maanantai 23. toukokuuta 2011

Avon kampanja 7.

Avonin kampanjasta 7 tuli seuraavia tuotteita:

Naturals-sarjassa on vartalovoiteiden, suihkugeelien ja vartalosuihkeiden lisäksi myös hiustenhoitotuotteita. Tähän linjaan tuli uusi Cherry Blossom-shampoo ja hiustenhoitosuihke. Vaikka olen kuuluttanut, etten pidä kukkaistuoksuista, tämä tekee siihen sääntöön poikkeuksen. Tuoksu on todella kiva ja shampoo yllätti laadukkuudellaan. Muut sarjan shampoot eivät ole omalle suht vaativalle hiuspohjalleni sopineet syystä tai toisesta, mutta tämä tuntuu sopivan erittäin hyvin. Shampoo pesee hiukset tehokkaasti, mutta tunne ei silti ole ylipesevä. Raikkaus tuntuu hiuksissa jopa pari päivää :) Hoitosuihketta olen suihkutellut kuiviinkin hiuksiin, koska siitä tulee niin kiva tuoksu ja muutenkin jotenkin raikas olo päähän :)

 Solutions-sarja on jälleen kokenut muodonmuutoksen. Sarja on suht laaja ja huokeahko ihonhoitosarja johon kuuluu omat tuotteet jokaiselle ihotyypille. Itse en ole ikinä tästä sarjasta innostunut mitenkään suunnattomasti ja omat kokeiluni sarjan parissa ovat olleet enemmänkin pettymyksiä. Nyt sain mahdollisuuden ostaa uudistuneita tuotteita konsulttialennuksella etukäteen ja valitsin piruuttani Beautiful Hydration-linjasta päivettävän päivävoiteen. Linja on tarkoitettu normaalille iholle eli iholle joka ei kärsi mistään erityisestä, ei kuivuudesta, ei rasvaisuudesta, ei ole ihmeemmin vielä ikääntynyt eikä ole herkkä. En katso, että oma ihoni olisi mitenkään normaali, ainakaan noilla mittareilla, mutta mielessä on ollut ostaa kesää vasten sävyttävä päivävoide ja tämä tuli siihen tarpeeseen sopivasti kuin tilauksesta.


Luulin, että kyseessä on Doven tyyppinen voide joka ruskettaa ihoa asteittain, mutta kyseessä onkin tuote joka sävyttää ihon heti. Voide on valkoista ja kuten tuosta hyvin epätarkasta ja huonolaatuisesta kuvasta voi jotenkin nähdä, voiteen joukossa on pieniä ruskeita täpliä. Ne ovat pieniä sävyttäviä rakeita jotka rikkoontuvat iholla ja antavat kauniin päivettyneen sävyn kasvoille. Totesin tämän tuotteen hyvin näppäräksi ja toimivaksi. Tätä voi käyttää tälläisenaan tai meikkivoiteen alla tuomaan lisäväriä kasvoille.


Konsulteilla on mahdollisuus tilauksen yhteydessä tilata Avonin sivuilta ns. Outlet-osioista jo poistuneita tuotteita ja kollaan sen osion aina huolella läpi. Tällä kertaa vastaan osui 8 in 1-huulimeikkipaletti joka myynnissä ollessaan maksoi mielestäni hieman liikaa (päälle 10 euroa). Nyt tämä irtosi vitosella joten oli melkein pakko klikata tämä mukaan tilaukseen. Innostuksissani menin heti lääpimään värejä ennen kuvan ottamista joten siksi paletti näyttää jo hieman epäsiistiltä, pahoittelut tästä. Paletissa olevat vaaleat sävyt ovat niin vaaleita, etteivät ne paljon erotu huulista muuna kuin kiiltona. Tummemmat sävyt antavat aavistuksen jopa väriäkin huuliin :) Kuvittelin tämän jotenkin hieman kivammaksi etukäteen kuin tämä oikeasti olikaan, mutta uskon, että tätä tulee käytettyä kuitenkin jonkin verran. Jos ei, tämä saattaa päätyä kosmekirppikselle jossain kohtaa. Mukana kaksipäinen suti joka on melko kätsy.

Myynnin kannustimena tuli Color Trend-sarjan uusi voidemainen luomiväri, sävy Chocolate Cream. Voidemaiset luomarit eivät enää oikein säväytä itseni kaltaista ikäihmistä, koska niillä on taipumus pakkaantua ikävästi luomivakoihin. Tätä testasin siveltimellä kädelle ja sävy oli ihan kiva ruskea-kulta-keltainen. Olettaisin, että jollekin nuoremmalle neidille tämä voisi olla tosi kiva, mutta jotenkaan itse en aivan syttynyt liekkeihin tästä. Tämä menee melko varmasti myyntiin jossain kohtaa.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Loppuneita osa 2.

