maanantai 30. huhtikuuta 2012

Monipuolinen bloggaaja.




Sain tämän ihanan tunnustuksen neljältä eri bloggaajakollegaltani eli isot kiitokset Tylymuija, Nova, Tia ja imlacking

Kupletin juoni menee näin:

1. Nimeä 15 bloggaajaa.
2. Ilmoita tunnustuksesta heille.
3. Kerro seitsemän satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa.
5. Liitä tunnustuksen kuva blogiisi.

Fact 1: Minulla on laaja ystäväpiiri, mutta vain muutama hyvin läheinen ystävä joille kerron elämäni ilot ja surut. Olin nuorempana todella aktiivinen järjestämään juhlia ja hilluin mielelläni baareissa tanssimassa ystävien kanssa, mutta nykyään vietän kaikkein mieluiten koti-iltoja. Baarissa olen tainnut viimeksi olla polttareissani eli just hiljattain, vuonna 2008. Mielestäni illanistujaiset ystäväpariskuntien kanssa ovat todella kivoja! Rakastamme Isännän kanssa lautapelejä ja hyvää ruokaa. Rakastan hyviä keskusteluja ystävien kanssa ja meidän illanistujaisissa nauru raikaa ja juttu lentää. Se on aivan parasta.

Fact 2: Tulen uusioperheestä. Äitini erosi biologisesta isästäni kun olin 3-vuotias ja suhde biologiseen faijaan on ollut aina vaikea ja melko lailla etäinen. Nykyään emme ole enää missään tekemisissä. Tiedän, että hän asuu edelleen Ruotsissa, mutta siinä se sitten onkin. Isäpuoleni tuli elämäämme kun olin 7-vuotias ja pidän häntä oikeana isänäni. Joskus puhun hänestä etunimellä, mutta melkeinpä aina sanon iskä. Iskällä oli edellisestä liitostaan poika eli sain 7-vuotiaana 5-vuotiaan pikkuveljen. Kuten monilla muillakin uusioperheillä, myös meillä oli alkuun hieman sopeutumisongelmia kun jokainen perheenjäsen haki omaa paikkaansa perheessä. Pahimmat särmät hioutuivat ajan mittaan pois vaikka teini-ikäisenä nappasin enemmän yhteen iskän kuin äiskän kanssa. Broidini ja minä emme kakarana juuri muuta tehneetkään kuin kinastelimme, mutta kun tulimme teini-ikään meidän keskinäiset riidat loppuivat ja siitä asti välimme ovat olleet aivan mahtavat. Broidini on mulle yksi mun elämäni tärkeimmistä ihmisistä ja vaikka emme biologisia sisaruksia olekaan, hän on minun täysiverinen veljeni siitä huolimatta. Terkkuja J, olet rakas!
Koin jonkun verran koulukiusaamista tästä hyvästä, että olin avioerolapsi ja tulin uusioperheestä. Kun aloitin koulun vuonna 1983 ei juurikaan uusioperheitä ollut. Jos avioerosta puhuttiin oikein ääneen, sen sanan kohdalla puhe muuttui kuiskaukseksi ja katse pälyileväksi, se oli asia jota piti hävetä. Olin luokkani ainoa oppilas kenellä oli tämän kaltainen perhe ja äidilläni avioero taustalla. Ja näitähän sitten jeesusteltiin ihan opettajia myöden. Näin jälkeenpäin ajateltuna ajatusmaailma, ainakin meidän pikku paikkakunnalla, oli kuin edelliseltä vuosisadalta! Jos mulla oli jonkin oppiaineen kanssa ongelmia (toisin sanoen matikan), siihen löytyi selitys siitä, että olen avioerolapsi. Jos en suostunut syömään perunamuusia ruokatunnilla, jälleen kerran syy löytyi avioerosta. Oli asia kohdallani mikä tahansa, sen pystyi selittämään sillä, että olin avioerolapsi. Ironisinta tässä asiassa oli, että en oikeasti muistanut juurikaan mitään vanhempieni avioerosta, koska olin tosiaan ollut 3-vuotias sen tapahtuessa joten en todellakaan ollut kärsinyt siitä mitenkään. Mutta kaikki asiat jotka olivat minulle haasteellisia johtuivat kasvatustieteilijöiden mukaan vain ja ainoastaan siitä että olen uusioperheen kasvatti. Isätön lapsiparka. Olisi pitänyt vain jatkaa huonoa avioliittoa vain siksi, ettei lapsen tulevaisuus mene pilalle. Voi sentään.
Toiset oppilaat jaksoivat myös muistuttaa minua siitä, että olen isätön mikä ei pitänyt tietenkään lainkaan paikkaansa. Itseasiassa minullahan oli kaksi isää, toinen niistä vain oli läsnä lähinnä virallisissa papereissa. Ja koska olen Ruotsissa syntynyt ja sekä vanhempani että isovanhempani olivat ruotsinsuomalaisia, sitä hurriksi huutelua sai kuulla lähestulkoon lukioikäiseksi asti. Ja edelleenkin jos kerron joillekin, että olen syntynyt Ruotsissa, saan heti kuulla, että "hurri" tai että "sä olet siis ruotsalainen?" Hyvänä kakkosena tulee kysymys (yleensä riikinruotsia muistuttavalla nuotilla) talar du svenska? Voihan huokaus sanon ma.
Mitään traumoja minulle ei tästä kaikesta ole jäänyt, lähinnä nykyään huvittaa nämä ahdasmieliset 80-luvun alun asenteet. Nykyään tälläisistä asioista kukaan ei kaiketi reagoisi mitenkään. Ja omalla kohdallani tilanne rauhoittui huomattavasti kun menin lukioon vuonna 1992. Oli suorastaan huojentavaa huomata, että samalla luokalla oli melkeinpä pelkästään eronneiden jälkikasvua. Ei tarvinnut enää olla niin erilainen, ainakaan sen suhteen :)

