, yhellä sormen päällä. On tää vaikeeta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus :( Tuollainen allergia on kyllä pyllystä!
      Eikö apteekin voiteetkaan käy tai Dermosilin jotka ovat hypoallergeenisia?

      Poista
  6. Edes aina mun luottona ollut ceridal öljy ei enää käy mun käsiin, kaikesta ylimääräsestä kosteudesta kädet kuivuu ja tulee haavoja ja vesirakkuloita koko kädet täyteen.. pahana hetkenä turpoaakin niin etten voi ees kirjottaa. Kesäsin on hirveää, kun on kuuma ja hikoilen se vaan pahentaa sitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalaa!! :( Toivottavasti jossain vaiheessa löydät jotain hyvää lääkettä tuohon vaivaan. Hurjan pahalta kuulostaa kyllä :(

      Poista
  7. Lääh, oikein vesi herahti kielelle näitä kuvia katsellessa =) Multaki löytyy vartalovoiteita jos kuinka monta pönikkää, mutta en ehkä ihan sun tasolle kuitenkaan yllä =D Käytössä on aina kerrallaan yks tai kaksi voidetta, tällä hetkellä kaksi joista toinen on ihan hajustamaton. Mulla on siis tapana käyttää aina yksi voide loppuun ennen kuin aloitan uutta. Nyt on kyllä käytössä sellainen Fruttinin valtavan kokoinen voidepurkki ja huhhuh, sen käytössä taitaa mennä ikuisuus joten saa nähdä milloin saan korkata uuden voiteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyllä ihan todella hyviä itsekureja ihmisillä! :D Tai enemmän järkevyyttä.

      Hei mulla on kans sellanen Fruttinin ÄMPÄRI. Herranjestas, se on ISO! Kestää iän kaiken :D

      Poista
  8. Täällä toinen vartalovoidepsykoosista kärsivä potilas. :D Paitsi että en taida ihan yltää sun määriin, mulla on käytössä aina kaks purkkia kerrallaan, ja varastossa tällä hetkellä joku 25 avaamatonta vartalovoidetta.

    Mutta ei vartalovoiteita voi kyllä koskaan olla liikaa!!
    (Voin kertoa että kun tulen teille seuraavan kerran, teen huolellisen inventaarion sun vartalovoidevarastoihisi! Haluan nuuhkutella noita kaikkia!! :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D I hear you sister! Ihan sellainen lievä psykoosi meillä on ollut jo pidempään näiden kosmetiikkojen suhteen!

      Juu, ilman muuta saat nuuhkia koko mun varaston läpi :) Siihen mennessä on varmaan jo tullut uusia BBW:täkin!

      Poista
  9. Tätä postausta olen odottanut! Näkee vihdoin sun jemmat :) Kunnioitettava kokoelma sinulla. Saisiko vielä joskus vastaavaa postausta suihkugeeleistä? :)

    Vartalovoiteet ovat itsellänikin se ehdottomasti heikoin kohta. Laskin äsken omani, ja sain summaksi reilu 20 purkkia - siis yllättävän vähän. Olen tosi hyvin saanut himmattua uusien ostamista ja kulutettua vanhoja pois. Alkuvuodesta tosin tuli Fruttini-sekoaminen, jonka johdosta ostin kymmenisen Fruttinia. Myöskin sellaisen 500ml ämpärin, mutta yllättävän nopeasti senkin sai käytettyä kun vain ahkerasti rasvasi :> Ainiin ja köh, Dermosililta lähti juuri tilaukseen muutama purnukka.

    Vau, Yazzilla melkoinen kokoelma voiteita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D ihanaa, että tykkäsit tästä postauksesta! :) Tulossa on postaus myös suihkugeeleistä, hiustenhoitotuotteista ja meikeistä :) Toiveesi on kuultu!

      Vartalovoidehulluus on paha! Mutta onneksi en ole ainoa kenellä on se "tauti" :D Mä olen aivan heikkona voiteisiin, nyttenkin on tulossa taas monta uutta purnukkaa! Eli postaukset näiden parissa jatkuu!

      Poista
  10. Mulla on vähintään samanlainen keko vartalovoiteita. Tai siis säilytän ne tarkkaan laaditussa järjestyksessä kosmelle omistetussa laatikostossa :P
    Käytän muutamaa voidetta samaan aikaan, kevyttä ja rasvaisempaa. Muita en koskaan edes nuuski, koska säilymiskello alkaa sillä lyömällä käymään kun avaat purkin. Vaikket sieltä mitään ottaisikaan! Erityisesti purkit on sellaisia bakteeripesäkkeitä, että ne kannattaa jättää rauhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli kohtalotoveri siis sinäkin :D Mulla on kaikki nuo voiteet makkarin laatikostossa ja niillä on siellä ihan oma järjestys. Kaikki HG-voiteet on samassa paikassa ja tavisvoiteet toisessa paikassa :)

      Juu, tuo säilyvyys on kyllä tarkka juttu. Mä heitän surutta voiteen pois kun avaamisesta napsahtaa vuosi täyteen jos sitä on siinä kohtaa vielä jäljellä. Tai jos voide näyttää ja tuntuu vielä ihan hyvältä, toki sitten käytän sen pois, mutta harvemmin mulla edes voiteet kestää niin pitkään.

      Poista
  11. Heh, itsekin omistan vartalovoiteita, mutta en käytä niitä KOSKAAN. :P En vaan yksinkertaisesti JAKSA rasvata vartaloani! Joskus kun muistan ja ehdin, niin suihkun jälkeen yritän jotain selluliittitököttiä tökkiä reisiin, mutta harvoinpa sitäkään.

    Tosi namun näkösiä kyllä nuo sun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin joskus nuorempana aika laiska kans rasvaamaan kroppaani, mutta noin 30:n kieppeillä alkoi nahka korppuuntua sen verran, että rasvaaminen oli pakko ottaa jokapäiväiseksi rutiiniksi.
      Ja koska sitä pitää rasvata joka päivä, se on kiva tehdä tuollaisilla herkkutuoksuisilla tuotteilla :D

      Kiitos! :) Kokoelma on hyvin valikoiden hankittu :D Mikä vaan ei kelpaa.

      Poista
  12. Vautsi vitsi miten ihana rasva paratiisi, kuola valuu melkein he :D Itse omistan 30 vartalo rasvaa. Ikinään ei voi olla liikaa rasvoja ne on vaan niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D sinähän sen sanoit! Rasvaparatiisi! Se kuvaa kyllä tätä mun collectionia melko hyvin :D

      Vartalovoiteet ovat vaan niin laav <3

      Poista

Kiitos kommentistasi :)