Tässä tulee kakkososa loppuneista:

Tämä murheekryyni kuivashampoo loppui. Tai ainakaan sieltä ei enää tullut mitään ulos? Kirjoittelin tästä joskus talvella ja innostukseni kuivashampoisiin kuoli kyllä tämän tuotteen myötä. Tietenkin tämä oli vain yksi tuote monien joukossa ja parempiakin kuivashampoita on, tämän myötä vain jotenkin aloin kammoamaan näiden käyttöä. Tuntui, että ainakin tämän kanssa päänahka oli ihan tukossa ja sen verran jämäkkää ainetta tuntui olevan, että normaalissa shampoopesussa tämä pysyi hiuksissa edelleen kuin tauti :(

En muista olinko tilannut tämän itse Bottage Verdeltä vai tuliko tämä sieltä tilauksen yhteydessä kaupantekijäisinä. Noh, enivei kyseessä oli omenaa sisältävä kasvokuorinta. Tuote tosiaan tuoksui raikkaasti kunnon Granny Smitheiltä, mutta kuorinta-aineena tämä oli melko lailla yhdentekevää huttua. Itse pidän tiheärakeisista kuorinnoista ja tässä soraa oli vain siellä täällä. Kuorinnan pitää tuntua iholla, en tykkää yhtään sellaisista kuorinnoista joissa yksi tai kaksi hassua (ja suht suurta) kiveä raapii naamaa sieltä täältä. Tässä oli vähän sellainen meininki.

Taisin ostaa viime kesänä  tämän Lumpun Arctic Aqua silmänympärysgeelin jostain alelaarista ja tämä yllätti riittoisuudellaan! Käytin tätä lähinnä aamuisin, koska silloin useimmiten kaivataan turvotusta laskevaa tököttiä ja geeli soveltuu siihen hommaan mainiosti. Tästä tykkäsin ja voisin ostaa lisääkin jos tämä ei nyt sattunut olemaan sellainen tuote joka on jo poistunut Lumenen valikoimista.

Avonin Anew Clinical-sarjan Luminosity voide oli todella hyvä. Harmi, että tämä on poistunut jo valikoimista joten uutta ei saa loppuneen tilalle. Voide oli tarkoitettu kaikille ihotyypeille +25 vuodesta ylöspäin ja se korjasi sekä ehkäisi ihon värivirheitä, joita myös ikäläisiksi tai maksaläiskiksi kutsutaan. Itselläni ei maksaläiskiä ole kasvoissa (eikä kyllä muuallakaan), mutta tykkäsin tämän voiteen koostumuksesta muuten. Iho näytti heleältä ja hyvin kosteutetulta.

Tämä tuote taitaa olla sellainen josta olen kirjoitellut moneen kertaan ja joka on loppunut aiemminkin. Tästä lisää täällä.

torstai 19. toukokuuta 2011

Loppuneita osa 1.

Taas jaksan muistuttaa lähinnä itseäni törkeän pitkästä blogitauosta jonka ansiosta loppuneiden tuotteiden määrä kasvoi naurettavan suureksi. Pitää laittaa kahdessa osassa nämä ja siltikin epäilen jaksaako kukaan edes lukea näitä postauksia :D

Aussien 3 minute miracle tehokorjaava naamio oli kamala pettymys. Olen tykännyt muuten sarjan tuotteista ja oletin tämän olevan nimensä puolesta hyvä, mutta olin väärässä. Hiukset eivät tulleet silkkisen pehmeiksi ja helposti harjattaviksi, vaan pikemminkin jäivät karkeiksi ja föönauksen jälkeen ruman karvaisiksi ja kaupan päälle vielä kiillottomiksi :( Tämä ei tee paluuta mun kylppäriin.
Doven ikäihmisten Pro Age-sarjan putsari tuli ostettua viime kesänä jostain alekorista eurolla ja tästä kyllä pidin! Käytin tätä aamuputsarina ja putilo kesti käytössä melko kauan. Koostumus oli melko lailla samanlaista kuin Sensain Creamy Soapissa tai Avonin Reversalist-sarjan putsarissa. Eli saippuamaista mutta ei kuitenkaan ihoa hullun lailla kuivattavaa. Tätä voisin ostaa lisääkin jos tätä vielä saisi? En tiedä onko tämä linja lopetettu Doven valikoimissa vai myytiinkö tämä kyseinen yksilö vain jostain syystä X niin halvalla pois.

