torstai 28. maaliskuuta 2019

30 asiaa minusta, jotka olet aina halunnut tietää.


Tervehdys maan asukkaat! Taas on vierähtänyt tovi viime postauksesta, mutta eipä hätiä mitiä, täältä tulee taas tekstiä. Bongasin blogosfääristä 30 asiaa minusta –kiertohaasteen, ja ajattelin että minäpäs kirjoittelen kans! Olen varmaan osan näistä kertonutkin jo ennen, mutta otetaan vaikka kertauksena jos ei muuten J




1.  Olen ruokien suhteen hieman sellainen jämähtäjä. Kun löydän jotain hyvää, syön sitä niin kauan että en pysty syömään sitä enää. Toisaalta kyllästyn hyviin ruokiin aika huonosti, joten saatan vetää samaa safkaa usein kyllästymättä siihen. Olen myös duuniruokien suhteen tosi mielikuvitukseton. Syön melkeinpä aina samaa (pastaa/nuudelia, kinkkua/lohta, fetakuutioita) ja jälkkäriksi jugurttirahkaa. Mutta kyllä niitä kyllästymisiäkin tulee. Olen syönyt itseni ulos mm. Piispanmunkeista. Ei vaan enää pysty. Mulla alkaa viiltää ikeniä myöten kun vaan mietinkin sitä vaaleanpunaista vinyyliä siinä munkin päällä. Yak.

2. Mulla on melkeinpä aina lakatut kynnet. Varpaan kynnet ovat luonnontilassa suurimman osan vuodesta, mutta sormen kynsissä mulla on aina lakkaa. Lakan väri on lähestulkoon aina punainen, koralli, pinkki tai joku tämän tyyppinen. Viime viikolla lakkasin kynnet mustiksi, ja kaduin sitä välittömästi. Siinä on kyllä jotenkin niin anteeksiantamaton väri kynsille ja se poistaminen! Argh.

3. Tykkään ihan sairaasti viherkasveista. Haluaisin niitä paljon enemmän kotiimme, mutta valitettavasti multasormeni on sellaista sorttia, että en saa välttämättä kasvejani elämään kovinkaan hyvällä menestyksellä. Rakastan saniaisia ja muratteja, mutta olen luovuttanut niiden suhteen, sillä saattelen ne aina ennenaikaiseen hautaan. Jos mua haluaa ilahduttaa, mulle voi ostaa viherkasveja. Tykkään leikkokukistakin, mutta viherkasvit is ma thing.

4. Mä liikutun tosi herkästi. Itkeä pillittelen tosi helposti asiasta kuin asiasta, jos se vain koskettaa mun sisintäni jotenkin. Kaikki varainkeräysohjelmat joita telkusta tulee saa mut kuluttamaan paketin nenäliinoja tuosta noin vain. Itken usein myös musiikkia kuunnellessa. Minulla on kaksi kappaletta jotka saavat mut kyyneliin _ihan joka kerta_; Rakastettu / Juha Tapio ja Sydämeni Tänne Jää / Katri Helena.

5. Seuraan tosi mielelläni politiikkaa, ja keskustelen mielelläni siitä. Minulla on vahva poliittinen kanta, joka ei varmaankaan muutu koskaan. Odotan innolla kevään vaaleja, ja siitä minkälainen hallitus meille tulee. Äänestäminen on mielestäni hyvin tärkeää, ja jos jossain meinaa äänestää, se on ehdottomasti eduskuntavaalit. Politiikka on vähän arka aihe, ja se herättää tunteita niin isosti, etten ala kantaani täällä paljastamaan, mutta sanotaanko näin että kannatan hyvin vahvasti inhimillisiä arvoja ja työntekijöiden oikeuksia.

6. Yksi asia joka saa aivoni särkemään on rokotevastaisuus. Sellainen perusteeton, kaiken maailman huuhaa-tutkimuksiin nojaava vastaisuus. Joskus nostatan verenpainettani lukemalla somen rokotevastaisten keskusteluja, ja en pysty siihen kovinkaan isoina annoksina kerralla. Kuten sanoin, aivot alkavat särkemään. Vanhemmat, jotka jättävät lapsensa rokottamatta ovat yksinkertaisesti edesvastuuttomia. There, I said it.




7. Lopetin tänä keväänä The Walking Dead –sarjan seuraamisen, eikä se tuottanut lainkaan tuskaa. Olen seurannut sarjaa alusta asti, mutta viimeiset kolme (?) kautta olen sanonut lähes joka jakson kohdalla, etten jaksa tätä shittiä enää. En ymmärrä miksi sitä sarjaa tehdään vielä, koska käsikirjoituksellisesti se on ollut suossa jo vaikka miten kauan. Joskus aikoinaan tämä oli yksi lempisarjoistani, mutta eipä ole enää. Harmi.

8. Olen kova kierrättämään, tai itse asiassa meidän koko perhe on. Lajittelemme roskat niin pitkälle kuin voimme, ja kiitos kuuluu isosti tästä meidän neidille, joka on saanut päiväkodissa erinomaista kierrättämisvalistusta. Hän muistuttaa kovaan ääneen, jos vahingossa meillä menee jokin jäte väärään paikkaan. Suosin kierrätystä myös vaatteissa ja huonekaluissa. Kaikkea ei pidä ostaa uutena. Ja olen huomannut, että olen tullut tosi allergiseksi kaikelle turhalle muovisälälle ja sellaiselle kaikenmoiselle ylimääräiselle krääsälle.

9. Olen tosi huono rasvaamaan jalkojani. Siis jalkateriä. Sitten pillitän ääneen kun kantapääni ovat ihan saatanan kuivat, mutta minkäs teet kun ei vaan muista eikä jaksa eikä viitsi. Kroppaa, naamaa ja käsiä muistan rasvata aina, mutta jalat. Ne jäävät paitsioon.

10. Olen jossain asioissa aika jyrkkä. Tai sanotaanko ehdoton. No sama asia kait. Mun tosi vaikea muuttaa mieltäni, jos jostain asiasta mulla on mennyt ns.maku. Muutan mieltäni ainostaan jos olen muodostanut ennakkokäsityksen jostain ja se osoittautuukin joksikin muuksi.

11. Rakastan kaikkea yliluonnollista. Luen mielelläni kummitustarinoita, katson niistä kertovia ohjelmia ja haaveilen menosta kummituskierroksille joita järjestetään eri paikoissa nykyisin. Yliluonnolliset asiat ovat kiehtovia ja viihdyttäviä.

12. Tykkään hirmuisesti linnuista. Olen suunnitellut, että ottaisin muutamia tatuointeja lisää jossain vaiheessa ja ne olisivat lintuaiheisia. Minulle merkityksellisiä lintuja ovat joutsen, pöllö, valkoposkihanhi, korppi, kuukkeli ja talitiainen.

13. Mua ärsyttää instassa seuraajien kalastajat. Aletaan seuraamaan ja seuravaassa hetkessä ei enää seuratakaan. Tai onkohan tällä ilmiöllä jokin oma nimitys? Itselläni on käytössä unfollowers –äppi, josta näen kuka on lähtenyt seuraajista. Mulla menee sellainen tyyppi estoon saman tien.




14. En osaa käyttää korollisia kenkiä. En vain osaa. Olen himmee lenkkarimuija, ja menisin tennarit jalassa vaikka minne. Mulla oli kaapissa yhdet korkkarit, jotka lupasin lahjoittaa ystävälleni jos ne ovat vain hänelle sopivat. Joskus nuorempana mulla oli korkokenkiä ja osasin varmaan niillä jotenkin kävelläkin, mutta nykyisin ei vaan pysty. Todennäköisesti en pysyisi edes pystyssä millään kovin korkeilla koroilla.

15. En ole vielä toistaiseksi löytänyt luonnonkosmetiikan puolelta sellaisia hiustenhoitotuotteita, jotka sopisi mun hiuksilleni. Ne ovat aina jotenkin liian laimeita mun takkutukkaan. Mä tarvitsen silotusta, hoitoa, tehohoitoa ja vielä kerran silotusta.

16. Paavo Pesusieni on mielestäni kammottava ohjelma. En tiedä kenelle se on suunnattu? En anna koskaan lapseni katsoa sitä, sillä meininki siinä on todella merkillistä ja häiritsevää. Ihan selvinpäin tekijätiimi on tuskin ollut.

17. Olin ennen tosi kova juomaan kahvia. Vaikka lopetin kahvinjuonnin pakon sanelemana jo melkein 20 vuotta sitten, kaipaan aina välillä kahvikupillista. Korvaan kahvinhimojani jäälattella, uusin ihastukseni on Oatlyn kauralatte, mutta sekin meinaa närästää, joten en voi kovin usein nautiskella sitä.

18. Rakastan saunomista. Meillä ei ole omaa saunaa kodissamme, mutta vakkarisaunavuoro on taloyhtiömme saunassa. Ostamme aina saunaan mukaan hyviä limppareita, ja saunomme pari tuntia oikein antaumuksella. Mikan kanssa parannetaan maailmaa saunan lauteilla, puhutaan usein työelämämme haasteista, elämästä, lapsemme tulevaisuudesta. Tosi syvällisistäkin aiheista. Ne jotenkin on hyvä puhua juurikin saunassa.



