maanantai 10. tammikuuta 2011

Avonin kampanja 1.

Vuoden ensimmäisestä Avon-kampanjasta saapuivat seuraavat tuotteet:

Vuoden viimeisen kampanjan mukana tulivat ennakkoon uudistuneen Avon Care-sarjan voiteet joista kirjoittelin edellisessä Avon-postauksessa. Sarjan tuotteissa on todella hyvä hinta-laatusuhde, ne ovat erittäin huokeita, mutta kuitenkin toimivia ja laadukkaan oloisia. Vuoden ensimmäisessä kampanjassa oli tarjous sarjan 3 in 1-putsarista jonka sai hintaan 1,50 € per mikä tahansa muu tuote kuvastosta. Putsari ei sovellu silmämeikin poistamiseen, mutta aamupuhdistukseen tämä on mielestäni oivallinen. Tuotteessa on puhdistus, kasvovesi sekä kosteutus samassa paketissa. Oma ihoni on jo sen verran iäkäs, että puhdistuksen jälkeen ihoni kaipaa voidetta, vaikka tässä sitä sanotaan olevankin mukana. Tuotteen koostumus on melko jännää, ehkä hieman geelimäistä ja eikä vaahtoudu mitenkään kovin paljoa, jos ollenkaan. Iho tuntui kuitenkin puhdistuksen jälkeen raikkaalta ja virkeältä. Suosittelisin tätä aamupuhdistukseen kuiva/normaali-ihoisille.

Saman sarjan vartalovoiteet lunastavat myös paikkansa voidekokoelmassani. Vasemman puoleinen ravitseva vartalovoide sisältää mantelia ja kaakaovoita ja on omiaan kuivalle iholle. Koostumus on täyteläistä ja paksuhkoa, mutta ainakin oma ihoni imaisi voiteen sisäänsä samantien eikä iho jäänyt öljyisen tai tahmaisen tuntuiseksi. Tuoksu on mieto ja raikas. Oikeanpuoleinen silottava voide on astetta kevyempää ja on tarkoitettu ihon kiinteytykseen. Totuus on kuitenkin se, että tämän hintaluokan voiteet eivät kiinteytä ihoa ihon syvimmistä kerroksista asti vaan voide napakoittaa ihon pintaa jolloinka saadaan efekti kiinteästä ihosta. Tämä toimii parhaiten kesäiholla, luulisin. Tuote sisältää hunajaa ja puuvillaa ja tuoksuu myös erittäin raikkaalle, puhtaalle ja miedolle. Pullojen koot ovat 400 ml ja hinta on noin alle 5 euroa kpl.


Kampanjassa 2 tulee myyntiin uusi huulipunasarja, Ultra Color Rich Moisture Seduction, joka kosteuttaa tehokkaasti huulia. Sain sarjasta kannustimena kuvassa olevan Soft Pink-sävyn, joka ei ihan ole minun värini. Huulipunan koostumus on todella pehmeä ja väripigmenttiä on runsaasti. Huulipunat tulevat myyntiin 20.1. alkaen kampanjassa 2 ja niitä saa ostaa silloin esittelyhintaan 5,50 € kpl. Sarjassa on 12 eri sävyä.


Rakastan koruja ja varsinkin isoja, näyttäviä koruja. Tilasin Leah-rannekorun jossa on paljon helmiä ja välissä kimaltelee "timangit". Ihana!


Kellot ovat toinen heikkouteni ja niissäkin suosin näyttävyyttä sekä isoa kokoa :) Tässä Aisha-kello jonka tilasin jo kampanjan 17 aikana, mutta sain sen vasta tämän lähetyksen mukana, koska ne olivat varastolta loppuneet aiemmin. Avonin korut sekä kellot ovat nikkelittömiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)