maanantai 21. kesäkuuta 2010

Kampanjan 8 Avon uutuuksia.

Kauheeta miten kiireinen olen ollut, kohta tulee jo uusi Avon-kuorma ja mulla on edellisetkin vielä kirjaamatta tänne ylös!

Kannustimena tuli kello, jossa on hauska sydämen muotoinen kellotaulu. Kellotaulua saa vaihdeltua joko pinkkiin rannekkeeseen tai lilaan. Toista ranneketta voi pitää toisen vieressä kädessä vaikka kellotaulu onkin vain toisessa.

Hiustuotteiden suurkuluttajana ja armottomana hiusnaamioiden kriitikkona annan näille kahdelle hiusnaamiolle 10 pistettä ja papukaija-merkin! Aivan uskomattoman loistavia tuotteita. Hiukset ovat ihanan pehmeät, mutta eivät veltot ja pliisut. Tuoksu on mitä ihanin kummassakin. Nämä ovat ehdottomia suosikkejani Avonin valikoimassa! Planet Spa-sarjan Thaimaan Lootuskukka silottava hiusnaamio sekä Himalajan Goji-marja korjaava hiusnaamio.

Kampanjassa 9 tuli myyntiin Ice Sheers-tuoksut, joista kaksi tässä. Karhunvatukkainen Delicious (lila pullo) ja sitruunainen Luscious (kelt.pullo). Sarjaan kuuluu vielä vihreä päärynäinen Refreshing-tuoksu joka tulee minulle seuraavassa kuormassa. Lila tuoksu pitää sisällään karhunvatukkaa, myskiä ja mustapippuria ja keltainen tuoksu pitää sisällään sitrusta, liljoja ja marenkia. Aivan ihania kesätuoksuja kumpainenkin, hintaa näillä on noin 12 euroa kpl. Sarjaan kuuluu myös Keltainen, lila ja vihreä kynsilakka ja huulivoide, joissa kummassakin samat tuoksut kuin näissä hajuvesissäkin. Luitte oikein, kynsilakka tuoksuu kuivuessaan joko sitruunalta, päärynältä tai karhunvatukalta.



Liivbotanicals-sarjaan tulee kamp.9 myyntiin ihana korjaava seerumi, joka on koostumukseltaan kevyttä ja helmiäismäistä. Tuotetta käytetään iltaisin yövoiteen alla rauhoittamaan, silottamaan sekä korjaamaan ihoa. Liivbotanicals-sarja on kaikille luonnonkosmetiikan ystäville, koska tuotteet eivät sisällä lisättyjä väriaineita, hajusteita eikä lisä-ja säilöntäaineita. Tuotteet sopivat myös herkkäihoisille erittäin hvyin.

Naturals-sarjaan tuli jälleen uusi tuotelinja, Kookos-Sitruunaruoho. Kaikki kookoksen ystävät tykästyvät varmasti näihin tuotteisiin. Kuvassa käsi- ja vartalovoide sekä suihkugeeli. Tuotteet myynnissä alkaen kamp.9.

Miehet saivat myös oman kesätuoksunsa, Simple Elements-sarjaan tuli Refreshing Rain-tuoksu joka on ihanan pehmeä, miehekäs vesituoksu. Tämä kyseinen kappale päätyi isälleni, koska miehelläni on jostain kumman syystä tuoksuja vaikka kuinka paljon. Tuote myynnissä alkaen kamp 9.

Koska olin ollut ahkera tyttö kampanjassa 7 ja myynyt meikkejä hirmuisen paljon sain lahjaksi kivan satiininhohtoisen seeprakuvioisen kassin :)

4 kommenttia:

  1. Miten olet saanut lisättyä nuo toiminnot tuohon tekstien alas. Siis nuo Kiinnostavaa!Näitä lisää! -jutut?! Haluaisin itselleni nimittäin sellaiset.

    VastaaPoista
  2. Pinja: Toiminnot saa lisättyä Ulkoasu-välilehdeltä ja Blogin sisältö, klikkaa Muokkaa-kohtaa ja saat esiin laatikon missä voit muokata blogin sisältöä. Sieltä kohta Toimminnot ja voit itse määrittää mitkä tekstit laitat sinne :) Minulla on tuo Kiinnostavaa! Näitä lisää!-toiminto.

    VastaaPoista
  3. Just bloggasin kehut noista samaisista hiusnaamioista! :) Tosi hyviä!

    VastaaPoista
  4. Maiju S: Juu, huomasinkin että ovat päässeet myös sun suosikeiksi! :) ihan parhaita naamioita!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)