19. Olen varmaan eriskummallinen, mutta en pidä juurikaan kanelipullista. Pidän toki pullasta, mutta en kanelikorvapuusteista. Voisilmäpullat ja vaniljapullat ovat mun juttuni. Jos voisin, tunkisin vaniljaa aivan kaikkeen. Ja kookosta. Ja suklaata.

20. Vaikka tykkään laulaa ja olen kova kuluttamaan musiikkia, en tajua nuoteista mitään. Mikä on melkoista ottaen huomioon, että kävin soittotunneilla muksuna parikin vuotta. Hah, money well spent! Oikeasti, jos pitäisi laulaa nuoteista, ei tulisi mitään. Arvostan ja ihailen suuresti ihmisiä ketkä osaavat säveltää. Itselle se on täysin mystinen alue.

21. Jos saisin tavata jonkun julkisuuden henkilön ja viettää hänen kanssaan päivän, se olisi ehdottomasti Juha Tapio. Siinä ihmisessä on jotain mielettömän rauhoittavaa ja viisasta. Ja hauskaa! Olen ollut hänen konserteissaan pari kertaa, ja hänen kertoessaan biisien välissä tarinoita, voisin kuunnella niitä vaikka miten pitkään. Ihailen häntä ihmisenä ja artistina todella suuresti.

22. Vaikka olen lopettanut tupakoinnin 6,5 vuotta sitten, näen edelleen unia polttamisesta. Ja joka kerta unessa soimaan itseäni, miksi aloitin tupruttelemaan taas. Ihan oikeassa elämässä olen vakaasti päättänyt olla elämäni loppuun asti savuton ja olen luvannut sen tyttärelleni myös. Nyt kun Mikakin on lopettanut sauhuttelun, tupakoinnin aloittaminen tuntuisi melkoiselta petokselta. Ja nykyisellään rööki haiseekin jo niin kamalalta, että hyi!

23. Olen jättänyt leivänsyönnin melkeinpä kokonaan pois. En osaa sanoa voinko paremmin, mutta ehkä en ole ihan niin turvoksissa koko ajan. Maitoa en juo ollenkaan, ja punaista lihaa olen vähentänyt huomattavissa määrin.

24. En ole ajanut moneen vuoteen autoa, ja tahtoisin saada jostain rohkeuden alkaa ajaa taas. Helpottaisi elämää jonkin verran aina silloin tällöin. Alunperinhän mulle tuli ajokieltoa käteni kipuilessa muutamia vuosia sitten, mutta nyt tilanne on käden suhteen parantunut, joten voisinkin ajaa taas. Nyt on enää kiinni rohkeudesta, sillä tässä vuosien aikana kynnys ajamiseen on kyllä noussut yllättävän korkealle.





25. Olen tullut tosi allergiseksi kaiken maailman tekstejä sisältäville sisustusjutuille. Joskus noin kymmenisen vuotta sitten kun ne tulivat muotiin, olin ihan innoissani niistä. Nyt en voi enää sietää. Mua yököttää typerät voimalauseet ja latteudet joita vilisee kynttilälyhdyissä, tyynyliinoissa, seinätarroissa, serveteissä ja ties missä. Meillä on eteisen seinässä edelleen tekstitarra, jonka aion repiä tässä tänä keväänä irti ja maalata seinän valkoiseksi. Sisustusmakuni on muuttunut vähäeleisempään tyyliin, vaikka rakastankin vähän rönsyäkin. Ja etenkin vanhoja tavaroita.

26. Ikävöin tosi usein mammaani. Mammani kuolemasta tuli äskettäin viisi vuotta, mutta tuntui kuin se olisi ollut just eilen. Mamma oli jo tosi iäkäs kuollessaan, mutta en olisi halunnut vielä siltikään luopua hänestä. Vaikka pahimmat teini-ikäni myrskyt kohdistinkin mammaan ja aikuisiälläkin otimme välillä yhteen, hän oli minulle erittäin tärkeä ihminen. Siksi kai uskalsinkin näyttää hänelle kaikki tunteeni. Olin aina mammantyttö, ja olen sitä edelleen. Välillä toivon, että kunpa hän olisi vielä täällä ja näkisi tyttäreni nyt. Onneksi he kuitenkin ehtivät tapaamaan, tosin Mimu ei muista mammaa konkreettisesti, sillä hän oli vasta 9 kk ikäinen kun mamma kuoli. Onneksi on ihania muistoja, valokuvia ja vahva luottamus siihen, että jonain päivänä me vielä tapaamme.

27. Jos saisin nyt valita mitä työkseni tekisin, kouluttautuisin ihmisläheiseen työhön. Haluaisin tehdä työtä missä saisi auttaa ihmisiä, antaa heille tukea. Olen oikeasti välillä miettinyt, että jos olisi mahdollista, lähtisin vielä koulun penkille. Ja mikäs mua toisaalta estää. Tosin tiedän omat voimavarani ja jaksamiseni, olen opetellut kuuntelemaan itseäni paremmin, joten en ehdoin tahdoin vedä itseäni piippuun.

28. Mua luullaan usein nuoremmaksi kuin olen. En tiedä johtuuko se ulkonäöstäni vai käytöksestäni :D Toivon, että ensiksi mainitusta. Omasta mielestäni näytän just sen ikäiseltä kuin olen (kohta 43), mutta ehkä muut näkevät toisin. Kyllä multa aina silloin tällöin kysytään Alkossa paperit, joka on jo mielestäni äärimmäisen huvittavaa. Ottaen huomioon, että kassahenkilö saattaa olla mua reilusti nuorempi. Mutta mikäs siinä, en valita J

29. Haluaisin siirtolapuutarhamökin. Se olisi ihanaa! Mä niin sisustaisin sen kauniiksi, ja kasvattaisin siellä pihalla mansikoita, salaattia, yrttejä ja vähän perunaakin. Mun pihalla kukkisi pionit, liljat, luonnonkukat ja laventeli.

30. Kun saavun töistä kotiin, riisun ekana pois farkut ja sukkahousut. Sitten otan pois kellon ja kaikki korut. Pesen kädet huolellisesti ja vedän kotiverskat jalkaan. Jos tukka on auki, laitan sen sotkunutturalle. Sitten vasta voin keskittyä kaikkeen muuhun J

Hei tämmösiä knoppitietoja meikämandosta! Kopsaa itsellesi tämä myös, jos et olen hetkeen tätä tehnyt J Kivaa loppuviikkoa!

torstai 14. maaliskuuta 2019

Puhutaan vatsasta.




En ole pitkään aikaan kirjoittanut blogin puolelle IBS-kuulumisia. Ne joille IBS on vieras kirjainyhdiste, kerrottakoon että kysymys on Ärtyvän Suolen Oireyhtymästä. Itselläni se todettiin noin kolme vuotta sitten, ja sen jälkeen onkin alkanut ihan toinen aika syömisteni suhteen. Vaikka IBS:stä kärsii noin joka kymmenes suomalainen, se on silti suurimmalle osalle ihan vieras asia. Koska olen nykyisin niin ruokarajoitteinen, sanon mielummin aina olevani allerginen, sillä sitä tunnutaan ymmärtävän paremmin kuin sitä että on ärtyvä suoli. Suomalaiset potevat yhtä ja toista suolistovaivaa, mutta siltkään niistä ei tunnuta tietävän yleisellä tasolla oikein mitään.Kun kertoo potevansa jotain kolmikirjainyhdistelmän nimistä oireyhtymää, saa usein osakseen kysymysmerkkejä viliseviä ilmeitä.

IBS:n kanssa eläminen on melkoista vuoristorataa, eikä oikein koskaan voi tietää miten maha reagoi mihinkin. Itselleni pahimmat ärsyttäjät ovat ehdottomasti valkosipuli, sipuli, kaali, paprika, linssit, pavut, herneet, chili. Pahin näistä on ehdottomasti valkosipuli, jota en siedä edes jauhemaisena mausteena. Se tässä IBS:ssä onkin vekkulia kun näitä kiellettyjä aineita on vähän joka paikassa. Tuoteselosteet pitää lukea aina tarkkaan. Valkopusili (kuten eräs kebabmyyjä joskus tätä nimitti) on mulle ihan myrkkyä. Ja koska se on myrkyksi minulle muodostunut, siihen on tullut melko lailla luontainen vastustuskin. Mun ei todellakaan tee mieli mitään valkosipulissa uitettua, pelkkä hajukin saa vatsan vääntymään. Mutta koittakaapa muuten etsiä ruokaohjeita, joissa EI ole valkosipulia tai sipuliakaan. Ja jos jätätte ohjeesta kyseiset pois, millä voisi korvata? Sipuli kun on melkoinen ruoan maustaja. Ja itse rakastaisin sipulia, jos voisin sitä syödä. Harmi vaan, että sipuli näyttää mun vatsalleni persettä.

