tiistai 13. heinäkuuta 2010

Eläinrakkautta.

Olen äärimmäisen eläinrakas ja olen elämäni varrella ollut monenkin ihanan lemmikin emäntä. Tai "äiti" niinkuin olen aina itseäni kissoilleni ja koirilleni nimittänyt :)
Tällä hetkellä meillä ei ole enää lemmikkiä laisinkaan. Meidän pitkäaikainen lemmikkimme, vanha täpläimumonnimme Joppe kuoli juhannusaattona 25.6.2010. Adoptoin Joppen vuonna 2006 ystäväni vanhemmilta ja neljä vuotta ehdin iloita Jopen läsnäolosta akvaariossamme. Muita asukkeja meillä ei siellä ollutkaan. Joppe kuoli aivan vanhuuttaan, se oli ehtinyt olla ystäväni vanhemmilla ennen minua jo useamman vuoden joten Jopen ikä oli noin suurinpiirtein 10 vuotta joka on verrattain pitkä ikä kalalle.

Joppe <3


Me laitoimme mieheni kanssa Joppen pakastepurkkiin ja mieheni kirjoitti purkin päälle muistokirjoituksen.

Kävimme hautaamassa hänet lemmikkien hautausmaalle. Joku voi pitää omituisena haudata akvaariokalaa, helpompi olisi vaan heittää kala roskiin tai wc-pyttyyn. Mielestäni se on kuitenkin julmaa ja rumaa, koska kyse oli pitkäaikaisesta lemmikistä, vaikkakin vain kalasta. Joppe oli meille hyvin rakas ja joka kerran kun nyt vilkaisee tyhjää akvaariota, tulee paha mieli.

Olen elämäni joutunut luopumaan monesta kissasta ja yhdestä koirasta. Lemmikin menettäminen on aina raskasta, se on kuin menettäisi perheenjäsenen. 
Otimme mieheni kanssa syksyllä 2007 koiran. Pelastimme hänet Viipurin koiratarhalta, josta tulee vuosittain noin 800 rescue-koiraa Suomeen. Saimme aivan ihanan kaverin sieltä, Laima-neidin jolla oli ikää noin arviolta 6 vuotta. Laima oli hylätty Pietarissa, perhe oli heittänyt hänet kadulle kun olivat saaneet vauvan. Vanha koiramamma sai väistyä julmasti uuden tulokkaan tieltä. Naapurit olivat toimittaneet Laimuskan koiratarhalle josta me pelastimme hänet omaan kotiimme.

Laima oli aivan ihana tyttö vaikka kuvittelikin olevansa uros. Hän nosti jalkaa pissatessaan ja räksytti kaikille uroskoirille mennen tullen. Kutsuimme häntä lempeästi omaksi rekkalesboksemme :)

Laima oli Welsh Gorgin ja Bordercollien sekoitus. Hänellä oli pieni lyhyt kroppa ja iso pää <3

Laimuska rakasti rapstuksia ja hellyyttä. Luut hän piilotti omaan petiinsä ja leluista hän ei ymmärtänyt mitään. Laima heilutti aina paljon häntää iloisesti ja tuli sohvalle syliin nukkumaan.

Noin puoli vuotta Laiman meille muutosta, hän alkoi käyttäytyä omituisesti, oli arvaamaton ja murisi itsekseen. Kävi ilmi, että hänellä oli pitkälle edennyt syöpä ja hän nukkui pois eläinlääkärin vastaanotolla jo rauhoituspiikistä ennen eutanasiapiikkiä. Ikävä jäi kova ja muistelemme melkein päivittäin mieheni kanssa Laimuskan edesottamuksia ja tempauksia <3

Perheessämme on aina ollut myös kissoja, niistä ehdottomasti oli rakkain 19-vuotissyntymäpäivälahjani, Velho. Sain Velhiksen silloiselta avomieheltäni lahjaksi ja Velho oli mitä mainioin kisu <3

Velhis oli kaunis puoliburma jonka hermot olivat samaa luokkaa kuin lehmillä. Pitkämielisin, ystävällisin kissa jonka olen koskaan saanut tuntea.

Ja hilpein :D

Velho oli äidin oma pieni poika, joka tuli syliin kehräämään ja öisin kömpi naaman viereen hyrisemään ja nuolemaan poskea karhealla kielellään :)

Velhis sairastui vaikeaan virtsatietautiin jo 5-vuotiaana, mutta sain ruokavalion avulla pidettyä taudin kurissa ja hänet terveenä. Sitten vuonna 2005 kun Velhis oli 10,5-vuotias, tauti uusi niin pahasti, ettei ollut enää mitään tehtävissä. Velhis nukkui pois 28.11.2005 ja vieläkään ei mene päivääkään ettenkö häntä ikävöisi <3

Onneksi minun elämääni ilostuttaa vielä elossa olevat läheisteni lemmikit. Isoäidilläni on 11-vuotias Norjalainen Metsäkissa, Gilbert ja vanhemmillani on samanikäinen Hovawart-tyttö, Jedi eli Hjöördis :)

Gilbert <3

Hjöördis <3

Rakas mykkyrä.


Mansikkajugurttia :)

Jedillä on nyt vanhemmiten alkanut jalat lipsua tosi pahasti ja lattialta ylösnouseminen on hankalaa. Ostimme hänelle vaaleanpunaiset liukuestesukat joiden avulla nouseminen on helpompaa :) Ja kiltti koira kun on, hän antaa sukkien olla paikoillaan eikä revi niitä pois.




6 kommenttia:

  1. ööö, ihan vaan vastaisuudessa vinkkinä', kannattaa käyttää arkkuna hieman helpommin hajoavaa materiaalia. Mutta lemmikin kuolema on aina yhtä ikävää :(

    VastaaPoista
  2. Ruu:Öööö, no eipä ollut saatavilla mitään ekologista arkkua just sillä hetkellä. Eikä edes käynyt mielessä tossa kohtaa. Luulen, että siellä lemmikkien hautausmaalla on varmaan joku muukin haudannut oman lemmikkinsa ei-niin-ekologiseen arkkuun. Mutta kiitos huomautuksesta, kyllä meidän perheessä osataan ihan vihreiden arvojen kunnioitus. Sattuipa nyt vaan sitten tehtyä moinen "moka" johon piti näköjään tarttua.

    VastaaPoista
  3. En mä pahalla meinannu, olen vaan hautausmaalla töissä, niin saatan kiinnittää eri asioihin huomiota kun muut, mä töissä hautaan linnupojatkin pahviin käärittyna, mutta pyydän anteeksi jos mun kommentti jotenkin loukkasi.

    VastaaPoista
  4. Voi Joppea :(
    Mä muistan Velhon vieläkin. Se oli niin söpöliini. Ollaan "tunnettu" kauan Nonnu! :o

    VastaaPoista
  5. Mä en ollenkaan huomannut tätä postausta.

    Eläimet on kyllä ihania, mutta luopuminen on aina tosi tuskallista. Meillä on kotona ollut paljon eläimiä: kissoja, koiria, kaloja, hamstereita, hiiriä ja kaneja.

    Ei tulisi koskaan mieleenkään jättää eläintä heitteille, enkä ymmärrä ihmisiä jotka ovat niin julmia jotka tekevät niin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)