lauantai 9. heinäkuuta 2011

Lukeminen kannattaa aina osa 2.

 Tänään kirjoittelen kirjoista joita en ole vielä lukenut, mutta vakaa aikomus olisi näin tehdä jopa tässä kesän aikana. Prismassa oli juhannuksen jälkeen iso pokkari-ale ja löysin sieltä nämä melko lailla suuren suosion saavuttaneet Jens Lapiduksen Stockholm Noir-trilogian kaksi ensimmäistä osaa, Rahalla saa ja Siisti kosto. Ensiksi mainittu on jo tehty elokuvaksi, isäntä osti sen huutonetistä ja katselimme sen parisen viikkoa sitten. Elokuva jätti jollain lailla hieman kylmäksi, mutta luulen että kirja pureutuu juoneen hieman tiiviimmin. Kirjat ovat ymmärtääkseni jollain lailla jatkoa toisilleen, mutta niissä on kuitenkin hieman itsenäiset tarinat. Rahalla saa-kirjassa sekä tietysti myös elokuvassa liikutaan Tukholman eliittipiirien ja lähiömafoiden välillä, huumekauppa kukkii ja kieroilultakaan ei säästytä.
Jens Lapidus/Rahalla saa:
Jorge on diileri, joka ei viihdy telkien takana - hän on päättänyt karata kostaakseen niille, jotka hommasivat hänet sisään. Mrado on arvaamaton ja väkivaltainen hormonienkäyttäjä, joka katkoo ihmisten sormia yhdellä kädellä ja silittää hellästi tyttärensä poskea toisella. JW on maalaispoika, joka on valmis painelemaan pimeälle puolelle rahoittaakseen yläluokkaiset bileensä. He kaikki ovat päätyneet helpon rahan toivossa kokaiinipiireihin. Pian heitä yhdistää rahaakin kovempi motivaatio: on löydettävä mies, joka on kohdellut heitä huonosti.
Jens Lapidus/Siisti kosto:
Thomas on työhönsä ja elämäänsä kyllästynyt passipoliisi, joka käy hyökkäykseen koko koneistoa vastaan. Mahmud haluaa vankilasta vapauduttuaan ryhtyä oman elämänsä herraksi. Niklas on Irakista kotiutettu palkkasoturi, joka käy yksityistä sotaansa yhteiskuntaa vastaan. Kaikki kolme iskeytyvät Radovanin vaikutuspiiriin: Tukholman alamaailmaan. Siellä mikään ei ole mahdotonta ja kaikki on kaupan – kovaan hintaan.

 Jilliane Hoffmanin Morfeus on jatkoa eilen postauksessani olleelle Cupidolle. Ajattelin lukea tämän suht pian, etten unohda kokonaan mitä Cupidossa tapahtui ja näin ollen tämän juonesta on helpompi saada kiinni.
On kulunut kolme vuotta siitä kun Cupidona tunnettu raaka sarjamurhaaja terrorisoi Miamia ja tappoi yksitoista nuorta naista. Sosiopaatti William Bantling pidätettiin ja apulaissyyttäjä CJ Townsend lähetti hänet Floridan kuolemanselliin odottamaan teloitusta. Nyt Miami Beach on taas kauhun vallassa. Kolme poliisia on murhattu raa«asti. CJ Townsendia kalvaa epäilys. Hänellä ja murhatuilla poliiseilla oli yhteinen salaisuus, jota CJ ei ole kertonut edes miesystävälleen Dominickille. Nyt tuo salaisuus uhkaa maksaa hänen henkensä. 

Camilla Läckbergin Saarnaaja on ruotsalaisdekkari jonka ostin jostain kirja-alesta joskus aikoja sitten. Ostin tämän lähinnä rakkaudestani ruotsalaisiin dekkareihin, mutta minulla ei tosiaan ole harmainta haisua tämän kirjailijan aiemmasta tuotannosta tai siitä onko tämä edes lukemisen arvoinen.
Varhaisena kesäaamuna pikkupoika livahtaa ulos leikkimään ritaria. Leikki saa äkillisen lopun, kun poika näkee edessään maassa makaavan alastoman naisen, joka tuijottaa suoraan häneen...Poliisi kutsutaan paikalle, ja käy ilmi että nuori nainen on murhattu. Rikos käy entistäkin merkillisemmäksi, kun ruumiin alta pian löydetään kahden 1970-luvun lopussa jäljettömiin kadonneen naisen luurangot. Johannes Hultin, kuuluisan Saarnaajana tunnetun vapaakirkon pastorin pojan, epäiltiin tuolloin sekaantuneen katoamisiin, mutta hän teki itsemurhan pian tapahtumien jälkeen. Hultia ei siis voida kuulustella. Tanumsheden poliisiasemalla ollaan ratkaisemattoman mysteerin edessä. Ehkä Hult oli syyllinen, tai ehkä he etsivät nyt murhaajaa joka on odottanut kaksikymmentä vuotta murhatakseen uudelleen. Tai ehkä he ovat tekemisissä aiemmista murhista inspiroituneen hullun kanssa.