Olen tehnyt havainnon, että esim. tomaatti, joka sinänsä on sallittu fodmap-ruokavaliossa, ei sovi mulle ollenkaan. Kärsin nimittäin tämän IBS:n lisäksi myös refluksioireista, jossa on sitten taas omat rajoitteensa syömisten suhteen. Välillä on aika hukassa ja todella kyllästynyt siihen mitä voi suuhunsa laittaa. Vastoin yleistä fodmap-ohjeistusta, mun vatsani kestää vehnää tosi hyvin. Olen tosin jättänyt ruokavaliostani leivän lähestulkoon kokonaan pois, joten vehnänsietokyky saattaa olla siksikin parempi. Kaura sen sijaan aiheuttaa mulle melkoisia vääntötiloja, vaikka sanotaan että kaura on vatsalle hyväksi. No ei mun vatsalle. Söin syksyllä pitkään kaurapuuroa, ja oireeni olivat silloin pahimmillaan. Puuron jätettyäni pois, maha rauhoittui. Siedän myös hedelmistä persikkaa ja päärynää vaikka molemmat ovat kiellettyjä fodmapeja. Hunajaakin käytän, eikä se pienissä määrissä ainakaan laita mua poreilemaan. Fodmap-ruokavalioon kannattaa tutustua kokeilemalla jos epäilee omalla kohdalla IBS:ää. Se on viitteellinen ohjeistus, eikä tosiaan mitään kiveen hakattua viimeistä totuutta. Itse olen elävä esimerkki siitä. Kannattaa kuunnella sitä omaa kehoa ja mennä sen mukaan mikä hyvältä tuntuu ja jättää pois ne mitkä aiheuttaa vaivoja. 

Kyläilyt ja ravintolasyömiset ovat hankalia, tai vaativat ainakin vähän sumplimista. Suurin osa ystävistämme tietävät nämä rajoitteeni, ja tekevät aina tarjottavat sen mukaan mitä voin syödä. Mutta olenpa törmännyt myös sellaiseenkin, että rajoitteeni koettiin niin haastaviksi, että kyläily muuttui ihan hassu juttu showksi. Silloin oikeasti vähän jo melkein nauratti, sillä eihän nämä mun rajoitteeni nyt niin merkillisiä ole. Tuntui kuin olisin ilmoittanut potevani jotain paljon harvinaisempaa, mutta tarjottavia oli kuulemma mahdoton valmistaa ilman valkosipulia, sipulia, kaalia tai paprikaa. Nämä nimittäin ilmoitin pahimmiksi oireideni aiheuttajiksi kun niitä minulta kysyttiin. Sain takaisin viestin missä tuskailtiin pitkää rajoitteideni listaa, ja "sitä että nyt loppuu mielikuvitus kesken". Luulin ensin, että nyt mua kojjataan ja olinkin jo vastaamassa  😂-hymiöllä, kunnes tajusin että ei perhana, tää toinen onkin tosissaan! Että ei naurata siellä toisessa päässä yhtään. Se kyläily jäi sitten tekemättä, ihan työkiireidenkin takia, mutta pakko sanoa että kyllä vähän jäi kummastuttamaan. Ruokarajoitteet kun ovat ihan nykypäivänä peruskauraa, ja enkä mielestäni pyytänyt riisumaan tarjottavista kaikkia proteiineja pois tai jotain muuta pikkasen haasteellisempaa. Ymmärrätte varmaan, että kun törmää tällaisiin juttuihin, ei aina jaksaisi elämää tämän oireyhtymän kanssa. Ja toki tuntuu kurjalta, että ymmärrystä ei tunnu aina löytyvän. Jokainen kuka näistä oireista kärsii, ei vaan huvikseen tarkkaile mitä suuhunsa laittavat eivätkä kiusallaan ilmoittele rajoitteitaan kun kysytään mitä kenties voisit syödä.


Olen niin monet kerrat manannut tätä, ja toivonut omaavani normaalin ruoansulatuksen sekä suoliston. Tiedän, että on olemassa paljon pahempiakin mahahommia kuin tämä, mutta ei tämäkään mitään suffelia ole. Välillä maha reagoi aivan kaikkeen, ja välillä on aikoja kun voi syödä huolettomammin. Vitsi piileekin juuri siinä kun ei voi yhtään etukäteen tietää millä päällä suolisto on. Yhtä aikaa saattaa närästää, vatsaa polttaa, turvottaa, maha on kovalla ja seuraavassa hetkessä se onkin turhan vilkas. Se elää aivan omaa elämäänsä, ja tuntuu että vaikka itse tekisin mitä, se ei vaan tottele. Kun maha vaivaa, on hyvin vaikea keskittyä mihinkään tai olla niin mukava kanssaihmisille. 

Välillä mua suorastaan huvittaa se, että jos mun pitäisi alkaa syömään superterveellsesti, se ei vain onnistuisi. Suurin osa kasviksista aiheuttaa mulle oireita. Ja sitten paasataan sitä, että syö enemmän kasviksia. Olen vähentänyt lihansyöntiä, ja lisännyt enemmän ruokavaliooni kalaa ja kanaa. Ja iloitsen aina kun löydän jonkin kasviksen, jota voin syödä ilman että pieren itseni (ja muut) hengiltä. Paradoksaalistahan tässä on se, että en ole yhtään nirso ruoan suhteen, syön melkein mitä vain (paitsi pinaattikeittoa ja janssoninkiusausta). Elimistöni vain päätti mun puolestani toisin ja rajoittaa ihan pokerina mun syömisiä. 

Mulla onkin melkoinen arsenaali kaikkea millä helpotan elämääni. Mika nauraakin aina, että yöpöytäni on kuin vanhan mamman; on breiviä, purkkia, vesilasia. En myöskään lähde mihinkään ilman pientä pussukkaani missä minulla on aina mukana vatsalääkkeitäni. Vinkkaankin teille kohtalotovereille muutamia hyviä, oloa helpottavia tuotteita.

Vi-Siblin kuituvalmiste. Tätä olen käyttänyt jo kohta kolme vuotta päivittäin. Tästä ollaan vähän kahta koulukuntaa; toisille ei sovi ja toisille taas sopii. Itselleni sopii enemmän kuin hyvin. Itse olen saanut vatsan toimintaani tämän avulla normaalimmaksi, koska tämä tasaa suolistoa niin että se toimii normaalisti. Jos on ripulia, se tasaa sen. Jos ummettaa, vatsa alkaa toimia. Maku on viljainen, eikä laisinkaan paha. Myydään ilman reseptiä, mutta reseptillä saa isomman paketin edullisemmin.

I say Turvotus ja IBS –oireet. Tämän valmisteen löysin aika hiljattain vasta, ja olen ihastunut! Tämä tasaa hienosti pulisevan vatsan, hajottaa ylimääräisen ilman vatsasta, tasaa ripulin, poistaa epämiellyttävän olon vatsasta ja ehkäisee pahaa oloa. Otan usein tällaisen ennen ruokailua ja yötä vasten, ja maha vaivaa huomattavasti vähemmän. Ihan mahtava tuote. Reseptivapaana apteekista.

Gefilus Plus maitohapot. Olen popsinut maitohappoja jo vuosikaudet. IBS:n puhkeamisen jälkeen löysin tämän tuotteen ja se on oikeasti tehnyt hyvää vatsalleni. Otan joka aamu tyhjään vatsaan. Ja se minkä olen myös huomannut on, että olen harvoin kipeänä. Kaikki flunssat eivät tartu niin herkästi kun syö näitä.

Boulardii. Syön näitä maitohappojen lisäksi, vaikka tämäkin on eräänlainen maitohappo. Tämä edistää limakalvojen pysymistä terveenä (suoliston sisäpinta) ja immuniteettijärjestelmän vakaana pysymistä. Auttaa myös ilmavaivoihin todella tehokkaasti!

Silicogel. Piihappogeeli, joka hoitaa sekä IBS-oireita että refluksia! Tämä on yksi lemppareistani. Koostumus on väritöntä geeliä, joka ei tuoksu tai maistu miltään. Itselläni koostumus onkin ainoa yökkäysrefleksin aiheuttava tämän kohdalla. En vaan saa nielaistua geeliä sellaisenaan, mutta onneksi tämän saa sekoitettua veden joukkoon, minne se hajoaa hienosti. On kuin joisi lasillisen vettä. Tämä helpottaa oireita heti ja tasaa kiukuttelevaa vatsaa.



