Poissa on ystävä kallehin.

Raskain mielin ja sydämin kirjoitan nyt tätä teille.

Tänä aamuna meidän niin äärimmäisen rakas Mopsimme nukkui pois. Ihan yllättäen tämä ei tapahtunut, vaan jouduimme tekemään Isännän kanssa tämän raskaan päätöksen jo muutama päivä sitten. Teimme kaikkemme, yritimme, pohdimme, mutta mitään muuta emme enää voineet. Kun eläin sairastuu vakavasti vanhemmalla iällä, pitää päästää irti omasta itsekkyydestä ja antaa toiselle armahdus. Suurta rakkautta on myös se viimeiselle matkalle lähettäminen. Rauhallisesti ja levollisesti.

Sanat eivät riitä kertomaan sitä surun ja ikävän määrää joka meillä nyt on. Ja tulee olemaan pitkään.
Todennäköisesti kaipaus tulee kulkemaan vierellämme aina. Niin suurta, ihanaa, kilttiä ja kultaista persoonaa ei unohda ikinä. Tuhinat, miljoonat koko naaman kattavat pusut, lempeät katseet, kuorsaukset, pienet pierutkin,  kaikki ne kulkevat sydämessäni aina. Pitkään on varmasti outo tunne kun tuttujen tassujen ääni ei enää kuulu kodissamme.

Toivoimme, että kunpa olisimme voineet pelastaa  Brunon meidän luoksemme jo paljon aiemmin. Nyt saimme elää hänen kanssaan melkein 2 vuotta ja ne vuodet säilyvät ikuisesti muistoissamme. Teimme aivan kaikkemme, että hänellä oli mahtavat eläkepäivät uudessa kodissaan, meidän kodissa. Kuitenkin jotkut asiat olivat jo lähteneet menemään peruuttamattomasti pieleen ja siinä ei parhaimmatkaan hyvät teot enää auttaneet tarpeeksi.

Blogini hiljenee nyt siis Mopsipostausten osalta. Hän on ollut suuri osa blogini elämää ja täällä on moni lukijani ottanut hänet suurella ilolla vastaan. Vaikka hän ei enää fyysisesti täällä luonamme olekaan, hänen henkensä tulee elämään täällä blogissa sekä meidän kodissamme vielä pitkään. Kun aika on tehnyt minua vahvemmaksi tämän koettelemuksen osalta, voin joskus tehdä tänne muistopostauksia tästä rakkaasta pojastamme. Nyt haavat ovat vielä liian auki ja kipeitä, että pelkkä valokuvien katselukin saa kyyneleet valumaan.

Minulta on tulossa ajoissa ajastettuja postauksia ensi viikolle. Hyvä näin, muuten olisi edessä ollut ehkä blogitauko, tällä hetkellä ei vaan ole yhtään voimia ajatella järkevästi tai kirjoittaa tekstiä. Yritän palata normaalisti blogin pariin mahdollisimman pian, koska tämä kirjoittaminen kuitenkin tekee hyvää ja antaa minulle sisältöä päivään, vaikka suru onkin äärimmäisen suuri. Surutyötä voi tehdä monin eri tavoin, itseilmaisu on yksi tapa. Ikävä ei koskaan häviä, mutta sen kanssa oppii elämään.

Lennä Rakas mukana tuulen, tähtien luo.

Loista meille kirkkaimpana ja suurimpana tähtenä iltaisin.

Olethan meille meidän pieni suojelusenkelimme.
Tule luoksemme uniin.
Hipaise saparohännällä ohimennen meitä.
Ole meidän luonamme, koska tämä on sinun kotisi, aina.
Lohdullista on, että et koskaan mene lopullisesti pois, elät aina muistoissamme.
Sinä annoit meille niin paljon, tuotit aina hyvän mielen,
vaikka taivas olisi ollut muuten synkkiä pilviä täynnä.

Hyvää matkaa Rakkausruttunen.
Meidän oma LovePug.

Nyt sinun kipusi ovat poissa.

Emme unohda Rakas sinua koskaan.

Tassunjälkesi elää aina sydämissämme.

Jonain päivänä me vielä tapaamme.
Se sinulle lupaamme.

Rakastamme sinua rakas pieni poikamme.

~äiti &isi~


♥

♥ Bruno 8.2.2004 - 11.1.2013 ♥