keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Jugurttia ja hunajaa.

Matkailin noin 10 vuotta sitten Kreetalla ja ihastuin siellä kreikkalaiseen maustamattomaan jugurttiin jossa oli hunajaa mukana. Jugurtti on nimeltään Total ja sitä saa myös nykyään Suomesta hyvin varustetuista maitohyllyistä. Ikävä asia on, että yksi Total-jugurtti maksaa melkein 2 euroa jonka vuoksi sitä ei viitsi ostaa montaa purkkia jääkaappiin :( Total-jugurtti on pakattu samannäköiseen purkkiin kuin Risifrutit. Jugurtin päälle kaadetaan hunaja pienestä kupista joka on purkin kyljessä mukana.

Kreikkalaista jugurttia ei semmoisenaan saa (tai en ole ainakaan löytänyt) mistään kaupasta, mutta turkkilaista versiota kyllä saa. Sitä saa jopa todella isoissa päniköissäkin! Turkkilainen jugurtti vastaa maultaan täysin kreikkalaista jugurttia. Myös Valion valmistamassa Bulgarian jugurtissa on samaa makua, mutta se ei ole läheskään niin täyteläistä kuin kreikkalainen/turkkilainen jugurtti.

Ostin viime viikon kauppareissulla purkin turkkilaista jugurttia Prismasta, sillä huomasin sitä löytyvän myös Rainbow-merkkisenä eli oli melko huokean hintaista. Puolen litran purkki maksoi noin 1,5 €. Ostin lisäksi myös juoksevaa Akaasia-hunajaa.

Olemme nyt mieheni kanssa aamupalalla nauttineet jugurttia ja hunajaa ja miehenikin tykästyi tähän yhdistelmään! Jugurtti on todella pehmeää ja vatsaystävällistä. Hunaja makeuttaa kivasti hapanta jugurttia.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Jugurtti on melko rasvapitoista, mutta se on kuulemma myös erittäin terveellistä ja pitää nälän tunnetta mukavasti pitkään loitolla :)

 

 

6 kommenttia:

  1. http://www.lindahlsfood.se/NewBasicPageFI.aspx?product=11

    Sama firma joka tekee partaukkoa (turkkilaista) tekee myös kreikkalaista ja sitä myydään täällä ainakin suurimmissa marketeissa. Samanlaisessa tonkassa kuin turkkilainen, mut muistaakseni etiketissä on mummon kuva.

    VastaaPoista
  2. Herranjesta :D mulla on sitten mennyt ihan ohi! Olen varmaan kattonut, että kaikki pönikät ovat turkkilaista, oli kyljessä sitten mummo tai pappa! :D Kannattaisi varmaan lukea tietty mitä niissä lukee eikä vaan tuijotella kuvia..hyvä minä! :D Kiitos tiedosta! Mun mielestä niissä ei suurta eroa ollut, mutta pitääkin ostaa sitä ehtaa kreikkalaista sitten kun sitä kerran saa :)

    VastaaPoista
  3. Yks mikä on myöskin melkein sama asia (mutta huomattavasti rasvattomampi versio herkusta) on ottaa purkillinen Ehrmannin maitorahkaa ja siihen se hunaja :)

    Ehrmannissa on 0,2% rasvaa ja tietenkään se maku ei ihan täysin vastaa turkkijuggea, mutta on tarpeeksi lähelle kuitenkin ajaakseen periaatteessa saman asian. Ja on muuten yllättävän täyttävää!

    Yks työkaveri syö aina tauolla purkillisen Ehrmannia, mansikoita ja mustikoita (pakasteesta sulatettuja näin talviaikaan) ja hunajaa :D Se on ihan hillitön lautasellinen, mutta hitto että näyttää hyvältä! Vois kokeilla.

    Myös yksi mukava aamupalavaihtoehto on puuhastella Ehrmannista (tai sit siitä turkkijuggesta), mustikoista (pakaste), myslistä ja erilaisista pähkinöistä mössö ja hunajaa makeuttajaksi. Pitää nälän tosi hyvin loitolla!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa ihanalta! Pitääkin koklata! Se on totta, että tuossa turkkijugurtissa on kaloreita varmaan siinä ziljoonan hujakoilla :D Tosin jos haluaa olla itselleen erittäin salliva herkkujen suhteen, niin silloin ehdottomasti turkkiversio :) Mutta jos usein tulee tätä yhdistelmää syötyä, kannattaa siirtyä ehkä hivenen verran lyijyttömämpään versioon :)

    VastaaPoista
  5. Lidl myy myös kreikkalaista jugurttia litran päniköissä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)