perjantai 22. heinäkuuta 2011

Käsirasvaa ja naamanpuhdistusta.

Extemporesti tehdyt kosmetiikkaostokset ovat mielestäni niitä parhaimpia. Se tunne kun löytää jotain uutta (ja vielä edullisestikin) ja kaupan päälliseksi kotona huomaa, että tuote on mitä ihanin!

Perusruokakauppareissulla voi tehdä löytöjä:

Lukijani varmaan muistavat, että Lidl on tarjonnut minulle sekä hyviä kosmetuotteita, mutta myös sairaan huonojakin. Vaikka kokemukset ovat olleet hyvin monenlaisia, luottoni saksalaiseen kosmetiikkaan on silti edelleen luja. Piipahdin Lidlin kosmehyllyn kautta kassoille mentäessä ja oho, siellähän oli hyllyn reunassa kirkuvan myrkynvihreitä lappuja joissa luki pienen koiran kokoisilla kirjaimilla "UUTUUS". And the rest you will know. Or least guess.

Toinen uutuus oli ISEREE-sarjan kasvoputsari joka soveltuu normaalille ja sekaiholle. Koska oma nassuni ei viime aikoina ole ainakaan kuivuudesta kärsinyt, päätin koklata tätä. Olen käyttänyt tätä nyt aamuputsarina ja kuulkaa hyvin toimii. Iholle tulee tosi raikas tunne, tuotteen tuoksu on mukavan mieto ja koostumus on riittoisaa.

 Käsirasvaa tarvii aina, eikö totta? Eli siis sen ostaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
(BTW kuvassa muuten näkyy kynsissä MNY:n ihanan metsänvihreä lakka)
Harvoin, jos koskaan, minulla on ollut käsirasvaa jossa olisi ollut näin raikas tuoksu kuin tässä on! Aivan ihana! Koostumus on kivan paksuhkoa, mutta ei mikään vaseliinimaista jankkia joka ei ainakaan allekirjoittaneen käsiin imeydy ikinä. Loisto tuote! Sisällössä kerrotaan mukana olevan ainakin manteliöljyä ja sheavoita.

Ja koska SUURUUDENHULLU on toinen nimeni, samana päivänä ostin myös tämän:

Poikkesimme samalla reissulla vielä paikalliseen ostoskeskukseen. Kun kävelimme isännän kanssa käytävää pitkin kohti Prismaa, jonkin puhelinliikkeen edustaja kaappasi isännän täyttämään kilpailukuponkia. Arvasin, että siinä hommassa saattaa tovi kestää, koska nehän yrittää myydä siinä samalla pahaa aavistamattomalle kilpailuun osallistujalle uuden liittymän nettiin, puhelimeen, telkkariin, mikroaaltouuniin, hiustenkuivaimeen, autoon ja ties mihin. Käppäilin lähellä olevaan apteekkiin koska näin jo kaukaa, että siellä oli jotain ihanan näköisiä vaaleanpunaisia purnukoita pöydällä jonka päällä oli lappu "ALE".
Natuviven greippikäsivoiteet (sekä myös käsisaippuat) olivat vaan 5 euroa kipale ja nuuhkaistuani tätä tuotetta, se oli pakko ostaa! Niin ihanan raikas, että melkein pursotin tätä suuhunkin :D (onneksi mulle ei koskaan iske himoa maistaa herkullisen tuoksuisia kosmetiikkoja, oletteko muuten huomannu..:D)
Kotona sitten heti testasin tätä ja koostumus on melko ohutta, suorastaan plitkua, mutta kas kas, imeydyttyään jättää ihon kyllä huomattavan pehmeäksi ja silkkiseksi :) Ei mennyt siis 5 euroa hukkaan!

3 kommenttia:

  1. Mitäs mitäs, mää oon apteekissa töissä, enkä tod. oo tollasta Natuviveä nähny. Hitsiläinen, kuitenkin joku poistotuote jos on ollu alessa... Mun on pakko tsekata heti huomenna, saisinko tuota tilattua tukusta. Greippijuttu kiinnostaa heti! :)

    VastaaPoista
  2. asetonihuuruja: Juu, tuota sarjaa saa itseasiassa monestakin apteekista ainakin täällä Turun seudulla :) En usko, että oli poistotuote, olivat vaan alessa. Kyseisessä apteekissa on tämän tästä Natuviven tuotteita alessa :) täällä kerron granaattiomena-vartalovoiteesta jonka ostin samaisesta apteekista: http://nonnula.blogspot.com/2011/05/pese-ja-kosteuta.html

    Aivan ihana sarja! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)