Avonin Planet Span Arikan Sheavoi + Inkivääri-sarjan parafiinikäsivoide tuli loppuun. Tästä tykkäsin hirmuisesti ja aion varmasti hamstrata tätä lisääkin jahka tämä tulee kivaan tarjoukseen.

Ennen joulua Jumbon Kick'sistä ostamani Aroma-sarjan chiliä sisältävä vartalovoide loppui ja hyvä niin. Koostumus oli melko lailla plitkua ja tuoksukin alkoi tökkiä puolessa välissä tuubia ihan hulluna. Jostain syystä tämä tuoksui mielestäni aivan piparkakulle ja itse en ainakaan ole niin iso piparin ystävä, että jaksaisin tuoksutella sen tuoksua kovinkaan pitkään. Joten se oli moikkaheipat tälle.

Suihkugeelejä loppui kerralla isompi läjä. Näistä kaikistä yhteenvetona, että kivoja saippuoita kaikki olivat :) Saippuasta on mielestäni vähän vaikea sanoa onko se hyvää vai huonoa, koska ne ovat peruskoostumukseltaan kaikki sitä samaa. Mutta tuoksuja on kiva arvostella :) Vasemmalta oikealle Avonin Senses-sarjan Garden of Eden joka on ihana kukkaishedelmäinen tuoksu, hyvin naisellinen. Joululahjaksi saamani Bodyshopin Karpalo-suihkugeeli oli yksi lemppareitani ja tämän käyttöä koitin pihistää loppuun asti. Ystäväni Kroatiasta tuoma Sokeri-saippua tuoksui niin hyvälle, että tätä olisi voinut vaikka syödä :P~~ Ja viimeisenä Saksasta tuomani Dusch Das oli aivan ihanan tuoksuinen. Harmi ettei kahta viimeisintä saa Suomesta mistään :(

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Avon kampanja 6.

Tämäkin päivitys laahaa pahasti aikataulusta jäljessä, mutta better late than never. Avonin 6 kampanjasta tuli tämmöisiä kivoja juttuja:

Lempparisarjoihini lukeutuva Naturals-linja sai kolme hauskaa kesäuutuutta riveihinsä, Vartalopirtelöt! Sarjan valikoimassa on aiemmin ollut mukana jugurttia, joten on kai melko luonnollista, että siitä siirrytään pirtelöihin? Koostumus on hauskan kevyttä, mutta yllättävän kosteuttavaa. Kosteutettu tunne säilyi melko kauan iholla joka on jokaisen kuivaihoisen toive, eikös vaan. Pirtelöissä on kolme tuttua tuoksua: Vanilja-Soija, Mango-Granaattiomena ja Mansikka-Guava. Näistä viimeksi mainittu ei ole oma suosikkini tuoksumaailmansa puolesta, mutta kaksi muuta kyllä on. Hintaa näillä kavereilla on muistaakseni jotain 3-5 euron väliltä per pullo eli melko lailla mukavan hintaisiakin ovat vielä :)
Naturalsilta tuli toinenkin pirteä kesäuutuus, Sitruuna-Basilika, sarjaan kuuluu vartalovoide, suihkugeeli ja vartalosuihke, josta tässä kaksi viimeksi mainittua. Tuoksu on makeahko sitruuna ja ainakaan oma tuoksunenäni ei tässä pahemmin basilikaa haista. Vartalosuihketta olen käyttänyt hajuveden sijasta ja sen lisäksi olen suihkinut tätä myös huonetuoksuksi siivouksen jälkeen tehostamaan raikasta ja puhdasta tuoksua huoneilmassa. Näitä suihkeita voi tosiaan käyttää monin eri tavoin, kylppärinraikastimena, silistysvedessä, imurinraikastimena jne. 
Suihkugeelien suurkuluttajana tilasin Senses-sarjan uutuustuoksun Waterfall, joka on mielestäni onnistunein tuoksu sarjassa aikoihin. Suihkugeeli on melko lailla unisex, eli käy käytännössä katsoen kaikille. Isäntäkin ihastui tämän raikkaaseen tuoksuun ja tämä puolen litran leka onkin ollut meillä yhteiskäytössä :) 
Avonin jo ennestään hyvin laajaan tuoksuvalikoimaan tuli jälleen pari uutta tuoksua lisää, Scentini-nimiset tuoksut joista tässä toinen, Plum Twist. Tuoksussa on nimensä mukaan luumua, punaisia marjoja ja konvehtisävyjä (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan...) Eniveis, tuoksu on oikein hauska, kirpakka ja silti makea. Pullon kokokin on hauskan pieni, 30 ml, joten on toivoa, että tämän saa joskus käytettyä loppuunkin :)

Kuten edellisestä kuvasta pystyi huomaamaan, tuoksu leikkaantuu kahteen osaan. Ennen käyttöä pulloa pitää ravistaa ja sen jälkeen suhhauttaa iholle. Kuten James Bondikin sanoisi, shaken not stirred. :)

tiistai 17. toukokuuta 2011

Karpaloa, hunajaa ja suklaata.

