torstai 26. huhtikuuta 2012

Home is where the heart is.

On aika jälleen viikon sisustuspostauksen. Kirjoittelin joskus parisen vuotta sitten sisustustarroista joita tilasin silloin Jenkkilästä, koska niitä ei oikein täältä kotimaastakaan tahtonut siihen aikaan saada.
Isäntä kirosi tuolloin tätä innostustani, koska tarrat oli todella haastavaa asentaa seinään. Kuvittelin silloin, että ne ovat normaaleja tarroja jotka vaan irroitetaan taustapaperista ja lätkäistään seinään. No, ihan niin yksinkertaista se ei tosiaankaan ollut ja kulutimme silloin eräänä kesäisenä iltana pari tuntia tarrojen asennuspuuhissa. Ja Isäntä sai pysyvät tarratraumat siitä asennuskeikasta.

Tätä kaikkea uhaten päätin tilata Hobbyhallista nyt lisää sisustustarroja, koska niitä näytti siellä olevan myynnissä ja melko kohtuulliseen hintaan. Ajattelin, että jos tarrat ovat samanlaisia kuspäisiä asennettavia, pyydän vaikka pitkähermoisen äitini asentamaan niitä kanssani, koska Isäntää olisi ollut aivan turha enää pyytää siihen hommaan :D

Tarrat tulivat postin mukana perille ja huomasin heti, että kiinnityssysteemi oli aivan normaali tarra, eikä mikään monimutkainen leikkaa-liimaa-irroita-kärvistele-kiroile-systeemi niinkuin nämä Jenkeistä tilatut.

Päätin siis asentaa ne ihan itse :)


Home is where the heart is-teksti pääsi meidän eteiskäytävän peilin päälle. Marilynkin moikkailee sieltä peilin kautta :) Jotenkin tunnelmaan sopii tosi hyvin peilissä roikkuvat kaksi sydäntä jotka äitini on tehnyt meille <3



Makkarimme seinään pääsi Always kiss me good night-teksti, joka on mielestäni aivan ihana <3 Me ei koskaan Isännän kanssa aleta nukkumaan ilman, että hyvän yön pusu on annettu joten tämä sopii hyvin tunnelmaan. Hyllyllä olevassa hääkuvassammekin pussaamme! :)

Mun mielestä nämä sisustustekstit on vaan niin ihania ja kivoja. Niillä saa helposti uutta ilmettä huoneeseen ja nykyään tekstejä löytyy vaikka minkälaisia. Esim. Sinooperissa on isohko valikoima sisustustarroja ja hintakaan ei ole paha, muistaakseni alle 10 euroa. Nämä tekstit maksoivat Hobbyhallissa yhteensä 12,90 €

Loppuun vielä kuva mun äidin tekemistä sydämistä jotka roikkuvat meidän Riihimäen purkeissa olkkarissa.

Miten on, sisustustarrat, Jees or Nou?

Ja pieni ilmoitusluontoinen asia vielä loppuun!
Kosmekirppikselle roudattu lisää hajuvesiä ja muutakin myyntiin! :)
Käy tsekkaamassa!

2 kommenttia:

  1. Näyttävät sinun kotisi tyyliin mätsäävän tosi nätisti.
    Mulle sopivia tekstejä ei ole oikein ollut saatavilla..olen onneksi löytänyt suht räyhäkkäitä peltikylttejä jotka taas sopivat tähän torppaan ja sen emännälle.Ja askartelen/taitelen itse kaikenmoisia "tauluntapaisia",silloin saa haluamansa tekstin ja tasan sillä sävyllä ja mallilla kuin tykkää =)
    Näitä kun alkoi ilmestyä myyntiin tuntui että kaikkien kämppään ilmestyi jokin tekstinpätkä,tosi suosittuja.
    Olen nähnyt tekstisabluunoitakin mutta niillä aika suolaset hinnat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :)
      Kirppareilla on paljon näkynyt ihmisten itse väsäämiä tekstijuttuja, kuten purkkeja, keittiöpyyhkeitä jne.

      Juu, silloin kun itse innostuin näistä, niin näitä ei oikein tuntunut saavan mistään ja sitten niitä yhtäkkiä saikin joka paikasta. Ja sitä myöden ovat varmaan kärsineet jonkin sortin inflaation. Mutta mä tykkään, sopii meidän huusholliin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)