perjantai 3. heinäkuuta 2015

Prinsessan juhlat.

Kurkataanpa viikon takaisiin tunnelmiin kun juhlistimme meidän 2-vuotiasta :) Talo oli täynnä väkeä; mammat, ukit, kummit ja tädin perhe. Onneksi ulkona ei ollut kauhean kuuma. Nimittäin jos ulkona porottaa täyshelle, meidän kämpässä on pätsi valloillaan ja kun siihen lisää noin 25 ihmistä niin....no ei ainakaan tule kylmä. Mutta onneksi sää suosi meitä viileämmällä asteikolla ja kukaan ei paahtunut näännyksiin.

Värkkäsin tänä vuonna itse muuten täytekakun (kuva tuonnempana). Olen iloinen jauhopeukalo, mutta jostain syystä täytekakun kanssa mulla ei vaan synkkaa. Onneksi äitini oli vähän avustamassa pohjan teossa ja saatiin yhteistyöllä prinsessalle hiano kaakku. Tai no, ei mikään maailman kaunein, mutta rakkaudella tehty ja se on tärkeintä. Makukin sai kiitosta :D Tein väliin mustikkamoussen ja vaniljamoussen, jota höystin vähän lemoncurdilla.

Koristelimme kodin värikkäillä viirinauhoilla ja partsille tein lapsille oman herkuttelunurkan :) Sen nähdessään Mimpe levitti kätensä ja sanoi: wau äiti, hieno! 

Päivä meni siis oikein kivasti ja neiti nautti olostaan :) Lahjoja tuli vaikka mitä, mm. kauan odotettu Muumitalo, prinsessateltta, kirjoja, palapelejä, vaatteita ja siivoussetti!

Tässä teille kuvakavalkadi juhlista ja niiden myötä hyvää viikonloppua :)


























Prinsessan päivän asu on Pomp de Luxin pienten tyttöjen kevätmallistoa.

torstai 2. heinäkuuta 2015

#TBT Rakkautta mopsiksi naamioituneena.


Tämän päiväisen aikamatkailun kirjoittamisen aikana on saanut pyyhkiä silmäkulmiaan monesti. Rakkausruttusemme Bruno eli Herra B on vartioinut meitä Sateenkaarisillalta jo tovin. Tammikuussa tuli itseasiassa kaksi vuotta jo täyteen. Ikävä kulkee kaverina mukana, koska eihän rakkaat ikinä poistu mielestä eikä sydämestä. Eikä pidäkään.


Mopokuumetta on viime aikoina nostatettu meillä täällä kotona, eikä vähiten siksi, että tyttösestämme on kasvamassa ehta mopotyttö. Hänhän on hymyillyt ja kikatellut vauvasta asti Brunon kuville kotonamme, vaikka he eivät ehtineet tässä todellisuudessa koskaan tavata.



Mutta kyllä heillä jokin yhteys on, se on varmaa. Eräänä iltana kevättalvella kun oli jo pimeää ja söimme Mimusiinin kanssa iltapuuroa, hän alkoi katsella hymyillen meidän makuuhuoneeseen päin. Sitten perään tuli vilkutus.
Kysyin: kelle sä rakas vilkutat?
-Mopsille, vastasi Mimu.
Jatkoin hänen jututtamistaan: Käykö se äidin ja isin mopsi moikkaamassa sua unessa?
-Joo-o, hän vastasi (ikään kuin se olisi maailman luonnollisin ja itsestään selvin asia..) 

Mitä se mopsi tekee kun se käy sua moikkaamassa? jatkoin.
Siinä kohtaa tyttö laittoi nenänsä ruttuun ja tuhisi.
Oli kuin sähköisku olisi kulkenut samantien kroppani läpi ja sydämessäni läikähti. Jotenkin yllätyin, mutta en kuitenkaan.
Kun tämä kyseinen keskustelumme tapahtui, emme olleet kertakaan törmänneet missään vielä oikeaan mopsiin, niin että hän olisi päässyt livenä kuulemaan tuhinaa. Emmekä olleet näyttäneet hänelle mitään mopsivideoita tai vastaavia.  Lisäksi Mimu on vielä liian pieni päättelemään, että ruttunenä, -no sehän silloin tuhisee!