Koska blogihiljaisuuteni venahti hurjan pitkäksi, tämä päivitys tulee hieman jälkijunassa siinä mielessä, että olen jo tilannut uuden satsin taas Dermoja. Mutta koska ne eivät ole vielä saapuneet, käydään läpi nämä edelliset ostokset.

Dermon valikoimaan teki tässä taannoin paluun ikiaikainen suosikkini Karpalo-Hunaja vartalovoide. Tässä on todella kiva tuoksu ja itse voiteen koostumus on aivan mannaa iholle. Jos jotain kritisoitavaa haluaa etsiä tästä kivasta tuotteesta, on se, että se on purkissa. Pitkäkyntisenä ihmisenä kaikki purkista otettavat vartalovoiteet ärsyttävät siinä mielessä, että kynnen alustat ovat täynnä voidetta. Mutta tämä nyt on pientä ja turhaa kitinää, koska tuote svengaa ja toimii niin kuin sen kuuluukin.

Melkeinpä joka Dermon tilauksen yhteydessä tulee tilattua jotain naamanpuhdistustuotetta. Niinpä tein tässäkin tilauksessa. Ikisuokkarini Puhdistusmaito toimii kaksoispuhdistuksen kakkososana hyvin, tuote on riittoisa, tehokas, hellävarainen, neutraalin tuoksuinen ja ennen kaikkea - halpa. Pumppupullosta myös iso plussa. Tuo puteli kestää mulla jokapäiväisessä käytössä yleensä 4-6 kuukautta ja hintaa on tosiaan alle 5 euroa.
Aamuputsariksi valitsin Kasvopesun joka on varmasti monen mielestä hurjaa myrkkyä, mutta itse tykkään pikkasen napakammasta pesutuloksesta aamutuimaan. Tuote on tarkoitettu normaalille/sekaiholle ja se jättää aavistuksen kirraavan tunteen iholle. Eli kaikkein kuivanaamaisimpien ei kaiketi tätä kannata kokeilla, mutta omalle aavistuksen öljyisemmälle iholleni tämä sopii vallan mainiosti. Tässäkin hintaa on alle vitosen ja pumppupullo kestää kuukausia, koska tuote on hirmu riittoisaa. Nämä puhdistustuotteet ovat mielestäni erittäin hyvän hinta-laatusuhteen omaavia ja voin siis suositella näitä kaikille ketkä arvostavat edullista, mutta laadukasta kosmetiikkaa.


Viime kerran uutuuksia oli Suklaa-sarja joista halusin tutustua ehdottomasti tähän vartalokuorintaan. Tämä on oikeastaan kuorintaVOIDE ja se sisältää kaakaouutetta ja mantelin siemenöljyä.Ainoa mistä tulee piiiiiitkä miinus on pullo. Kuka insinööri (kaikki kunnia vain heille noin niinkun muuten) keksii aina laittaa kuorinnat PULLOON? Tuubista kun olisi pikkasen näpsäkämpi puristella tuotetta ulos. 

 Suklaakuorinta todella on herkullisen suklaakastikkeen näköistä ja tuoksu on, yllätys yllätys - suklainen. Hyvin suklainen onkin ja yllättävän vähän esanssinen. Yleensä tälläisillä ns.karkkituoksuilla on vaarana tuoksua hyvinkin teolliselle ja keinotekoiselle, mutta tässä on onnistuttu oikeasti jäljittelemään aitoa suklaan tuoksua. Kuorivia rakeita saisi olla minun makuuni hieman tiuhemmassa, mutta ei tämä huonokaan ole. Aika sellainen turvallinen peruskuorinta jota voi huoletta pullata pariin kolmeenkin kertaan viikossa eikä iho kärsi mitään suurempia vaurioita. Ehkä en toistamiseen tätä enää osta, mutta koska olen täysin vietävissä houkuttelevien uutuustuotteiden kanssa, halusin tilata tätä kokeiluun :)

Käytätkö sinä Dermon tuotteita? :)

maanantai 16. toukokuuta 2011

Pese ja kosteuta.

