perjantai 30. heinäkuuta 2010

Loppu.

Taas tuli yksi kiva tuote loppuun.

(älkää välittäkö kamalista kynsilakoistani, olen tämän postauksen ulos tullessa jo tehnyt uudet lakkaukset)
Avonin Liivbotanicals-sarjan kasvojen kuorinta loppui. Pidin tästä kuorinnasta erittäin paljon, se ei ollut liian isorakeista vaan enemminkin voisi puhua mikrokuorinnasta. Iho tuli aivan ihanan pehmeäksi ja sileäksi. Liivbotanicalsin tuotteissa ei ole lisäaineita, lisättyjä hajusteita eikä väriaineita. Ne sopivat herkällekin iholle ja luonnonkosmetiikan ystäville. Harmillista, että tätä kuorintaa ei enää valmisteta :(

torstai 29. heinäkuuta 2010

Vanheneminen.

Täytän tänään 34 vuotta. Mulla ei ole oikeasti ollut mitään ikäkriisiä koskaan vaikka semmoisesta olen täällä muutaman kerran kieli poskessa maininnut. Joskus pysähdyn ajattelemaan, etten ole saanut tähän ikään mennessä aikaiseksi kaikkea mitä ystävät ovat saaneet ja silloin iskee jonkinsortin "kriisi" joka kestää ehkä minuutin. Ihminen on juuri sen ikäinen kuin itse tuntee olevansa. Mielestäni elämä näin päälle 30-vuotiaana on ihanaa :) En kaipaa suunnattomasti aikoja kun olin 20 tai 25. Nykyään tiedän asioista enemmän ja arvostan elämää ja maailmaa aivan toisella tavalla kuin nuorempana :)

Läheinen ja rakas ystäväni muisti minua aivan ihanalla synttärilahjalla ja haluan esitellä lahjani täällä :)




L'Occitanen laventeli käsirasva ja käsisaippua <3 Nämä ovat aivan ihanat tuotteet <3

Sekä aivan mielettömän ihanan mansikkainen I love...strawberries & milkshake-huulikiilto <3


Kiitos rakas ystäväni S <3 :)

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Dermosil.

Tilasin pari tuotetta Dermolta, hyvä ystäväni tekee aika ajoin tilauksen Dermolle ja otan hänen kauttaa aina jotain pientä kivaa sieltä :)

Olen jo kauan halunnut testata Dermoliven tuotteita ja nyt tilasin suihkugeelin. Ihmisellä siis ei voi olla koskaan liikaa saippuaa :D Tykkään tästä tosi paljon ja luulenpa, että tästä tulee kestosuokkarini Dermon valikoimassa :) Tuoksu on aivan ihana, joka jää iholle myös suihkun jälkeen.




Otin testiin myös E-vitamiini-sarjan vartalovoiteen. Tuote on todella pehmeää ja ravitsee ihoa hyvin, mutta tuoksu tökkii. En muistanut yhtään miltä E-sarja tuoksuu ja kun testasin tätä, muistin heti että enpäs tykännytkään tuoksusta :/ Harmi. Mutta käytän voiteen kuitenkin, koska se tekee hyvää iholle vaikka nenu ei tuoksusta diggaakkaan.

Luottodödöni Demolla on Fresh Balancen alkoholiton deo roll-on. Raikas tuoksu ja pitää kainalot kuivina.


tiistai 27. heinäkuuta 2010

Many reasons.

Käväisin kampaajalla viime viikolla ja hiusten pituudesta lähti niin paljon senttejä pois etten kehtaa edes ääneen sanoa. Noh, hyvä vain, koska latvat alkoi muistuttaa kuivia käppyröitä. Kasvaahan tuo taas takaisin ja pituutta kuitenkin jäi vielä reilusti. Pituus lyheni puolesta selästä olkapäille, mutta pitkiin hiuksiin tottuneena, tämä uusi malli tuntuu todella lyhyeltä :D

Ostin samalla kampaajaltani shampoon ja hoitsikan, ihanat uutuudet merkkiä Four Reasons. Pullot ovat hauskasti designattu ja kumpikin, sekä shampoo että hoito ovat LOISTAVAT. Ostin värihiuksille tarkoitetut  tuotteet, jotka kuitenkin hoitavat hiuksiani hellästi :)

Ihanat pullot!

Love your hair <3 (Oh, yes I do.)

Gone with the hair :D (Not gone with the WIND)


Korkki on kätevä ja hygieeninen. Takana oleva nappula napsauttamalla, edempänä oleva nappula pomppaa ylös ja voit kaataa shampoota/hoito-ainetta ulos pullosta :)


maanantai 26. heinäkuuta 2010

Mökillä.

Vietimme ihanan viikonlopun appivanhempieni mökillä :)



Yöt pimenee ja mustikat kypsyy :)





Naapurin kisu vieraili luonamme monta kertaa viikonlopun aikana <3 :)

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Vauvantuoksua.