Se hetki varmisti sen, että heillä kahdella on jokin ihana yhteys. On varmasti aina ollut. Niille lukijoille jotka ovat seuranneet blogiani vasta lyhyemmän aikaa, kerron, että meillä on takana neljä pitkää vuotta lapsettomuutta. Yritimme saada vauvaa neljän vuoden ajan ja se aika oli raskasta ja raastavan pitkää. Vuonna 2011 keväällä saimme kuulla, että eräs mopsipoika etsii uutta kotia, koska vanhassa ei ehditty (eikä jaksettu) pitää hänestä enää kunnolla huolta. Päätimme Isännän kanssa heti toimia ja tällä tavoin Bruno päätyi meille.



Kotiutuminen tapahtui heti, vaikka kyseessä oli yli 7-vuotias mopoherra. Meistä tuli välittömästi perhe ♥ Vauvaprojekti jatkui taustalla, mutta Bruno toi meille suurta helpotusta hoivaamistarpeeseen ja hellyydenpuuskiin. Me olimme hänelle äiti ja isi. Hän oli meidän oma vauva.

Jokin stressitekijä meiltä selvästikin poistui, koska lokakuussa 2012 tulin raskaaksi ja täysin luomusti. Mahdollisuudet siihen asti oli ollut slim to none ja sitten kävi näin.
Kun olin odottanut vauvaa noin vajaa kaksi kuukautta, Brunon kunto yhtäkkiä romahti. Aivan täysin. Epilepsia paheni, sen myötä tuli neurologisia vaivoja lisää ja sydämeen tuli sivuääni, joka paljasti vajaatoiminnan.


Itkimme Isännän kanssa monet illat ja mietimme päämme puhki mitä pitäisi tehdä. Mikä olisi oikein. Oikein etenkin Brunolle. Saimme vaihtoehdoksi sydänlääkitystä ja vaikka mitä, mutta eläinlääkärin rehellinen mielipide oli, että lykkäämme vain niillä väistämätöntä.

Kuuntelimme sydäntämme ja teimme raskaan päätöksen. Tammikuussa 2013 Bruno lähti Sateenkaarisillalle. Kerroimme hänelle viimeiseksi miten paljon häntä rakastamme ja tulemme aina muistamaan hänet. Kiitimme häntä myös siitä, että hän tuotti meille niin suurta iloa ja hyvää mieltä, että saimme aikaan kauan haaveilemamme ihmisvauvan.

Vaikka Brunon alkuelämä menikin monilta osin hyvinkin paljon pieleen, hänen loppuelämänsä oli arvokas ja merkityksellinen. Täynnä rakkautta ja huolenpitoa. Lämpöä, turvaa ja suojaa. Hän täytti suurimman tehtävänsä täällä maapallolla; tuotti meille iloa, niin että saimme aikaan tuon ihanan pienen ihmisen, joka täytti viime perjantaina 2 vuotta. Kun se arvokas tehtävä oli täytetty, hän lähti pois.

Mutta pois hän ei lähde koskaan meidän sydämistämme, muistoistamme eikä mielistämme. Bruno elää siellä aina.

Ja kun iltaisin tyttömme huoneesta kuuluu kikattelua ja juttelua, nyt tiedämme kenelle hän puhuu ♥


Ikuisesti sydämissämme Bruno
♥ 8.2.2004 -11.1.2013 ♥

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kurkkuisa ripsiväri.


Rimmelin ripsariuutuus huutaa nimellään, että Wake Me Up! Kyseessä on kurkku-uutetta sisältävä ripsari, joka ravitsee ripsiä ja antaa niille tuuheutta. Harja on muotoiltu niin, että katse avautuu monesta suunnasta avaraksi ja kauniiksi. Harjassa on eripituisia harjaksia, joilla saa kaikkein lyhyimmätkin ripset maalattua.