Heikkouksiani kosmetiikan suhteen ovat ehdottomasti suihkugeelit ja vartalovoiteet. Kumpiakin minulla on käytössä koko ajan useampia ja jos vastaan tulee ihanuuksia, niitä on silloin pakko ostaa lisää vaikka varastoissa olisi jo runsaasti kumpiakin.

Aloitetaan uusista suihkusaippuoista. Kumpainenkin on aivan markettikamaa, mutta kerron silti näistä hieman. Palmoliven granaattiomenan-tuoksuinen saippua on hyvin kermamaista ja tuoksu on mitä ihanin. Granaattiomena harvoin tuoksuu huonolle :)  Doven gofresh-sarjan Apricot-saippua tuoksuu niin namille, että pullosta hörppääminen voi olla lähellä. Jos mun suu pitäisi pestä saippualla, valitsisin tämän siihen tehtävään. Tuoksusta tulee mieleen jokin karkki jota sai silloin kun olin muksu.

Tilasin taannoin Nelly.comista Moyana Coriganin White Angel-body smoothien. Voide tuoksuu kertakaikkisen herkulle, kermakolalle. Kauheana karkkiaddiktina tämä tuoksu on jotain käsittämättömän ihanaa. Itse voiteen koostumus voisi olla vähemmän litkua. Ohuesta koostumuksesta huolimatta tämä tosin kosteuttaa mukavasti. Moyana Coriganilla on mitä ihanimpia tuotteita valikoimassaa, mutta näitä ei taida tosiaan saada Suomesta muualta kuin Nelly.comista missä niistä nyhdetään ylihintaa :( Merkki on ruotsalainen ja käväisin MC:n kotisivuilla jossa totesin, että Ruotsista näitä saisi paljon edullisemmin. Noh, syksyllä tulee työreissu Tukholmaan, silloin ehkä tulee tuotua näitä :)

Lisää rasvaa kehiin. Nappasin Tarjoustalon alelaarista mukaani Doven gofresh-sarjan Green Tea&Cucumber-voiteen 3 eurolla.  Voide on todella kivan raikkaan tuoksuista ja levittämisen jälkeen iholle tulee viileä olo :) Iso 400 ml:n pullo kestää vähän reilumpaakin läträystä. Kotikaupunkini kauppakeskuksessa järjestetään aika ajoin yhteistapahtuma jossa kaikki liikkeet myyvät tuotteita hyvillä tarjouksilla. Idea on hieman Hullut Päivät-tyyppinen ja silloin saatta tehdä hyviä löytöjä. En kuitenkaan arvannut, että tekisin edullisen ja loistavan löydön APTEEKISTA :D Apteekeissa myytävä NatuVive-sarja on jo kiinnostanut jonkun aikaa allekirjoittanutta, mutta en ole jostain syystä ostanut aiemmin yhtään tuotetta. Nyt kuitenkin kiusaus kävi aivan ylitepääsemättömäksi, koska tarjouksessa oli 400 ml:n pumppupullo Granaattiomenan tuoksuista vartalovoidetta hintaan 5 euroa! Voide on todella pirteän tuoksuista ja jättää ihon kivan pehmeäksi. Tämän perusteella voisin ostaa muitakin sarjan tuotteita. Pumppupullosta iso plussa :)

Peruskauppareissulla Prisman alepöydästä pisti silmään Ahavan tuote jota ensin luulin suihkugeeliksi. Koska olen suihkugeelimaanikko, menin tietysti hiplaamaan tuubia silmät kiiluten. Paljastui kuitenkin, että kyseessä on Pre-shower product eli ennen suihkua käytettävä tuote.Kuten useissa (ellei jopa kaikissa) AHAVAn tuotteissa Kuollutmeri on vahvassa pääosassa ja niin tässäkin. Tämä sisältää nestemäistä Kuolleenmeren suolaa ja koostumus on jännän öljymäistä geeliä. Kupletin juoni menee niin, että tätä levitetään hierovin/pyörivin liikkein iholle ennen suihkua ja annetaan imeytyä hetki. Suihkussa (tai kylvyssä) tuote pestään iholta pois joko pelkällä vedellä tai halutessaan saippualla. Tuote lupaa vahvistaa ja kaunistaa ihoa suolan avulla kun tuotetta käytetään säännöllsesti. Tuote on täysin tuoksuton.
Itselläni on jonkin näköinen fiksaatio suolaan kun puhutaan kosmetiikasta. Rakastan LUSH:n kuorivaa Seasalt-naamiota ja olen lukenut suolan hyvistä vaikutuksista ihonhoidossa. Olen nyt tätä kirjoittaessani ehtinyt kerran kokeilla tätä tuotetta ja pidin kyllä kovasti. Iho tuntui ihan mielettömän sileältä ja pehmeältä suihkun jälkeen! Harmitti oikein kun en älynnyt haalia kaikkia laarissa olleita tuubeja mukaani, 4 euroa AHAVA:n tuotteesta kun ei ole kovinkaan paljon. Onko tämä jollekulle muulle tuttu tuote? Mielipiteitä?

