keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Suhada.

Joskus kosmetiikkanarkomaniani saa niin pahan vallan minussa, että ostaa hösötän kaikkea uutta ja edullista, silläkin riskillä, että homma haukkaa ns. kakkaa kun tuotteet osoittautuvat huonoiksi tai ainakin minulle epäsopiviksi.

Ostin joskus vuosi(?) sitten Lidlistä Suhada-merkkistä ekoystävällistä kosmetiikkaa. Pullot olivat tyylikkäitä ja tuotekuvaukset tuntuivat ihan päteviltä. Silloin ostamani putsari ja kasvovesi olivat niin vikaostoksia, ettei enempää voisi metsään ostokset mennä.

Normaalin ihmisen luulisi oppineen tästä kokemuksesta jotain, mutta minätyttö ikuisena optimistina en ottanut onkeeni siitä mitään. Lidliin tuli muutama viikko sitten myyntiin uusia, ekoystävällisiä Suhada-tuotteita ja koska niissä oli nyt aivan uudet tuoksut, kuvittelin naivisti niiden olevan tällä kertaa järisyttävän paljon parempia.
Ja olin väärässä.

Tuoksuina olivat tällä kertaa rakastamani Papaija ja sen kaverina Vihreä tee. Kuivalle iholle tarkoitetussa linjassa tuoksuna toimivat Avokado ja aina yhtä jumalainen Granaattiomena. Nyt on vaan käynyt niin, että kummassakaan kombossa ihanat makeat tuoksut eivät oikein tule esille vaan lopputuloksena on suht voimakkaat, kummalliset tuoksut jotka eivät houkuta lutraamaan suihkussa näiden kuvassa olevien suihkugeelien kanssa mitenkään luonnottoman kauan. Luulen, että kumpikin näistä menee isännän jääkiekkokassiin ja hän saa pestä jäähallilla pelin jälkeen itsensä näillä. 

Eipä yhtään harmita kun rohmusin näitä tuotteita ostoskärryyni näinkin monta...suihkugeelien kaveriksi lähtivät käsivoide ja kasvonaamio jotka kummatkin ovat aivan järkyttäviä. Käsivoide on ohutta ja vaikka tuubissa lukee, että "for dry skin" sillä tuskin on mitään tekemistä sen kanssa, että tämä olisi tosiaan oikeassa maailmassa kuivien käsien hoitovoide. Naamio sen sijaan tuntui olevan melkoista jankkia, lähestulkoon VOITA joka muljui iholla ja rullaantui oudosti kun sitä yritti levittää nassulle.
Tämän kaksikon osoite todnäk on ihan ROSKIS, koska en kehtaa edes laittaa näitä kiertoon, ovat nämä niin hirveitä floppeja kumpainenkin.

En osaa sanoa syytä miksi menin vielä tämänkin nakkaamaan ostoskärryyni. Papaijaa ja Vihreää teetä sisältävä kasvojen puhdistusaine. Siitä onko tämä tosiaan kasvoputsari  en ole ihan satavarma, koska esim. ruotsin- ja tanskankielisessä selosteessa tuubin takana tämän sanotaan olevan "showergel". Öh?
Tätä en ole edes kokeillut enkä kokeile. Kaikissa tuotteissa puskee todella pahasti alkoholin haju läpi ja tuntuvat kovin tujakoilta ollakseen "luonnonkosmetiikkaa". Kaikissa tuotteissa INCI:n toinen ainesosa on alcohol, joten ei kai tässä tarvitse enää ihmetellä.

Todella hirveitä pettymyksiä ja nyt opin, että enää en osta Suhadaa vaikka mikä olisi. 
Joku muu kokeillut? Mitä fiiliksiä herätti?

12 kommenttia:

  1. Mä ostin kerran suhadan huulikiillon lidlistä, siitä on oikeesti varmaan kahdeksan vuottta aikaan, ja se oli kunnon tuote, mutta mitään muuta en ole ikinä uskaltautunut ostamaan näiden muiden hirveiden käyttökokemuksia kuultuani.... t. hanna

    VastaaPoista
  2. Hanna: Tuota Suhadaa ei kyllä kannata ostaa, ainakaan mitään näitä ihonhoitotuotteita. Lidlin se muu kosmetiikka, mitä on myynnissä siellä aina (shampoot + suihkugeelit) ovat todella hyviä. Esim. karpalo-jugurttishampoo on aivan loisto! Niitä kannattaa kokeilla :)

    VastaaPoista
  3. Ostin granaattiomena-vartaloöljyn ja se on ollut aivan ihanaa! Mulla on todella kuiva ja herkkä iho, eikä tämän kanssa ole ollut mitään ongelmia. Öljy imeytyy nopeasti, ei sottaa ja ihosta tulee ihanantuoksuinen ja pehmeä. Ostin myös yövoiteen, mutta sitä en ole vielä kokeillut, koska aiempi on käyttämättä. Silloin edellisellä kierroksella oli myynnissä inkiväärintuoksuista nestesaippuaa ja se oli ihan superlempparia, harmi kun en tajunnut hamsteroida useampaa pulloa.:(

    VastaaPoista
  4. AnneVee: Onko siinä öljyssäkin voimakas alkoholin tuoksu? Näissä minun ostamissa tuotteissa nimittäin on =/ Se on yksi syy miksi en tykkää näistä yhtään.

    VastaaPoista
  5. Ehkä mun nenä ei ole harjaantunut yhtä hyvin haistamaan eri ainesosia, mutta minusta öljyssä on vain todella voimakas granaattiomenan tuoksu.:) Olin tosi yllättynyt itsekin, että ihoni ei ole näppyjä täynnä sen käytön jäljiltä, koska mun iho on tosi herkkä.

    VastaaPoista
  6. AnneVee: Loistavaa, että sä olet löytänyt hyvän tuotteen :) Niinhän se menee, että kaikille ei sovi samat tuotteet. Itselläkin on monta lempparituotetta esim. Avonin valikoimassa ja tiedän monta ketkä ei voi sietää niitä tuotteita :D

    VastaaPoista
  7. Ostin tuon uuden ekoystävällisen sarjan kasvovoiteen papaija/vihreä tee. Ei tuoksu herkulliselle kuten odottaa saattaisi.Jättää kalvon tunteen iholle.Eli ei kovin hyvä. Voi olla että jää kaappiin roikkumaan.
    Sen sijaan Suhadan mineraaliposkipuna oli loistohankinta.Kaunis sävy,levittyy hyvin ja riittoisa. Riittänee loppuelämäksi.
    Myös ko.merkin eyelinerit olivat ok.

    VastaaPoista
  8. Anur: Mä olen kuullut, että Suhadan meikit toimii ihan hyvin, mutta harva näistä ihonhoitotuotteista =/

    VastaaPoista
  9. Alkoholintuoksu häiritsee näissä myös mua, mutta muuten omat tuotteeni (bodylotion ja vartalovoi) on ihan toimivia. Tuotteissahan ei juurikaan muita säilöntäaineita ole, ja sen takia alkoholia on niin paljon.

    VastaaPoista
  10. tahma: Totta, sehän se ainoa säilöntäaine on noissa. Mulla vaan käy henkeen toi voimakas alkoholin tuoksu ja siksi nämä jäi nyt käyttämättä =/ Mutta opinpahan ainakin ettei nämä Suhadan ihonhoitotuotteet ole mua varten! Meikit kuulemma toimivat ihan ok :)

    VastaaPoista
  11. sellaisia kosteuttavia kasvonaamioita joita ei halua/voi kasvoihin tunkea, kannattaa levittää yön ajaksi käsiin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)