Fact 3: Olen ylpeä ruotsinsuomalaisuudestani. Koen Ruotsin toiseksi kotimaakseni ja minulla ei koskaan ole ollut mitään vihaa Ruotsia kohtaan, niinkuin monella suomalaisella tuntuu olevan. Kovana Euroviisufanina kannustan tänä vuonna Ruotsia, ihan siitäkin syystä, että Suomen oma kappale on järkyttävän nolo ja huono ja Ruotsilla on vain yksinkertaisesti parempi. Muinakin vuosina olen liputtanut Euroviisuissa Ruotsin puolesta.
Mielestäni riikinruotsi on kauniin kuuloista, jos/kun puhun ruotsia, äännän aina riikinruotsiksi. Jonkun mielestä se voi olla teeskentelyä, mutta kieleni ei vain taivu suomenruotsiin. Sama koskee kuulonymmärrystä, ymmärrän huomattavasti paremmin kun kuulen ruotsalaisten puhetta kuin suomenruotsalaisten. Otin kouluaikoina eräätkin kerrat yhteen ruotsinmaikkojen kanssa, koska en suostunut puhumaan suomenruotsia. Olen pienestä asti kuullut riikinruotsia joten se oli minulle luontevampaa. Opettajat vain sitkeästi koittivat kitkeä sitä pois.
Minuun iskee myötähäpeä joka kerran kun joku yrittää matkia riikinruotsin nuottia, se lähinnä kuulostaa Muppet Shown ruotsalaiselta kokilta ja ei aina niinkään hyvältä. Mielestäni se on hieman sama kuin yrittäisi puhua murretta jota ei vain osaa. Itse Varsinais-Suomessa varttuneena koen samanlaista tuskaa jos joku yrittää matkia Turun murretta. Siinä tulee aina sellainen olo, että eiiiih, miksi? Ja voin kertoa, että kysymys "kummalt pual jokke?" on niiiiiiiin väsynyt. 
Varsinais-suomalaisista sanotaan aina, että olemme sisäänpäin lämpeneviä ja töykeitä. Saan aika usein kuulla, että olen epätyypillinen turkulainen. Se johtunee varmaan sukujuuristani jotka sijoittuvat Lappiin ja Karjalaan. Minussa ei virtaa v-s:laista verta kuin isoäitini puolelta, joten tämä eläväisyys on täysin ukin peruja :)