Samasta laarista oli aivan pakko napata myös nämä perusgarnierit mukaan, noilla hinnoilla ei niitä vain voinut jättää sinne muiden ostettavaksi. Bodycocoon on mukava 400 ml:n perhepakkaus ja hydralock normaali 200 ml. Olen joskus kauan kauan sitten käyttänyt cocoonia ja tykkäsin ihan hirmuisesti silloin siitä tuoksusta. Tuoksumuisti pelasi yllättävän hyvin, nuuhkutellassani tätä nyt, palasin automaattisesti muistoissani vuosiin 2002-2003 :D Hydralock ei tuoksu yhtä paljon kuin cocoon, mutta se ei sinänsä haittane, hyvän tuntuinen koostumus ja lupaus pitkäkestoisesta kosteutuksesta riittävät minulle.

LIDLn kosmetiikkatarjonta on yllättänyt monesti, niin hyvässä kuin vähän huonossakin. Tällä kertaa arpaonni osui nappiin ostaessani pari uutuutta poiketessani Liiterissä. Tämä suihkugeeli on nimensä mukaan harmoninen, tuoksuu laventelilta ja lootukselta. Sarjassa oli myös sininen ja keltainen suihkugeeli, mutta niiden tuoksut eivät miellyttäneet omaa nenuani yhtään, joten siksi vain tämä yksi lähti mukaan.

 Kun vastaan tulee tälläinen patenttikorkkinen purkki, hyvin harvoin, jos koskaan pystyn vastustamaan kiusausta ostaa tuotetta. Yleensä tälläisissä purnukoissa myydään jotain herkullista vartalovoita ja niin tälläkin kertaa. Kaakaovoita ja sheavoita sisältävä vartalovoi tuoksuu ja tuntuu ihan mielettömän ylelliselle. Ja hintaa tällä arjen luksuksella oli alle 5 euroa. INCI-listaa tutkiessani laitoin merkille, että jo toisena ainesosana oli soijansiemenöljy ja neljäntenä sheavoi. Aika pätevä voide siis! Imeytyi tosi hyvin iholle ja jätti peräänsä mukavan, lievästi makeahkon kaakaon tuoksun. Harmillista, että tämäkin on myynnissä vain rajoitetun ajan :( Ajattelin ehkä käydä hamstraamassa tälläisen toisenkin purkin varastoon jos näitä on vielä tarjolla seuraavaksi kun menen LIDLiin.


Ihanan paksu ja kermainen koostumus :)




Mikä on sinun vartalovoide/suihkugeeli-suosikkisi? :)

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Vaatehuoneen siivousapuri.

Päätimme isännän kanssa siivota vaatehuoneen. Onko kellään muulla vaatehuone sellainen Musta Aukko jonne tungetaan kaikkea mahdollista ja loppujen lopuksi kukaan ei muista mitä kaikkea siellä edes on? No meillä ainakin asia on vähän näin. Kirppikselle lähti älytön määrä vaatetta, käsilaukkua ja kaikkea muuta sälää.

Siivousoperaatiossa mukana oli tietysti meidän pikku-apuri.


May the Force be with you.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Hyvä Suomi!




Meidän oma pikku-ukkeli kannustaa Suomea! Olipa laji mikä tahansa :) Huomenna jännätään miten kotimaamme pärjää Euroviisuissa :)

torstai 12. toukokuuta 2011

Tax Free-ostoksia.