Harja oli minun käteeni vähän kömpelö ja iso ja sainkin ekalla koittamalla luomiini aikaiseksi aikamoiset sotkut. Ripsari muuten oikeasti tuoksuu ihan kurkulle ja hylsykin on kauniin kurkkumaisen vihreä.

Rimmelin meikeistä olen ehkä vähiten kokeillut ripsareita, mutta syy piilee yksinkertaisesti siinä, että ripseni eivät vaan tottele kuin ehkä yhtä tai kahta ripsiväriä koko maailmassa. Ja varmaan arvaattekin jo miten tämän kanssa kävi? No ei toiminut mulla kovinkaan kummoisesti. Tarvitsen ripsarin, jonka massa kuivahtaa suht äkkiä, jotta taivutukset pysyvät. Tässä massa oli liian märkää ja raskasta mun ripsille ja ripset menivät vaan rumasti paakkuun ja taivutukset eivät tahtoneet pysyä. Sain työstää ripsiä ripsiharjalla, jotta lopputulema olisi siedettävä.



Ei tämä huonoin kokeilemani ripsari ollut, mutta ei missään nimessä kyllä parhainkaan. Kyllä tällä sai aikaan ihan ok-lookin, mutta itse en ollut ihan täysin tyytyväinen lopputulokseen. Ja koska työvaihe oli niin työläs, en jatkanut tämän kanssa pidempää suhdetta. Annoin ripsarin äidilleni, joka rakastaa tälläisiä tuuheita jättiharjoja ripsareissaan.

Minun ripsille ei sopinut, mutta uskon, että jollekulle muulle tämä voisi olla todella toimiva. Plussaa hauskasta pakkauksesta ja kurkuntuoksusta. Edullinen hintakaan ei ole miinus. Olisin kovin tahtonut tykätä, mutta nyt meistä ei tullut kamuja.

Ripsari saatu pr-näytteenä.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Sinä ansaitset kultaa.


Huomaat sen jo pienistäkin asioista. Asioista, joita muut eivät edes välttämättä näe eikä huomaa. Vain sinä näet ja tunnet. Vaistoat sen, tunnet sen inhottavan, puristavan tunteen kun joudut tiettyyn tilanteeseen ja kohtaat tiettyjä ihmisiä.  Ihmisiä, joita ehkä joskus pidit kavereinasikin, jopa ystävinä. Ihmisiä keitä uskoit hyviksi. Luotit heihin. 
Yrität olla täysin normaali, ehkä vähän näkymätönkin. Et halua vetää huomiota itseesi, koska silloin joku voi saada jälleen sen aseen, millä ampua sinua henkisesti. Jos sanot jotain, kadut heti, että sanoit mitään. Jos teet jotain, kadut heti. Kunpa saisit olla rauhassa. Kunpa saisit sanoa sen mitä mielessä on ilman, että sinut tallotaan heti alas. 
Kunpa silti vielä uskoisit, että olet vahva.

Kiusatun ihmisen ajatuksia. Tuttuja varmasti monelle kiusatuksi joutuneelle. Myös itse olen kahlannut näissä tunteissa monesti elämäni aikana. Jo ala-asteikäisenä nämä tunteet tulivat aina silloin tällöin tutuiksi, koska olin uusioperheestä ja kaupan päälle vielä pullukka lapsi.  
Sulla ei ole isää. Possumunkki, läski.
Kaikki kyyneleet eivät näy ulospäin. Välillä niitä itkee niin paljon sisällään, että sisin hukkuu niihin.

Omat kouluaikojen kiusaamistapaukset eivät ole ehkä niitä kaikkein vakavampia, mutta ne jättivät silti jäljen minuun. Minulle ne olivat isoja juttuja, jotka muistan vielä tänäkin päivänä. Kukaan ei voi toiselle sanoa mikä kiusaamisen määrä on sitä pahinta. Se on silloin pahinta kun se itsestä tuntuu siltä. Aikakaudella tai ihmisten iällä ei ole merkitystä, aina on kiusattuja ja kiusaajia.