Konstit ovat siis monet, ja elämä on kivaa silloin kun vatsa ei oikuttele. Olen huomannut, että itselläni hormoonikierto vaikuttaa todella suuresti oireisiin ja oireet menevätkin sen mukaan mikä kohta kierrosta on menossa. Odotan jo kovin vaihdevuosia (vaikka hullulta saattaa kuulostaakin), sillä uskon oireiden helpottuvan kun hormoonitoiminta lakkaa. Ennen kuukautisia kohtu nimittäin erittää tiettyä hormoonia, joka aiheuttaa tervemahaisellakin vatsan vilkastumista. IBS-oireisella tämän voi kohottaa potenssiin kymmenen. Sain kerran vinkin eräältä ystävältäni, että tavallinen tulehduskipulääke katkaisee hormonin aiheuttamat oireet. Eli perusburanaa kiduksiin kun vatsa alkaa tuntua funkylta tietyssä kohtaa kiertoa. Itselläni on puhelimessa menkka-apsi, jonka avulla saan helposti seurattua kiertoa. Saan sinne myös merkittyä oireita, joka helpottaa seuraamista pitkällä aikavälillä.

Sellaisia vatsakuulumisia! Sori jos tuli liikaa informaatiota :D Mutta uskon, että lukijoissani on taatusti kohtalotovereita? Kommenttikenttään saa jakaa vertaistukea ja vinkkejä, jos haluaa J Toivon, että tästä postauksesta oli myös hyötyä teille, jotka tästä samasta kärsitte.

Ps. linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä ole yhteistyössä verkkoapteekin kanssa. Linkkasin nämä tähän ihan vain infona, en mainoksina :)

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Musiikin voima.

Tylsä otsikko, mutta niin totta! Mä olen aina rakastanut musiikkia. Ihan pikkutytöstä asti. Lauloin kuorossa lapsena muutaman vuoden ja sen jälkeen olen lauleskellut itsekseni aina kun siltä on tuntunut (eli melkeinpä koko ajan). Edelleen salaa haaveilen osallistumisesta TVOF:iin tai Idolsiin (okei, siihen olen liian vanha), mutta tosielämässä en koskaan uskaltais. Karaokekin on mulle vähän sellainen kauhun paikka, vaikka siinähän ei tosiaan tarvitsis edes osata laulaa. Se, että tarttis laulaa niin, että joku kuuntelee, on aivan järkyttävän halvaannuttava ajatus. Jos tulen tietoiseksi, että kuuntelee lauluani, alan kuulostaa tältä. Joten laulan vain ollessani yksin tai perheen kanssa. Tytär pyytää aina välillä mua laulamaan hänelle iltaisin, mikä tuntuu hyvältä. Koska epäilemättä tulee vielä aika milloin äidin laulaminen on maailman nolointa.

Kulutan musiikkia valtavan paljon, ja olen tosi moniruokainen sen suhteen. Spotifyin soittolistani onkin melkoinen sekoitus kaikkea; rockia, heviä, edm, iskelmää, hiphopia -noin niinkuin muutaman mainitakseni. Ostan vielä ihan fyysisiä levyjäkin, vaikka varmaan harva enää niin tekee. Mä olen sen verran vanhaa koulukuntaa, että mulla pitää olla levy levynä ja kirjat kirjoina. Pikkuveljeni naurahti mulle kun kerroin ostaneeni parikin levyä tässä hiljattain, että pidänkö levyteollisuutta pystyssä. No ehkäpä juu, ja mun mielestä on ihana tukea rakastamaan artistiaan ostamalla hänen levynsä. Monihan on siirtynyt levyistä digiaikaan, mutta mä en vielä vaikka Spottaria käytänkin. Se on lähinnä käytössä mulla niinä hetkinä kun ei ole mahdollista kuunnella levyjä eli töissä, lenkillä (sillon joskus harvoin kun sellaisella käyn), matkustaessa julkisilla ja niin edelleen.

Yksi musiikin rakastamisen muoto minulle on ehdottomasti konsertit. Jos johonkin Mikan kanssa törsäämme ylimääräistä rahaa (silloin kun sellaista lapsiperheessä joskus on), niin törsäämme sen konsertteihin. Viime vuonna kävin/kävimme yhdessä ja erikseen melkein kymmenellä keikalla/konsertissa. Jollekin se on varmaan tosi paljon, ja toiselle taas tosi vähän. Meille se oli tosi paljon. Näin viime vuonna Juha Tapion (kaksikin eri kertaa), Pariisin Kevään, Vesterinen Yhtyeineen, Tuure Kilpeläisen, Lauri Tähkän, Amorphiksen ja Forkin. Mika oli näiden lisäksi vielä katsomassa Slayeria Helsingissä. Sinne en lähtenyt, sillä se menee liian raskaaksi mun makuun, vaikka muuten raskastakin musaa kuuntelen.

Suurimmat musiikilliset rakkauteni ovat ehdottomasti Juha Tapio, Kent, Pariisin Kevät, H.E.A.T, Olavi Uusivirta ja Lauri Tähkä. Näistä on livenä näkemättä H.E.A.T. Ja  Kentiä ei enää näe livenä, koska ovat lopettaneet. Lauria olin katsomassa juurikin viime perjantaina, ja siitä sainkin inspiraation kirjoitella tänne blogin puolelle.

Pitänee muuten myöntää täysin rehellisesti, että jos joku olisi sanonut mulle muutama vuosi sitten, että menisin katsomaan Lauri Tähkän keikkaa, olisin varmaan hymähtänyt erittäin epäuskoisesti. En ole ollut laisinkaan mikään Elonkerjuu -fani enkä kyllä Laurin alkupään soolotuotannonkaan. Mielestäni ne kappaleet olivat ärsyttäviä renkutuksia jotka soivat liikaa joka puolella. Mutta sitten tuli Polte-kappale, ja olin että hmmm, mikäs mikäs. Suomen virallinen itkettäjäohjelma Vain Elämää sitten lopulta muutti mun mielipiteen Latesta. Mun käsitykseni oli rakentunut jotenkin ihan väärin, ja yhtäkkiä näinkin hänessä paljon enemmän. Ja hänen musiikkinsa alkoi puhutella enemmän. Morsian-kappale rakastutti mut totaalisesti hänen tuotantoonsa.

Joten nykyisin ollaan tilanteessa missä olen ekana ostamassa Laten keikalle lippuja kun sellaisia tulee myyntiin! Tilasin hänen uusimman levynsä Meidän Tulevat Päivät ennen viime perjantaista keikkaa ja kuuntelin sen puhki parissa päivässä. Ah, mikä levy! En millään malttanut odottaa konserttiin pääsyä.

Ja voihan se olla, että tämä keski-ikä (Wikipedian mukaan olen sellainen: keski-ikäinen on 40-60 -vuotias) tekee tepposensa, ja musiikkimaku vain yksinkertaisesti muuttuu. Kyllä mä myönnän ihan ylpeänä, että iskelmää kuuntelen. Iskelmäfestareille mua ei tosin saisi. Katsoin alkuvuodesta Ylen sarjan asiasta, ja sen perusteella jätän välistä. Näistä musiikinmieltymyksistä on muuten mielenkiintoista keskustella ihmisten kanssa. Eräs kaverini kysyi tässä jokin aika sitten Facebookissa ihmisten inhokkibiisejä/-artisteja, ja sitä kommenttiketjua oli niin ihana lukea! Se mikä on toisen yök, on toisen aah. Itsekin vastasin siihen kyselyyn kertomalla, että superinhokkejani ovat Kauko Röyhkä, M.A.Numminen, Suurlähettiläät, Reino Nordin, Mamba ja Oasis. Inhokkibiisiksi nimesin Supervoimii/Elastinen. Olisin voinut muuten lisätä listaan vielä Arttu Lindemanin ja Benjamin Peltosen.

Mut nyt hei siihen Laten keikkaan.





Olimme ostaneet ystäväni kanssa perjantain Logomon konserttiin eturivin paikat, mutta paikalle päästyämme, penkeillä olikin lappu missä luki "paikkasi on näkörajoitteinen, voit vaihtaa paikkasi riville 6". Näin teimme, vaikka pakko sanoa että hieman ärsytti koska olimme nimenomaan ostaneet ETURIVIN paikat, emme paikkoja riviltä 6. Mutta joo, olihan sieltä riviltä sitten parempi näkyvyys kuin sieltä alkuperäisiltä paikoilta. Mietin vain miksi sellaiset paikat olivat olleet myynnissä alunperinkään?

Late on kyllä esiintyjänä ja taitelijana sellainen, että vaikka hänen musiikinsa ei ihan osuisikaan omaan musamakuun, hänen energiansa ja lavapreesensinsä on näkemisen arvoinen. Ilta meni kuin yhdessä hujauksessa, ja yleisö sai todellakin mitä tilasi; kaikki hitit, uudelta levyltä kaikki ihanat ja koskettavat uudet kappaleet, Laurin uskomattoman yhteyden yleisön kanssa.






Kuvat ovat muuten melkoisia pikselimösseleitä, mutta en nyt raahannut järkkäriä mukanani konserttiin, joten menin puhelimen kameran varassa. Vaikka puhelimeni onkin ihan näppärää mallia, sen kamera on yllättävän paska. Löysin kuitenkin loppupuolella konserttia (kun akku oli jo lähes tyhjä) kamerastani PRO-asetuksen, jolla sai muutaman vähän siedettävämmän otoksen. Mutta muuten nämä nyt ovat tällaisia suhruja, sori siitä.

