keskiviikko 17. elokuuta 2011

Mitä löytyikään Vesalta.

Teimme jälleen jokakesäisen ekskursion Tuuriin, Keskisen Vesan ostosparatiisiin. Monet mieltävät Tuurin kyläkaupassa käymisen jotenkin juntiksi tai naurettavaksi, mutta meidän mielestämme se on mukava paikka tehdä ostoksia ja samalla majoittua hyvätasoisessa hotellissa. Vesasta voidaan olla montaa mieltä ja itsekin tunnen suurta myötähäpeää kun luen juttuja hänen hyvinkin erikoisesta yksityiselämästään, mutta olipa mies miten erikoinen vapaa-ajallaan, krediittiä on pakko antaa hänen ilmiömäisestä businessvaistostaan. Ei kuka tahansa nosta kyläkauppaa liikevaihdoltaan melkein samalle tasolle kuin Helsingin Stockmann.

Kuten aina, nytkin teimme todella hyviä löytöjä. Jaan taas postaukset näistä löydöistä muutamalle päivälle, ettei tule yhtä megapitkää päivitystä ostossaaliistamme. Tai siis lähinnä minun saaliistani. Epäilen hieman ettei ketään täällä ehkä kiinnosta isännän työkalu- ja urheiluvälineostokset? :D



Löysin aika hauskat kengät alehintaan. Isäntä kysyi minulta, että ihanko tosissaan aion ostaa nämä? Hänen mielestään tuo nilkan takana oleva strassijono + tuo käärmesolki olivat [and I quote] mauttomat. Toki arvostan pervorehellistä miestäni, mutta omasta mielestäni kengät olivat makeat! Joten ostin ne. Kengät sopivat myös työkuvioihini,  mulla on työn puolesta tämän tästä edustustilaisuuksia ja ajattelin, että nämä voisi olla aika jänskät myös siihen tarkoitukseen. Lesti on todella hyvä mun jalalle ja korko sopivan matala. En voisi kuvitella laittavani jalkaani 10-15 cm korkoja. 




Löysin myös ihania korviksia ja alimmassa kuvassa olevan möhkälemäisen sormuksen, joka oikeasti painaa melko paljon. Rakastan riippuvia korviksia, mutta yleensä käytän kuitenkin helmi- tai kultanappeja. Silti haalin tälläisiä ihania, suuria ja näyttäviä korviksia sillä mielellä, että jos vaikka menen bilettämään, laitan sellaiset korviini. (Kuriositeettina voin kertoa, että olen ollut yöelämässä bilettämässä viimeksi yli 3 vuotta sitten...)
Mutta näitä on silti hyvä olla :)

Kyläkaupan keskellä olevassa kampaamossa on aina hyviä tarjouksia, tällä kertaa löysin sieltä mm. nämä Matrixin tuotteet. Vasemmalla oleva sleek.look-lämpösuoja suoristusraudan kanssa käytettäväksi ja iso solutionist-hoitosuihke pesun jälkeen suihkutettavaksi. Molemmat olivat vain 5 euroa kappale. Lämpösuojasuihkeessa on ihana tuoksu ja se todella toimii hyvin raudan kanssa, hius jää pehmeäksi ja kiiltäväksi. Solutionist-hoitosuihke ei vakuuta tuoksullaan, mutta hoitotehollaan kylläkin. Omat hiukseni ovat luonnonkarheat ja helposti takkuuntuvat, tämä on tuonut helpotusta siihen ongelmaan.

Nappasin kampaamosta vielä TIGIn Dumb Blonde-shampoon jota en ollut aikaisemmin kokeillutkaan. Saman linjan hoitoainetta olen käyttänyt jo useamman tuubin (nytkin on käytössä yksi) ja siitä olen tykännyt. Tätä shampoota ei kai enää valmisteta, ainakaan tämän näköisessä pullossa? Tämä kyseinen pullo lähti mukaan 9 eurolla. Shampoossa on sama ananaksinen tuoksu kuin hoitoaineessakin ja koostumus on helmiäisvaaleanpunaista. Shampoo vaahtoaa todella hyvin ja jättää hiukset aavistuksen ylipestyn tuntuisiksi. Tämä on sinänsä yllättävää, koska kyseessä on kuitenkin värjättyjen ja kuivien hiusten shampoo? Tykkään tästä jokatapauksessa, pitää vaan aina muistaa laittaa tämän kanssa hieman jytympää hoitoainetta ettei hiukset pesun jälkeen näytä tältä.