Kiusattuna oleminen tekee elämästä helvettiä. Se repii itsetunnon palasiksi, luottamus ihmisiin menee ja itsestä tulee vainoharhainen ja pelkäävä ihminen. Ne jäljet jäävät kiusatulle sieluun vuosiksi. Ne eivät välttämättä poistu sieltä koskaan.
Sanotaan, että yleensä kiusaajallakin on paha olla ja siksi kiusaa. Lapsen kohdalla voikin olla näin, koska lapsi ei osaa kanavoida tunteitaan kuten aikuinen. Mutta kun aikuinen ihminen kiusaa toista aikuista, on kyseessä jotain muuta. Aikuinen ihminen osaa tehdä valintoja ja harkita sanojaan sekä tekojaan. Tai ainakin siihen tulisi olla kyky.  Kiusaaminen on toisen ihmisen ihmisarvon alentamista. Joku kokee itsensä niin täydelliseksi, että kuvittelee ottavansa oikeuden tuhota toisen ihmisen henkinen hyvinvointi. Voi kuvitella olevansa muita parempi. Voi kuvitella, että maailma on renki.

Kiusaaminen ei välttämättä ole aina näkyvää tai räikeää. Kiusaaminen voi olla myös sitä, että ihminen syrjäytetään pois jostain tietystä ryhmästä/yhteisöstä/ystävä-kaveripiiristä ja aletaan puhua hänestä ympäriinsä loukkaavia asioita. Mustamaalataan häntä, tehdään hänestä sosiaalinen hylkiö. Jätetään ihminen yksin. Tällaista tapahtuu työpaikoilla, yhteisöissä, ryhmissä, -missä vain. Kiusaaminen ei ole aina suoraan päin naamaa tapahtuvaa ilkkumista, fyysistä tönimistä tai muita tekoja. Kiusaamisen muoto voi olla juurikin tätä kulisseissa pikkuhiljaa tapahtuvaa, jonka kiusattu huomaa yleensä pienistä asioista, jotka ovat kiusaajan puolesta kuin kannanottoja. Kuitenkin niin selkeitä, että kiusattu varmasti huomaa ne.



Miksi kirjoitan tästä nyt? Koska olen saanut kuulla olevani ärsyttävä, lapsestani seonnut ihminen, kenelle kaiken huipuksi on jäänyt kaikki raskauskilotkin. Olen myös kuulemma hankala ja mielensäpahoittaja pahinta laatua. Ihminen kenelle voi surutta naureskella. Tämä kaikki selän takana tottakai, eihän nyt päin naamaa kuitenkaan. On paljon fiksumpaa esittää edessä päin mukakivaa, silleen falskisti ja epäaidosti ja sitten selän takana pyöritellä silmiään.
Mulla on sen verran tarkka hevonkukkusuodatin, että erotan kyllä kuka on aito ja kuka ei. Ja en ole sokea. Enkä myöskään tyhmä. Näen, kuulen, huomaan, havaitsen. Ja paskanjauhannalla on, -kuten valheillakin-, lyhyet jäljet. Jutut liikkuu, halusivatpa paskanpuhujat sitä tai ei.

Julma paikka tämä maailmamme ja ansaitakseen tällaista kohtelua,  ei tarvitse edes paljoakaan tehdä. Itseasiassa ei tarvitse tehdä muuta kuin olla oma itsensä ja se on vaan yksinkertaisesti joillekin liikaa. Olla vain rehellinen ja aito. Epäaidoille, pinnallisille, kaikkitietäville, ehkä jopa kateellisille ihmisille se on liikaa. Ne ihmiset eivät näe maailmaa samanlaisena kanssasi ja siksi sinusta tulee silmätikku.