Fact 4: Parhaita asioita elämässä on mm. se, että saan tuottaa hyvää mieltä muille ihmisille. Rakastan ostaa lahjoja ja tykkään ilahduttaa läheisiäni silloin tällöin pienellä paketeilla. Isännän kanssa ostamme tämän tästä toisillemme kivoja pikku yllätyksiä. Turha kai sanoa, että varsinkin jouluisin mopedi karkaa lopullisesti käsistä. Viime joulunakin taisin ostaa Isännälle ainakin parikymmentä pakettia. Ja synttäripäivinäkin tuntuu, että yksi lahja on liian vähän. Kyllä niitä pari kolme pitää silloinkin olla :D Joulu on muutenkin sellaista aikaa meidän perheissämme, että sekä minun vanhempani että appivanhempani ostavat lahjoja runsain mitoin. Eli jostain tämän lahjahulluuden olemme Isännän kanssa perineet :)
Lahjon tämän tästä myös ystäviäni. Melkein poikkeuksetta laitan aina jotain kaupanpäällistä Avon-asiakkailleni ja kun menen jonkun luo kylään, vien mielelläni aina jotain pientä tuomista mukanani. Myös tuntemattomampia ihmisiä on ihana muistaa. Lähetin tässä hiljattain blogikollegalleni paketin minulle tarpeettomia hajuvesiä ja hän ilahtui niistä kovasti. Minulle tuli aivan mieletön fiilis siitä, että sain ilahduttaa häntä Uskon vahvasti "laita hyvä kiertämään" -ajattelumalliin.

Fact 5: Äitini on yksi parhaista ystävistäni. Olemme äidin kanssa olleet aina hyvin läheiset ja pahimpina teini-vuosinanikaan emme oikeastaan koskaan riidelleet. Äiti on minulle erittäin rakas, läheinen ja tärkeä ihminen.  Kerron äidille aina kaikki murheeni ja iloni. Me vaistoamme äidin kanssa heti toisistamme jos jokin on pielessä. Mielestäni aivan parasta ajanviettoa on kun menemme äidin kanssa yhdessä kirpputorille tai muuten vain kolppaamaan kauppoja läpi.  Voin rehellisesti sanoa, että minulla on maailman paras äiti :) Ja oikeasti, suurin osa ystävistäni on myös tätä mieltä :) Saan kuulla tämän tästä ystävättäriltäni kuin ihana äippäni on. Olen äidistäni hyvin ylpeä ja äärimmäisen onnellinen, että juuri minä saan olla niin ihanan ihmisen lapsi

Fact 6: En ole juonut 11 vuoteen enää kahvia. Siis oikeaa kahvia. Kyllä mä melkein päivittäin keitän jääcappucinot meidän Dolce Gustolla, mutta Moccamaster on Isännän vekotin.
Nykyään en juo enää oikein teetäkään. Juon vain vettä ja Pepsi Maxia johon mulla taitaa olla jonkin sortin riippuvuus :D Tykkään myös aivan hulluna Rainbown holittomasta Light Päärynä siideristä ja Mountain Dewsta. Harmillista vain, että MD:n Zero versio on aivan kamalaa ja lyijyllisessä versiossa on liikaa sokeria joka ei kuulu ruokavaliooni :/ Jos haluan joskus repäistä, ostan MD:ta tai Muumilimsaa :D Jep. Luitte oikein. Muumilimsa saisi tulla myyntiin myös 1½ litran pulloihin!

