perjantai 11. tammikuuta 2013

Poissa on ystävä kallehin.

Raskain mielin ja sydämin kirjoitan nyt tätä teille.

Tänä aamuna meidän niin äärimmäisen rakas Mopsimme nukkui pois. Ihan yllättäen tämä ei tapahtunut, vaan jouduimme tekemään Isännän kanssa tämän raskaan päätöksen jo muutama päivä sitten. Teimme kaikkemme, yritimme, pohdimme, mutta mitään muuta emme enää voineet. Kun eläin sairastuu vakavasti vanhemmalla iällä, pitää päästää irti omasta itsekkyydestä ja antaa toiselle armahdus. Suurta rakkautta on myös se viimeiselle matkalle lähettäminen. Rauhallisesti ja levollisesti.

Sanat eivät riitä kertomaan sitä surun ja ikävän määrää joka meillä nyt on. Ja tulee olemaan pitkään.
Todennäköisesti kaipaus tulee kulkemaan vierellämme aina. Niin suurta, ihanaa, kilttiä ja kultaista persoonaa ei unohda ikinä. Tuhinat, miljoonat koko naaman kattavat pusut, lempeät katseet, kuorsaukset, pienet pierutkin,  kaikki ne kulkevat sydämessäni aina. Pitkään on varmasti outo tunne kun tuttujen tassujen ääni ei enää kuulu kodissamme.

Toivoimme, että kunpa olisimme voineet pelastaa  Brunon meidän luoksemme jo paljon aiemmin. Nyt saimme elää hänen kanssaan melkein 2 vuotta ja ne vuodet säilyvät ikuisesti muistoissamme. Teimme aivan kaikkemme, että hänellä oli mahtavat eläkepäivät uudessa kodissaan, meidän kodissa. Kuitenkin jotkut asiat olivat jo lähteneet menemään peruuttamattomasti pieleen ja siinä ei parhaimmatkaan hyvät teot enää auttaneet tarpeeksi.

Blogini hiljenee nyt siis Mopsipostausten osalta. Hän on ollut suuri osa blogini elämää ja täällä on moni lukijani ottanut hänet suurella ilolla vastaan. Vaikka hän ei enää fyysisesti täällä luonamme olekaan, hänen henkensä tulee elämään täällä blogissa sekä meidän kodissamme vielä pitkään. Kun aika on tehnyt minua vahvemmaksi tämän koettelemuksen osalta, voin joskus tehdä tänne muistopostauksia tästä rakkaasta pojastamme. Nyt haavat ovat vielä liian auki ja kipeitä, että pelkkä valokuvien katselukin saa kyyneleet valumaan.

Minulta on tulossa ajoissa ajastettuja postauksia ensi viikolle. Hyvä näin, muuten olisi edessä ollut ehkä blogitauko, tällä hetkellä ei vaan ole yhtään voimia ajatella järkevästi tai kirjoittaa tekstiä. Yritän palata normaalisti blogin pariin mahdollisimman pian, koska tämä kirjoittaminen kuitenkin tekee hyvää ja antaa minulle sisältöä päivään, vaikka suru onkin äärimmäisen suuri. Surutyötä voi tehdä monin eri tavoin, itseilmaisu on yksi tapa. Ikävä ei koskaan häviä, mutta sen kanssa oppii elämään.





Lennä Rakas mukana tuulen, tähtien luo.
Loista meille kirkkaimpana ja suurimpana tähtenä iltaisin.
Olethan meille meidän pieni suojelusenkelimme.
Tule luoksemme uniin.
Hipaise saparohännällä ohimennen meitä.
Ole meidän luonamme, koska tämä on sinun kotisi, aina.
Lohdullista on, että et koskaan mene lopullisesti pois, elät aina muistoissamme.
Sinä annoit meille niin paljon, tuotit aina hyvän mielen,
vaikka taivas olisi ollut muuten synkkiä pilviä täynnä.