Käväisin huhtikuun alussa laivaseminaarissa ja vaikka reissu olikin melko työpainotteinen, ehdin kuin ehdinkin tehdä vähän tax free-ostoksia :)

Olen etsinyt kunnollista dödöä jo pitkään ja Garnierin Mineraalideo pääsikin jo melko lähelle sitä mitä dödöltä vaadin, mutta silti en ole ollut täysin tyytyväinen siihenkään. Monien ylistämä Clarinsin deo tuli laivalla vastaan edulliseen 16 euron hintaan ja päätin satsata kainaloideni iloksi ja onnellisuudeksi tämän kyseisen yksilön. Kyllä vaan, pitää sanoa että ne ketkä tätä ovat kehuneet, eivät ole yhtään väärässä. Tuote on loistava, ei enää kutiavia ja kuivia kainaloita, ei pelkoa siitä pettääkö dödö tai onko paidassa seksikkäät märät fläkit. Tämä toimii ja päätinkin, että kun tämä puteli loppuu, ostan tätä lisää, vaikkakin täydellä hinnalla maista. Jos saan ihan vähän narista jostain, niin narisen tuoksusta. Ehkä hieman mummomainen? Tämä on todennäköisesti oman krantun tuoksunenäni oikkuiluja ja kaikkien muiden mielestä tämä on ihan kivan ja normaalin tuoksuinen. En tiedä johtuuko tuoksuärsytys siitä, että en pidä suoranaisista kukkais/puuterituoksuista yhtään. Tämä on mielestäni hieman semmoinen. Josko tätä saisi tuoksuttomana, kiittäisin polvillani. Tietääkö joku, onko tästä tuoksuton versio?


Kun nauttii muutaman lasin viiniä ja lähtee sen jälkeen ostoksille, tulee ostettua herkemmin herätteitä. Tätä voisi kutsua sellaiseksi ostokseksi. Ainakin osittain. Muistin yhtäkkiä tax freessä kierrellessäni, että mahtaakohan Lancomelta saada yhtä tiettyä sävyä vielä. Tämä sävy on melko kaukana siitä mitä alunperin metsästin, mutta päätin ostaa huulipunan silti. Koostumus on todella kiva ja hylsykin on ihanan ylellinen :) 24 euroa huulipunasta on ehkä ihan huippu mitä ikinä voisin maksaa joten ihan kipurajoilla mentiin. 

Heistä toinen on taxfreestä. Kyllä, tämän kesän suosikkituoksu Escadan Taj Sunset. Moni muukin on tainnut tykästyä tähän herkulliseen tuoksuun joten sen suuremmin en ala analysoimaan sitä. Ostin 50 ml:n pullon vaikka 100 ml:nen lekakin olisi ollut tyrkyllä. Piti oikein hetki punnita ostanko sen vai tämän, koska hinta eroa ei ollut kuin 13 euroa. Jokin järjenääni kuitenkin suositteli ostamaan tämän pienemmän, 100 ml saattaisi olla jo hieman liikaa, jopa tätäkin.
Tajn vieressä kaunistelee kauan himoitsemani D&G:n 3 L'impératrice. Tämä tuoksu on sellainen, että vaikka mulla olisi tätä litran pullo, en varmaan kyllästyisi tähän ollenkaan. Sain tämän kyseisen pullon lahjaksi ja pitää sanoa, että hyvin onnistunut lahja oli :)

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

On kabukeja ja Kabukeja.

Vaikka olen käyttänyt mineraalipohjaa jo parisen vuotta meikissäni, en ilmeisesti ole ymmärtänyt miten tärkeä hyvä kabuki on pohjan tekemisessä. Ensimmäinen kabukini ei ollut suinkaan kabuki vaan mikä-lie-suti joka tuli Maybelinen mineraalipuuterin mukana. Suti oli yhtä iso kuin sormustin ja sen avulla pohjan levittäminen oli melko lailla työtä, tuskaa, verta, hikeä ja kyyneliä.

Seuraava kabukini eksyi minulle Avonin valikoimasta. Nyt oli jo vähän kokoakin enemmän ja puuterin pyörittely nassulle sujui astetta jouhevammin. Käytin Avonin sutia kuitenkin melko pitkään vaikka koko ajan tuntui, että se ei ollut se Oikea minulle. Tuntui kuin harjakset olisivat vähän raapineet kasvojani ja silloin tällöin muutama karvakin irtoili puuteria pyöritellessä.

Sitten ostin tämän.

VIRHE! Okei, olisihan se pitänyt jotenkin päätellä, että jos kabuki maksaa 4,95 € voiko se olla hyvä? Ikuisena optimistina ja edullisen kosmetiikan puolesta puhujana halusin uskoa tähän aivan täysin. Pelon sekaisin tuntein otin sudin käyttöön vaan huomatakseni, että pelkoni oli todellakin aiheellinen.