Mari Jungstedtin kuudes suomennettu kirja Kevään kalpeudessa jatkaa Gotlannissa tapahtuvien murhien sarjaa tuttujen henkilöhahmojen ratkoessa niitä. Tätä kirjaa luen nyt parhaillaan ja tämä on taas taattua Jungstedtia. Juoni pitää otteessaan heti alusta lähtien. Kun aloitin tämän kirjan, luin heti miten 100 sivua, koska en pystynyt yksinkertaisesti lopettamaan lukemista.
Rutinoitunut juhlien järjestäjä Viktor Algård myrkytetään kesken juhlahumun, ja murhaan syyyllisiksi epäiltyjä alkaa tippua tutkijoiden haaviin toinen toistaan merkillisempien kiemuroiden kautta. Keskeiseksi henkilöksi muotoutuu keski-ikäinen Veronika Hammar, jolla on miessuhteita vähän joka lähtöön. Rikoksesta epäilty muuttuukin äkkipäätä ällistyttävästi surmatyön kohteeksi.
Hevosia ja koiria pelkäävän komisariojurrikan on nieltävä niin oman perheensä kuin muunkin lähipiirinsä aiheuttamat sotkut parhaansa mukaan ja pyrittävä löytämään oikea syyllinen ennenkuin taas löytyy uusi uhri.

 Samalla kerralla kun ostin Lapiduksen kirjat, ostin Harlan Cobenin Lupaus-kirjan. 
Lukiolaistyttö katoaa. Hänet nähdään myöhemmin New Yorkissa - sieppaus vai karkumatka? Siinä pulma Harlan Cobenin Lupauksessa. Toinenkin tyttö samasta koulusta on kadonnut, taustalla on mahdollisesti perheväkivaltaa.
Pohjimmiltaan kyse on viattomuudesta: keitä pitää suojella, keiden puolesta taistella. Onko niin, että ilkimykset saavat tulla toimeen omillaan, kun ovat pahiksen roolin valinneet, viattomia pitää puolustaa - mutta ovatko viattomat todella viattomia? 

 Charlaine Harris, Maggie Shayne, Marilyn Tracy/ Pimeyden olennot-pokkarin sain isännältä kirpparituliaisina. Kirjassa on käsittääkseni kolme tarinaa jotka jotenkin liittyvät vampyyreihin. Kyllä, minäkin olen yksi niistä hulluista jotka diggaa vampyyrejä ihan tosissaan. Olen pienestä asti rakastanut vampyyritarinoita joten tämä hulluus ei ole tullut viime aikoina vaikka vampyyritarinoita tuleekin joka tuutista.  

Ensimmäinen kirjan tarinoista on Charlaine Harrisin Tanssiva kuolema. Se tapahtuu samassa maailmassa kuin Southern Vampire Mysteries -tarinat, eli vampyyrit ja ihmiset yrittävä elää yhdessä. Tämä tarina on ehdottomasti kokoelman helmi. Vaikka tarina tarjoaa runsaasti romantiikkaa, se myös kysyy, miten pitkälle naisiin kohdistuvan väkivallan pitää mennä, ennen kuin siihen puututaan. Kirja alkoi siis erittäin lupaavasti ja odotin jo mielenkiinnolla kirjan seuraavaa tarinaa. 
Maggie Shaynen kirjoittama Iltahämärän valat oli kuitenkin todella yltiöromanttinen ja kliseinen sekä vielä huonosti kirjoitettu, joten innostukseni laski nopeasti. Onneksi kirjan kolmas tarina, Marilyn Tracyn Aamuyön morsian, palautti kuitenkin uskoani vampyyriromantiikkaan. Vaikka tämäkään tarina ei yllä Harrisin tasolle, se on silti huomattavasti parempi kuin Shaynen teksti. Tarina tarjoaa näkökulmaa vampyyreiden tunne-elämään ja avaa mahdollisuuden vampyyrien henkilökohtaiselle muutokselle. 

Joe Hillin toinen(?) teos Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia on jonkin sortin novellikokoelma ja lukemani arvostelut siitä eivät ole kaikki olleet mitenkään kauhean ylistäviä. Vaikka Sydämen muotoinen rasia onkin yksi parhaista lukemistani kirjoista, jotenkin tähän kirjaan tarttuminen on jäänyt juuri vaisujen arvostelujen vuoksi.   
Joe Hillin monisävyinen novellikokoelma sisältää niin kummitusjuttuja, scifiä, jännitystä kuin arkipäiväisempiä ihmissuhdetarinoitakin elämän pikku outouksineen. 
"Parasta uutta kauhua" on kertomus kauhukirjojen pienkustantajasta, joka saa käsiinsä harrastajakirjoittajan verisen mutta vaikuttavan novellin, ja lähtee etsimään sen syrjäseuduilla asuvaa kirjoittajaa. "20. vuosisadan aave" kertoo pikkukaupungin teatterista, jossa murhatun naisen haamu ilmestyy näytösten aikana harvoille ja valituille katsojille. "Pop Art" on absurdi tarina ilmalla täytetystä Arthurista, jota kiusataan koulussa. "Bobby Conroy palaa kuolleista" kertoo Broadwaylla flopanneesta Bobbysta, joka palaa kotikaupunkiin ja törmää zombiefilmin kuvauksissa vanhaan heilaansa.   

Onko joku lukenut jonkin näistä (tai vaikka kaikkikin) kirjoista? Mielipiteitä? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)