Hyvää matkaa Rakkausruttunen.
Meidän oma LovePug.
Nyt sinun kipusi ovat poissa.
Emme unohda Rakas sinua koskaan.
Tassunjälkesi elää aina sydämissämme.

Jonain päivänä me vielä tapaamme.
Se sinulle lupaamme.

Rakastamme sinua rakas pieni poikamme.

~äiti &isi~





Bruno 8.2.2004 - 11.1.2013

36 kommenttia:

  1. Voi ei, oon niin pahoillani! Ainoa lohtu on varmasti se ettei pikkuisella ole enää kipuja ja mielissänne Bruno elää ikuisesti ♥

    VastaaPoista
  2. Voi ei.. :'( Voimia ystävä kallis ♥

    VastaaPoista
  3. Kyyneleet valuivat lukiessani. En edes uskalla ajatella kun kyseinen päätös, vaikka se on oikea, tulee kohdalleni. Kaikkea hyvää teille, Brunolla oli varmasti kaksi onnellista vuotta.

    VastaaPoista
  4. Tuli niin kova vilu tämän luettuani.
    Olen Nonnu kovin pahoillani sinun ja miehesi puolesta, sanat eivät riitä kuvaamaan sitä surua jota tunnen juuri nyt teidän menetyksen johdosta.

    Kiitos että jaksoit jakaa tämän asian meidän lukijoiden kanssa. Brunon takiahan tänne alunperin aloin kommentoida. Lemmikin menettäminen on kamalaa. Se on niin raastavaa kun on tottunut näkemään silmäkulmasta jonkun puuhailevan ja sitten kun kääntää katseensa ei siellä olekaan mitään.

    Voimia teille molemmille, olette ajatuksissani ♥

    VastaaPoista
  5. Voi ei... Osanottoja ja halauksia <3 Mäkin olen kolme koiraa sateenkaarisillalle saatellut, ja tuska on joka kerralla yhtä kova.

    <3

    VastaaPoista
  6. Lämmin osanottoni.

    Sydämellä raskas paino puolestanne, hyvää matkaa Brunolle.

    VastaaPoista
  7. Otan sydämestäni osaa teidän suruun! Kyyneleet valuen luin postauksesi ja ymmärrän paremmin kuin hyvin itsekin saman vuosia sitten kokeneena. Nykyään pelkään oman kultsupoikamme poismenoa sitten joskus, toivottavasti siihen olisi vielä vuosia.
    Voimia! <3

    VastaaPoista
  8. Lämmin osanotto suureen suruun <3

    VastaaPoista
  9. Raskaiden päätösten tekeminenkin on rakkautta.
    Jaksamisia <3

    VastaaPoista
  10. Osanottoni, ja paaaaaljon voimia! <3

    VastaaPoista
  11. Kyyneleet tuli silmiin tätä lukiessa, kovasti olin blogisi välityksellä vanhaan herraan tykästynyt. Oikein paljon voimia sinne ja Brunolle enkeleitä sinne jonnekin.

    VastaaPoista
  12. Se on aina yhtä hirveää, kun joutuu luopumaan pikkuisestaan.. :( Jaksamisia teille sinne <3

    VastaaPoista
  13. Oi, olen pahoillani.
    Ei enää B tule vastaan lenkeillä meitä C:n kanssa.
    Mutta joskus on armeliaampaa tehdä tämä rankka päätös.
    Olen itse kokenut saman, ja helppoa se ei todellakaan ole.

    VastaaPoista
  14. :'(
    Otan osaa. Bruno oli ehtinyt blogitekstiesi kautta wiedä jo palasen minunkin sydämestäni.

    Diandra: Prinsessalle - http://www.youtube.com/watch?v=cJL8WCuw4xo

    VastaaPoista
  15. Otan osaa teidän perheen suruun, ei ole varmasti helppoa :( Bruno jatkaa onnellista elämää koirien taivaassa <3

    VastaaPoista
  16. :( hän lähti paremmille metsästysmaille.
    Oikein paljon voimia teille molemmille.