Harjakset olivat pehmeämmät kuin Avonin vastaavassa, mutta siihen ne positiiviset puolet sitten loppuivatkin. Suti haisi kamalalle teollisuusliimalle ( tai siis sellaiselle mille kuvittelen teollisuusliiman haisevan ) ja vaikka pesin sudin, haju pysyi. Kun aloin eka kerran pyörittämään mineraalia nassuuni tämän avulla, meinasin alkaa huutamaan pelkästä pettymyksestä ja turhautumisesta. Sudista irtoili karvoja kuin menossa olisi ollut maailman loppu. Niitä irtoili vaikka miten hellästi koitin sutia pyörittää iholla. Päätin, että nyt tämä  pelleily näiden perhanan sutien kanssa saa piisata ja marssin kauppaan.

Jostain muistini syövereistä kaivoin esiin, että joku oli kehunut Bodyshopin kabukia. Marssin suoraa päätä liikkeeseen ja kerroin kabuki-traumoistani myyjälle. Hän näytti minulle tätä ja tajusin olleeni täyspimennossa kabukien suhteen. Nyt pitelin kädessäni Kabukia, THE Kabukia. Karvat ovat silkinpehmeät, niitä on tiuhassa ja ne eivät IRTOILE! Kärsin tästä pikkasen päälle 20 euroa, mutta toisaalta hyvät sudit kestääkin vähän paremmin kulutusta kuin alle kympin rimpulat. Tämä on aarteeni kallehin, voisin pyöritellä tätä naamaani vasten ihan ilman puuteriakin :D Niin mukavalta tämä tuntuu iholla. Kyllä panostaminen jossain asioissa kannattaa pihistämisen sijaan :) Tämä on yksi niistä asioista.

Jollain muulla kamalia kabuki-traumoja?

tiistai 10. toukokuuta 2011

Wet n' Wild-kokeiluja.

Hellou again, long time no see. Luokattoman pitkä radiohiljaisuus on ollut blogissani. Kuten varmaan jo arvaattekin syy ei ole siinä etteikö olisi kiinnostusta vaan siinä ettei aika vaan riitä kaikkeen. Mutta näin toukokuun lämpimien kelien kunniaksi ajattelin viettää aikaa tietokoneella ja postata muutaman päivityksen ilmoille :) Toivon mukaan olette jaksaneet pysyä mukana vaikka täällä ei ole mitään tapahtunutkaan aikoihin.

Sama kosmetiikkahulluus jatkuu edelleen ja olen hankkinut vaikka mitä uutta mukavaa kylppärin kaappiin :) Seppälässä myytävä Wet n'Wild-sarja onkin jo monelle tuttu ja itsekin ostin kevättalvella muutaman sarjan kynsilakan. Nyt jatkoin sarjaan tutustumista ostamalla muutaman muun tuotteen.

Mansikka kehui WnW:n luomareita ja päätin satsata vajaat 8 euroa tähän palettiin. Pahoittelen jälleen surkean kamerani surkeaa jälkeä. Tässä kuvassa on siis lila-harmaa-vaalea-sävyinen paletti Lust Désir. Kuten Mansikkakin niin minäkin yllätyin luomareiden hyvästä pigmentistä ja laadukkaan oloisesta koostumuksesta. Tämä paletti pesee mennen tullen pigmentissä ja koostumuksessa mm. Lumenen luomarit. Tästä kaverista onkin sukeutunut hyvä arkimeikkituotteeni :)

Paletilla tehty silmämeikki :) Ei hassumpi eihän vaan? Nopsa arkimeikki syntyy kauniisti tällä.

Näppärä korostus-, peite-, kirkastus- ja neutralointipaletti, hinta alle 6 euroa. Tämäkin on osoittautunut hintansa väärtiksi ja oivaksi apulaiseksi meikin teossa. Ainoa mikä hieman tökkii on tuoksu, mutta minä nyt satun olemaan kronkelinokkainen tapaus. Tässä ei ole mitenkään paha tuoksu, vaan hieman ehkä makeahko ja "hajuvesimäinen". Tuoksu ehkä paljastaa sen, että kyseessä on halpatuote, mutta  tuotteen koostumuksesta sitä ei kyllä mielestäni huomaa :) ja se on pääasia, tuoksusta siis viis.

Kun osti väh.15 eurolla WnW:n tuotteita sai kaupan päälle 5 kynsilakan setin. Värit ovat kivoja, mutta vaikka kyseessä on megalast-versio, lakka ei pysy vuorokautta pidempään kauniina :( Tämän saman huomasin jo aiemmin kun ostin sarjan kynsilakkoja. Toisaalta tosi sääli, koska värit ovat aivan mahtavia ja hintakin olisi kukkaroystävällinen.