Olin ihan pyöryksissä heti konsertin jälkeen ja seuraavan yön näin luonnollisestikin unia Laurista. Lähdin mm. saunomaan hänen kanssaan Thaimaahan hänen loma-asunnolleen! Kyllä! Sitä ennen siinä unessa ajoimme autollamme Mikan kanssa veden alla ja kävimme katsomassa muuttolintuja, jotka olivat pingviinejä! Samalla reissulla näimme myös kaksipäisiä norsuja, jotka olivat vaaleanpunapilkullisia. Että semmoisia. Ja tottakai tämän safariajelun jälkeen olikin täysin luontevaa lähteä Laten kanssa saunomaan Thaimaahan. Koska miksipä ei! Sen verran haluan vielä tarkentaa, että en siis käytä huumeita, jos joku nyt alkoi epäillä tämän perusteella sellaista. Mulla on vaan vähän erikoinen unimaailma, noin niinkuin ylipäänsäkin.

Mutta sitten aamulla kun heräsin ja otin puhelimen käteen, meinasi tämän fanitytön sydän pyssätä kuin seinään, koska ruudulla oli notifcation:

Lauri Tähkä jakoi kuvasi.

WAAAAT!!! Äkkiä insta päälle, ja kyllä, tottahan se oli! Huh, siellä oli mun ottama kuva, mun instastoorista Laurin instastoorissa.


Saatoin ehkä vähän pissata housuun innostuksesta. Onhan se fanille kova juttu, että artisti huomioi näin hienosti. Otin tottakai printscreenin, että jää muisto tästä itsellekin. Oon tästä vieläkin ihan fiiliksissä. Samoin kuin koko konsertista.

Musiikki on ehdottomasti parasta livenä, ja siksi mielelläni maksan siitä. Ei ole hukkaan heitettyä rahaa, ainakaan jos multa kysytään. Musiikki on mulle elämys, se antaa energiaa ja voimaa, se liikuttaa, se naurattaa, se itkettää. Ah, niin paljon kaikkea. Ja kun musiikki on taidolla tehtyä, sitä voisi kuunnella vaikka ja kuinka kauan.

Tälle keväälle ja kesällekin on luvassa ihania musiikkijuttuja lisää, onko kiinnostusta lukea jos pidän tänne blogin puolelle vähän konserttipäiväkirjaa? Jotenkin on ihana purkaa näitä konserttien antamia fiiliksiä tännekin.

Mites teidän musamaku? Kuka artisti koskettaa? Ja mikä musa ei puhuttele yhtään?
Kommenttilootaan saa kertoa :)


perjantai 8. maaliskuuta 2019

Pihistelyn jalo taito.


Tiedättekö sen tunteen kun saa hyppysiinsä jonkin loistavan tuotteen, ja se onkin niin hyvä, ettei sitä raaski käyttää? Laittaa vaan pokkana sivuun odottamaan oikeaa hetkeä.

Minä tiedän, ja olen onnistunut tekemään tästä asiasta aivan oman käsitteensä. Mullahan ei tämä hyvien juttujen pihistely rajoitu vain kosmetiikkaan, vaan _aivan_ kaikkeen. Kyllä, kaikkeen.

Hulluintahan tässä on se, että etenkin kosmetiikan suhteen voi käydä helpostikin niin, että tuotetta pihistää niin kauan, että se ehtii vanhentua ja sitten sen voikin nakata roskiin. Hyvin järkevää, eikö. Aikoinaan mulle kävi mm. Victoria’s Secretin vartalovoiteiden kanssa tällä tavoin. En vaan kertakaikkiaan raaskinnut niitä käyttää ja happanihan ne sitten loppujen lopuksi.
Ja tämä oli siis ennen sitä aikaa kun VS:t piti tilata Jenkeistä asti eikä niitä myynyt jokaikinen Tokmanni ja Prisma.

Mulle käy melkein poikkeuksetta aina hyvän kosmetiikkatuotteen kanssa tämä sama ilmiö. Ensimmäisellä kokeilukerralla olen ihan, että ooh, tämä on niin hyvä ja kun seuraava käyttökerta olisi käsillä, valitsenkin jonkun vähän paskemman vastaavan, koska pitäähän ne huonot käyttää ensin pois, ennen kuin voi käyttää näitä hyviä. Jemmaan hyviä tuotteita kaapissa odottamassa niitä hetkiä, että sallin itseni käyttää jotain laadukasta. Herrajumala, oikeasti.

Meillä on erään läheisen ystäväni kanssa tullut tästä asiasta yhteinen läppä. Olemme nimenneet tämän ilmiön pula-ajan geeniperimäksi. Koska sitähän tämä on kaikessa hulluudessaan. Jotenkin ympäristö on lapsuudesta asti syöttänyt alitajuntaan pihistelykulttuuria tyyliin paremmat asiat kuuluvat vain tiettyihin ajankohtiin ja hyvää pitää säästää. Tämä toki pätee varmasti jossain asioissa, mutta itselläni (ja myös ystävälläni) tämä on mennyt jo vähän syvemmälle kuin ytimiin.

Pihistely on laajentunut meillä hämmentävän moneen asiaan; vaatteisiin, lapsen vaatteisiin, joulusuklaisiin, musiikkiin, käsityöohjeisiin, koruihin, ja tottakai kosmetiikkaan. Noin niinkuin muutaman mainitakseni. Tämä lista voi näyttää eriskummalliselta, joten avataanpa vähän.


Vaatteita on hyvinkin helppo pihistää. Sellainen ”pyhäpaita”-meininki kun on siellä lapsuudessa istutettu takaraivoon, niin sehän on aikuisikään asti päästyä eskaloitunut jo yllättävänkin laajalle päänupin sisällä. Ostaessa esim. hyvät farkut, niitä voi pitää vain harvoin, koska ne ovat niin hyvät. Mielummin repii siis aamuisin ne huonosti istuvat, polvipussittuvat kamaluudet päälle, koska sellaiset on tullut joskus ostettua ja niitä pitää käyttää ennen kuin voi käyttää jotain parempaa. Silloin toimii oikein kun säästää hyvää ja käyttää huonoa.
Paitojen suhteen on myös tämä sama. Rakastan mustia pitkähihaisia trikoopaitoja, mutta jos käytän niitä liian usein, nehän kuluvat. Joten säästellään säästellään. Tämä ajatusmalli on myös saavuttanut mielettömän ihanat kotiverkkarini, jotka ovat siis niin ihanat, että en voi käyttää niitä. Käytän yksiä toisia, jotka eivät ole ihan niin mukavat. En tiedä pitääkö huolestua, jos alkaa pihistelemään kotoisia pieruverkkareitakin? Pitääkö niiden edellisten verkkareiden olla niin loppuun asti pierryt, että voi oikeasti ottaa toiset tilalle? Missä vaiheessa tämä asia siirtyy mielenterveystyön alle?

Lapsen vaatteiden kohdalla mennään kutakuinkin samalla kaavalla. Mietin pitkään alkutalvesta milloin on se oikea aika ottaa uusi talvihaalari käyttöön (koska sehän on uusi!). Vai onko vielä järkevää käyttää perintöhaalaria ettei uusi haalari nyt heti sitten kuluisi. Lapsen juhlakenkien kanssa eletään myös pihillä linjalla; juhlia on tosi vähän, mutta jos lapsi haluaisi leikkiä prinsessaa ja pukea kotona juhlakengät jalkaan, pitää tarkkaan miettiä voiko niin tehdä. Että onko sitten kengät kunnossa jos tulee ne juhlat? Joita siis ei nyt ole luvassa eikä minkäänlaisena huhuna edes olemassa. Mutta jos kuitenkin varmuuden vuoksi ei, koska pyhäkengät ovat pyhät. Toki huomaan pihisteleväni jotain hänen ihania paitojaan, joita olen ostanut uutena, en kirpparilta. Eihän tätä nyt raaski laittaa koska tämä on ihan uusi! Ties mitä spriiliukoista tussia lapsi kuitenkin siihen heti tärväisi.

Ja mites hei noi joulusuklaat! Hah, kyllä! Viime jouluna meillä oli useampi laatikko suklaita. Oli perinteistä Juhlapöydän konvenhtia, mutta myös suklaiden aateliaa, Lindtin konventeja. Ajatusmallihan menee tässä myös niin, että pitää syödä ensin ne huonot (Juhlapöydän konvehdit, jotka eivät ole edes oikeasti huonoja) ja säästellä niitä Lindtin herkkukonvehteja kesään asti kunnes ne ovat muuttuneet harmaiksi eikä niitä voi enää syödä. Koska kukapa sitä nyt laadukasta joulusuklaata jouluna söisi? Aikaa jolloin saisi herkutella ja nauttia. Pah! Nyt niitä ruusurasiassa myytäviä kolmen markan konvehteja tänne kuin olis jo!