Lapsestani seonnut. Kyllä, sitä olen ja ylpeästi vieläpä! Kun käy läpi rankan lapsettomuuden ja kaikki sen tuomat henkiset rassaukset, on varmaan oikeus ollakin hieman seonnut kun lopulta sitten saa sen kauan odotetun lapsen. Rakastan lastani yli kaiken ja iloitsen hänestä päivittäin. Jos se tekee minusta seonneen, niin olen mielelläni sitä. Keneltä se on pois, että lapseni on minulle tärkeä? Se kell´onni on, se onnen kätkeköön, niinkö? Hei voin kertoa, että turha luulo. Onneni lapsestani on niin suurta, aitoa ja tärkeää, että minä en sitä kätke. En ikinä.



Tuomitseminen, toisen ihmisen ulkonäön arvosteleminen, loukkaavat sanat ...ne kaikki ovat kiusaamista. Tiedän, että kaikista ihmisistä ei voi pitää eikä kaikkien kanssa tarvitse tulla toimeen, mutta mikään ei oikeuta syrjimään ketään ja käyttäytymään loukkaavalla tavalla. Törmäsin taannoin tilanteeseen missä henkilö sanoi toiselle hyvin kärkkäästi, vaikka mitään syytä ei ollut. Seuraavassa hetkessä tämä henkilö ikään kuin kehuskeli toiselle, että laitoin sille luun kurkkuun sanomalla napakasti. Miksi? Miksi pitää olla niin "napakka"? Tunteeko siinä olevansa jotenkin toista parempi? Tarve palauttaa kuri ja järjestys, ilman syytä? En ymmärrä moista perseilyä käytöstä.

Vaikka tätä vuotta on eletty vasta noin puolet, tähän vuoteen on silti mahtunut jo paljon. Syy miksi kirjoitan tästä blogiini on, että haluan sanoa teille kaikille kiusatuille jotain tärkeää: Te ette ole yksin, vaikka siltä ehkä tuntuukin. Yllättävän moni kokee näitä asioita, mutta ei uskalla tai halua puhua kenellekään. Kun olen omalla kohdallani kokenut huonoa kohtelua, olen yksinkertaisesti sulkenut ne negatiiviset ihmiset pois elämästäni. En hakeudu enää heidän seuraansa, enkä päästä heitä lähelleni enää missään tilanteessa tai paikassa. Annan heille täyden porttikiellon elämääni. Olen jo vuosia sitten rankkojen kokemusten jälkeen tehnyt itseni kanssa sopimuksen ja lupauksen: kaikki negatiivisesti minuun vaikuttavat ihmiset saavat poistua elämästäni. Heillä ei ole mitään asiaa elämääni eikä elämässäni ole tilaa negatiivisuudelle. Energiavampyyreille niin sanoakseni. Simple as that. Törmätessäni heihin, he ovat minulle vain vastaantulevia, vieraita ihmisiä, ei muuta. Tämä on aina toiminut hyvin ja toimii edelleen. Itsellä on rauhallinen ja hyvä olla kun olen päättänyt, että ne ihmiset eivät merkitse minulle mitään eivätkä ole millään tavalla osana elämääni . He eivät pääse loukkaamaan minua, koska elämässäni on niin paljon hyvää ja positiivista.
Tällä periaatteella olen tehnyt tänäkin keväänä isoja päätöksiä ja ne päätökset ovat olleet oikeita ja hyviä minulle.



Maailma olisi parempi paikka jos kiusaamista ei olisi. Mutta valitettavasti sitä on ja tulee varmasti aina olemaan. Aina on olemassa ihmisiä, jotka pönkittävät itseään toisen kustannuksella.
Vaikka olo olisi voimaton kiusaajien edessä, pitää jaksaa muistaa, että sinä itse olet arvokas. Sinulla on merkitystä, ei ehkä kiusaajille, mutta aivan varmasti jollekin ihmiselle. Et ole yksin. Muista puhua kiusaamisesta avoimesti, pura tunteitasi rohkeasti, itke, päästä se kaikki paha olo pois sisältä. Kun sen tekee, pystyy asiat jäsentämään paremmin, ottamaan etäisyyttä kiusaajiin ja aloittaa henkinen parantuminen.