    VastaaPoista
  17. Lämmin osanottoni. Tiedän tunteen. <3

    VastaaPoista
  18. Voi ei :( Otan osaa. Jaksamisia sinne päin ♥

    VastaaPoista
  19. Voimia ja jaksamista <3 Onneksi Brunon kaksi viimeistä vuotta oli varmasti sen elämän onnellisinta aikaa!

    VastaaPoista
  20. Voimia teille ♥ Eläimestä luopuminen on aina raskasta, mutta oikea rakastaminen on juurikin ajatella eläimen parasta, eikä sitä mitä itse haluaa! ♥

    VastaaPoista
  21. Hui, olipas ikävä uutinen, ehdin vasta nyt tulla lukemaan päivän postauksen. Tuli itelleki tippa linssiin... Paljon voimia suruaikaanne! Pikkuherra on nyt monen mielissä. <3

    VastaaPoista
  22. Lämmin halaus ja osaanotto *halaus* Brunolla oli ihan parhaimmat vuodet teidän kodissa joka oli täynnä rakkautta ja lämpöä <3

    VastaaPoista
  23. Voi ei :( Paljon voimia teille suuressa surussanne. Levätköön pikkuinen sateenkaarisillalla rauhassa. Halauksia teille.

    VastaaPoista
  24. Apua, suuret osanotot, en osaa kuvitellakaan miltä teistä tuntuu! :( En edes pystynyt lukemaan tätä postausta loppuun, oli vieraita tulossa ja tiesin että olisin alkanut itkemään ihan holtittomasti. Paljon voimia teille surun keskelle! <3

    VastaaPoista
  25. Voi ei! Mitä suurimmat osanotot =( <3

    VastaaPoista
  26. Voimia. Ja lämmin osaanottoni. <3

    VastaaPoista
  27. Otan osaa. Jaksamista. Olen joutunut tekemään saman päätöksen muutamaan kertaan vuosien varrella. Ajattelen asian niin, että se on viimeinen ystävänpalvelus minkä voin tehdä. Mutta onhan se ihan kamalaa. Nytkin itkettää, kun ajattelen asiaa.

    VastaaPoista
  28. Voi ei :((( Bruno oli blogin perusteella ihastuttava otus, kuvansa oli joskus tietokoneella mulla taustakuvanakin, tuli aina hymy huulille siitä. Miehellekin piti aina noita perjantaimopsipostauksia esitellä.

    VastaaPoista
  29. Huoh.Surullista,niin surullista.Otan osaa.

    VastaaPoista
  30. Olen niin pahoillani :,/ Myös entisenä mopsin omistajana blogiasi on ollut ihanaa lukea ja ilahtua pienen ruttukuonon kuvista. Blogisi toki säilyy yhtenä suosikeistani joka tapauksessa. Lempeät rapsutukset pienelle sinne toiselle puolelle <3 Omastani tiedän ja muistan miten suuria persoonia nämä pienet pötköt voivat olla.

    VastaaPoista
  31. Lämmin osanottoni suruunne!

    Minulla on ollut useita rakkaita koiraystäviä elämäni aikana, ystäviä jotka olen joutunut hyvästelemään ikuisiksi ajoiksi. He elävät kuitenkin edelleen minun sydämessäni ja jokaista heistä ajattelen säännöllisesti, milloin mistäkin asiasta tulee mieleen yksi, jostakin toisesta toinen jne.

    Tuoreeltaan suru on aina suuri, mutta ajan myötä se muuttaa muotoaan. Kaipaus jää ja ikävä, mutta kipeä suru muuttuu lämpimiksi muistoiksi, kiitollisuuden ja rakkauden läikähdyksiksi sydämessä.

    Suru helpottaa kyllä, mutta sille tarvitsee antaa aikansa. Jaksamista ja voimia käydä lävitse alun pahimmat ylä- ja alamäet! Halauksia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)