Tämä karkkien kanssa pelleily  pihistely ulottuu tottakai myös irtokarkkeihin. Ensin syödään ne pahat (koska joku minä on sellaisia sinne pussiin valinnut) ja sitten vasta ne hyvät. Ja niitäkin säästellään olkkarin pöydän välissä kipossa jokunen aika, että loppuviimein ne maistuvat ihan vehkeeltä.

Musiikin suhteen pihistelykulttuurini tarkoittaa sitä, että en voi kuunnella liian usein rakastamiani kappaleita, ettei vaan pääse käymään niin että kyllästyisin niihin. Olen tehnyt Spotifyihin soittolistoja, joissa on lempparibiisejäni, mutta kun laitan Spotifyin päälle, valitsen usein jonkun ”Viikon Suositukset” –listan, koska pelkään kuluttavani loppuun lempparimusiikkini. Kuuntelen siis jotain fuusiojazzia senkin uhalla, ettei omat lempibiisit koe inflaatiota. Minä suojelen sinua kaikelta, lauloi Ultra Brakin joskus. Tätä olen koittanut urheasti toteuttaa hyväksi havaitsemieni asioiden suhteen. Suojelen itseäni niiltä.

Ystäväni kertoi pihistelystään käsityöohjeiden suhteen, että hyviä ja ihania ohjeita ei vaan raaski tehdä ja sitten tekee aina niitä tylsiä, samoja juttuja. Ettei nyt vaan hyvä ohje kulu! 

Pihistän muuten myös hyväntuoksuisia pyykinhuuhteluaineita. Sehän on selvä, eikö vain. Käytän sitkeästi niitä pahanhajuisia, joita olen epähuomiossa ostanut, koska pitäähän ne nyt pois käyttää. Vaikka kuinka olisi kauhea mummohaju.



Oikeastihan tässä ajattelumallissa ei ole järjen hiventäkään, mutta uskon että tämä on monelle yllättävänkin tuttua. Meidät on jotenkin kasvatettu niin, että hyvää pitää säästää. Ja pula-aikojen opit kulkevat tiukasti vielä verenperimässämme. Olen keskustellut muutamien muidenkin ystävieni ja tuttavieni kanssa tästä ilmiöstä, ja ilokseni olen saanut huomata, että meitä pulistelijoita on yllättävän paljon. Eräs tuttuni kertoi ostaneensa kerran matkalta upeat alusvaatteet, jotka ovat todella hyvin istuvat ja miellyttävät sen lisäksi, että ovat superkauniit. Mutta eihän niitä sitten voi käyttää! Hän kertoi pitävänsä niitä laatikossa, ja käyttävänsä aina niitä vanhoja kuluneita ja huonostikin istuvia rintaliivejä sekä alkkareita, koska pitäähän ne nyt ensin käyttää loppuun.

Säästelynhalu ruokkii kyllä avokätisesti sitku-elämää. Käytän tätä sitku… eli milloin? Milloin on oikea hetki pukea päälle ne ihanat, täydellisesti istuvat farkut? Tai milloin on se tilaisuus, jossa voi käyttää niitä ihania korviksia, jotka on saanut lahjaksi? Ja milloin on se aika kun oikeasti suo itselleen sen mahtavan kosmetiikan eikä käytä niitä enemmän ja vähemmän huonoja. Ja koska on oikea aika ihanille pieruverkkareille?

Mä olen nyt uhmakkaasti yrittänyt pyristellä irti tästä ajattelumallista ja toimintatavoista, koska eihän tämä nyt ihan tervettä voi olla. Helppoa se ei ole, ehei. Ei ollenkaan. Harjoittelin tässä taannoin tätä uutta toimintaani erään loistavan hiustuotteen kanssa. Ihan mahtava hiustenhoitovoide, joka teki hiuksistani todella hyvän tuntuiset. Käytin ja käytin tuotetta, vaikka sen hupeneminen aiheuttikin mussa järkyttävää vastarintaa. Eiiih, nyt tämä loppuu, mä käytän tätä hyvää tuotetta liian usein! Ja samalla kaikki ne kököt tuotteet huutaa siellä kuorossa, että ”meidät ensin! meidät ensin!” Ole siinä sitten selkärangallinen olento ja käytä loppuun hyvä tuote. Yllättävän haastavaa. Kokeileppa ite!

Ei ole helppoa olla pulistelija, pihistelijä, älytön säästelijä. Pitäisi vaan osata nauttia kaikesta hyvästä, eikä säästellä pahan päivän varalle tai jotenkin oikeanlaisiin tilanteisiin. Miten sellaisen taidon vielä oppisi?

Kuka samaistuu? (Toivottavasti edes sentään joku)



torstai 7. maaliskuuta 2019

Tähän paluupostaukselle sopiva otsikko.


Huomenta ihmiset! Muistankohan miten tämä tehdään. Sen verran kauan tuli oltua pois. Ihan kuin kirjoittaisin ensimmäistä kertaa vuosiin. Poissaolooni ei liity mitenkään suurempia dramatiikkoja, ihan vaan normaalia elämää. Olen saanut paljon yhteydenottoja, -osa huolestuneitakin, että missä olen. Tässähän minä. En vain ole ollut täällä.

Missä sitä sitten ollaan oltu? Noh, loppuvuodesta työkuvioni muuttuivat hieman ja toivat mukanaan uuden työajan ja uuden sijainnin. Työnantaja pysyi samana, mutta siirryin toiseen yksikköön. Kaikki se mitä ennen sitä oli ja heti sen jälkeen, ottivat mun jaksamisesta aika ison palan. Olen kai sen verran ottanut opikseni vuosien varrella, että omaa jaksamista vain pitää totella. Lisäksi terveys brägäili jonkin verran ja kun nämä asiat yhdisti, ei vaan paukkuja enää ollut blogille.
Kipuilin syyllisyyden kanssa, että laiminlöin tätä rakasta harrastustani, mutta kaipa sekin on jotain itsesuojelua päästää irti eikä vain väkisin runnoa menemään silloin kun elämässä on paljon muutakin. Minä kun haluan elämäni olevan jotain muuta kuin suorittamista.

Rehellisesti myönnän, että päätin jo noin kuukausi sitten, että lyön blogin suhteen pillit pussiin ja hautaan Nonnulan. Näin jo miltä viimeinen postaus tulisi juhlavasti näyttämään. Olisi alku- ja loppupäivämäärää ja kuvia vuosien varrelta. Jonkun jylhän biisinkin voisi upottaa taustalle (miten se muuten tehdään?) soimaan. Blogi saisi ansaitsemansa lopettajaiset.
Mutta mitä sitten kävikään? Sen jälkeen kun olin tehnyt päätöksen lopettamisesta, kipuilu helpotti. Annoin luvan itselleni päästää irti. Vapaus tuntui yllättävänkin huojentavalta vaikkakin ei ihan omalta. Päähäni alkoi tulvia ajatuksia olisinko sittenkään varma haluanko lopettaa. Lopettaminen olisi niin kamalan lopullista. Mitä siis tehdä? Pakko myöntää, että on tämän homman kanssa tullut seilattua päänsisäisesti eestaas kuin työväenmusiikki. Olen purkanut tätä myös Mikallekin, ja hän on tukenut mun kaikkia ailahteluja hyvinkin kärsivällisesti. Hän myös osaltaan myötävaikutti siihen, että en halunnutkaan lopettaa tätä. Kirjoittaminen kun on ollut osa mun elämää jo ties kuinka kauan. Se on mulle itseilmaisun muoto, jota rakastan.

Eli mitään lopetuspostausta jylhine musiikkeineen ei siis ole näköpiirissä. Mä olen nyt tehnyt toimintakaavion blogin suhteen ja se on jotain muuta kuin se on ollut. Itsehän mä päätän kuinka usein, miten paljon ja mitä tänne tuuttaan. En tosin enää tiedä lukeeko kukaan edes blogeja? Tuntuu, että kaikki häppeninki on nykyään instassa. Ja siellähän mäkin heilun. Olenkin nyt linjannut tätä toimintaani niin, että kirjoitan blogiin aina kun on aikaa/jaksamista. En tee mitään suunnitelmia tyyliin se ja se määrä postauksia viikossa vaan menen ihan fiilispohjalta. Kirjoitan kun siltä tuntuu, ja joskus voi mennä pidempiä aikoja ettei postauksia tule ja sitten niitä taas voi tulla tiheämmin. Se tuntuu hyvältä just nyt mulle. En halua ottaa paineita, enkä stressiä ja pakon edessä multa ei synny mitään järkevää.

Töihin paluun jälkeen olen tehnyt näitä paluukeikkoja blogiin jo useamman ja joka kerta jotain on alkanut mennä pieleen. Johtuen pitkälti siitä, että olen kontrollifriikkinä ihmisenä asettanut liian kovat tavoitteet tämän suhteen samalla kun olen yrittänyt hoitaa töissäkäyvän vanhemman virkaa. Nyt tämän lokakuusta tähän hetkeen kestäneen tauon aikana olen miettinyt niin paljon tätä hommaani ja punninnut sitä mitä tältä haluan. Ja uskon, että se kertaalleen tehty lopettamispäätös vapautti minussa jotain mikä mahdollistikin tämän jatkumisen. Saakohan tästä mitään tolkkua? Toivottavasti saatte kiinni näistä ajatuksistani.

