maanantai 3. tammikuuta 2011

Joululahjat osa 1.

Uusi vuosi ja uudet kujeet! :) Kujeet pysyvät minun puolestani melko lailla samoina täällä Nonnulassa eli luvassa on tänäkin vuonna juttua kosmetiikasta ja muista ihanista aiheista.

Viime viikolla tuntui riittävän asiaa monesta muusta hommasta ja joululahjat jäivät silloin aivan käsittelemättä! Nyt korjataan tämä synti ja häpeä ja postaan joululahjani tänne :) Näitä postauksia tulee sitten kolme, koska olin ilmeisesti ollut kovin kiltti tyttö kun sain aivan mielettömän ihania lahjoja ja hirmuisen monta pakettia :)

Villasukat jotka äiti oli kutonut minulle <3 Villasukat ovat perinteinen joululahja, mutta ne tulevat aina tarpeeseen ja olen aina yhtä iloinen niiden saamisesta :)

Anoppi oli ostanut minulle uudet Thinsulaten lapaset ja niiden kaverina oli uudet pörrösukat. Nyt pysyy kädet ja jalat lämpiminä :)

Anopilta ja appiukolta sain uuden seinäkalenterin tälle vuodelle :) 

Isäntä oli ostanut minulle Putous-dvd:n ja Dorian Gray-leffan jota kerran pyörittelin jossain kaupassa kädessäni. Anopilta sain toivomani Sinkkuelämää 2 -leffan :)

Isäntä oli ostanut minulle kaksi Hattivatti-pyyhettä :) Tähän väliin pitää sanoa, että en pyytänyt isännältä mitään joululahjaksi, kaikki häneltä tulleet lahjat minulle ovat täysin hänen itsensä ostamia ja ideoimia :) <3 En voi muuta sanoa kuin, että minulla on maailman paras aviomies <3

Sain isännältä skottiruutuisen olkalaukun sekä Skotlanti-oppaan. Tämä lahja oli todellinen yllätys minulle ja hyvin mieluinen sellainen. Olemme puhuneet, että lähtisimme lomalle Skotlantiin ja nyt näyttää siltä, että lähdemmekin sinne tänä vuonna. Hän oli ajatellut, että tuo olkalaukku olisi minulla kiva käsilaukku siellä reissussa ja oppaasta on hyvä katsoa etukäteen mitä nähtävyyksiä haluamme nähdä :) 

Tämä tuli niin ikään myös isännältä :) Hän tietää miten laiska olen lähtemään minnekään jumppiin työpäivän jälkeen ja olen pitkin syksyä höpöttänyt, että haluaisin mennä Zumbaan. Nyt voin zumbata ihan omassa olkkarissani :)

Isoäitini osti minulle Antti Tuiskun Hengitän-kirjan ja appivanhemmilta tuli Carrien Nuoruusvuodet-kirja :) Iästäni huolimatta Antti on ikisuosikkini ja fanitan hänen musiikkiaan :)


True Blood-kirjat tulivat isännältä <3

Huomenna joululahja-postaukset jatkuvat teemalla "kosmetiikka" :)

6 kommenttia:

  1. Ootpas saanut kivoja paketteja! =) jotenkin niin söpöä, kun mies on muistanut sua noin monella paketilla <3 mun mies aina vähän tuskailee näitä kaikenlaisia lahjojen hankintoja, kun ei muka keksi mitään. Näköjään toisenlaisiakin miekkosia löytyy! lucky you ;-)

    Oikein hyvää uutta vuotta!!

    VastaaPoista
  2. Heini: Juu, aivan ihania lahjoja tuli :) Mulla on niin paras aviomies joka osaa ostaa lahjoja ilman, että pitää kädestä pitäen näyttää, että tuon minä haluan :D

    Ihanaa uutta vuotta myös sulle :)

    VastaaPoista
  3. Ihania otuksia sivupalkissa, vompattikin löytyy :) Olimme puolisoni kanssa marraskuussa Edinburghissa ja St. Andrewssissä. Skotlanti on kaunis paikka, katsottavaa riittää! Harmi että sielläkään (vert. Suomi) ei pääse halvalla.

    VastaaPoista
  4. Kisu: Kiitos :) Juu,mm. vompatit, saukot, hylkeet, kissat, koirat, pandat, siilit ovat aivan mun lempparieläimiä :) <3

    Olen myös kuullut, että hintataso ei ole mikään kovin alhainen Skotlannissa, mutta ei se sinänsä haittaa, elämyksenä maa on varmasti aivan upea :)

    VastaaPoista
  5. Sulla on hieno mies. Ei lahjojen määrän perusteella, vaan sen, miten on selvästi harkinnut ja miettinyt niiden hankintaa!
    Mie sain mieheltäni tossut ja jalkahoitoon lahjakortin.Ihania nekin <3

    VastaaPoista
  6. Anur: Kiitos :) hän on kyllä melkoisen ihana :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)