Rakentaa itsensä vahvemmaksi taas. On tärkeintä olla oma ja aito itsensä. Antaa kiusaajien pitää se kaikki fuula ja feelu.






maanantai 29. kesäkuuta 2015

Vihdoinkin tätä saa Suomesta!

Kun viisi vuotta sitten matkailin Saksassa, törmäsin siellä ihanaan ja edulliseen kosmetiikkamerkkiin, essenceen. Ostin matkaltani pari kynsilakkaa ja luomivärin ja pidin niiden laadusta, vaikka hinta oli todella edullinen.

Olinkin siis hyvin iloisesti yllättynyt kun kuulin, että merkki on nyt vihdoin rantautunut Suomeen! Kun kuulin tämän ilouutisen, marssin melkein suorilta Tokmanniin ja saaliini oli tämä:


Merkki on niin superedullinen, jopa täällä Suomessakin, että tämä kasa maksoi reilusti alle kaksikymppiä. Kun seisoin telineen edessä, meinasi iskeä pahemman laatuinen vauhtisokeus. Kaikki näytti niin ihanalta ja koska hinta on enemmän kuin kukkaroystävällinen, teki mieli kahmia ostoskärryyn jokaista tuotetta edes yksi. Mutta maltoin mieleni ja tässä oli tulos.



Musthave-tuote oli ehdottomasti Blush Up! -poskipuna sävyssä 10 Heat Wave. Ihana liukuvärjätty poskipuna on niin herkullisen värinen että! Vaikka essence on edullinen merkki, kaikki sarjan tuotteet ovat saaneet oman nimen, eikä pelkän numeron. Mielestäni se on jotenkin ihanaa. Tykkään, että poskipunallani on nimi.



Huulipunia olisin voinut hamstrata vaikka kymmenen, mutta päätin ostaa nyt ensi alkuun vain tämän yhden. Sävy on 03 Go Natural, joka on ihana nudepuna. Huulipunan massassa on painettu essencen logo, joka tuo mielestäni merkille enemmän luksusmaisempaa fiilistä.



Luomivärinelikko oli nimeltään creme de la creme. Ihanan pastellisia sävyjä ja yllättävän voimakkaalla pigmentillä. Itse kaipaan tällaisia hyviä vaaleita sävyjä ja tässä paletissa niitä on kivasti neljä.




Tein ostamillani tuotteilla meikin ja se näytti tältä. Hyvin perusarkimeikki, mutta toimiva. Essencen meikkien laatu on satakertainen hintaansa nähden ja suunnittelen jo uutta reissua lähimpään Tokmanniin, missä näitä myydään.  Ostoksiini kuului myös Lash Base-ripsarin pohjustaja, mutta koska se tuote osoittautui ostoksieni helmeksi, teen siitä oman postauksen lähiaikoina.

Tässä lista missä essenceä tällä hetkellä myydään eri puolella Suomea:

Carlson: Joensuu(1m), Kuopio(2m), Mikkeli(1m)

Halpa-Halli: Haukipudas(1m), Kiiminki(1m), Kokkola(1m), Kuopio/Matkus(2m), Liminka(1m), Muhos(1m), Pietarsaari(1m), Pori(1m), Raahe(1m), Saarijärvi(1m), Siilinjärvi(1m), Ylivieska(1m)

Keskisen Kyläkauppa – Tuuri (2m+2m)

Kärkkäinen: Ii(1m), Lahti(2m) ja Ylivieska(2m)

Minimani: Jyväskylä(2m), Kokkola(2m) ja Seinäjoki(2m)

Tokmanni: Helsinki Itäkeskus(1m), Helsinki Kaisaniemi(1m), Hyrylä/Tuusula(1m), Järvenpää(2m), Porvoo(2m) ja Turku Länsikeskus(2m)

Joko essencet ovat löytäneet tiensä sinun meikkipussiin? (Ja sydämeen :))