Fact 7: Käytän todella harvoin alkoholia. Tulen nykyään hirmu kipeäksi jo pienestäkin määrästä viiniä tai siideriä. Ja alkoholillinen siideri on mielestäni myös pahaa (toisin sanoen kamalia sokerilitkuja) eli jos jotain juon, juon valkoviiniä tai olutta. Minttukaakao, Caipiroska ja Campari-tuoremehu ovat suosikkejani jos oikein paukuista puhutaan.

En jaa tätä tunnustusta nyt kellekään eteenpäin, koska tämä on kiertänyt jo kaikki tuntemani blogit ja moni on saanut tämän jo muutamaankin kertaan. Joten olen tylsä ja sanon, että tämän saa tehdä ihan jokainen kuka tätä ei ole vielä tehnyt :)

Loppuun vielä terveiset meidän omalta vappuhuiskultamme


Oikein hauskaa Vappua kaikille!


8 kommenttia:

  1. On se ollut varmasti kurjaa ja väsyttävää kuulla "hurritteluja".Muistan itse kotonani puhutun aina nimenomaan hurreista,kun esim omista ruotsissa asuvista sukulaisista oli kyse,tähän puhetyyliin valitettavahn moni oppi automaattisesti kotonaan.

    Avioerolapset olivat 80-luvulla vielä suht kummajaisia.Itsekin olin pienen maalaiskouluni luokan ainut erolapsi,koko koulussa sentään meitä oli kaksi...

    Mun mielestä nyt on automaattisesti selvää että jos ei pöydässä jollekkin penskalle muussi maistu;niin erolapsihan se siinä =)

    Leppoisaa Vappua,myös Mopsilaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajan myötä siihen hurritteluun kai jopa hieman tottui. Jännä miten se menee, Ruotissa asuessa ei koskaan ollut tarpeeksi ruotsalainen vaan aina ja ikuisesti suomalainen. Ja kun muutti Suomeen, on ikuisesti ruotsalainen. Missään ei siis ole kuin kotonaan :D
      Juu, kotoahan nuo asenteet lähtee. Meillä kotona oli taas melko voimakas itävastaisuus, koska ukkini oli Karjalan evakkoja ja sotaveteraani. Muistan miten hän vihasi punaista väriä, koska se oli itänaapurimme väri. Tälläinen asennekasvatus istuu tiukassa, joten siksi ymmärrän kyllä tämän Ruotsia kohtaan olevan penseän asenteen joka monella on.

      Jep ja varsinkin kun tilanne meni niin, että opettaja tunki väkisin muusia haarukalla mun suuhun ja siitä seurauksena heitin spyrdet pitkin pöytää, sain kuulla olevani huono oppilas ja minun sieti hävetä. Äitini otti yhteyttä tähän opettajaani ja kysyi täysin asiallisesti onko tälläinen lasten pakkosyöttäminen ihan asianmukaista. Opettaja sai tästä ihan hullut siepit ja alkoi kirjaimellisesti huutaa mun äidille, että "sinun lapsestasi näkee, että se on avioerolapsi". Ja kaikki tämä siksi, että mulle ei maistunut muusi. Ja ihan tähän kuriositeettina, että mä en syönyt muusia ennen kuin olin edes kouluikäinenkään. En syö sitä mielelläni vieläkään. Se on vain ruoka josta en pidä, that's it. Mutta kaipa sen sitten voi assosioida mun kohdalla avioeron aiheuttamiin traumoihin :D

      Poista
    2. Oiskohan se Ahvenanmaa sitten missä ois niinko kohillaan....?
      Itänaapuria kohtaan kaikenlaisia kommentteja kuultu varsinkin isovanhemmilta tosiaan,mutta ne oli enemmän "hys hys"-puhetta,olihan iso ja mahtava naapuri pelottava.
      Lännen puolelle sitten saikin mesuta miten tahtoi =(
      Mun äiti puhuu edelleen "hurreista" ja kaikki vanhat kliseet elää sen puheessa voimakkaasti.

