Sain Isännän siskolta joululahjaksi TBS:n Dewberry (suom.sinivatukka) vartalovoiteen ja suihkarin. Nämä kuuluvat retro-sarjaan jota on saanut TBS:sta jonkin aikaa. Retro-olo tosiaan tulikin kun tuoksuttelin näitä! Käytin nimittäin näitä sinivatukan tuoksuisia tuotteita lukion tokalla eli vuonna -93! (En tiedä pitäisikö kehitellä jokin ikäkriisi kun lukioajoistani puhutaan jo retrona....)
Mulla taisi olla tätä sinivatukan tuoksuista tuoksuöljyäkin! Kuinka moni muistaa nämä TBS:n tuoksuöljyt? Varsinkin sen vaniljan? Niitä ei taida enää saada? Tätä tuoksutellessani mieleeni tuli niin elävästi oma huoneeni jossa perjantai-iltaisin nauhoittelin kasetille Pertti Salovaaran radioshowsta ysärihittejä, tupeerasin otsahiukseni todella korkeaksi töyhtöksi, käytin värillisiä farkkuja (hei ne on muuten taas muodissa!) ja farkkupaitaa. Farkkupaidan päällä piti olla miesten liivi (!), mullakin oli niitä mm. ruskeana ja vihreänä ja matsku oli tottakai, mitäs muutakaan, kuin mokkaa. Huh! Toinen kova asuyhdistelmä oli ylisuuri miesten bleiseri ja vaaleat, polvista rikki revityt Levikset. Sen bleiserin alla oli tottakai poolopaita. Ja kaulakoruna roikkui iso Peace-merkki tai järkyttävän kokoinen risti. Ja koko lukioajan kuljin tylppäkärkisissä bootseissa! Apua! Pitäisikin varmaan joskus laittaa tänne jotain "ihania" ysärikuvia näytille, että lukijanikin pääsisivät näkemään mikä fashionista olenkaan silloin ollut :D
Huomasin, että nyt näitä saisi TBS:n verkkokaupasta alennuksella 3,50 € kpl. Koska tuoksu on niin kiva ja vie minut mukavasti 20 vuoden taakse, voisin harkita ostavani tätä varastoon. Toisaalta jos olisin järkevä en ostaisi varastoon yhtään kosmetiikkatuottetta, koska varastoni pursuilevat nyt jo yli äyräidensä.
Äitini oli ostanut myös mulle joulupakettiin TBS:n suihkarin, mangoa tottakai. Olen tätä niin monesti käynyt nuuskuttamassa kun ollaan oltu äipän kanssa ostoksilla, mutta jostain syystä en ole tätä koskaan ostanut. Ja nyt mä sen sitten sain :) Aivan ihana mango!
Mikä tuoksu vie Sinut teiniaikoihin? :)
Ah ihana ysäri! <3
VastaaPoistaMulla oli Body Shopin tuoksuista White musk yläasteella, sen uudelleen tuoksutteleminen olis kyllä huippua :)
:) <3
PoistaYläaste = Tommy Girl, hyi hitto! En koskaan edes tykännyt siitä tuoksusta mutta kun kaikilla muilla oli niin munkin oli pakko saada. Ewww..
VastaaPoistaLukiosta muistuttaa Clinique Happy (se ihan ensimmäinen originaaliversio) ja sitten niljakkaan ja inhottavan entisen poikaystävän tuoksu/haju eli yhdistelmä Azzaron Chromea ja punaista Marlboroa.
Oi niitä aikoja ei ole ikävä! Nykyään on paljon hauskempaa :)
Kaikki tuoksumuistot eivät ole hyviä!
PoistaMulla oli se ihana Body Shopin vaniljatuoksuöljy, ehkä rakkauteni vaniljaan on peräisin jo niistä päivistä! Ja apua, olin jo unohtanut sen liivimuodin. Varmaan sekin tulee vielä takaisin kun ne värilliset farkutkin jo tuli! :)
VastaaPoistaApua, jos ne liivit tulee! :D Ja varmaan tulee sitten ne bootsitkin! :D :D
PoistaMä olin v.93 kiltisti ihan vielä ala-asteella. :) Mutta voi juma, miten ihailin muodikkaita yläaste- ja lukioikäisiä, oisin niin halunnu olla jo niin vanha, käytännössähän siis aikuinen!
VastaaPoistaAla-astetuoksuja olivat Yves Rocherin tuoksut ja Seppälän tuoksut :D, etenkin muistaakseni Date(?)-nimiset. Yläasteaika sitten tuoksui Calvin Kleinin One- ja Be-unisex-tuoksuille ja myöskin tuolle Tommy Girlille. Mä kyllä tykkäsin Tommy Girlistä. :D
Lukiotuoksua en nyt äkkiseltään muista, kuin että D&G:n The One:n taisin saada heti sen ilmestyttyä. :)
Siis voi perskule. Kävin äsken tuolla kylpyhuoneen puolella laittautumassa ja huomasin D&G:n The Onen hyllyllä nököttämässä. Käytän tuota siis ihan nykyään mutta lukioaikojen tuoksu oli tietenkin Light Blue! :)
VastaaPoistaMullakin oli CK Onea :) mutta vähän myöhemmin kuin -93, tais olla -97 :)
PoistaMä tykkään hirveesti noista retro-sarjan tuotteiden tuoksuista, vaikkei ne mulle mitään tuoksumuistoja tuokaan mieleen. Omat suosikit on Raspberry Ripple -suihkugeeli ja se Watermelon -kosteusvoide. Ihania!