Mulle on edelleen tosi tärkeää te lukijat. Huono blogiomatunto onkin kolkuttanut kovimmin ehkä juuri sen kohdalla, että hylkäsin teidät hetkeksi. Olen niin monesti suunnitellut istuvani koneen ääreen ja naputtelevani jotain, mutta en ole vain kyennyt. Jaksaminen on loppunut juuri siinä kohtaa kun näin olisi pitänyt tehdä. Inspiraationi on ollut täysin hukassa ja mitä kauemmin aikaa on kulunut, sen kauemmaksi se laiva on ehtinyt rannasta seilata. Olen kuitenkin päässäni luonnostellut blogitekstejä monet kerrat ja kironnut sitä, että miksi ne eivät vain voi siirtyä automaattisesti päästäni koneelle :D

Mikä siis muuttuu? No ainakin se postaustahti, mitään tuttua ja totuttua ei ole enää. Postauksia tulee, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti. Aiheet ovat varmaan enemmän laidasta laitaan, eikä enää vain pelkästään kosmetiikkaa. Haluan kirjoittaa myös siitä mitä ajattelen ja ehkä jopa päiväkirjamaisesti mitä ollaan puuhattu. En tosin suunnittele tätäkään liikaa, vaan annan fiiliksen viedä. Instan puolella höpöttelen varmaan enemmän kosmesta ja teen stooreja sinne. Kandee siis seurailla siellä(kin) jos et ole vielä sellaista tehnyt. Muthan löytää sieltä nimellä @nonnulanjonna.


Toivon toki, että uusi linjaukseni kuulostaa teistä sellaiselta, että jaksatte vielä kyydissä istua. Mielummin satsaan laatuun kuin siihen, että yritän hirveässä kiireessä ja tuskassa väkertää postauksia vain sen vuoksi, että olen aiemmin julkaissut niitä viisi viikossa. Blogini muuten täytti ystävänpäivänä 9 vuotta, ja paljonhan näihin vuosiin on mahtunut. Olen varmaan todennut tämän saman monta kertaa aiemminkin. Joskus portaalissa mukana olleena, elättelin ajatusta siitä, että blogi voisi olla joskus mun työtäni, mutta siitä toiveesta olen nyttemin luopunut. Ja kaipa tässä yhdeksässä vuodessa olisi jo tapahtunut paljon enemmän sen suhteen, jos sellainen olisi mun kohdalla tarkoitettua. Mä olen täysin tyytyväinen tähän tämän hetkiseen. Välillä kun seuraan paljon esillä olevien blogien toimintaa, mua alkaa hengästyttämään. On niin järkyttävän paljon kaikkea missä pitää olla mukana ja juosta eri tilaisuuksissa tauotta. Eipä sillä etteikö pr-tilaisuudet olisi kivoja, mutta virastoaikana työskentelevälle ihmiselle, ne ovat mahdottomuuksia. Ja vielä kun asuu täällä Kehä III:sen ulkoreunalla, mutkistuvat asiat entisestään. Se on vain ikävä totuus, että suurin osa tilaisuuksista on aina Hesoissa.
Tauon aikana tuli siis paljon kelattua sitäkin puolta, että haluanko sitoa itseäni tähän siinä määrin, että olisin kiinni tietyissä aikatauluissa ja yhteistöissä sen vuoksi, että tuloni riippuisivat niistä. Huhhei ja juuei. Mielummin jatkan rivibloggarina ja määrään itse mitä teen ja milloin. Teen ilman muuta edelleen yhteistöitä enemmän kuin mielelläni ja niiden tahojen kanssa, joiden kanssa haluan. Onneksi mulla on suurin osa yhteistyökumppaneistani sellaisia, jotka ymmärsivät taukoni syyt ja yhteistoiminta jatkuu taas.

Yhteistöiden tuomien tuotteiden suhteen ei mikään muutu. Kerron niistä tuotteista eteenpäin joista oikeasti haluan levittää ilosanomaa ja tietoutta lukijoille. Vaikka paljon muuttuukin, rehelliset arviot pysyvät. En kehu mitään vain siksi, että se on saatu.

Nonni! Eli jos teitä on vielä siellä lukemassa, sana on vapaa kommenttikentässä. Mulle saa edelleen heittää toivepostauksia, koska nyt kun olen ottanut tämän rennomman asenteen blogini suhteen, inspiroidun isosti siitä, että voin toteuttaa vapaammin ja extemporesti myös sitä mitä te haluatte lukea.

Mutta näillä eväillä mennään. Kiitos, että olette jaksaneet olla mukana ja jaksatte olla vastakin.
Nonnuloitukaa vapaasti. Se tekee hyvää!

Nähdään taas pian.

maanantai 22. lokakuuta 2018

Bette Box lokakuu.



Hei on taas aika kurkkia Bette Box läpi! Lokakuun boxi kehoitti rentoutumaan, joka onkin hyvä idea näin keskellä pimenevää syksyä. Pimeys nielee meistä monista kaiken energian, mutta yritetään sinnitellä vielä muutama kuukausi, ja sittenhän se päivä alkaa taas pidentymään. Itse tykkään tästäkin vuodenajasta; saa polttaa kynttilöitä, käpertyä sohvalle viltin sisään ja tunnelmoida. Sellaista kunnon tanskalaisten lanseeraamaa hyggeilyä. Hyggeily suits me!

Mutta nyt boxin kimppuun! Kurkataan mitä lokakuu tarjoili meille.


Lumene Ajaton seerumi, 17,90 € / 50 ml.

Lumene jatkaa voittokulkuaan. Ikuisesti olemassa ollut Lumene on brändännyt itsensä 2000-luvulla selektiivisempään suuntaan, ja sehän on mahtavaa! Tämä kyseinen uutuusseerumi on seerumin ja kosteusvoiteen hybridi, joka yhdistää seerumin tehon ja kosteusvoiteen pehmeyden. Sen kerrotaan soveltuvan kaikille ihotyypeille, ja lupaapa se tehdä ihosta kimmoisan sekä säteilevänkin. Oma tuntumani tähän on erittäin positiivinen. Boxissa ollut näytekoko tuntuu riittoisalta, ja kestää todnäk sen verran pitkään, että seerumiin pystyy luomaan tuttavuussuhteen helposti. Seerumi tosiaan on silkkistä, ja se sujahtaa ihoon vaivattomasti. Se jättää ihon niin mukavan tuntuiseksi, että välillä mietin onko tämän päälle enää tarpeellista laittaa muita voiteita? Olen kuitenkin laittanut norpisti yövoiteen tämän päälle, ja ihoni on kyllä nyökytellut tyytyväisenä. Todella hyvä tuote!


Herbina Kevyt Kasvovoide, 5 € / 50 ml.

Niin ikään kotimainen Herbina on uudistanut ihonhoitotuotteensa, ja lokakuun boxi pitikin sisällään Kevyen Kasvovoiteen. Voide on 24 h voide, ja hinta on erittäin huokea. Kotimainen, edullinen, toimiva ja hei, -vegaani! Nyt ropisee pisteitä Herbsulle! Voiteessa on kivan raikas tuoksu ja sen koostumus on ihanan täyteläinen. Voide sisältää tyrnimehua ja avocado -sekä manteliöljyä. Tosi kiva valinta boxiin! Hyvä betteläiset!

 
Manna Kadar Liplocked Priming Lip Wand -huulikiilto, 24 $ / 2,5 gr.

Boxin vakiokalustoon kuuluva Manna Kadar oli tällä kertaa päässyt huulikiillon muodossa mukaan. Boxeissa on lokakuussa ollut kolmessa eri sävyssä tätä kyseistä kiiltoa ja omani tuli sävyssä Candy Apple Red. Sävy on itselleni passeli, ja tämä sujahtaakin meikkipussiini aivan ehdottomasti. Manna Kadarin tuotteita voit tilata heidän omilta sivuiltaan mannakadarcosmetics.com


Natura Siberica Taiga Daily Protection -käsivoide, 5,90 € / 75 ml.

Ah, käsivoidetta ja vieläpä yhdeltä suokkarimerkiltäni Natura Sibericalta! Jeij! Kun ilmat ovat alkaneet viiletä, huomaan sen heti käsieni ihossa. Kamala kiristävä tunne sekä hilseily ovat alkaneet lähes välittömästi. Siispä kiitos käsivoiteesta, näitä ei mulla ole koskaan liiaksi. Oikein hyvä tuotevalinta tämäkin lokakuun boxiin!


o.b. Procomfort tamponi, 3,07 € / 10 kpl.