      Toi pakkosyöttö oli kamalaa.Hyi helvetti.
      Mulle on pakkosyötetty lauantaimakkaraa ja makaronilaatikkoa koulussa,yök.
      Luulisin että pakkomaistattaminen ollut aika yleistä, mutta siitäpä ei kauheammin ole puhuttu.

      Poista
    3. Varmaankin! :D


      No sanos muuta :/ Tänä päivänä ei menis tuollainen enää läpi, mutta 25 vuotta sitten meni niin että pölähti. Se meidän ope oli muutenkin aika temperamenttinen tapaus, se huusi ihan suvereenisti oppilaille pää punaisena ja viskeli märkiä taulusieniä päin naamaa jos puhui tunnilla vieruskaverin kanssa. Huhu kertoi, että olipa joku sen entinen oppilas saanut puukengästäkin joskus otsaansa. Ihan järkyttävää. Siitä opettajasta tuli kyllä traumoja, se oli oikeasti aika pelottava.

      Poista
    4. Meidän aikana oli "vanhan ajan" opettajia vielä töissä.Olen itse saanu karttakepistä näpeilleni ni et poru pääsi.Ja huuto oli ihan normaalia opettajan käytöstä,varsinkin miesten..

      BTW Olen nimeni "kakkososan" takia saanut kohdata uteluita mieheni alkuperästä,kahta eri versiota kyselty..=) Ja kumpikin väärä..

      Poista
    5. No sellainen vanhan kansan ope taisi tämä meidänkin olla :/ Ja kaiken lisäksi vielä nainen! Okei, karttakepistä ei tullut, mutta kerran se uhkasi lyödä mua metriviivaimella kun en osannut näyttää siitä desimetriä.

      Poista
  2. Mulla oli päiväkodissa kaveri joka kutsu joko isäänsä tai äitiänsä aina etunimellä, en muista kumpaa. Siis joskus 80-luvulla :D. Vasta tänä vuonna tuli mieleen, että syy saattoi olla siinä, että toinen niistä ei ollutkaan sen "oikea" vanhempi (siis jos vanhemmat on eronnu jne..), mutta asiasta ei koskaan puhuttu. En tosin osaa sanoa, mutta jostain syystä tuli vain mieleen. Toki joillain voi olla oikeasti sellainen tapa, että kutsuu vanhempiaan etunimillä.

    Mun "serkulla" on kans se, että hän kutsuu mun setääni isäksi vaikka ei tämän biologin isä olekaan setäni on aina tuntunut hänestä isältä. Eikä kyllä ole ollutkaan kai biologisen isänsä kanssa tekemisissä vaikka samalla paikkakunnalla asuivatkin. Ja serkku on mulle aina ollut serkku, vaikka ei sukua ollakaan. Joskus oltiin jossain tapahtumassa, mihin myös serkun äiti tuli ja hän vain sitten tokaisi (oli muuttanut jo omilleen) että voin mä tulla isää katsomaan. Heillä on ainakin ollut aina tosi hyvä suhde.

    Nykyään tuntuu että enemmän kehotetaan ihmisiä eroamaan o_O, jos jotain kinaa ym.. sattuu tulemaan eikä ehdoteta esimerkiksi sitä puhumista ja välien selvittämistä. Ennen tollanen ei ois tullut kuuloonkaan, vaan ois pitänyt jatkaa siinä suhteessa vaikka mikä olis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla, että kyseessä on ollut tosiaan isäpuoli. En mäkään silloin alussa osannut sanoa tätä iskäpuoltani isäksi. Olen itseasiassa alkanut kutsua häntä isäksi vasta aikuisiän kynnyksellä :)

      Mun mieheni puhuu omista vanhemmistaan etunimellä aika usein samoin yks mun ystäväni. Jotenkin itselle se on vierasta, mä en ikinä voisi kutsua mun äitiä hänen etunimellään! Jotenkin tuntuisi ihan kummalliselta!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)