VastaaPoistaMä tahtoisin sitä watermelon-voidetta! Ja porkkana-voidetta! :)
PoistaMuotikuvia toivotaan! :D
VastaaPoistaMeidän yläastetuoksuja oli kaikki Escadat (ja runsaasti käytettynä, tietty!). Itse en voinut hirveän paljoa hajuvesiä käyttää, sillä mulla alkoi sillon pää särkeä hajusteista. Muutenkin mun kosmetiikkakombo rajoittui meikkivoiteeseen, puuteriin (ja sitä piti olla pal-jon), eyelineriin ja ripsariin :D
Ja siis, mun yläasteeni oli aikana 01-03... :)
Voin jossain kohtaa julkaista täällä muutaman :D Apua, nolottaa jo valmiiksi!
PoistaVuonna -93 mä oli (jo) 21 vee,ja käytin ihanaa Elisabeth Taylor-tuoksua jonka nimeä en muista.Kuitenkin Lissun eka tuoksu.Sain tuliaisina silloisen poikaystävän Lontoon reissulta.
VastaaPoistaTeinivuosilta tulis mieleen lähinnä Date-merkkinen hajuvesi,ne oli järkyttävän halpoja ja suurin osa järkyttävän hajusia.Yhdestä tykkäsin (punainen etiketti) ja sitä meni monta pulloa.Myös munnollani ollut hajuvesi miellytti,jokin halppis sekin oli,omenapuun kukkia oli etiketissä ja todella kaunis timanttileikattu pullo.
Yvy Ryppysen tuoksuista mulla oli tädiltä saatuja minipulloja,ainakin Ispahan ja Magnolia.
Mulla on mennyt nämä Date-tuoksut ihan ohi? :O
PoistaOooooh! Date-tuoksut oli kova sana täälläkin!
Poistahttp://pupuleipomo.blogspot.fi/2010/08/date.html
Löytyipä muuten tuo ihana nostalgiablogi samalla kun googlettelin tuota :)
Eiku hyvänen aika! Kyllähän mä nuo muistan! :D Tuo nimi vaan oli päässyt unohtumaan! Joo, mullakin taisi olla joku noista, oiskohan ollut tuo sininen? Mutta en muistaan YHTÄÄN miltä nuo tuoksui! :D
PoistaEi niitä hirveesti kannata muistaakaan =)
PoistaJuu, just näitä Dateja mullakin oli. :) Tuo sininen oli muistaakseni mun eka tuoksu eva. Sitten mulla oli myös tuo punainen (paras) ja oranssi (näitä oli kaksi pulloa). Kaverilla oli sitten tuo nudenvärinen pakkaus. Nää oli sillon ihan elämää suurempi juttu, olin ite sillon ala-asteella. :D Ja minä MUISTAN miltä tuoksuvat... Johtuneeko siitä että heitin ne pullot vissiin vasta viime (köh köh....) vuonna kaapin perukoilta pois.... *punastuu...* :D
PoistaHehee, mä voitin teininä jostain arvonnasta paketin Date-tuotteita, en vaan itsekään muista mille ne tuoksuivat... Oliko ne Body Shopin tuoksuöljyt niitä joita käytettiin parfyymina? Mulla oli semmonen persikka ja ai ku se oliki ihanan tuoksuinen ♥ Harmi vaan että sitä ei tullut käytettyä juuri koskaan ja lopulta korkki jumittui ikijumiin =/
PoistaEikös näillä tuoksuilla ollu jokaisella joku naisen nimi? Ainakin niissä jokaisessa oli naisen kuva :)
PoistaYSL:n In Love Again on ehdottomasti mun SE tuoksu, siitä tulee paljon muistoja mieleen. Myös Dewberryn muistan, mutta todellista rakkautta oli se vanilja, ah! :)
VastaaPoistaVanilja toimii edelleenkin! :)
PoistaOmiin teiniajan tuoksumuistoihin kuuluvat ehdottomasti Escadan kesätuoksut ja Yves Rocherin Ming Shu. :)
VastaaPoista:)
PoistaHrrr TBS:n vaniljatuoksuöljy.. Mutta Porkkanavoide ja Kurkkukasvovesi herättää jo paljon positiivisempia tuoksumuistoja teiniajasta!
VastaaPoistaNoin muuten tuoksuin cK:n Onelta, Tommy Girliltä ja Ralph Laurenin Romancelta.. Taisin tosin ostaa yläasteelta pääsyn aikoihin ensimmäisen Emporio Armanin Shen, joka on vieläkin yksi lempparituoksuista.
Vanilja kyllä jakaa mielipiteet ja varmaan yks suuri syy on tuo TBS:n öljy :D Siitä on moni taatusti saanut elinikäiset traumat!
PoistaMä vielä tykkään vaniljasta paljon, mutta se TBS:n öljy oli vaan jotain ihan liian överiä :)
PoistaNiin se kyllä oli :D mäkin tykkään vaniljasta, silleen sopivasti :)
PoistaMä olen ollut -93 sellainen hassu taapero, mutta toivoisin myös pääseväni tuoksuttelemaan yläasteella ihan hulluna käyttämääni Girl-hajuvettä, joka oli Prismasta pitkän harkinnan jälkeen ostettu :D Lukiossa mulla oli oikein ranskasta tuotu Chacharelin Promesse. Mä niin rakastin sitä tuoksua! Ah.. Metsästin tässä joku aika takaisin pitkään googlesta ko. tuoksun merkkiä ja nimeä, koska se lukee pullossa niin pienellä, ettei jäänyt muistiin. Ihme, että löytyi niinkin huonoilla hakusanoilla kuin ''light pink perfume'' :D
VastaaPoistaMulla oli sitä Promessea muutama vuosi sitten, muistaakseni vuonna 2005. Se oli kiva tuoksu :)
Poista