Veljeni tytär on minulle hyvin tärkeä ja rakkain lapsi maailmassa <3 Voisin viettää hänen kanssaan aikaa vaikka kuinka paljon eikä alkaisi kyllästyttää ollenkaan. Harmi kun asumme eri kaupungeissa joten näemme hyvin harvoin. Lähetän veljentyttärelleni paketteja tämän tästä ja hemmottelen häntä aivan pilalle. Kun näemme, pidän häntä aina sylissäni mahdollisimman paljon <3 Se pieni rakkauspakkaus on vaan niin vienyt tädin sydämen :)


torstai 22. heinäkuuta 2010

Ylisöpöt Crocot.

Ostin Ebaysta. Nää oli vaan niin pakko saada!

Hei, nimeni on Nonnu ja olen Hello Kitty-addikti.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Loppuneita tuotteita.

Nyt on ollut jotenkin hirmu hiljaista loppuneiden tuotteiden kohdalla, mutta jotain on sentään saatu kulutettua loppuun:

Kestosuokkarini XZ:n suklaa-vanilja suihke loppui. Tätä pitää ostaa lisää, koska tämä on vaan niin loisto!

Avonin Clearskin-sarjan mustapäitä putsaava naamio tuli myös loppuun. Tämä oli hyvä, mutta koen, että uusi huokosia putsaava naamio josta kerroin maanantaina on parempi.

XZ:n öljyhoidosta riitti mun hiuksille kolmeen käsittelykertaan. Tätä varmasti pitäisi käyttää kuurina, että tulokset näkyisivät paremmin, mutta ei tämä huonoa hiuksille tehnyt, päinvastoin :) Ihana tuote!

Kulutinpa sitten kesällä talvinaamion loppuun :D Avonin Solutions-sarjan Winter-naamio on kosteuttava naamio joka muistutti minusta suurilta osin Solutionsin vitamiininaamiota! Ihan perusnaamio, voisin ostaa uudelleenkin.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Pari uutta sutia.

Olen kauan jo haaveillut kunnollisesta sarjasta laadukkaita meikkisuteja ja pensseleitä. Olen ostanut muutaman yksittäisen sudin erittäin tyyriillä kappalehinnalla ja haaveillut samalla lottovoitosta, että voisin ostaa monta vielä lisää ilman konkurssia.

Koska uusi leikkikenttänihän on siis Ebay, hoksasin eräänä kauniina päivänä, että katsonpas sieltä laadukasta sutisarjaa. Ja simsalabim, sieltähän se löytyi:

34 uutta sutia!! I'm in make-up brushes heaven! 

Harjakset tuntuivat ihanan laadukkailta ja eivätkä irtoilleet tai olleet muutenkaan huononlaatuisia. Testailin lauantaina eka kerran suteja luomivärin laitossa ja eikä tarvinnut katua ostosta, toimii aivan loistavasti!

Love you guys <3 :)

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Kampanjan 10 Avonit.

Sain torstaina kampanja 10:n Avonit :) Tuli taas kaikkea uutta ja kivaa.

Uutta tuoksua, once again. Windscape on merellinen, vesikategoriaan (mandariini, omena, myski) kuuluva tuoksu joka miellytti kumma kyllä nenuani vaikka en yleensä pidä tämän tyyppisistä tuoksuista. Tai sitten mun tuoksumieltymykset ovat alkaneet muuttua :D Tähän on tulossa kampanjassa 12 myös miesten oma versio joka tuoksuu myös raikkaalle. Tuoksu myynnissä kamp 11 ja hinta siinä on 17.90 €

Kun kiireessä tekee jotain, siitä ei tule kuin, noh about tämän näköistä jälkeä kuin tämä epäselvä valokuva. Pahoittelen, että osa valokuvista on tälläisiä luokattoman huonoja, mutta tosiaan pikkasen kiireessä nappailin kuvat. Mutta juu, tässä uudistuneita Advance Techniquesin hiustenhoitotuotteita. Koko sarja uudistui pulloja, tuoksua ja koostumuksia myöten. Otin kokeiluun nuorentavan (köhöm, wonder why? ikäkriisikö?) sarjan Age Retreat johon kuuluu shampoo (vas.), hoitsikka (oik.) ja seerumimainen elvytyslisähoito (kesk.). Sarja lupaa antaa kiiltoa, kosteuttaa, vähentää harjaamisesta aiheutuvaa katkeilua ja elvyttää hiukset kauniiksi ja nuorekkaiksi :) Nämä sekä muutkin AT:n uudistuneet tuotteet myynnissä kampanjasta 11 alkaen.

Samalla sarjalla jatketaan. AT:n Lootuskukkaa sisältävä hiuksiin jätettävä hoitsikka. Se tekee hiuksista ns.säänkestävät. Tämä tuote on loisto niille joilla on taipumusta saada karheat ja pörröiset hiukset varsinkin jos sää on hiemankin kosteampi. Tuote alkaen kamp.11.