Jo 50-luvulta asti myynnissä olleet o.b.:t ovat löytäneet tiensä myös Bette Boxeihin. Menemättä liiaksi too much information -osastolle, kerron lyhyesti etten pysty käyttämään tamponeja ollenkaan. Olen anatomisesti muotoiltu niin, että tamponin käyttö aiheuttaa mulle vääjäämättä kipua ja epämiellyttäviä tunteita. Niin mukavaa kuin näitä olisikin käyttää, ja olisivat huomaamattomampia ja vaikka mitä muutakin positiivista, niin mun fysiikka ei vaan anna näille periksi. No tässähän sitä informaatiota taisikin tulla jo ihan riittämiin :D Kiva juttu boxissa, mutta valitettavasti tämä oma pakettini lähtee kiertoon.


Boxeihin kuuluvat aina olennaisena osana näytteet ja tällä kertaa niitä oli Kenzolta ja Novexpertiltä sekä Lumenelta. Novexpertin kuorinta sekä naamio kuulostavat aivan ihanilta, joten mielelläni testaan nämä pussukat.


Tältä näyttää siis lokakuun boxin sisältö. Omasta mielestäni tämä oli oikein kiva boxi, vaikka tamponit mulla jääkin käyttämättä. Lumenen seerumi oli itselleni se kaikkein mieluisin tuttavuus, ja luulenpa että kun tuo pikkupurkki aikanaan loppuu, pitänee hommata täysikokoinen käyttöön. Sen verran kivaa kamaa on hän!

Mitä ajatuksia sulla lokakuun boxi herätti?
Ja hei, oman boxisi voit tilata täältä.

Bette Box saatu blogiyhteistyönä.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Syystuoksut x 5.


Tänä syksynä kauppojen tuoksuhyllyille on jälleen tupsahtanut uutuustuoksuja runsain mitoin. Harvemmin nykyään enää tulee täysin uusia tuoksuja, vaan useimmiten uutuudet ovat uusia versioita (flankkereita) jo myynnissä olevista tuoksuista. Ja useimmiten versiot ovat kausimyynnissä eli poistuvat markkinoilta uuteen kauteen mennessä.

Olen saanut maahantuojilta kokeiltavakseni tämän syksyn uutuuksia, ja päätin nostaa niistä omaan postaukseen ehdottomasti mielenkiintoisimpia ja tottakai herkullisimpia yksilöitä. Syksy ja lähestyvä joulu on juhlien aikaa, ja juhlaeleganssin kruunaa aina hyvä juhlatuoksu. Tässä postauksessa esiteltävät tuoksut ovat kaikki juhlaan sopivia, mutta toki myös arkenakin käytettävää luksusta. Hajuvedet kuuluvat mielestäni jokaiseen päivään, ja tuottavat hyvää mieltä. Näin ainakin itselleni :)


Upeaan joulunpunaiseen pulloon pakattu Narciso Rodriguezin Narciso Rouge edp on todellinen myskituoksuista pitävän must-have. Narcison tuoksujen punainen lanka on nimenomaan myski, mutta tässä versiossa on alkutuoksussa virkistävää kepeyttä sekä makeutta. Myskisyys tulee kuitenkin esiin jo sydäntuoksussa missä se on yhtenä nuottina. Yleensä myski löytyy lopputuoksun nuottiviivastolta, mutta tässä se on laitettu jo kakkospataljoonaan mukaan. Alkutuoksu pursuaa iiristä ja punaista ruusua sellaisessa sekoitussuhteessa ettei ruusukammoisten tarvitse nousta varpailleen. Ruusu on hyvin hienostunut, ja enemmänkin ikään kuin häivähdys. Tuoksun muut nuotit ovat vaniljaa, setripuuta, tonkapapua ja santelipuuta. Kokonaisuus on naisellinen, kypsä, runsas, mutta kuitenkin leikkisä ja aavistuksen tyttömäinenkin.

Tuoksun hinta noin 62 € / 30 ml.



Hugo Boss The Scent Private Accord on kuin rasiallinen luksuskonvehteja. Kahvin ja suklaa ystäville tämä on kuin pala taivasta. Pidän itse todella paljon alkuperäisestä The Scent -tuoksusta, ja ihastuin myös tähän. Tämä kuitenkin poikkeaa alkuperäisestä aimo harppauksen täyteläisyyteen ja runsaaseen makeuteen. Kahvin ja kaakaon aromit suorastaan hellivät tuoksuaisteja, ja tuoksusta tulee juuri sen vuoksi täysin vastustamaton. Alkutuokussa on mandariini-appelsiinia, joka antaa ihanan sitruksisen vivahteen tälle juhlatuoksujen bossladylle.

Tuoksun hinta noin 98 € / 50 ml.



Kenkämaakari Jimmy Choo nostattaa hyvänlaatuista kuumetta syysuutuudellaan nimeltä Fever. Hyvin hedelmäinen sekä lämpimän mausteinen tuoksu herättää aistit jo ensinuuhkaisulta. Alkutuoksussa tuntuvat makeat, kypsät luumut, eksoottiset litsihedelmät sekä kirpeä greippi. Sydäntuoksu avaa kimpun kukkia; vaniljaorkideaa, jasmiinia, appelsiinkukkaa ja heliotrooppia. Lopputuoksun runsaat nuotit hasselpähkinä, benzoin, tonkapapu ja kahvi tekevät tästä tuoksusta kertakaikkisen upean. Tämä tuoksu valloittaa käyttäjänsä ilman ikärajaa. Suuret suositukset!

Tuoksun hinta noin 54 € / 40 ml.


Lanvin Éclat de Nuit edp on tästä joukosta oma henkilökohtainen suosikkilapseni. Makea ja hedelmäinen tuoksu sopii ehdottomasti myös päiväkäyttöön, jos nämä muut tuntuvat enemmän iltatuoksuilta. En ole aiemmin ihan liikaa tutustunut Lanvinin tuoksuihin, ja tämän yksilön myötä kiinnostukseni heräsi täysin uusiin sfääreihin. Pullon muotoilu on kaunis, tuoksu on kestävä ja mikä yllättävää, hinta on selektiivisen puolen tuoksuista sieltä edullisimmasta päästä. Tuoksu aukeaa mustaviinimarjoilla, punaisilla omenoilla ja greipillä. Sydäntuoksu on perinteisesti täynnä kukkia; lumpeenkukkaa, freesiaa, appelsiininkukkaa ja jasmiinia. Lopputuoksussa hurmaavat santelipuu, vanilja ja suklaakonvehdit.

Tuoksun hinta noin 48 € / 30 ml.


Jean Paul Gaultier on tuoksujen luojana omaa luokkaansa. Noin vuosi sitten ilmestynyt alkuperäinen Scandal -tuoksu on nyt saanut  nyt villikkomaisen pikkusiskon. Alkuperäinen Scandal on itsessään todella runsas, täyteläinen ja monikerroksinen tuoksu. Kun sain tämän Scandal by Night edp-version kokeiluun, mietin miten ihmeessä tätä kaikkea voidaan enää ylittää. Ilmeisesti se on kuitenkin mahdollista, sillä By Night -versio on edeltäjäänsä vieläkin tuhdimpi tapaus. Tämä sopii ehdottomasti naiselle, joka ei missään vaiheessa ikinä pidä kynttiläänsä vakan alla ja kulkee aina etuovesta. Alkuperäisen tavoin tämä tuoksu aukeaa hunajan runsailla aromeilla sekä sitrushedelmillä. Sydäntuoksussa on toisena nuottina harvinaista Nard Himalayan -öljyä, joka tuo tuoksuun päätä huimaavaa eksotiikkaa. Jos ihastui alkuperäiseen Scandal-tuoksuun, tämä versio vie ihastumisen jo rakastumisen puolelle. Huikea juhlatuoksu, joka nimensä mukaisesti aiheuttaa juuri oikeanlaista supinaa ja säpinää.

Tuoksun hinta on noin 106 € / 50 ml.


Jos kukkaro on tiukoilla tai ei vain muuten halua tärvätä hajuveteen suuria summia, Avon tulee ja pelastaa tuoksujen ystävän. Pari vuotta sitten jo ilmestynyt, mutta nyt vasta tiensä Suomen markkinoille löytänyt Surreal Sky, on mielettömän hyvä syystuoksu. Tuoksu koostuu vain kolmesta nuotista, mutta silti kokonaisuus on monipuolinen ja tuoksussa on kivaa kerroksellisuutta. Alkutuoksussa on punaisia marjoja, sydäntuoksussa lumpeenkukkaa ja lopputuoksussa metsäisia puun aromeja. Kuten olen monesti aiemminkin jo kertonut, Avonin tuoksut ovat hintaansa nähden todella laadukkaita ja iholla kestäviä. Tämä ei häpeile laadullaan ollenkaan näiden kalliimpien siskojensa rinnalla, ja siksi halusin tämän tähän porukkaan nostaakin. Huikea tuoksu huikeille naisille!

Tuoksun hinta noin 30 € (tarjouksessa lokakuun kampanjassa 19,95 €).


Löytyikö näistä kiinnostavia uutuuksia? Mikä on sinun syksytuoksusi?

Tuoksut saatu pr-näytteinä blogiin.