Mun hiustenhoitotuotteiden haaliminen alkaa saada (ellei ole jo saanut) hyvin maanisia piirteitä. Nämäkin oli pakko ostaa, koska kyseessä oli mulle ennalta tuntematon Schwarzkopfin merkki Supersoft ja koska tuotteiden nimissä vilahtelivat sanat Smoothie ja Yoghurt. Keltainen pullo on tuuheuttava shampoo jossa mukana limeä ja jugurttia. Shampoossa on todella herkullinen pehmeän sitruksinen tuoksu ja hiukset jäävät mukavan pehmoisiksi pesun jälkeen. Punainen shampoo on puolestaan värjätyille ja kuiville hiuksille. Mukana on punaisia marjoja ja jugurttia. Kuten limeshampoossakin, tässäkin on hyvin herkullinen tuoksu. Pesuteho ja vaikutus on melko lailla samat kuin lime-versiossakin. Hoitoaineeksi valitsin kookoksisen kuivien hiusten hoidon joka jättää hiuksiin melko voimakkaan kookoksen tuoksun. Hoitoaine pehmittää (luultavasti useiden silikonien ansiosta) hiukset pehmeiksi ja silkkisiksi. Hintaa näillä oli reilu 2 euroa per puteli.

Batisten kuivashampoon nappasin mukaani, koska edellinen kuivashampooni loppui jo ajat sitten ja enkä ole vain saanut ostettua uutta tilalle. Minulla on hyvin ristiriitainen suhde kuivashampoihin. Toisaalta se pelastaa öljyisen näköisen hiustyven jos edellisenä iltana tai samana aamuna on laiskottanut hiusten pesun suhteen, mutta toisaalta se saa päänahan tuntumaan hyvin tukkoiselta ja tunkkaiselta. Tämä kyseinen kaveri tuoksuu tosi raikkaalle ja eikä jätä mitenkään hirmuisen vaaleaa jälkeä tummiin hiuksiin. Kohottaa mukavasti ja saa hiukset tuntumaan raikkaammilta. Eli ei huono ostos ollenkaan. Voisin hyvin jatkaa tämän merkin parissa, mutta en ole törmännyt tähän missään täällä. Onko tietoa mistä kaikkialta tätä saa ostaa?

Ja ei reissua ilman suihkusaippuaa. Ostin omiinkin varastoihin arvonnassa mukana olevan Body Bureaun Tunisian Red Flower-saippuan joka tuoksuu aivan jumalaiselle. Pullon ulkonäkö on tylsä, mutta sisältö toimii. Isäntäkin kysyin eräänä iltana suihkusta tultuani, että "millä sä pesit itsesi? Aika hyvä tuoksu!" :) Toinen suihkusaippua on jokin nevahööd halpismerkki, mutta tuoksu oli kiva granaattiomenan ja punaisten marjojen yhdistelmä ja hintaa taisi olla juuri euron verran :)

6 kommenttia:

  1. Oooooh... noi kengät! Ihania! :) Minun ukkoni olisi tykännyt soljista, mutta tiedän hyvin, että hän olisi kysynyt, että miksi nuo kengät on valmiiksi käytetyn näköiset? Oudot noi vääntyvät kengät. ;D

    Ihania korviksia! Itse haalin kanssa suuria korviksia, mutta ainoastaan kesällä niitä tulee käytettyä... nykyää... kun itsekään en enää käy bilettämässä. Ennen tuli käytyä 1-6 kertaa kuukaudessa, nykyää 0. Viimeksi tuli käytyä yökerhossa reipas 2 vuotta sitten. :D

    VastaaPoista
  2. Minna: Kiitos! :)Juu, ei meidän isäntä ymmärtänyt tuota kengän malliakaan, kuulemma muistutti jumppatossuja joissa on korot... :D Mutta oikeesti just tuon mallin vuoksi, nuo istuu jalkaan aivan täydellisesti, ei purista ja ovat pehmeät. Jos näet joskus jossain tuollaiset kengät, koklaa ihmeessä ! :)

    Ennen mäkin olin varsinainen bilehile, joka viikonloppu tuli riekuttua baarissa :D Nykyään olen niin mukavuudenhaluinen ettei paljon kiinnosta mennä Onnelaan notkumaan.

    VastaaPoista
  3. juurikin tuo jumppatossu tuli minunkin mieleen, joten uteliaana kysynkin, olisiko mitenkään mahdollista saada kuvaa noista niin että ne on jalassa ?

    VastaaPoista
  4. Ruu: Juu, toki :) Koitan tuossa vaikka viikonlopun aikana ottaa kuvat!

    VastaaPoista
  5. Batistea saa nykyään myös Kicksistä :) Enne se oli brittien ja jenkkien etuoikeus!

    VastaaPoista
  6. Nunanna: Oij, kiitos tästä tiedosta! :) Käyn melko harvaan Kicks'ssä, koska tämän tienoon ainoa liike on toisella puolen pitäjää missä asun. Mutta kun menen seuraavaksi, pitääkin muistaa ostaa varastoon :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)