Lempituoksuni laventeli on saapunut Naturalsin uutuus käsivoiteeseen. Laventelin lisäksi tuoksukaverina on kamomillaa. Voide on ihana, tekee ihon tosi pehmeäksi. Tuoksu on melko voimakas, mutta se kuka pitää laventelista, pitää myös tästä tuoksusta :) Tuote saatavilla kampanjasta 12 alkaen.

Kannustimena tuli vanha tuttu Välimeren Oliivi hiusnaamio, joka muistaakseni oli ihan pätevää. Olen viimeksi käyttänyt tätä tuotetta parisen vuotta sitten joten en ihan muista millaista tämä oli. Jotenkin on sellainen kutina, että tämä ei ollut ihan niin loistoa kuin Thaimaan Lootuskukka-naamio tai Gojimarja-naamio, mutta kunhan ehdin, testailen uudelleen tätä :)

Naturalsin uutuusshampoo piti ottaa myös omiin jemmoihin, tosin en ole vielä ehtinyt kokeilla tätä. Tuoksu on aivan ihana, kiwi-mandariini. Tämä on 2 in1 shampoo, mutta koska hiukseni ovat karheat, käytän näiden shampoiden kanssa aina hoitsikkaa. Tuote kampanjassa 11 hintaan 1,90 €

Epäpuhtaan ihon sarja Clearskin toi huokosia puhdistavan ja supistavan naamion myyntiin. Vaikka minulla ei ole mitenkään ihmeellisen epäpuhdas iho, saan kuitenkin joskus näppyjä ja varsinkin huokoseni ovat silloin tällöin ihan kamalan suuret :/ Testasin tätä eilen ja olé, mikä naamio! Huokoset supistuivat ja iholle tuli todella raikas olo! Naamio alkoi kiristää melko pian iholla eikä tässä olekaan kuin 5 min.vaikutus aika joten kaikkein kuivaihoisimpien tätä ei kannata ehkä käyttää ollenkaan tai sitten tosi harvoin. 

Kuolleenmeren Mineraalit-sarja saa jälleen uuden jäsenen, vartalokuorinnan. Tämä on vielä testaamatta joten katsotaan onko tämä pätevä kuorinta :) Minun kriteerit kuorinnalle on, että rakeiden pitää tuntua iholla.

Olen ihastunut Avon Speeddry+-kynsilakkoihin, koska ne todella kuivuvat 30 sekunnissa! Tässä uutuusväri Limeade, joka on ihanan omenanvihreä, shiftaa ehkä hieman kullanväriseen myös :)

Olen todellinen "kassi-alma" sen puolesta, että rakastan käsilaukkuja! Tässä uusin rakkauteni, Marimekon Unikko-kassi jonka ostamisesta menee 8 euroa Roosanauha-säätiölle. Kassin hinta on vain 15 euroa, joten ei paha Marimekon kassiksi!  Luulin ensin, että tämä on vain ns.kauppakassi, mutta kassin sisällä olikin kännykkätasku, vetoketjullinen tasku ja muutama muukin tasku :) Joten tämä siirtyi heti minulla käsilaukun virkaan. Valitettavasti tämä ihanuus on myyty loppuun varastosta ainakin nyt hetkellisesti, toivotaan että sitä tulee lisää, koska kysyntä on ollut hurja.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Sydämessäni ikuisesti.

Hjördis 5.8.1999 - 16.7.2010

I stood by your bed last night, I came to have a peep.
I could see that you were crying, you found it hard to sleep.

I whined to you softly as you brushed away a tear.
"It's me, I haven't left you, I'm well, I'm fine, I'm here."

I was close to you at breakfast, I watched you pour the tea.
You were thinking of the many times your hands reached down to me.

I was with you at the shops today, your arms were getting sore.
I longed to take your parcels, I wished I could do more.

I was with you at my grave today you tend it with such care
I want to reassure you I'm not lying there.

I walked with you towards the house as you fumbled for your key,
I gently put my paw on you, I smiled and said "It's me."

You looked so very tired and then you sank into a chair,
I tried so hard to let you know that I was standing there.

It's possible for me to be so near you everyday
And say with certainty, "I never went away."

You sat there very quietly, then smiled, I think you knew
that in that stillness of that evening I was very close to you.

The day is over...I smile and watch you yawning
And say, "Goodnight, sweet dreams, God bless,
I'll see you in the morning."

And when the time is right for you to cross the brief divide
I'll rush to greet you and we'll stand together side-by-side.

I have so many things to show you, there's much for you to see.

Be patient, live your journey out
Then come home and be with me.
 

perjantai 16. heinäkuuta 2010

torstai 15. heinäkuuta 2010

Beduiini.

Viilennystä kesäpäivään koiravanhukselle <3

Oma rakas beduiini <3

Vai onko hän Sheikki Ali Hassan? :D


Näytän sulle kieltä :P